Metsäyhtiö UPM:n metsänhoidon kestävyydestä vastaava johtaja, joka on taustaltaan biologi. Hän on johdattanut meidät yhtiön metsään Kanta-Hämeessä Janakkalassa.
Eteläsuomalaisessa talouskäytössä olevassa metsässä on kuulemma jotain mielenkiintoista, mutta maallikolle se ei helposti avaudu.
Avohakattu metsä ei kuulosta oikealta suunnalta lähteä etsimään vanhojen metsien harvinaisia tai ikimetsien peräti uhanalaisia lajeja.
Peikonnahkaa on pidetty uhanalaistuvana lajina, koska vanhoja metsiä ei ole tarpeeksi. Se näyttää kuitenkin viihtyvän kuusi vuotta sitten hakatulla aukolla.Kuva: Aleksi Jalava / IS
Käsi pyyhkäisee lumet maassa lahoavan puunrungon kyljestä.
Harjaskääpä. Tämä oli opiskeluaikana niin harvinainen, että sitä lähdettiin katsomaan Itä-Suomeen, jossa tunnettiin esiintymä, Timo Lehesvirta sanoo.
Harjaskääpä vaatii paahteisella paikalla esiintyvää lahopuuta ja sitä tälle avohakkuulle on jätetty.
Lista saa nopeasti täydennystä
Käsi pyyhkäisee lumet maassa lahoavan puunrungon kyljestä.
Uhanalainen harjaskääpä (Funalia trogii) tarvitsee suojelumetsissä harvinaiseksi käyviä suuria haapoja.
Avohakkuussa syntyvä paahteinen ympäristö auttaa sen säilymistä.
Vanhojen metsien lajina pidettävän karvaorakkaan kaikki kasvupaikat on suojeltuja, mutta yllättäen sitä löytyy kuusi vuotta sitten hakatusta metsästä Janakkalasta.
Karvaorakka, tämä on uhanalainen.
Tässä peikonnahka, jonka on arveltu muuttuvan uhanalaiseksi vanhojen metsien vähenemisen vuoksi.
Tässä halkiheltta, joka oli aikaisemmin uhanalaiseksi arvioitu. Nyt se on hyvin yleinen Etelä-Suomessa.
Olemme Janakkalassa vuonna 2014 avohakatulla aukolla
Taimikon keskelle kuusi vuotta sitten jätettyjen säästöpuiden ansioista paikalta löytyy nyt useita uhanalaisia lajeja.
Myös sellaisia, joista osaa on pidetty vanhojen metsien lajeina ja joiden harvinaisuuden perusteella avohakkuita vaaditaan lopetettavaksi.
Haluaako metsäyhtiö kertoa, että luonnonsuojelualueet ovat turhia?
Ei, emme suinkaan, Lehesvirta kavahtaa.
Me tarvitsemme laajan suojelualueiden verkoston. Tämä alue kuitenkin osoittaa, että suojelualueita tärkeämpiä ovat toimet, joita luonnon monimuotoisuuden eteen tehdään talousmetsissä, Lehesvirta sanoo.
Eteläsuomalaisessa talousmetsässä sijaitseva avohakkuualue ja sille istutettu taimikko taitavat kertoa, että metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan turvata myös tiukan suojelun ulkopuolella oikein toteutetuilla metsänhoidon keinoilla.
Esimerkistä käy maassa makaavalla lahopuulla paistatteleva harjaskääpä.
Jos avohakkuut valtion mailta lopetetaan, harjaskääpää on sen jälkeen niistä metsistä kuulemma vaikea löytää.
Luonnon monimuotoisuustarpeet huomioivilla avohakkuilla käävän elinympäristöä voidaan kuitenkin turvata.
Janakkalassa kyse on yhdestä metsäalasta
Se ei kerro koko kuvaa Suomen metsistä.
Siellä tehdyillä havainnoilla voi olla kuitenkin kauaskantoisia vaikutuksia koko Suomen metsäkeskusteluun.
Jos lajikadon pysäyttäminen onnistuu täällä, miksi se ei voisi toteutua myös tuhansissa ja taas tuhansissa nykyisissä ja etenkin tulevissa hakkuuaukoissa?
Talousmetsien luontoarvojen turvaamisella on iso merkitys Suomelle, jonka talous on hyvin riippuvainen metsistä.
Painetta metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tulee myös Suomen ulkopuolelta.
Euroopan komissio julkaisi toukokuussa biodiversiteettistrategian, jossa esitettiin 30 prosenttia EU:n maa- ja merialueista suojeltaviksi ja siitä 10 prosenttia tiukan suojelun piiriin.
Suomessa EU:n suunnasta tulevat metsienkäytölle asetettavat rajoitukset herättävät huolta erityisesti metsänomistajien ja metsäteollisuuden parissa.
Metsäala katsoo, että Suomi on hoitanut leiviskänsä hyvin, sillä jo nyt EU:n tiukasti suojelluista metsistä enemmän kuin puolet sijaitsee Suomessa.
Talouskäytön ulkopuolelle jäävien metsien lisäämisen katsotaan haittaavan fossiilitaloudesta luopumista, sillä puupohjaisilla tuotteilla voidaan korvata lähes mitä vain öljystä valmistettavia tuotteita.
Pitkäikäiset puutuotteet ovat hiilivarastoja ja kasvavat nuoret metsät merkittävä hiilinielu.
Metsässä kaikki tapahtuu ihmisen mittapuulla hitaasti
Talousmetsien monimuotoisuudessa tapahtuneen muutoksen hahmottamiseksi on harpattava ajassa kolme vuosikymmentä taaksepäin.
1990-luvun alkaessa Suomen metsätalous oli tehokkuutensa huumassa maalaamassa itseään nurkkaan.
Metsäteollisuuden suurimmissa ostajamaissa etenkin Saksassa alettiin kysellä sen perään, miten Suomessa metsiä hoidetaan. Ostoboikottien uhka leijui elinkeinon ja sen tulevaisuuden yllä.
Tämän pakottamana metsien hoidossa tehtiin 1990-luvulla sarja toimia, joiden uskottiin lisäävän metsäluonnon monipuolisuutta.
Monien uhanalaisten lajien pitkäaikaisen säilymisen kannalta ratkaisevaksi tiedettiin järeiden lahopuiden kaltaisten pienympäristöjen riittävä määrä.
Niinpä metsänhoidon ohjeissa avohakkuualoille alettiin määrätietoisesti jättää yhä enemmän lahopuuta.
Hakkuuaukoille ilmestyvät alkuun ihmetyttäneet toteemimaiset tekopökkelöt. Säästöpuita alettiin jättää aukoille yhä enemmän takamaan tulevien vuosikymmenten järeän lahopuun riittävyyttä.
Ajatus yhden puulajin auvoisuudesta hylättiin, ja puulajisuhteiden monipuolistaminen otettiin metsänuudistamisen tavoitteeksi.
Puu ei lahoa hetkessä eivätkä metsän puulajisuhteet vaihdu sormia napsauttamalla.
Mutta nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin metsien hoidossa tehdyt muutokset alkavat näkyä, sanovat metsäalan vaikuttajat.
Mutta mitä sanoo tutkija?
Sanoitko harjaskääpä? Arvaan, että olette käyneet UPM:n metsässä Janakkalassa, metsien biodiversiteettiä eli monimuotoisuutta tutkiva Juha Siitonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo.
Hän osui oikeaan.
Siitonen vaikuttaa oikealta mieheltä kysyä metsien monimuotoisuuden muutoksesta.
Hän ollut inventoimassa metsien lajistoa kymmenillä eri ikäisillä hakkuuaukoilla, myös Janakkalassa.
Siitosen mukaan metsien ja hoitotavoissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja ne ovat vaikuttaneet metsien monimuotoisuuteen myönteisesti. Sitten hän pudottaa lähes uutispommin metsäkeskusteluun.
Avohakkuut – tai paremminkin säästöpuuhakkuut – ja monimuotoisuuden tavoitteet voidaan sovittaa yhteen, hän sanoo.
Vaikka kehitys talousmetsissä on ollut oikeansuuntaista, savotta ei kuitenkaan ole ohi.
Havainnolla voi olla merkitystä paitsi EU:n vaatiman metsien tiukan suojeluvaateen kannalta, myös kiistassa hakkuutavoista.
Kansalaisaloite avohakkuiden kieltämisestä valtion metsissä on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä.
Avohakkuiden tarpeellisuutta on perusteltu sillä, että ne matkivat luonnontilaisissa metsissä erilaisten häiriöiden, kuten myrskytuhojen tai metsäpalojen, kautta tapahtuvaa aukkojen syntymistä.
Ne puolestaan mahdollistavat lehtipuuston uudistumisen.
Luontaisissa häiriöissä kuitenkin kaikki kuolleet puut ja usein elävääkin puustoa säilyy paikalla.
Säästöpuuhakkuulla pyritään jäljittelemään tällaista luonnonmetsän dynamiikkaa. Ekologiasta löytyy perusteita häiriöiden tarpeellisuuden tueksi, mutta myös suojeltavien vanhojen metsien tarpeellisuuden puolesta.
On lukuisia lajeja, jotka ovat sopeutuneet elämään metsän häiriöalueilla ja jotka eivät menesty vanhoissa ja sulkeutuneissa metsissä.
Sitten on myös vanhojen metsien lajeja, jotka eivät tule toimeen paahteisella aukoilla, Siitonen sanoo.
Lähde: Yllätys odottaa avohakkuulla – Taloussanomat – Ilta-Sanomat
Hirvikota 