Avainsana-arkisto: Afrikkalainen sikarutto

Villisikojen määrä kasvaa – Pioneerilaji puskee voimalla – mutta harva sen koskaan näkee

Paksuturkkinen ja isokärsäinen villisika on yhä yleisempi nisäkäs Etelä-Savon metsissä ja pelloilla, ja sen kanta kasvaa koko ajan. Riistakeskus Etelä-Savon vs. riistapäällikkö Ohto Salo tiedetään valtakunnan mitassa sika-asiantuntijaksi, mutta hänkään ei uskalla arvioida kannan tarkkaa koko. Varmaa hänenkin mukaansa on … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Villisikakanta kasvaa entistä vapaammasta metsästyksestä huolimatta

Villisikaa on saanut porsaiden seurassa olevaa emakkoa lukuun ottamatta metsästää tänä vuonna läpi vuoden. Monet metsästäjät karsastavat emakon ampumista, sillä vielä syksylläkin sen seurassa saattaa olla pieniä saman vuoden porsaita. Villisikojen määrä Kaakkois-Suomessa kasvaa yhä. Havaintoja tuli kaikkiaan 925 siasta, … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Venäjältä Suomeen työntyvistä villisioista ei enää päästä eroon, ja metsästys on vaikeaa – Tunnistavat moottorin äänet ja oppivat harhauttamaan koiria

Ruotsissa villisikojen määrä on kymmenkertaistunut 2000-luvulla. Myös Suomessa kanta kasvaa kiivaasti, ja se saa metsästäjät liikkeelle. HS oli mukana villisikajahdissa. Sika on viisas eläin, mutta metsästäjien mukaan villisika on vieläkin viisaampi. ”Se oppii tunnistamaan moottorin äänet, kellonajat ja jopa harhauttamaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Trikiinitutkimus

Trikiiniloisten esiintymistä tutkitaan luonnonvaraisesta riistasta, kuten villisiasta ja karhusta. Trikiiniloisten esiintymistä tutkitaan myös sioista ja hevosista Trikiininäytteet otetaan lihaskudoksesta. Näytteenottokohdat vaihtelevat eläinlajin mukaan. Myös otettavan näytteen koko vaihtelee eläinlajin mukaan. Trikiinitutkimuksiin tarkoitetussa lihasnäytteessä ei saisi olla mukana sidekudosta tai rasvaa. … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Wild Boar Shoot Training | YouTube

Learning about charging boar, running boar and high seat boar.  

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

ASP: Aktuelle Lage in Grenznähe zu Deutschland | Jagderleben.de

Nachdem im Januar nur zwölf Kilometer von der Grenze zu Deutschland die ASP ausgebrochen war, stieg die Angst vor weiteren Fällen. Nachdem am 21. Januar ein an ASP verendetes Wildschwein nur zwölf Kilometer von der Grenze zu Sachsen entfernt aufgefunden … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Villisikakanta pienentynyt – Kannanarviointiin liittyy myös epävarmuustekijöitä

Suomessa oli tammikuun alussa arviolta keskimäärin 1 400 villisikaa (mediaani 1 375). Kanta-arvion 90 prosentin luottamusväli on 1 100–1 775 yksilöä. Kanta on pienentynyt vajaat 30 prosenttia verrattuna edellisen vuoden kanta-arvioon, joka oli 1 500–2 650 villisikaa (mediaani 1 950). … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi