Supikoira

supikoira-1Supikoira on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Se on levinnyt istutettuna vieraslajina Ural-vuoriston länsipuolelle Eurooppaan.

Supikoira on levinnyt maahamme idästä 30–40-luvuilta lähtien. Nykyisin säännöllinen levinneisyys ulottuu etelästä Tornio–Suomussalmi linjalle, Lapissa voi esiintyä harhailijoita.Supikoira voi vaeltaa 600 kilometriä etsiessään omaa reviiriä.

Elinympäristö

Elinympäristönä supikoira suosii lehtomaisia metsiä, vesistöjen rantavyöhykkeitä, peltojen- ja niittyjen reunamaastoja. Laajoilla aukeilla ja yhtenäisillä havumetsäalueilla se ei viihdy. Vaeltavan yksilön voi tavata myös korpimailla.

Elinpiiri on useimmiten 1-12 neliökilometriä. Levittäytyminen uusille elinalueille on tehokasta, vaellukset voivat olla jopa 80 km.

Supikoira liikkuu hämärissä ja öiseen aikaan. Päivät se makailee puiden alusissa, ruovikoissa, heinäkasoissa, kantojenalusissa ja kivien kupeilla. Vuorokaudessa taivalta taittuu vuodenajan mukaan n. 2-20 km.

Pesän läheisyydessä on käymälä, maakuopassa tai laakean kiven päällä. Yhteinäisen levinneisyyden pohjoisraja kulkee meillä Rovaniemen alapuolella.

Supikoiran tuntomerkit

Supikoiran kokonaispituus on noin 65–100 senttimetriä, josta vartalon osuus on 45–70 cm ja hännän 20–30 cm. Sen säkäkorkeus on 20–30 cm. Eläin painaa 5–10 kilogrammaa, ja on painavimmillaan syksyllä ennen talviunen alkamista.

Yleisväri mustan ja harmahtavanruskean kirjava. Posket ja raajat ovat mustat tai suklaanrus­keat. Poskiparta ja kupeet ovat kellanruskehtavat ja erottuvat hämärässä valeampina muusta ruumiista.

Raajat ovat lyhyet, minkä vuoksi eläimen liikkuminen näyttää lyllertämiseltä. Korvat ovat lyhyet ja pyöreäpäiset. Turkki on pitkä- ja kankeakarvainen, pohjavilla on hyvin tiheä.
Mäyrän kokoluokkaa oleva eläin.

Talviuni – horros

Talviunille supikoira asettuu marras-joulukuussa talven tulon mukaan. Ensin talviunille käyvät vanhemmat eläimet ja viimeiseksi nuoret.

Supikoira on lyhytjalkainen, joten paksujen luminietosten aikana sen liikkuminen ja ravinnon etsiminen on vaikeaa. Siksi se on sopeutunut nukkumaan talvisin. Supikoira on koiraeläimistä ainoa, joka nukkuu talviunta. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa supikoira nukkuu talviunta ketun- tai mäyränluolassa tai itse kaivamassaan luolassa.

Supikoirakannat ovat hyvin runsaat. Supikoiralla on yleensä 3–4 kuukauden pituinen talviuni. Leutoina talvina se voi olla liikkeellä läpi talven.

Sikeimmän unen aikana supikoiran ruumiinlämpö laskee muutaman asteen ja aineenvaihdunta hidastuu 25 prosenttia. Mäyrään verrattuna supikoiran talviuni on sekä syksyllä että keväällä pari viikkoa lyhempi.

Supikoira on monien muiden koiraeläinten tapaan yksiavioinen. Se on myös paikkauskollinen. Ravinnonhakureissuillaan supikoirapariskunta kuljeskelee yhdessä.

Varsinaisen saalistuksen ne kuitenkin hoitavat yksin, koska kömpelönä ja hitaana petona kaikkiruokainen supikoira saalistaa lähinnä vain pieniä eläimiä, kuten myyriä ja lintuja. Laajaan ravintovalikoimaan kuuluvat pikkunisäkkäät, sammakot, marjat, ­hedelmät, vilja, hyönteiset, jätteet, haaskat, munat ja linnut.

Kiima-aika

Supikoiran kiima-aika on helmi-maaliskuussa, narttu kantaa noin 60 vrk ja pentueen koko on Suomessa 6 – 12. Kannan harventuessa poikasmäärä voi kohota ja olla liki 20 poikasta yhdessä poikueessa.

Kantava naaras synnyttää normaalisti huhti–toukokuussa esimerkiksi vanhaan ketun- tai mäyränpesään noin 6–12 pentua, joskus jopa enemmän. Supikoira synnyttää usein eri pesään, joka puolestaan voi olla esim. puiden juuristojen-, mättäiden tai kivien alla olevissa onkaloissa.

Monilla koiraeläimillä on varsin suuret pentueet.
Supikoira ja sen pohjoinen serkku naali ovat koiraeläintenkin joukossa suurperheellisiä: niillä on noin kaksi kertaa niin suuret pentueet kuin esimerkiksi ketulla. Suomessa ketulle syntyy keskimäärin 5 pentua.

Supikoira on yksiavioinen ja uros osallistuu pentujen hoitoon. Supikoira synnyttää yleensä luolaan, missä on kylmä lämpimänäkin kesäpäivänä, joten urosta tarvitaan pentuja lämmittämään. Naaras saattaa olla poissa pesältä  yhtäjaksoisesti useita tunteja saadakseen riittävästi ravintoa suuren pentueen imettämiseksi, pennut eivät selviäisi ilman urosta.

Lähes 90 % pennuista kuolee ensimmäisen talven aikana. Kylmyyden lisäksi pedot, taudit ja loiset verottavat kantaa. Imettävä emo tarvitsee varsin paljon energiaa ja viettää ison osan ajastaan ravinnonhaussa. Naaras käy välillä imettämässä pentuja mutta lähtee taas pian etsimään lisää suuhunpantavaa. Yöllä vanhemmat vuorottelevat, kun toinen on poissa, toinen on pesällä. Ensimmäisen kuukauden aikana pentuja ei jätetä juuri koskaan yksin.

Siksi uros hoitaa pääasiassa pesän vahtimisen ja pentujen leikittämisen, mikä on poikkeuksellista nisäkkäillä. Urospennut hakeutuvat varsin pian omille reviireilleen ja perustavat uusia ryhmiä.

Vaikutukset ekosysteemiin

Tulokaspedot saattavat aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia saapuessaan uudelle alueelle. Niiden on havaittu muun muassa hävittäneen alkuperäisiä eläimiä sukupuuttoon saalistamalla niitä, ne saattavat kilpailla alkuperäisen eläimistön kanssa ravinnosta tai ne saattavat levittää tauteja ja loisia.

Supikoiran on todettu aiheuttavan paikallisesti suurta tuhoa vesilintuyhdyskunnissa. Virossa supikoiran on havaittu tuhonneen jopa 85 prosenttia vesilintujen pesistä.

Suomenlahden Aspskäriltä toukokuussa kerätyistä supikoiran ulosteista koostui 68 prosenttia höyhenistä ja 29 prosentissa näkyi merkkejä munankuorista.

Uudellamaalla tehdyissä tekopesäkokeissa havaittiin supikoiratiheydellä ja tuhottujen pesien määrällä olevan selvä yhteys. Tulokset osoittavat, että nisäkkäistä pesärosvojen ylivoimainen ykkönen on supikoira. Se ryöstää neljäsosan niistä maassa pesivien lintulajien munista, jotka joutuvat petojen ruoaksi.

Aivan erikoinen on havainto, että supikoira käy vielä jälkeen päin tarkastamassa, onko lintu tehnyt pesään uusia munia.

Supikoirat tautien levittäjinä

Supikoirat kantavat ja levittävät monia taudinaiheuttajia kuten rabiesvirusta (raivotauti) ja myyräekinokokkia eli Echinococcus multilocularis –heisimatoa, jotka molemmat voivat tarttua supiloukussaihmisiinkin vaarallisin seurauksin. Supikoirilla on tavattu myös syyhyä, joka voi tarttua esimerkiksi metsästyskoiriin ja muihin lemmikkieläimiin.

Tauteihin kuuluvat myös parvovirus, penikkatauti, trikiinit ja lukuisat muut loiset.

Levinneisyys

Supikoiraa istutettiin 1929–1955 Neuvostoliitossa Suomen lähialueilla Syvärin eteläpuolelle ja lähelle Ilmajärveä sekä Urainaan ja Valko-Venäjälle.

Sitä esiintyy nykyisin yleisenä Baltiassa, Puolassa ja Suomessa. Harvinaisena sitä tavataan lähes koko Euroopassa.

Supikoiran metsästys

Supikoiralla on havaittu olevan merkitystä kosteikkolintujen pesintämenestykseen, ja huolellisesti suunnitellun ja toteutetun supikoirapoiston katsottiin olevan järkevä lintuvesien hoitomuoto.

Petopoistokokeissa yhtenä menetelmällisenä ongelmana onkin ollut, että suhteellisen suppeille alueille on tullut täydennystä ympäröiviltä runsaspetoisemmilta alueilta.

Metsästysaika koko maa 1.8. ‒ 31.7.
‒ Naarasta, jolla on pentue, ei saa tappaa 1.5. ‒ 31.7

Supikoirakanta kasvaa hurjaa vauhtia. Se on, tarkasteltuna loppuvuodesta 2010 – kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Supikoiran poistaminen kosteikoilta onnistui tehokkaalla metsästyksellä, ja poisto lisäsi sekä kahlaajien että sorsalintujen poikastuottoa.

Koska vierasperäisillä pedoilla on vain vähän niiden kantoja rajoittavia luonnollisia vihollisia, on ihmisen rooli niiden määrän vähentäjänä merkittävä. Pienpetojen pyynti on arvokasta metsästäjien tekemää luonnonhoitotyötä, josta hyötyy riistalajien lisäksi koko liuta muita lajeja.

Loukkupyynti

Eniten pyynti auttaa kosteikoilla, järvillä ja meren saaristossa viihtyviä lintulajeja kuten sorsa- ja ruokkilintuja sekä kahlaajia.

Supikoiraa metsästetään suurilla kanu-loukuilla pääasiassa maalis-toukokuussa, myös syksyllä saadaan hyvin saalista. Saaliiksi supiloukussasaadaan usein yksi supi, mutta toisinaan loukusta löytyy myös supipari. Nuoret supikoirat saattavat tunkeutua syötin perässä jopa minkkiloukkuihin.

Syöttinä parhaiten toimii kala, jotkut kehuvat kananmunaa. Koirankuivamuonanapit on myös hyviä lisähoukuttimia. Varsinkin kevättalvella loukun ympäristöön johdattelemaan supia pääsyötin kimppuun.

Elävänä pyytävät loukut on tarkistettava päivittäin, joten ne kannattaa sijoittaa vaikkapa päivittäisen ajoreitin varrelle. Muita metsästystapoja ovat haaskalta ampuminen, luolakoirametsästys sekä pysäyttävällä ja seisovalla koiralla metsästys.

Vuosittain supikoiria metsästetään meillä 100 000 – 180 000.

LIFE09 NAT/SE/000344 ”Vieraslajeihin kuuluvan supikoiran torjuminen Pohjois-Euroopan maissa, Life

Lisää aiheesta:

Luolapyynti
Elävänä pyytävät loukut
Kanuloukku

Tallenna

Tallenna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s