Suurpetojen lumijälkien tunnistaminen

Jälkien tunnistaminen talvella voi olla haastava tehtävä.

Lumen määrä ja koostumus vaihtelee ja sitä on myös tapana sataa lisää jäljen päälle vaikeuttamaan tunnistusta. Kokenutkin jälkien tunnistaja törmää toisinaan tilanteisiin, joissa lajinmääritys ja yksilöiden lukumäärän selvittäminen on vaikeaa.

Tarkkaile jälkikokonaisuutta ja seuraa riittävän pitkälle

Jälkijonoa tulee tarkastella ensin kokonaisuutena.

Jälkijonoa tulee seurata mahdollisimman pitkälle ja tarkkailla eläimen käyttäytymistä jälkien perusteella.

Isokokoisen koiran ja suden jäljet on mahdollista erottaa monesti jo tässä vaiheessa: sudella liikkuminen on yleensä hyvin suoraviivaista ja säästeliästä, kun taas koiralla kulku on poukkoilevaa ja epämääräisempää.

Jälkijonoa tulee seurata niin pitkälle, että voi varmasti päätellä, kuinka monta eläintä on ollut kyseessä. Esimerkiksi paksussa lumessa yhtä jälkeä astuva susilauma erkanee ennen pitkää sopivassa maastonkohdassa sen verran, että lukumäärä on mahdollista selvittää: asia vaatii jälkijotoksen seuraamista riittävän pitkälle, mikä taas kysyy aikaa ja viitseliäisyyttä.

Tarkkaile eläimen kulkutyyliä ja mittaa askelväli

Eläimen kulkutyylin tarkkailu on tärkeää.
Neljä tyypillisintä vaihtoehtoa ovat käynti, ravi, laukka ja hyppely.

Luonnoneläimet liikkuvat taloudellisesti, sillä etenkin talvisaikaan ei ole varaa tuhlata kallisarvoista energiaa epätaloudellisiin liikkeisiin.

Laukka kuluttavana etenemismuotona liittyy tavallisesti joko saalistukseen tai pakoon. Joillekin lajeille, kuten ahmalle, se on lajityypillinen normaali kulkutapa.

Hyppely taas on tyypillisesti suurpetoja pienempien nisäkkäiden, kuten jäniksen tai näätäeläinten käyttämä etenemismuoto.

Askelvälin mittaaminen on myös oleellinen asia jälkien tunnistuksessa.

Mittaaminen tapahtuu jäljen varpaankärjestä seuraavan saman jalan varpaankärkeen. Pelkästään askelväli voi tietyissä lumiolosuhteissa paljastaa esimerkiksi lyhytjalkaisen ahman muista isotassuisista otuksista.

Mittaa uppouma ja etsi yksittäinen jälki

Tarkkailemalla kuinka syvälle eläin on uponnut, saa arvioitua eläimen painoluokkaa.

Joissakin erityisen pehmeissä lumiolosuhteissa normaalisti hyvin hangen pinnalla pysyvä laji, kuten ilves, voi kuitenkin upota yllättävän syvälle.

Uppouman kanssa saa siis olla tarkkana, eikä tehdä pelkästään sen perusteella varmaa lajinmääritystä.

Jälkijonosta tulee etsiä yksittäinen jälki, jossa käpälän jättämä kuvio näkyy mahdollisimman tarkasti. Jos jälkijotoseen on satanut lunta, paras jälki löytyy paikasta, joka on suojassa lumisateelta.

Tätä varten kannattaa hakeutua maastonkohtaan, jossa jälkijotos kulkee esimerkiksi puun alta. Esimerkiksi lumipeitteinen ilveksen jälki voi näyttää yllättävän paljon suden jäljeltä ja harhauttaa kokeneempaakin jahtimiestä.

Tarkastele jäljen muotoa ja mittaa käpälän koko

Yksittäisessä jäljessä tulee kiinnittää huomiota jäljen muotoon, varpaiden määrään ja varvasanturoiden sijoittumiseen sekä muotoon.

Ahman jäljessä näkyy viisi varvasta, kun taas ilveksellä ja sudella on vain neljän varpaan painallukset. Myös käpälän mahdollinen karvaisuus on tarkastelussa huomioon otettava tekijä. Esimerkiksi ilveksellä on polkuanturoiden ympärillä niin tiheä karvapeite, että ilveksen jälki näyttää pehmeässä lumessa valtavan suurelta.

Käpälän jäljen koon mittaaminen on mahdollista, kun takantura ja varpaat erottuvat selvästi. Pituus mitataan keskivarpaan etureunasta taka-anturan takareunaan.

Pituutta ei tule mitata kynnen kärjestä, sillä se antaa usein liioitellun mitan jäljen todellisesta koosta.

Suurpetojen jäljet Ahma

Ahman jäljille on ominaista suuren koon ja tyypillisen asen- non lisäksi jälkijotoksesta nätäeläimille tyypillisesti viisi varvasta ja jälki on muodoltaan kolmiomainen ja kapeneva. Ahman etujalka on suurempi kuin takajalka: kantapää mukaan luettuna etujalan jälki on 12–16 senttiä pitkä, kun taas takajalan jäljen pituus on 8–10 senttiä.

Laukassa ahman kolmi- tai nelijälkisen askeljäljen pituus on 80–120 senttiä. Pehmeällä lumella ahma vaihtaa näätäeläimille tyypillisille parihypyille, joiden askelväli on 60–100 senttiä. Ahman liikkuessa nopeasti hyppyväli voi olla jopa 250 senttiä.

Ahman lumijäljet

Ahma saattaa vaeltaa päämäärätietoisesti ja yhtäjaksoisesti jopa useita kymmeniä kilometrejä päivän aikana. Se voi luonteeltaan uteliaana keräilijänä muuttaa suuntaansa yllättävästi ja kierrellä tutkimassa puiden juurella ruuan toivossa.

Karhu

Vaikka karhu nukkuu talviunta, se voi olla liikkeellä lumiseen aikaan. Karhu on kantaastuja ja sen jäljet ovat suuremmat kuin minkään muun luonnonvaraisen eläinlajimme. Sen takakäpälän jälki muistuttaa hieman toisen kantaastujan, nimittäin ihmisen jalan jälkeä. Karhun jäljissä näkyy viisi varpaan ja kynnen painallusta.

Karhun etukäpälän jälki on ilman kynsiä mitattuna 12–15 senttiä pitkä. Naaraiden, nuor- ten urosten ja pentujen etukäpälän jäljen leveys on alle 13 sentin levyinen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mikäli karhun etukäpälän jäljen leveys on yli 13 senttiä, kyseessä on käytännössä aina uroskarhu.

Karhun lumijälki

Tavallisesti karhu kulkee käyden, ja käyntiaskeleen pituus on 90–140 senttiä. Karhu kulkee pehmeällä alustalla ja upottavassa lumessa jalat ha- rallaan, mutta jälkijono voi ko- valla alustalla olla lähes peräkkäin.

Saalistaessaan tai paetessaan karhu etenee laukalla.

Karhun laukkajäljessä toinen etu- ja takakäpälä osuvat samaan jälkeen. Nopea liikkeellelähtö karhulla tapahtuu hämmästyttävän sähäkästi ja voimakkain hypyin, jolloin maahan jää parillinen hyppyjälki. Askelväli vaihtelee olosuhteista riippuen tällöin 150–250 sentin välillä.

Karhu vaihtaa hypyn laukkaan heti kun se on mahdollista: hyppimällä eteneminen on raskaalle eläimelle varsin kuluttavaa.

Ilves

Ilveksen jälki muistuttaa suurennettua kissanjälkeä. Jäljessä on näkyvissä neljä varvasta, ja liikkuessaan ilves vetää terävät kyntensä tassun sisään lukuun ottamatta joitakin poikkeustapauksia.

Ilvekset kulkevat äärimmäisen tarkasti toistensa jäljissä, ja jälkiä täytyy seurata pitkään, että näkee montako ilvestä on oikeasti ollut liikkeellä.

Ilveksen jäljet pehmeässä lumessa

Varvaspolkuanturat ovat suhteellisesti pienemmät kuin koiraeläinten jäljissä, eivätkä ne ole aivan jälkipainauman reunoilla. Ne sijoittuvat kissaeläimille tyypilliseen tapaan tasaiseen kaareen, jolloin jälki  on pyöreämpi kuin koiraeläimillä. Lumessa ilveksen jälki näyttää ulkoreunaltaan hieman epämääräiseltä polkuanturoiden tuuhean karvoituksen johdosta.

Ilveksen jäljen pituus on keskivarpaiden etummaisesta reunasta keskianturan takareunaan 7–9 senttiä. Lumessa jäljen ulkoreunojen mukaan mitattuna pituus voi ilveksellä olla jopa 12 senttiä, sillä karvoitus suurentaa jäljen kokoa. Ilves astuu yleensä tarkasti edellä kulkeviin jälkiin.

Ilveksen tyypillisen käyntijäljen pituus on 80–110 senttiä ja ravissa askel pidentyy 100– 130 senttiin, toisinaan puoleentoista metriinkin.

Ilves voi voimakkailla takajaloillaan ponkaista jopa seitsemän metriä pitkän loikan.

Ilves ravaa myös melko usein, ja lumella se toisinaan laahaa jalkojaan jättäen jälkeensä kaksi yhdensuuntaista jälkiuraa. Ilves etenee suoraviivaisesti, mutta ei yhtä päämäärätietoisesti kuin susi.

Ilveksen jätökset.

Susi

Suden jälki muistuttaa tyypillistä koiraeläimen jälkeä, jossa kaikki neljä varvasta näkyvät symmetrisenä kuviona.

Jälki on suurikokoinen: etujalan jälki on 10–11 sentin pituinen ja siinä näkyvät yleensä pitkien ja voimakkaiden kynsien painaumat.

Suden lumijälki

Takatassun pituus on 9–10 senttiä, ja se näyttää hieman pitkulaisemmalta kuin etutassun jälki. Toisin kuin ilveksellä, sudella etu- ja keskivarpaat ovat symmetrisesti omissa linjoissaan.

Susi levittää pehmeällä lumella varpaansa mahdollisimman leveiksi, jolloin ilvekseen sekoittamisen vaara on suuri. Kynnenpainallukset eivät ole aina näkyvissä pehmeällä alustalla.

Susi liikkuu mieluiten ravaten. Kovalla alustalla susi ravaa useimmiten ruumis hieman vinottain menosuuntaan.

Susi liikkuu mieluimmin ravaten, ja sen takajalka osuu pehmeässä lumessa tarkasti etujalan jälkeen. Askelen pituus on silloin 120–160 senttiä, toisinaan jopa 180 senttiä.

Susi uppoaa pehmeään lumeen ilvestä syvemmälle. Kovalla alustalla suden ravi on menosuuntaan nähden hieman vinottaista ja askelväli parijäljissä on silloin jopa kaksi metriä.

Aikuinen susi on liikkeissään varsin päämäärätietoinen ja suoraviivainen: askeleet ovat linjassa eikä koiramaista turhaa ”hökeltämistä” esiinny.

Verrattaessa suden ja koiran jälkeä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että koiran etutassun jälki ei käytännössä koskaan ole kymmentä senttiä pidempi mitattuna ilman kynsiä.

Susilauman tarkkaa lukumäärää on toisinaan vaikeaa määrittää.
Tällöin tulee seurata jälkijotosta sellaiseen maastonkohtaan, jossa lauma on hajaantunut tai käynyt makuulle.

Tallenna

Tallenna

Mainokset