Metsäkanalinnut

Metsäkanalinnut on pohjoisten alueiden kanalintujen heimo johon kuuluu 17 lajia. Suomalaisia metsäkanalintulajeja ovat metso, teeri, pyy ja riekko, joka saatetaan joillain seuduin paremmin tuntea metsäkanana tai mehtikanana, sekä meillä vain puurajan pohjoispuolella tavattava kiiruna.

Metsäkanat ovat tanakoita, keskikokoisia tai suuria kanalintuja, joilla on pitkä pyrstö. Nokka on tukeva, jalat lyhyet ja höyhenpeitteiset. Koiraat ovat yleensä naaraita kookkaampia ja mustan- tai sinertävänhohtoisia. Naaras on vaatimattoman ruskeankirjava.

Metsäkanalinnut – korpiemme kiistattomasti uljaimmat linnut, ne elävät suurimman osan elämästään maassa. Vaaran uhatessa ne painautuvat liikkumattomiksi ja harhauttavat uhkaajansa suojavärinsä ja äärettömän nopeuden ja viekkauden avulla. Kanalinnut ovat kasvinsyöjiä, jotka poikasesta lähtien etsivät itse ravintonsa.

Metsäkanamme voidaan jakaa kahteen ryhmään promiskuitiivisiin ja yksiavioisiin. Promiskuitiivisia eli ei kiinteitä parisuhteita omaavia lajeja ovat metso ja teeri. Näillä lajeilla on keväisin lisääntymismenot, jotka alkavat soidinareenalla. Soitimella kukolle on eduksi suuri koko ja komea tumma höyhenpuku.

Yksiavioiset pyy, riekko ja kiiruna ovat reviiriä puolustavia lintuja. Yksiavioisuus ei ole kuitenkaan yhtä pesimiskautta pitempi.

Teeren reviiri on pieni verrattuna metsonsoitimen hehtaareihin. Teerikukot raivaavat tietään kohti keskiötä reviiri kerrallaan. Voittaja on usein 4-5 vuotias vanha kukko. Kukkopojat joutuvat alkuun tyytymään reuna-alueisiin.

Mahtikukko parittelee monen naaraan kanssa ja on isä usean äidin jälkeläiselle. Se jakaa hyviä geenejä jälkeläisilleen. Teeren soidin kuuluu keväisin kauas. Teerikukot pitävät reviirinsä lähes läpi vuoden. Ne poistuvat sieltä ainoastaan kesällä sulkiakseen itsensä kuntoon seuraavaa vuotta varten.

Jopa 90 prosenttia kaikista koiraista kuolee kesän aikana, soidinkukoista hävikki on yli puolet.

Koirasjälkeläiset jäävät pesintäalueelle. Naarasjälkeläiset lähtevät muualle. Naaraatkin ovat toki paikkauskollisia. Ne asettuvat muutaman kymmenen kilometrin säteelle synnyinreviireistään ja pysyvät siinä. Kun uuden reviirin mahtikukko ei ole naaraan oma isä, pidetään samalla huolta geeniperimän laadusta.

Suomessa löydetään vuosittain luultavasti tuhansia metsäkanalintujen pesiä varsinkin metsätöiden yhteydessä keväällä ja alkukesällä. Pesän suojaaminen merkitsemällä on käytetty keino vähentää metsätöiden ja ehkä myös pienpetojen aiheuttamia pesätappioita.

Yöpyvät talvella kiepissä

Kaikki Suomessa elävät metsäkanalinnut eli metso, teeri, pyy ja riekko yöpyvät talvella kiepissä. Metsäkanalinnut sukeltavat usein suoraan lennosta pehmeään ja yli 25 senttimetriä paksuun lumeen. Lumessa ne kaivautuvat vielä jopa puoli metriä tai metrin verran eteenpäin, kunnes muotoilevat itselleen varsinaisen kieppionkalon.

Lintu kaivautuu lumeen pyrstö edellä, siipipankojaan värisyttäen ja jalkojaan käyttäen. Ulos se tulee melko suoraan, sillä kiepin katto ei ole kovin paksu.

Kiepissä yöpyvä lintu säästää 30-50 prosenttia energiankulutuksestaan. Vaikka ulkona olisi parikymmentä pakkasastetta, on kiepissä muutama lämpöaste. Se vähentää linnun lämmönkulutusta, eikä sen tarvitse käyttää lihasvärinää, joka antaa kylmässä lepäävälle linnulle lisälämpöä.

Metsäkanalinnut viipyvät kiepissä kovilla pakkasilla jopa yli 20 tuntia, pikkupakkasilla lyhyemmän aikaa. Ne eivät käytä kieppiä, jos ilman lämpötila on plussan puolella, sillä silloin kiepissä on kylmempää kuin lumen päällä.

Kaikki Suomessa elävät metsäkanalinnut syövät talvella puumaista ravintoa, joten niiden ruuansulatuselimistön koko ja toiminta vaihtelevat vuodenaikojen mukaan: aineenvaihdunta laskee ja ravinnon käsittely muuttuu.

Pariutumaton koppelo saattaa eksyä teerien soitimelle ja paritella teerikukon kanssa. Tällöin syntyy steriilejä korpimetsoja, jotka eivät voi edelleen lisääntyä. Myös sukusiitos lähisukulaisen kanssa on eriytyneillä soidinpaikoilla tavallista.

Korpimetsot ja ilman naaraita jääneet metsokukot voivat toisinaan hyökkäillä päin metsässä kulkijoita. Nämä niin sanotut hullut metsot ovat luultavasti turhautuneita ja yksinjääneitä yksilöitä, joita hormonit ajavat toimimaan poikkeavasti.

Kestävä metsästys

Metsäkanalintujen verotus on pääosin kohtuullista, mutta paikoin Pohjois-Suomessa verotusasteet ovat korkeita. Verotusasteet eivät välttämättä vaihtele riittävästi kantojen runsauden vaihdellessa. Saaliit ovat 2000-luvulla olleet jopa suurempia kuin esimerkiksi 1960-luvulla, vaikka kannat ovat huomattavasti heikommat.

Saaliin koostumus ei kaikilta osin ole kestävän verotuksen mukainen, sillä metso- ja teerisaalissa kukkojen osuus on selvästi suurempi kuin kannoissa. Lähinnä kukkoihin kohdistuva teeren soidinmetsästys kiväärillä on paikoin yleistä. On myös epäselvää, painottuuko metsästys riittävästi nuoriin lintuihin.

Aktiivinen kannanhoito työ

Asiaan paneutuneet metsästysseurat ovat rauhoittaneet soidinalueita metsästykseltä, antaneet metsästäjäkohtaisia saaliskiintiöitä sekä asettaneet rajoituksia mm. aamumetsästykselle.

Pienpetojen pyynnissä on tärkeämpää kiinnittää huomiota saaliin laatuun kuin pyrkiä suuriin saalismääriin. Pienpetojen pyyntiä on tehostettava aikaisin keväällä, mikä parantaa metsäkanalintujen pesinnän onnistumisessa.

Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelma

Lisää aiheesta:

Metsäkanalinnut
Metsäkanalintujen metsästys muodot
Metso
Teeri
Kannanhoito

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s