Avainsana-arkisto: Poronhoitoalue

SVT: Saamelaiset oppivat poronhoidon muinoin nenetseiltä

Tuoreen tutkimuksen mukaan saamelaiset saattoivat oppia poronhoidon muinoin Venäjän nenetseiltä, kertoo SVT Sápmi. Siihen eivät kuitenkaan kaikki usko. Uuden tutkimustuloksen mukaan saamelaiset olisivat oppineet poronhoidon Venäjällä asuvilta nenetseiltä, väittää arkeologi ja Ájtte-museon johtaja Kjell-Åke Aronsson. Saamelaisten porot ovat geneettisesti läheisempää … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: | Kommentoi

Valtio korvaa susien vuoksi vuosittain 25-50 koiraa

Valtio on korvannut viiden viime vuoden aikana vajaalla puolella miljoonalla eurolla susien aiheuttamia koiravahinkoja. Viime vuonna korvaussumma oli reilut 108 000 euroa. Koiranomistajat hakivat viime vuonna korvausta 36:sta suden tappamasta tai raatelemasta koirasta, kertoo Savon Sanomat. Koiravahinkojen määrä on laskenut huippuvuosista, … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , ,

Pohjoisessa karhunmetsästys ei ole tehojahtia vaan retkeilyä, luonnon tutkiskelua ja karhun sielunelämään tutustumista

Inarilaisen Tuomas Väänäsen vuodenkierto riippuu paljolti karhujen liikkeistä. Kontioiden elämän tarkkailu alkaa välittömästi niiden herättyä keväällä. Väänänen on kotoisin karhupitäjästä, Lapin Sallasta. Jokin kuitenkin veti nuorta erämiestä vielä pohjoisemmaksi Inariin. Karhujen liikkeitä seuratessa tutuiksi ovat tulleet niin Tsarmitunturin alue, Raja-Joosepin … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Ministeri Leppä: Petokorvaukset maksettava täysimääräisenä ja ajallaan

Korvaukset petojen poroille aiheuttamista vahingoista pitää maksaa täysimääräisesti ja ajallaan, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Lepän mukaan on vakavasti pohdittava sitäkin, onko enää perusteltua, että paliskunnat saavat erisuuruisia korvauksia petovahingoista. Lepän mukaan ministeriö myös seuraa poronhoitoalueen petojen määrää. … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Maakotkan pesintä jäämässä taas heikoksi – syynä puute kanalinnuista ja jäniksistä

Maakotkan pesintä on jäämässä tänä vuonna keskimääräistä heikommaksi, kertoo ylitarkastaja Tuomo Ollila Metsähallituksesta. Ollila arvioi, että pesätarkastuksissa on löytynyt tänä vuonna noin 80 onnistunutta maakotkan pesintää, kun edellisvuonna poikasia oli 119 pesässä. Maakotkan poikasten määrä taas jäänee tänä vuonna runsaaseen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Ahmoja on eniten Käsivarressa Metsähallituksen petolaskentojen mukaan

Maaliskuun lopussa laskettiin Pohjois-Suomessa suurpetoja kolmella eri alueella. Poroisäntä pitää laskentoja tärkeänä, mutta toivoisi petojen määrää vähennettävän suurien porovahinkojen vuoksi. Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila seuraa ahman jälkiä Joenkielinen-tunturin lähistöllä Lemmenjoen kansallispuistossa, Inarissa. Ahma on mutkitellut moottorikelkan jälkeä pitkin Lemmenjoelta etelää … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , ,

Pelastaako tarhaus uhanalaisen naalikannan? ”Naalin elämä on sopeutumista nälkiintymiseen”

Suomessa naalin pesää ei ole tavattu yli 20 vuoteen. Viime vuonna Käsivarteen eksyi merkitty naali, joka oli tullut Uumajan seudulta asti. Suomesta jo lähes kadonneen napaketun eli naalin kanta ei voi hyvin muuallakaan Pohjolassa. Uudessa tutkimuksessa arvellaan, että tarhattujen naalien … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , ,