Minkki on peräisin Pohjois-Amerikasta. Tarhaeläimeksi minkkejä tuotiin Suomeen 1920 -luvun lopulla. Tarhoista minkit pääsivät karkuun ja levisivät nopeasti Suomen luontoon. Osa minkkikannasta on tullut myös Venäjältä, entisen Neuvostoliiton puolelta, jonne niitä siirto istutettiin 1940 -luvun lopulla.
Villiminkki on tehokas tappaja
Minkki saattaa vaihtaa elinympäristöään vuodenaikojen mukaan. Talvisin minkki pysyttelee mantereella tai suurimmissa saarissa ja siirtyy lintujen pesimäaikana saalistamaan ulkosaariston lintuluodoille. Minkillä ei juuri ole luontaisia vihollisia.
Koska vieraspedoilla on vain vähän niiden kantoja rajoittavia luonnollisia vihollisia, on ihmisen rooli niiden määrän vähentäjänä tärkeä.
Minkin pitäminen pois alueelta vaatii kuitenkin jatkuvaa kannan seurantaa ja tehokasta metsästystä.
Minkin pyynti ei vaadi enää nykyään metsästyskorttia. Loukun virittäminen vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan.
Ulkonäkö ja koko
Villiminkki on väriltään tummanruskea, ja sen pohjavilla on samanvärinen kuin peitinkarvat. Jotkin yksilöt ovat miltei mustia, toiset taas vaaleanruskeita.
Alaleuassa sillä on valkea läikkä, joka voi ulottua kaulaan saakka.
Talvikarva vaihtuu huhtikuusta heinäkuuhun ja uusi talviturkki tulee loka-marraskuussa. Minkin vartalo on muodoltaan pitkä ja kapea. Luonnonvaraisten urosten ruumiin pituus on
Urosminkki on 30-50 cm pitkä ja sen häntä voi olla yli 20 cm pitkä. Urosminkki painaa 1-3 kiloa. Luonnonvaraisten urosten ruumiin pituus on 30–46 cm, minkä lisäksi hännän pituus on 13–21 cm.
Naaraat ovat huomattavasti pienempiä. Urokset painavat 0,5–1,75 kg ja naaraat yleensä alle kilon. Turkistarhoilla eläimet ovat kuitenkin suurempia.
Aggressiivisena tai kiihtyneenä minkki voi sihistä tai päästää kiljaisun. Kiimassa uros päästää kotkottavia ääniä. Poikasten ääntely koostuu lähinnä vikinästä.
Elintavat ja -ympäristö
Minkin vahvuutena on sen generalistisuus: se pystyy hyödyntämään helposti monenlaista ravintokohdetta ja siirtymään ravinnosta toiseen vaivattomasti.
Poikkeuksellisen eläimen minkistä tekee sen kyky hyödyntää sekä maan että veden riistaa.
Ominaisuus on arvokas etenkin talvella, joka on usein maapedolle niukkuuden aikaa. Talvella minkki siirtyykin vesistöjen äärille kalastamaan.
Villiminkit ovat liikkeellä öisin ja hämärän aikaan.
Yhden päivän aikana minkki tekee taivalta pari kilometriä. Tarhoista maastoutuneet minkit puolestaan liikkuvat usein päiväaikaan.
Vuorokausirytmiin vaikuttaa kuitenkin suuresti ravinnon määrä sekä paikan rauhallisuus, joten ei ole mitenkään harvinaista törmätä minkkiin myös päivisin.
Se ei ole erityisen arka, mutta ei kuitenkaan niin utelias kuin kärppä. Minkin metsästyksessä kannattaakin hyödyntää sen, luontaista uteliaisuutta tutkia kaikki kolot. Aktiivisuus laskee talvisin.
Koska minkkikanta lisääntyy nopeasti, voi alueelle pesiytynyt minkki tehdä nopeasti selvää alueen lintupoikueista.
Suurimmat tuhot minkki aiheuttaa saaristossa. Tämä koskee myös Tukholman saaristoa. Syynä minkkien aiheuttamille tuhoille on lintujen elinympäristö, jossa eläimet pesimävät ja elävät maan tasossa.
Minkki sopeutuu melkein millaisiin oloihin tahansa, eikä se ole nirso ravinnon suhteen.
Minkki on myös tehokas tappaja. Minkki toteutta luontaista vaistoaan, se voi tappaa huvikseen esim. pienen saaren koko lintu populaation.
Se ui hyvin, kiipeilee hyvin, eikä paljoa arkaile ihmistäkään.
Joissakin tutkimuksissa on havaittu minkin kiertelevän mielellään järvenrantoja syksyisin ennen jäiden tuloa ja keväisin jäiden lähtiessä.
Talvisin minkki suosii tieäkasvuisia kaislikkorantoja, jäiden läpi virtaavia jokia ja majavien patoalueiden tulvaniittyjä. Tällaisissa paikoissa jään alle jää tilaa, eikä minkkiä usein talvella sitten jään päällä juuri nääkkään.
Ravinto
Minkin ravinto koostuu kaloista, sammakkoeläimistä, linnuista ja niiden munista ja poikasista, pikkunisäkkäistä ja äyriäisistä. Se saalistaa vedessä ja maalla ja on tehokas tappaja.
Pystyy tappamaan itseään kookkaampia eläimiä ja tappaa jos mahdollista reilusti yli oman tarpeensa tehden varastoja. Talvisin syö pääasiassa kalaa ja kesäisin varsinkin saaristossa vesilintujen munia ja poikasia.
Minkin saalislajeihin kuuluvat lisäksi mm. ruokki, riskilä, lapintiira, kalatiira, tukkasotka ja punajalkaviklo.
Suomen alkuperäislajistolle villiminkistä ei valitettavasti ole muuta kuin haittaa.
Sen on katsottu syrjäyttäneen aiemmin lajistoomme kuuluvan lähes saman näköisen vesikon. Voimakkaampana lajina minkki estää vesikon palautumisen takaisin Suomen luontoon.
Edesvastuuttomasti turkistarhoilta tahallaan vapautetut minkit ovat vain pahentamassa minkkiongelmaa. Varsinkin merellä, saaristo luodoilla minkit ovat aiheuttaneet vesilintujen pesinnälle täydellisen tuhon.
Villiminkin metsästys onkin riistanhoidollisesti ja luonnonsuojelun kannalta tärkeää työtä.
Lisääntyminen
Minkki on myös tehokas lisääntymään, sillä poikueet ovat isoja.
Minkin kiima-aika ajoittuu alkukevääseen, ja naaras synnyttää viidestä kuuteen poikasta huhti-kesäkuun välisenä aikana.
Poikaset syntyvät karvattomina ja niiden silmät avautuvat noin neljän viikon iässä. Sukukypsyyden minkki saavuttaa syntymäänsä seuraavana kesänä.
Elokuun lopulla minkkiemoa saattaa seurata jopa sitä itseään suurempi poikanen. Urokset kasvavat liki puolta kookkaammiksi kuin naaraat. Ennen syksyä poikaset lähtevät etsimään omia elinalueitaan.
Minkin pyydystäminen
Minkin pyynti ei vaadi enää nykyään metsästyskorttia. Loukun virittäminen vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan.
Koska vieraspedoilla on vain vähän niiden kantoja rajoittavia luonnollisia vihollisia, on ihmisen rooli niiden määrän vähentäjänä tärkeä.
Metsästysaika koko maa 1.8. ‒ 31.7. rauhoittamaton, ei vaadita metsästyskorttia (2019 alkaen) ‒ Naarasta, jolla on pentue, ei saa tappaa 1.5. ‒ 31.7.
- Perusvaatimus rihlattu luotiase, E 0 > 100 Joulea
Kaliiperit: 22 LR, 17 Rem, 17 HMR ja 17 Mach 2
Ilmakivääri sallittu rakennuksessa. - Rauta ja loukkupyynti
Minkkijahdista ovat tähän mennessä vastanneet lähinnä yksittäiset metsästäjät. Metsästysseuroja ei ole oikein saatu sitoutumaan systemaattiseen minkkijahtiin.
Lehtipuhallinkin on otettu aseeksi lintuja tappavan minkin vähentämiseksi. Jos loukku ei riitä ja koirakaan ei saa pakotettua näätäeläintä ulos kolostaan, loukuilla suoritettavaa peruspyyntiä tulee viimeistellä koirin ja puhaltimin. Näin saadaan aikaan minkeistä kokonaan vapaita alueita.
Minkkiä pyydystetään pääasiassa heti tappavilla loukuilla.
Minkin rautapyynti kannattaa keskittää sellaisten jokien ja purojen varsille, jotka pysyvät sulana talvellakin.
Raudat sijoitetaan rannan tuntumaan.
Minkin kulkua voi ohjailla erilaisilla puu- tai kivijohteilla, sillä se ei yleensä ylitä matalaakaan estettä vaan lähtee kulkemaan sen vierustaa pitkin.
Passiivisen pyynnin avulla saadaan valtaosa vuosittaisesta minkkisaaliista. Minkkiä voi pyytää myös elävänä, jolloin loukku on koettava päivittäin.
Minkinloukun malleja on olemassa useita erilaisia. Keinulautaloukun voi jahtimies tehdä itsekin piirustusten avulla, eikä siihen tarvittavat materiaalit paljoa maksa. Tappavat raudat puolestaan laitetaan aina suojakoteloon, jonka läpi minkki kulkee. Suojakotelon päät on tehtävä minkille sopivan kokoisiksi (7 cm), mutta ei liian suuriksi. Näin suuremmat eläimet eivät pääse loukun sisälle.
Kippilautaloukku on myös kohtuullisen tehokas pyydys minkkijahtiin. Siinä laukaisumekanismina toimii sen sisällä oleva kippilauta. Sopiva syötti sijoitetaan loukun takaosaan, kippilaudan alle. Minkki ei ole kiinnostunut kuin tuoreesta kalasyötistä.
Aluksi on syytä varmistaa onko alueella minkkejä. Se onnistuu helpoiten valitsemalla hiekkaranta tai muu alue, josta jälkiä on helppo seurata. Tällaiseen paikkaan käydään viemässä kalasyötti, joka houkuttelee lähialueen minkit tutustumaan siihen tarkemmin .
Syötit laitetaan kivien alle tai muuhun sopivaan paikkaan suojaan linnuilta. Toinen 
kalasyötti tulisi sijoittaa roikkumaan puunoksasta parin metrin korkeuteen.
Syöttipaikan luona käydään joka päivä tutkimassa sen ympärille tulleita jälkiä ja tarvittaessa laitetaan myös uudet syöttikalat paikoilleen. Lähialueella liikkuva minkki tulee syöttipaikalle usein kahden ensimmäisen päivän aikana.
Minkit voi totuttaa loukkuihin ja paikkoihin, joihin sijoitat raudat erilaisilla syöttipaloilla. Syöttien kautta myös loukut tulee hajustettua.
Minkki viihtyy vesistöjen lähellä, joten hyvä paikka loukulle voi löytyä ojan, joen tai puron varrelta. Hyviä paikkoja ovat myös järvien rantakivikot, maantierummut, louhikot, perkuupaikat sekä sillan aluset.
Voit ohjata minkin loukulle asettelemalle sopivan nousulaudan sen eteen. Ojan yli voit myös tehdä kulkusillan, joka johtaa minkin suoraan loukulle.
Hetitappavia rautoja saa käyttää veden alla, minkin metsästämiseen.
Rautojen käyttäminen – 10 § (11.4.2013/270)
Riistaeläinten pyydystämisessä saa käyttää vain rautoja, jotka aiheuttavat lauetessaan eläimen välittömän kuoleman. Raudat on huollettava säännöllisesti. Raudat on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille tai muille kuin pyydystettäville eläimille.
Rautoja saa käyttää maalla hillerin, kärpän, minkin, näädän ja oravan metsästämiseen sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen.
Rautojen läpimitta saa olla enintään 20 senttimetriä.
Rautoja saa käyttää veden alla euroopanmajavan, kanadanmajavan, minkin ja piisamin metsästämiseen sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen. Rautojen läpimitta saa olla enintään 30 senttimetriä.
Nylkeminen
Minkki nyljetään tuppeen aloittaen takajaloista, tekemällä viilto takajalasta toiseen peräaukon kautta. Peräaukko jätetään nahkaan ja siitä hännän suuntaan tehdään viiltoa sen verran, että häntäruoto saadaan vedettyä pois.
Takatassujen kynnet jätetään nahkaan. Takajaloista roikuttamalla eläin voidaan nylkeä nahkaa varoen tuppeen. Nahkaan jätetään myöskin korvat, huulet ja silmäluomet. Liika rasva kaavitaan varoen pois ja nahkapuoli puhdistetaan kuivissa koivupuruissa.
Nahka levitetään taanalle aluksi karvapuoli sisäänpäin. Ennen kuin nahka alkaa kuivua se käännetään lopulliseen kuivausasuunsa karvapuoli ulos. Se tulee levittää taanalle tasaisesti kuivumaan ja kammata puhtaaksi. Kuivatut nahkat tulee lähettää ajoissa muokattaviksi.
Hirvikota 
Jutussa pisti silmään erikoinen lause ”Edesvastuuttomasti turkistarhoilta tahallaan vapautetut minkit ovat vain pahentamassa minkki ongelma”Mietin,, miks jutussa ei syyllistetä ja ehdoteta tarhauksen lopettamista, koska koko vaikea ongelma on lähtöisin sieltä.” Tarhoista minkit pääsivät karkuun ja levisivät nopeasti Suomen luontoon.” Käsittääkseni tämä ongelma on edelleen, eli tarhoilta pääsee luontoon minkkejä jatkuvasti. Olisiko syytä lopettaa tämä toiminta, joka aiheuttaa Suomen luonnolle ja lintukannalle näin merkittäviä vahinkoja.
Ilkivallan aiheuttaja esimerkiksi rikkoo polttoainesäiliön, jolloin aiheutuu ympäristövahinko. Minkä lisäksi, se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä.
Vastuullinen yrittäjä, pyrkii ehkäisemään mahdollisten vahinkojen syntymistä ennakoimmalla.
Tekoturkiksia on markkinoitu vastuullisina materiaalivaihtoehtoina, synteettiset kuidut päästävät luontoon huomattavia määriä mikromuovia luontoon. Ja hävittäminen CO2-päästöjä.
Hyvät turkisvaatteet ovat ekologisia ne kestää aikaa, ja vähentää CO2-päästöjä kestävyyden kautta.
Turkistarhaus on laillinen elinkeino, jota valvotaan useilla erilailla sekä muilla sopimuksilla. Alan toimintaa voi verrata lemmikkieläinkauppaan, kun arvotetaan eettisä perusteita.
Tarhat ovat nykyään hyvin aidattuja. Yksittäiset tarhatut eläimet usein jäävät lähialueelle, josta ne on helppo poistaa.
Yksittäisellä eläimellä ei todennäköisesti ole lisääntymiskumppaneita luonnossa.
Tehokkaana lisääntyjänä minkki synnyttää keskimäärin 5 poikasta. Jos luontoon jää päästetyistä eläimistä 10:n lisääntyvää yksilöä, 50:ntä poikasta kasvattaa nopesti kantaa.
Minkkitarhat toimivat vastuullisesti, ne ovat tehneet pitkään yhteistyötä metsästäjien kanssa. Metsäsätjillä on koiria, joiden avulla karkulaiset saadan paikannettua ja poistettua luonnosta.
Turkistarhaajalle vain hyvinvoiva turkiseläin tuottaa leivän perheelle. Minkit tuotantoeläimiä ja niiden hoitaminen vaatii erikoisosaamista ja lajituntemusta.
Tuotannossa hyödynnetään työllistetään muita alojen, pyytämällä silakkaa rehuksi mikä taas puhdistetaan Itämerta fosforista. Vähentää rehevöitymistä.
Eläinten saama rehu vaikuttaa niiden kasvuun ja turkin laatuun, mutta myös käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. Monilla tarhoilla lämmitetty juottojärjestelmä, mikä vähentää työmäärää ja parantaa eläinten hyvinvointia.
Useat lait asettavat reunaehdot turkiseläinten tarhaukselle. Joista terveys ja hyvinvointi ovat tärkeimmät. Vaikka virikkeet ym. ovat tärkeitä, niin on puhtaanapitokin. Sadat virikeputket ym. pitää säännöllisesti puhdistaa, etteivät tartunta taudit pääse leviämään.
Taudit ovat suurin uhka kailille tuotantoeläimille.
Vakkuutusyhtiöt myös valvovat turkistarhojen toimintaa, riskien minimointi on niiden intressissä.