Villisika (Sus scrofa)

Villisika eli metsäkarju (Sus scrofa) on sorkkaeläimiin kuuluva suurikokoinen sikalaji ja kesyn sian kantamuoto. Sen pääasiallista esiintymisaluetta on Euraasian lauhkea lehtimetsävyöhyke. Suomeen villisika on levinnyt Virosta ja Venäjältä.

Ruotsissa tehtiin 1981  päätös, että villisiat hävitetään koko Ruotsista Tukholman lääniin jätettävää pientä kantaa lukuun ottamatta. Päätöstä ei kuitenkaan onnistuttu pitämään, vaan 2000-luvulle mennessä Etelä- ja Keski-Ruotsin villisikamäärä oli kasvanut jo noin 100 000 yksilöön.

Suomeenkin, Inkoon Hättön saarelle, tuotiin kokeilumielessä karju ja kaksi emakkoa vuonna 1950. Ne elivät saarella kaksi vuotta ja saivat sinä aikana 18 poikasta. Lauma vahingoitti saaren puustoa ja kasvillisuutta, joten se päädyttiin hävittämään.

Talviruokinnan järjestäminen villisioille on edesauttanut kannan kasvua ja on paikoitellen elinehto sen säilymiselle. Nykyinen Suomen villisikakanta on kasvanut jo lähemmäs tuhatta yksilöä, joista suurin osa elää Kaakkois-Suomen ja itäisen Uudenmaan alueella.

Paino

Karjut 50–200 kg ja emakot 35–150 kg. Ruumis vahva ja sivuilta litteä, melko korkea. Pää suuri, jalat melko lyhyet ja kapeat. Karvapeite vahvaa ja tummaa, pitkiä harjaksia runsaasti.

Karjuilla kulmahampaat kasvavat läpi elämän ja käyristyvät ylössuuntautuviksi torahampaiksi. Villisian tyypillinen elinikä on 15–20 vuotta.

Villisika pystyy juoksemaan 11 m/s = 40 km/h ja hyppäämään 140–150 cm korkealle. Hyökätessä hetkellinen nopeus voi olla jopa 60 – 70 km/h.

Elintavat

Villisikauros eli karju elää enimmäkseen yksikseen, erakkona. Karjut jättävät lauman tultuaan sukukypsiksi ja ottavat siihen yhteyttä vasta emakoiden kiima-ajan tultua, mikä on yleensä joulukuussa.

Villisikakarjut tulevat sukukypsiksi jo varsin nuorina, mutta ne parittelevat ensimmäisen kerran yleensä vasta noin viisivuotiaina. Karjut taistelevat keskenään iskemällä torahampaillaan toistensa olkapäihin, mitä varten niiden harteissa on paksumpi nahka ja karvapeite kuin muualla vartalossa.

Kaikkiruokaisena eläimenä villisiat tonkivat mielellään juureksia ja muita kasvikunnan tuotteita. Tällöin ne voivat aiheuttaa mittavia tuhoja jo yhdessä yössä.

Villisiat aiheuttavat merkittäviä satovahinkoja esimerkiksi Etelä-Ruotsissa.

 

Tästä syystä villisikojen ruokintapaikat on sijoitettu lähinnä ohjaamaan eläimet pois viljelyksiltä ja helpottamaan metsästystä. Villisika syö mielellään myös juuria, selkärangattomia, pikkujyrsijöitä ja haaskoja.

Villisian mieliympäristöä on kosteat tiheiköt lehtimetsissä pellonlaitamilla. Se ei pärjää jos lunta on 40 cm ja yli eikä ruokintaa ole tarjolla. Villisikoja on ruokittu varsinkin eteläisessä Suomessa, sillä laji ei tahdo kestää talviamme. Vaikka villisian turkki suojaa pakkasilta, se ei pysty tonkimaan ravintoa jäisestä maasta.

Liikkuu yleensä aamu- ja iltahämärässä.

Villisialla on huono näkö, mutta erittäin tarkka kuulo ja aivan mahdottoman hyvä hajuaisti. Saavuttaa hetkellisesti jopa 60 km/h ja ottaa sen muutamalla loikalla. Erittäin nopea ja kimmoisa eläin vaikka näyttääkin kömpelöltä.

Emakot, nuoret ja poikaset kulkevat yleensä laumoissa. Niiden reviiri on pinta-alaltaan 10–20 neliökilometriä.

Reviirillä on yleensä mutakuoppa, jossa siat käyvät rypemässä ja hankaamassa itseään sen viereisten puiden runkoihin.

Levinneisyys

Vaellusviettiä on aliarvioitu, GPS pannoitettujen emakoiden todettu vaeltavan porsaineen satoja kilometrejä.

Suomessa tiheimmät villisikakeskittymät ovat Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla. Etelä-Savossa ja Hämeessä on omat populaationsa, ja lajia tavataan harvinaisena aina Lapin perukoilla saakka.

Tehokkaana lisääntyjänä villisika on myös tehokas levittäytyjä. Yhä suurempi villisikakanta vaatii yhä uusia elinalueita.

Villisikakannan levinneisyys Euroopassa 2015

Suotuisissa oloissa villisiat voivat lisääntyä nopeasti esimerkiksi Puolassa niitä on paikoitellen 100 yksilöä tuhatta hehtaaria kohden.

Villisikakanta arvio suomessa 2016.

Villisian jäljet

Villisian jalanjäljet ovat samankaltaiset kuin kesysialla.

Luonnossa nähtyinä ne saatetaan Villisian jälki sorkkasekoittaa hirvieläinten jälkiin. Eläin jättää maastoon paljon muunkinlaisia merkkejä itsestään, esimerkiksi tonkimisjälkiä ja kulku-uria.

Myös rypemiskuopat ja niiden viereisten kyljenkyhnytyspuiden saviset rungot erottuvat maastossa selvästi.

Ravinto

Villisika on kaikkiruokainen. Muista sorkkaeläimistä poiketen villisika ei ole märehtijä. Sen ruuansulatus on tehokkaampi ja parempi kuin kotisialla.

Villisika on kaikkiruokainen

Vahvan kärsänsä ansiosta se kaivaa maasta juuria ja hyönteisiä sekä matoja. Ruokailee myös peruna- ja juurikasmailla mielellään.

Keski-Euroopassa villisikoja ruokitaan keväisin ja kesäisin, jotta eläimet eivät tuhoaisi viljelyksiä. Joskus viljelmiä joudutaan suojaamaan aitaamalla.

Villisikojen on todettu vaikuttavan myös metsien kasvuoloihin.

Ravintoa etsiessään villisiat voivat myös vahingoittaa laitumia ja nurmikoita tonkiessaan niiltä esiin kastematoja, kotiloita ja hyönteistoukkia. Ruotsissa ne ovat tuhonneet jopa jalkapallokenttiä

Kiima

Villisika voi pariutua lähes milloin tahansa, mutta tavallisesti se parittelee loppuvuodesta.

Kiima on alkutalvesta, yleensä joulukuussa, kantoaika on 115 vuorokautta 3kk 3vko 3pv. Emakko vetäytyy huhtikuussa porsimaan mm. tiheään kuusipuskaan, jonne se tekee pesän oksista, sammaleista, varvuista ja muusta sopivasta materiaalista.

Vuoden ikäinen emakko synnyttää harvoin enemmän kuin kolme porsasta, mutta yli kolmen vuoden ikäinen emakko saattaa hyvinkin porsia kuudesta kahdeksaan porsasta.

Porsaiden määrä riippuu siitä, miten hyvin emakot ovat selvinneet kuluneesta talvesta. Jos ravintoa on ollut saatavilla riittävästi, syntyy myös enemmän porsaita.

Pahnueen keskimääränen koko on 1-3 porsasta, tarhaoloissa 1-8 kpl.
Siat voivat saada jopa Villisika pahnue9 porsasta – ei enempää, sillä niillä on vain 9 nisää.

Myös syksyllä voi syntyä porsaita – riippuu ruokinnasta tai ja jos kevätpahnue menehtyy niin emakko tulee nopeasti uudelleen kiimaan ja saa pahnueen syksyllä.

Porsaat ovat noin 400-500 g painavia pieniä raidallisia karvapalloja, jotka tulevat pesästä näkyville ensikerran noin 3 vrk ikäisinä. Porsaitaan puolustavat emakot voivat käyttäytyä aggressiivisesti.

Villisikojen porsaskuolleisuudeksi on arvioitu n. 15 – 20 prosenttia.

Villisiat suosivat alueita, joista löytyy päiväaikaan niille peitteistä maastoa. Suojaisissa metsiköissä villisiat pääsevät nukkumaan päivisin suojassa. Sikalaumat saattavat olla hyvinkin paikallisia, kun ne löytävät hyvän paikan, jossa on sekä ravintoa että suojaa.

Monissa maissa on todettu, että lauman lähes kaikki naaraat tulevat samaan aikaan kantaviksi mikäli villisikalauman johtava naaras ammutaan, se lisää hyvin nopeasti villisikakannan ei toivottuun kasvuun.

Villisian taudeista

Merkittävä tautireservuaari, monien virus- ja bakteeriperäisten tautien levittäjä tai kantaja mm. trikiini. Monet taudit uhkana villi- ja tuotantoeläimille ja joissain tapauksissa myös ihmisille.

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on herkästi leviävä virusperäinen tauti – ei toistaiseksi rokotetta

Villisian metsästys

Villisika on kokonaan rauhoittamaton.

Villisian metsästysaika on koko metsästysvuoden 1.8. – 31.7. Villisika naaras, jota seuraa saman vuoden jälkeläinen, on rauhoitettu 1.3 – 31.7.

Monissa maissa on todettu, että lauman lähes kaikki naaraat tulevat samaan aikaan kantaviksi mikäli villisikalauman johtava naaras ammutaan, se lisää hyvin nopeasti villisikakannan ei toivottuun kasvuun.

Kiinteää keinovaloa voidaan käyttää villisian ja supikoiran metsästyksessä villisian ruokintapaikalla 15.6.2016 alkaen. Pyyntivälineitä ja pyyntimenetelmiä koskevat tarkemmat säännökset on säädetty metsästysasetuksessa.

Suomesta matkustetaan myös Ruotsiin, Saksaan ja Viroon villisikajahtiin.
Ruotsissa villisikoja on muutamia satoja tuhansia, kun meillä niitä siedetään juuri ja juuri tuhatkunta.

Harjoittelu ampumaradalla ennen metsästystä on välttämätöntä. Parhaimmillakin patruunoilla pitää osua kohteeseen tarkasti.

Villisika on yksi arvostetuimpia saaliita euroopassa. Ammutaan yleensä kyttäämällä lavalta viljelysmailta/ ruokintapaikalta. Koira-ajosta tai joskus hirvijahdin yhteydessä.  Ajometsästyksessä täysikasvuinen villisika on erittäin valpas ja onnistuu usein saamaan vainun metsästäjästä ennen kuin edes ampumatilannetta syntyy.

Riistanhoidollisessa mielessäkään näiden vahvimpien naaraiden ampuminen ei ole järkevää.

Johtava emakko tulee monesti lauman ensimmäisenä ja lauman ensimmäinen sika kannattaakin yleensä jättää ampumatta.

Lauman lähes kaikki naaraat tulevat samaan aikaan kantaviksi mikäli villisikalauman johtava naaras ammutaan.

Toisin kuin suuremmat laumat, suuret karjut ovat todella varovaisia ja liikkuvat yleensä yksin. Metsästäjältä vaaditaankin erityistä tarkkaavaisuutta ja äänettömyyttä, kun suuri villisikakarju on lähettyvillä.

Haavoitettuna erittäin vaarallinen eläin.
Haavoitettu villisika surmaa vuodessa enemmän metsämiehiä kuin esim. karhut.

Villisiat myös liikkuvat todella nopeasti joten ne voivat ilmestyä ja kadota samantein.

Villisian metsästyksessä käytettävän patruunan teho

Villisian paino on noin 150 kg ja maksimi ampumaetäisyys on yleensä noin 50 metriä, villisian tappamiseen tarvitaan vähintään noin 2,000 Joulea (204 kgm) kineettistä energiaa. Tämä saavutetaan hyvällä 12 tai jopa 20 kaliiperisella haulikon slug patruunalla tai vähintään 6.5 tai 7 mm kiväärin patruunalla.

Riistaluokitus luokan 4, .30 kaliiberin ”hirvipatruunat” ovat suosittuja villisian metsästyksessä. Tämä kaliiberi tarjoaa erinomaisen ballistisen suorituskyvyn sekä luotettavuuden. Patruunat on järkevän hintaisia ja saatavilla on laaja valikoima.

Jos kohdistat tähtäimesi sataan metriin lentorata yli 50 metristä on 30-06 tai .308 Winchester luodeilla käytännössä sama kuin se mihin olet tähtäimesi kohdistanut. Lyhemmiltä matkoilta (piipusta), lentoradat ovat usein 3-5 senttiä korkeammalla kuin se mihin tähtäät, riippuen luodin tyypistä ja nopeudesta.

Vanhojen ja kiimassa olevien karjujen liha on tosin joskus syömäkelvotonta sivumaun takia, mutta vastaavasti niiltä saadaan suurimmat torahampaat.

Monissa maissa maanomistajat harjoittavat laajamittaistakin kaupallista toimintaa ruokkimalla villisikoja ja järjestämällä maksullisia metsästysretkiä maillaan.

Lisää aiheesta:

Afrikkalainen sikarutto
Riistaeläinten sairaudet

Loukkupyynti

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s