Susi (Canis lupus) on koiraeläin. Muita koiraeläimiä ovat naali, supikoira ja kettu. Koira on aikanaan kesytetty sudesta: susikoiran ja suden rakenne ovat hyvin samanlaiset. Toisin kuin koiralla suden häntä riippuu suorana. Silmät ovat vinot.
Suomalainen suden alalaji on Canis lupus lupus, joka ei ole uhanalainen. Se tunnetaan myös nimellä tavallinen susi tai Keski-Venäjän metsäsusi, on harmaan suden alalaji, joka on kotoisin Euroopasta ja entisen Neuvostoliiton metsä- ja aroalueilta. Se oli kerran levinnyt kaikkialla Euraasiassa ennen keskiaikaa. Canis lupus lupus susikannan koko on 30 000 – 40 000 yksilöä.
Susi ilmaisee itseään muiden koiraeläinten tapaan murisemalla, vikisemällä, haukkumalla ja ulvomalla tilanteesta riippuen.
Susi on melko pieni suurpedoksi. Suden ruumiin pituus on 90–140 cm. Häntä on pitkähkö, suora ja tuuheakarvainen. Aikuisen urossuden säkäkorkeus on 70–90 cm, naaraan hivenen vähemmän.
Urossuden paino vaihtelee välillä 30–50 kg ja naarassuden 20–45 kg:n välillä. Alfanaaras on nuorta urosta pienempi.
Susireviirien pinta-alat vaihtelevat Suomessa 1 000 – 1 300 km² välillä ja käytännössä reviiri on noin 30 x 40 km kokoinen alue. Suomessa keskimääräinen vuotuinen reviirin koko on noin 700 – 900 neliökilometriä laskutavasta riippuen.
Susilauma puolustaa tarvittaessa kiihkeästi omaa reviiriään – vieraat susilaumat ja koirat häädetään niitten alueelle yritellessä voimakeinoin pois. Sudet merkitsevät asuinalueensa rajoja virtsaamalla hajumerkkejä maastoon.
Susikannan saturaatio- eli kyllästyspiste tarkoittaa sitä, että jollakin tietyllä alueella susia on jo niin paljon, että kaikkien reviirien ollessa vallattuja – yhtään enempää susia ei alueelle mahdu, tässä tilanteessa osan susista lähdettävä liikekannalle etsimään uusia asuinalueita.
Ravintotilanteen salliessa susikanta kasvaa nopeasti ja sillä on maanisäkkääksi vertaansa vailla oleva kyky laajentaa esiintymistään uusille alueille.
Suomessa nuoret sudet lähtevät vaeltamaan synnyinlaumastaan tavallisesti keväällä ollessaan 11–12 kk:n ikäisiä. Pieni vähemmistö nuorista susista viivyttelee lähtöään, ja saattaa lähteä etsimään omaa lisääntymisaluetta jopa vasta seuraavana keväänä.
Suden jäljet
Susi liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, pääasiassa kuitenkin hämärissä ja yöllä. Susi on erittäin kestävä ja nopea liikkuja. Sen kuulo ja hajuaisti ovat erittäin tarkat.
Sudella on tyypilliset koiraeläimen jäljet. Ison koiran ja suden jälkiä on erittäin vaikea erottaa toisistaan.
Koiraeläimille tyypillisesti suden etukäpälän jäljet (10-11 cm) ovat suuremmat kuin takatassun (9-10 cm).
Suden jälkiä mitatessa kynsiä ei oteta mittaukseen mukaan.
Susi on liikkeissään määrätietoinen ja suoraviivainen, jolloin jäljet ovat samassa linjassa eli askelleveys on pieni.
Susi liikkuu mieluiten ravaten. Kovalla alustalla susi ravaa useimmiten ruumis hieman vinottain menosuuntaan.
Tällöin jää parijälkiä joiden askelväli voi olla kaksikin metriä.
Pehmeällä lumella askelväli lyhenee (120-160 cm), ja susi astuu takatassunsa samaan jälkeen kuin etutassun.
Syvässä ja upottavassa hangessa susi voi paikoitellen joutua hyppimään.
Tämä kuluttaa runsaasti voimia, joten yleensä susi ei liiku pidempiä matkoja hyppimällä.
Suden tai susien kulkusuuntaa on joskus vaikea päätellä pehmeässä lumessa. Yleensä irtolunta lentää menosuuntaan päin joissakin kohdin jälkijonoa.
Suden jalanjälki on myös selkeärajaisempi menosuuntaan nähden, sillä jalkavarsi jättää usein vinon painauman lumeen tulosuunnasta päin.
Loppusyksystä ensilumen aikoihin pentujen tassut ovat kasvaneet jo täyteen mittaansa eli pentuja ei voi enää silloin erottaa aikuisista yksilöistä tassun koon perusteella.
Pehmeässä lumessa sudet astuvat samoihin jälkiin. Tällöin jäljen pohjalla lumi pakkautuu tiiviimmäksi ja jälkikuoppa suurenee.
Susien tarkkaa lukumäärää on usein kuitenkin vaikea arvioida.
Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen sopivaa reviiriä.
Sudet ovat lihansyöjiä. Saaliin saatavuus vaikuttaa eniten suden ravinnon koostumukseen.
Susilauman rakenne ja johtajuus
Susi elää laumassa. Lauman johtajina toimii pariskunta alfa-pari, jonka jälkeläisiä muut lauman jäsenet ovat.
Näitä seuraa todennäköisesti beta-pari; keskikastin susipari ja seuraavana arvoasteikossa tulevat, jotka tulevat luultavasti aikanaan korvaamaan nykyisen alfaparin.
Beta-susien asema voi laumassa vaihdella, se voi olla tärkeämpi taikka vähäisempi, tapauksesta riippuen.
Näitä seuraa yksi tai useampi susi alimmasta (omega) luokasta. Susille annetaan nimiksi näitä kreikkalaisia aakkosia sen mukaan, mikä on niiden asema lauman hierarkiassa eli arvoasteikossa.
Alfa-pari johtaa koko ryhmää, kun taas beta-pari ohjailee keskikastin susia. Aikuiset huolehtivat jäljelle jäävistä keski- ja alemman luokan laumanjäsenistä.
Hallitsevaa asemaa osoittaa suden tapa seisoa vakaana, suorin jaloin, täydessä mitassaan, etujalkojaan hieman levittäen. Sen korvat ovat tällöin pystyssä, kääntyneinä eteenpäin – ja niskakarvat pörhistyvät hieman.
Usein häntä suuntautuu suoraan taaksepäin ja kaareutuu kärjestään ylemmäksi.
Dominoiva susi tuijottaa rävähtämättä alempiarvoista, voi hypähtää painamaan sitä tassuillaan hartioilta ja voi piinata sen täten selälleenkin.
Alempiarvoiset sudet alistuvat usein alfasuden edessä; ne nuolevat johtajansa kuonoa, laskevat päänsä, häntänsä ja korvansa johtajaansa alemmaksi.
Alistuessaan toisen suden edessä susi kyykistyy taivuttamalla jalkojaan, tekeytyen matalammaksi ja pienemmäksi – samalla se painaa päätään alemmaksi ja vetää häntänsä piiloon takakoipiensa väliin.
Omega-suden elämä on kuitenkin paljon haastavampaa. Niiden rooliksi jää olla sosiaalinen liima, joka takaa kevyttä helpotusta lauman tuulisille hetkille. Ne ovat leikkisiä ja rauhoittavat muita konfliktitilanteissa.
Omegalle jää usein syntipukin rooli ja ne joutuvat säännöllisesti sietämään muun lauman piittaamattomuutta. Ne saavat yleensä myös ruokailla viimeisenä.
Oikean eläimen voi päätellä susilauman kulku järjestyksestä. Ensimmäisenä joukossa kulkee alfanaaras, sen jälkeen nuoret yksilöt ja alfauros viimeisenä.
Sudenpennut jäävät arvoasteikkosysteemin ulkopuolelle kunnes saavuttavat sukukypsyyden, kun taas naaraat jäävät aina toiselle sijalle uroksiin nähden.
Kuten asiaan kuuluu johtaja, dominoiva susi osoittaa asennetta ja näkemystä vastaamaan asemaansa – se seisoo pitkänä, pää ja häntä kohotettuina ja korvat pystyssä.
Alfa vaatii myös tärkeitä etuoikeuksia – kuten oikeuden herkutella saalista ennen muita lauman jäseniä.
Susilauma on tehokas saalistaja. Susilauma juoksevat kiinni saaliseläimen, esimerkiksi hirven, piirittävät ja kaatavat sen yhteistuumin. Saalis jaetaan lauman jäsenten kesken, ensimmäisenä aterioi kantavana naaras. Johtajaparin poikasia hoidetaan yhteistuumin.
Suden reviiri
Susi on äärimmäisen viisas ja sosiaalinen sekä laumastaan huoltava pitävä eläin. Susilaumalla on iso elinpiiri eli reviiri on keskimäärin tuhat neliökilometriä.
Susilauma saa alkunsa parin muodostumisesta. Pari voi muodostua mihin vuodenaikaan tahansa, mutta tavallisimmin se tapahtuu kesällä, kun keväällä vaeltaneet nuoret sudet kohtaavat.
Kun uros ja naaras pari alkaa liikkua yhdessä ja merkata hajumerkein tulevaksi lisääntymisreviiriksi löytämäänsä aluetta, jonka pinta-ala Suomessa on keskimäärin 1 200 km².
Lisääntymisreviiri on alue, jonka pari varaa omaan ja myöhemmin syntyvän pentueensa käyttöön, ja pyrkii pitämään sieltä muut sudet pois. Naapureina elävien parien tai laumojen reviirit sijoittuvat säännönmukaisesti erilleen toisistaan.
Laumassa on jyrkkä arvojärjestys, mutta lauman jokaisesta jäsenestä pidetään hyvää huolta. Lauma ei päästä muita susia reviirialueelleen.
Jos vieras ei kehotuksista huolimatta poistu, se saatetaan jopa tappaa. Sudet tappavat metsästyskoiran yleensä kun se on joutunut suden reviirille riistan ajon aikana.
Johtajapari ei ahdistettunakaan jätä reviiriään, nuoret yksilöt voivat sen sijaan harhailla pitkienkin matkojen päähän.
Susilauman reviirin koko riippuu susitiheydestä ja ravinnon saatavuudesta. Suomessa keskimääräinen reviirin koko on 1000–1300 km2 .
Käytännössä reviiri on noin 30×40 km kokoinen alue.
Susi jättää synnyin laumansa 1–2 vuoden ikäisenä ja nuoret sudet voivat kulkea pitkiäkin matkoja päätyen satojen kilometrien päähän synnyinreviiriltään pariutumiskumppania etsiessään.
Susi yleensä väistää ihmisiä. Asumuksien lähelle tulevat sudet ovat yleensä yksinäisiä, nälkiintyneitä susia tai saaliin perässä.
Lisääntyminen
Pääsääntöisesti vain alfapari saa susilaumassa jälkeläisiä
Naarassudet tulevat sukukypsiksi aikaisemmin, noin kahden vuoden ikäisinä ja urokset keskimäärin vuotta myöhemmin. Naarassusi tulee kiimaan helmi-maaliskuussa.
Vakiintuneissa laumoissa sisäinen säätely rajoittaa lisääntymisen yleensä alfaparin etuoikeudeksi. Susilaumassa arvoasteikossa matalimmalla ovat nuorimmat sudet.
Beta-susi on laumassa eräänlainen johtavan parin lähin apulainen – muun lauman yläpuolella oleva. Betan aseman tärkeys korostuu lisääntymisjaksolla ja se osallistuu erityisen aktiivisesti Alfa-parin jälkikasvun hoitoon.
Syyskuun ja vuodenvaihteen välissä niin sanotut pentuvahdit ”betat” lähtevät laumasta liikkeelle.
Laumansa jättävät pentuvahdit täyttävät seuraavassa toukokuussa kaksi vuotta. Ne lähtevät vanhasta laumastaan perustaakseen omansa. Ne ovat aika suoraviivaisia menijöitä ja saattavat mennä kaupungin läpi, mutta kun ne löytävät oman alueensa, niitä ei sen jälkeen enää nähdä.
Alhaisimmassa asemassa laumassa on Omega, jollaisia laumassa on yksi. Omegat joutuvat ottamaan kaikilta muilta lauman jäseniltä eniten kurinpitoa ja ylemmyyden osoituksia.
Omega on lauman leikkisin jäsen, ja poistaa laumasta sen sisäisiä jännitteitä tällä ominaisuudellaan.
Yksinäiset sudet ovat tavallisesti laumasta karkotettuja vanhoja yksilöitä. Tai sitten nuoria 1 – 5 vuoden ikäisiä synnyinlaumansa jättäneitä susia, jotka pyrkivät muodostamaan uuden, oman laumansa.
Kaikkia syitä siihen, miksi nuori susi tulee karkotetuksi synnyinlaumastaan, taikka lähtee siitä, ei täysin tiedetä.
Helmi- maaliskuun aikana jotkut susilauman jäsenistä voivat saada häädön, sillä kiima-ajan koittaessa laumassa tehdään tilaa nuoremmalle sukupolvelle eli alkukesästä syntyville pennuille.
Kiima-aika
Suden kiima-aika on kerran vuodessa helmi-maaliskuussa. Susien parittelujakso kestää noin kaksi viikkoa ja silloin ne parittelevat tavallisesti 2 – 3 kertaa päivässä. Susipari jää parittelun kestäessä kiinni toisiinsa noin 10 – 30 minuutiksi.
Vakiintuneissa laumoissa sisäinen säätely rajoittaa lisääntymisen yleensä alfaparin etuoikeudeksi.
Beta-susi on laumassa eräänlainen johtavan parin lähin apulainen – muun lauman yläpuolella oleva. Betan aseman tärkeys korostuu lisääntymisjaksolla ja se osallistuu erityisen aktiivisesti Alfa-parin jälkikasvun hoitoon.
Suden kantoaika on 60–63 vuorokautta. Toukokuun puoliväliin mennessä naaras synnyttää yleensä 3–6 pentua.
Naaras imettää pentuja noin kahdeksan viikon ajan, jona aikana naaras on pentujensa lähellä. Muu lauma tuo ruokaa imettävälle naaraalle.
8-10 viikon jälkeen pennut poistuvat ensimmäisen kerran pesästä ja siirtyvät noin kolmen viikon jälkeen vaihtopesään. Sudet voivat käyttää samoja vaihtopesiä vuodesta toiseen.
Imetysajan jälkeen joku lauman jäsenistä toimii pentujen lastenvahtina naaraan siirryttyä muiden lauman jäsenten mukaan etsimään ruokaa. Pentujen kuolleisuus voi olla korkea taudeista, loisista ja ravinnon puutteesta johtuen.
Jo heinäkuussa vanhemmat ottavat toukokuussa syntyneet pennut mukaan saalistusreissuille. Lampaat ovat sudelle helpompia saaliita kuin luonnonvaraiset eläimet.
Laumadynamiikan merkitys
Sudet eivät muodosta laumaa vain seurallisuuttaan, eivätkä höykytä siinä alempiarvoisia vain huvikseen. Lauman perustarkoitus on yrittää pitää sudet hengissä – siksi lauma on olemassa, ja siksi vain parhaat ja vahvimmat sudet ylenevät johtamaan laumaa.
Ensimmäisessä vaiheessa pariskunnan hiljattain asetuttua alueelle se pyrkii jollakin tavalla poistamaan alueelta kilpailijoita, joita metsästyskoirat voivat edustaa.
Susilauma saalistajana
Susilauma on tehokas saalistaja. Suden luonnollisena tehtävänä on säädellä saaliseläintensä määrää ja pitää yllä niiden laitumien kestävyyttä ja eläinten elinkelpoisuutta.
Luontainen saalistusyksikkö on lauma. Susilauma juoksee saaliseläimen kiinni, kuten hirven, piirittävät sitä ja kaatavat sen yhteistuumin. Yksinäinenkin susi pystyy kaatamaan hirven.
Johtava naaras päättää, mitä saaliseläintä pyydetään.
Susilauma ei suinkaan ryntäile miten sattuu, vaan se toimii hyvin hallitusti ja yhteistyöllä, jossa jokainen susi toimii osana kokonaisuutta. Suurta saaliseläintä, voidaan ajaa takaa pitkiä matkoja.
Suden ominaisuuksiin kuuluu paimennustaipumus. Se tulee ilmi silloin, kun susilauma ajaa takaa saaliseläinten laumaa.
Saalistustilanteessa yksi susista tällöin pyrkii paimentamalla eristämään saalistettavan yksilön muusta, pakenevasta laumasta.
Hyökkäyksiä päätä kohti vältetään, sillä hirvieläinten sarvet muodostavat susille suuren vaaran. Hyökkäyskohteina ovat tavallisimmin saaliseläimen takapää taikka kyljet. Suureen saaliseläimeen jää syviä kulmahampaiden viiltoja kaulaan ja reisien takaosaan.
Jos saalista ei heti saada nurin, sitä pyritään heikentämään jatkuvilla puremilla. Suden puruvoima onkin liki kaksi kertaa suurempi kuin saksanpaimenkoiran, mikä mahdollistaa lujan otteen saalistustilanteessa.
Se voi purra suurta saaliseläintä myös turpaan. Pienempiä saaliseläimiä, kuten lammasta, kettua ja majavaa susi saattaa purra myös selkään.
Suden saaliissa voi olla puremajälkiä ympäri kehoa. Kulmahampaiden väli on 35-55 mm.
Kesäaikaan susien saalista on paljon hirvieläinten vasoja, ja aikuisten osuus saaliissa kasvaa alkusyksyllä.
Suden tappamat hirvieläimet tuntee siitä, että niitä on purtu voimakkaasti kurkusta.
Tällöin lämmin veri valuu läpi hangen maaperään asti. Susi repii metsäpeuran tai poron kurkkua selvästi pahemmin kuin ilves.
Hirveä sudet raatelevat usein myös kyljistä ja takajaloista.
Sudet syövät yleensä tappamansa hirvieläimet lähes kokonaan. Karvoja, luita ja pötsi löytyy sieltä sun täältä haaskan lähettyviltä.
Raatelu aloitetaan lihaisimmista kohdista kuten takapaistista, jatkaa turvalla ja kielellä. Vatsan avattuaan se juo veren ja syö sisäelimet. Koivet katkaistaan yleensä polven kohdalta ja viedään pesälle syötäväksi.
Sudet kanniskelevat haaskanpaloja ympäriinsä. Karhu ei pure isoihin luihin reikiä eli jos luissa on reikiä kyseessä on susien haaska.
Susilauma jää usein ison saalishaaskansa lähistölle useiksi päiviksi.
Suden päivittäisen ravinnon määrä vaihtelee paljon
Susi selviää syömättä yli viikon ajan, mutta toisaalta se voi syödä kerralla jopa kymmenen kiloa lihaa. Suden on arvioitu syövän keskimäärin 3-5 kiloa lihaa päivää kohden. Suden päivittäinen ravinnontarve on 4,4 – 5,9 kiloa. Sudet voivat kuitenkin olla syömättä päiväkausia.
Yksi susi tarvitsee vuosittain ravinnokseen reilut kymmen hirveä, puolet vasoja ja puolet aikuisia.
Latviassa tutkittiin vuosina 2001 – 2008 yhteensä 165 maassa tuona aikana kaadettua sutta. Niiden mahalaukkujen sisällöstä nähtiin, mitä sudet olivat viimeisinä elinpäivinään, ennen kuolemaansa syöneet. Näistä susista oli kesäaikana kaadettu 17 – joten tuloksissa näkyvät pääosin talviaikainen ravinto. Tuoretta syötyä sisältöä löytyi 121 sudelta. Painavin aterioitu massa mahalaukussa painoi 5 152 g. Keskimäärin paino oli 824,1 g.
Suden tärkeintä talviriistaa ovat hirvet, metsäpeurat ja porot.
Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla tutkimusalueella susien käyttämästä ravinnosta hirven osuus on runsaat 90 %.
Susien lepopaikat
Sudet lepäävät aika ajoin niin päivällä kuin öiseenkin aikaan. Sulan maan aikaan suden lepopaikkoja ei juurikaan löydä, ellei käy satumainen tuuri. Talvella makuupaikat näkyvät lumessa selvästi.
Susien maakuupaikka on aina muuta maastoa korkeammalla, ja sudet asettautuvat makaamaan niin, että ne voivat samalla tarkkailla ympäristöään.
Susien makuupaikka ei aina ole suojaisessa paikassa vaan ne saattavat loikoilla keskellä isoa hakkuuaukiotakin.
Sudenpesä
Suden pesä voi sijaita kaatuneen puunrungon tai juurakon alla. Pesäpaikaksi susi voi kelpuuttaa myös esimerkiksi vanhan ketunpesän, jota susi laajentaa mieleisekseen.
Sudenpesä
Sudenpesä on aika vaatimattoman oloinen, eikä sitä juurikaan huomaa ympäristöstään.
Suomessa sudet eivät juurikaan kaiva maan alle luolamaista pesää, kuten Etelä-Euroopassa.
Meillä sudenpesä voi olla myrskyn kaataman puunjuurakon alla tai metsäojan penkassa.
Suden uloste
Suden ulosteet ovat noin 2,5-3 cm paksuja, pötkömäisiä sekä pahan ja voimakkaan hajuisia.
Ne muistuttavat hieman koiran ulostetta. Suden ulosteessa on yleensä karvoja ja luunpaloja.
Mitä mustempaa suden uloste on, sitä lihapitoisempaa suden ruoka on ollut. Kuvassa suden uloste, jossa on paljon saaliseläimen karvaa.
Saaliista ei enää ole tässä vaiheessa paljoakaan jäljellä, kun ulosteessa on paljon karvaa ja ulosteen väri on ruskean harmaa.
Sudenkakasta voidaan eristetää dna, jonka avulla saadaan selville yksilöt, laji, sukupuoli ja pikkuhiljaa niiden liikkeet ja sukupuut. Ruotsissa on käytetty dna-analyysejä kannanarvionnissa jo monen vuoden ajan.
Suden virtsaaminen
Koirien tapaan uros nostaa jalkaansa ja naaras virtsaa istuallaan. Susilaumassa yleensä johtajapari, uros ja naaras, virtsaa koipea nostamalla ja muut virtsaavat istualtaan.
Susi merkitsee elinpiiriään myös virtsamerkein.
Reviiriään merkitsevä susi nostaa jalkaansa ja virtsaamispaikka on selvästi näkyvä, kuten kivi tai puunrunko.
Mikäli merkkaavan susiparin virtsassa on verta, naaras on tulossa kiimaan. Tällöin on mitä todennäköisimmin odotettavissa keväällä susipoikue. Naarassusi tulee kiimaan helmi-maaliskuussa.
Suden levinneisyys
Kannan tiheystavoite on alle 1,0 eläintä/1000 km² (kannan koko alle 10 sutta alueella). Suomessa oli joulukuussa 2016 32–38 susilaumaa, joista 1/3 on venäjän kanssa yhteisiä laumoja (Luke).
Geneettinen monimuotoisuus pitää lajin elinvoimaisena. Suomen susikanta on koko itärajan pituudelta yhteydessä Venäjän vahvaan susipopulaatioon.
Suomen susikanta on on osa venäjän reunapopulaatiota.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliiton IUCN määrittelee suden (LC) elinvoimaiseksi lajiksi. Lajin populaation tiheys laskee kohti levinneisyysalueen reuna-aluetta.
Harmaa sudella on paikallisia alalajeja, jotka ovat sopeutuneet paikallisiin elinolosuhteisiin. Tundra susi (Canis lupus albus) on ehkä suurikokoisin harmaan suden alalaji, se elää Siperian pohjoisosassa. Sen karva on 15 cm pitää, joka suojaa hyvin kylmyyttä vastaan, niinkin alhaisissa kuin -53 °C pakkasessa.Turkki on erittäin pitkä, tiheä, pörröinen ja pehmeä, ja se on yleensä vaalean. Aikuiset uroksen pituus n. 140 cm, painaa 40-50 kg,
Arabian susi (Canis lupus arabs) on pienin suden alalaji se elää Arabian niemimaalla hyvin paahteisissa olosuhteissa, aavikolle sopeutunut alalaji. Se elää normaalisti pienissä ryhmissä ja on kaikkiruokainen, syö pientä tai keskikokoista saalista
Mitä teet jos kohtaat suden?
Susi on yleensä arka eläin, ja sen kohtaaminen luonnossa on hyvin harvinaista. Sudella on hyvä haju- ja kuuloaisti. Jos haluat varmistua siitä, että et kohtaa sutta, pidä luonnossa liikkuessasi ääntä.
Jos susi ei kuitenkaan vetäydy kohtaamistilanteessa, toimi näin:
• Pyri poistumaan paikalta rauhallisesti.
• Älä juokse! – Juokseminen voi laukaista suden saalistusvietin.
• Vältä suoraa katsekontaktia. Silmiin tuijottaminen merkitsee pedolle haastetta.
• Jos susi seuraa sinua perääntymisestäsi huolimatta, pysähdy ja pyri näyttämään mahdollisimman suurelta nostamalla kätesi, selkäreppusi tms. ylös. Ota samalla pari askelta sutta kohti. Voit yrittää nousta kivelle, muulle kohoumalle tai kavuta puuhun.
Susi ei osaa kiivetä.
• Jos susi hyökkää edellä mainituista toimista huolimatta, älä yritä näytellä kuollutta!
Potki ja lyö sutta niin kovaa kuin pystyt.
Älä anna periksi! Pyri vahingoittamaan suden silmiä tai kurkkua.
Susi on rauhoitettu ja uhanalainen laji.
Suden metsästys
Susi on erittäin valpas ja vaikea metsästettävä, sen havaitseminen vähänkin peitteisessä maastossa erittäin hankalaa ja äänettömänä liikkujana se ei varoita tulostaan mitenkään.
Susi tehokkaana lisääntyjänä ja ravintoketjun huipulla olevana petona, metsästyksen loputtua kanta vahvistuu mikäli sen saaliseläimiä on riittävästi.
Metsästyksen puutteessa varjopuolena on joidenkin susien siirtyminen lähemmäs asutusta ja muuttuminen pelottomammiksi ihmistä kohtaan.
Sudenhoitosuunnitelman mukaan suotuisan suojelun taso on noin 20 laumaa. Nyt laumojen lukumäärä on jo jopa kaksinkertainen suotuisan suojelun tasoon verrattuna. Susien suuri määrä merkitsee myös susivahinkojen kasvua.
Suomen riistakeskus voi myöntää suden pyyntiin poikkeusluvan, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista lajin luontaisella levinneisyysalueella.
Syynä luvan myöntämiselle rauhoituksesta poikkeamiseen voi olla talousvahinkojen, kuten kotieläimiin kohdistuvien vahinkojen ehkäiseminen tai yleinen turvallisuus.
Sudenkaatolupien tulisi kohdistua nuoriin ja toistuvasti vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin.
Alfanaaraan tai -uroksen kaataminen voi johtaa susikannan kasvuun, kun uusi alfapuoliso on valittu. Alfa-uros yleensä hyväksyy vahvimman naaraan ja naaraat vahvimman uroksen. Beetta naaras ja/tai uros voivat ottaa kaadetun alfapuolison paikan.
Alfapari säätelee lauman lisääntymistä, silloin uudella alfapuolisolla on tarve päästä lisääntymään. Tämän takia metsästyksessä pyritään välttämään alfaparin metsästämistä ja susikannan kasvamista tätä kautta.
Susilajille epätyypillinen käyttäytyminen
Pelottomasti pihapiireissä ilmeisesti ravinnonhaussa liikkuvat eläimet.
Poliisilla on poliisilain mukaan oikeus poistaa suurpeto, joka saattaa aiheuttaa turvallisuusuhan ihmisen hengelle ja terveydelle.
Poliisi ja riistahallinto ovat sopineet, että pihakäynniksi lasketaan kaikki alle sadan metrin päässä asuin- tai tuotantoeläinrakennuksesta tehdyt käynnit.
Levinneisyys
Susi on pohjoisen pallonpuoliskon petoeläin, jota tavataan jäämeren rannalta Intiaan saakka.
Hirvikota 