Hirvi (Alces alces)

Hirven kohtaaminen sen luonnollisessa elinympäristössä on ikimuistoinen hetki. Suomen nisäkkäistä hirvi on suurin. Suurimpien uroshirvien eli sonnien elopaino voi olla jopa 600 kiloa. Lihan keskimääräinen paino on noin 180 kiloa.

Skandinaavinen hirvisonni voi saavuttaa joskus jopa 700 kg painon, joka vastaa suunnilleen 320 kilon teuraspainoa. Naaras painaa yleensä enintään 350 kg. Ruumiinpituus voi olla kolme metriä ja korkeus 2,1 metriä.

Jos eläin saa elää riittävän pitkään, hampaiden kuluminen asettaa viimein rajat eliniälle 14–20 vuoden iässä.

Hirvi (Alces alces) on hirvieläinten heimoon kuuluva suurikokoinen nisäkäslaji, joka elää pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa Jenisein itäpuolella elävä Alces americanus on nykykäsityksen mukaan eri laji.

Hirvi on pohjoisiin oloihin sopeutunut eläinlaji, jonka ontot karvat suojaavat sitä pakkaselta. Aikainen kevät on suurempi ongelma. Hirven paksu talviturkki suojaa hyvin pakkaselta, mutta aikaisin lämmenneellä kevät säällä hirvi kärsiin kuumuudesta.

Nuoret hirvetPitkien vahvojen raajojensa avulla se pystyy kulkemaan hyvin syvässä lumessa, soilla ja ryteiköissä.

Hirvi on poikkeuksellisen energiatehokas kävelijä. Ainoana hirvieläin lajina se pystyy nostamaan jalan lähes pystysuoraan ylös maasta.

Sen vuoksi ne voivat kierrellä syvässä lumessa ilman liiallista energian kulutusta.

Hirven turkin väri on tummanruskeanharmahtava. Jalat ja jalkoväli ovat luonnonvalkoiset.

Hirven korvat ovat 30 – 35 cm pitkät. Hirvi voi kääntää korviaan toisistaan riippumatta, ja suunnata toisen eteen ja toisen taakse päin. Hirvi voi kuulla toisen lajikumppaninsa ainakin kolmen kilometrin päästä.

Hajuaisti on hirvelle tärkein aisti, se on 200 kertaa parempi kuin ihmisellä.

Yleensä naarasvoittoisessa kannassa naaraiden keski-ikä on korkeampi ja vasatuotto tästä johtuen parempi kuin lähempänä luonnonmukaista hirvikannan rakennetta olevissa kannoissa, joissa uroksia on runsaammin ja parhaassa tuottoiässä olevia naaraita vähemmän.

Elinympäristö

Hirvet ovat yleensä aktiivisimpia aamu- ja iltahämärän aikoihin.

Vuoden mittaan hirvellä on havaittavissa laidunkiertoa, johon liittyy säännöllinen valtaminen kesä- ja talvilaidunten välillä.

Tärkein hirvien vaelluksista alkaa keväällä lumien alkaessa sulaa. Kesällä hirvi käyttää reheviä laitumia ja oleilee mielellään kosteikoilla.

Kantavat naaraat aloittavat vaelluksen talvilaitumilta löytääkseen ajoissa vapaita vasomisympäristöjä toukokuun alussa alkavaa vasomiskautta varten. Naaraiden sijoittuminen vasomisalueille vaikuttaa oleellisesti kesälaidunten hirvitiheyteen.

Naaras on selvästi paikkauskollinen, sama naaras löytyy yleensä samalta alueelta vuodesta toiseen. Kiiman loppupuolella alkaa siirtyminen talvilaidunkauteen. Hirvi siirtyy käyttämään havupuita, erityisesti mäntyä ruokanaan.

Syysvaellus on kolmisen kuukautta kestävä ajanjakso. Hirvien talvilaitumet ovat laajat suoalueet, joihin liittyy rikkonainen, laaja metsäalue runsaine mäntytaimikkoineen. Siirtyessään talvialueilleen hirvet käyttävät vuodesta toiseen samoja reittejä. Talviaikana parhaille laidunmaille saattaa keskittyä suuriakin tihentymiä.

Talven hirvet viettävät säästöliekillä. Kylmä kuluttaa energiavaroja, joihin täydennyksen saaminen lumisesta luonnosta on työlästä. Varastorasvat hupenevat, hirvien paino putoaa. Kaikessa on säästettävä. Hirvet liikkuvat mahdollisimman vähän ja muodostavat pieniä laumoja, koska jotostaminen pitkin samaa uraa vähentää energiankulutusta. Ne etsiytyvät paikkoihin, joissa on tarjolla riittävästi sekä suojaa että ravintoa. Pääosa ajasta kuluu maaten ja märehtien.

Hirvien ravinto

Hirvi on metsien avainlajeja, joka suuren ravinnontarpeensa tähden – 10-15 kiloa oksia päivässä – vaikuttaa puuston kasvuun ja lajisuhteisiin.

Kesällä hirvet syövät pääasiassa puiden ja pensaiden lehtiä sekä erilaisia heinäkasveja. Hirvi käyttää ravinnokseen myös suuria määriä vesi- ja suokasveja ja siirtyy soille ja rannoille, syöden kortteita, ulpukoita, vitoja ja raatteita, joista se saa runsaasti hivenaineita. Niitä etenkin uros tarvitsee sarviensa kasvattamiseen.

Lähes koko valoisa aika kuluu ruokailuun eläimen kerätessä energiavarastoja tulevaa talvea varten. Alkukesästä myös emon maidoneritys on runsasta, imettävä naaras tarvitsee erityisen paljon ravintoa maidontuotantoon.

Heinäkuun alkupuolella, jolloin tapahtuu siirtyminen kovan korren kauteen. Hirvet siirtyvät metsiin syömään varpukasveja, erityisesti mustikkaa.

Suuri hirvi voi syödä kesällä jopa 50 kg vuorokaudessa.

Syksyllä pääruokaa ovat mustikka, puolukka, vaivaiskoivu ja muut varvut. Myös kaurapelloille ja muille viljelyksille saattaa syksyllä ilmestyä vaihtelua ruokavalioonsa hakeva hirvi. Kiima-ajan päätyttyä uroksella alkaa kuntoutuminen talven varalle. Syöminen täyttää päivät. Rasvakudokset vahvistuvat.

Talvella ravintoa on tarjolla niukemmin ja puisevan talviravinnon tärkeimmän osan muodostavat koivut ja männyt – näiden puiden oksat.

Hirven suosikkioksat löytyvät helposti sulavista pihlajasta, pajusta, haavasta ja katajasta – mutta eniten käytetty ravintokasvi talvella on kuitenkin mänty, jonka neulasia ja oksia on runsaasti tarjolla.

Kuusentaimia hirvet syövät harvoin, mutta rehevillä mailla tai tiheän hirvikannan alueella kuusetkin ovat ravintona. Kuusistakin oksat ja latvukset maistuvat hirville parhaiten, mutta joskus ne kaluavat myös etenkin haavan ja pajujen kuorta.

Taimikot ovat tärkeitä elinpiirejä etenkin talvisin, jolloin hirvet kokoontuvat yli kymmenenkin yksilön laumoiksi ja liikkuvat syvän lumipeitteen vuoksi mahdollisimman vähän, tyypillisesti muutaman neliökilometrin alueella.

Hirvivahingot

Hirven pyyntilupamäärissä tasapainoillaan hyödyn ja haittojen välissä: toisaalta kanta halutaan pitää terveenä ja tuottavana, toisella puolella vaakakupissa ovat vahingot metsätaloudelle ja maanteillä.

Hirvivahinkojen määrät vaihtelevat hirvikannan mukaan. Siksi hirvenmetsästys ja lupapolitiikka ovat keskeisessä osassa vahinkojen torjumisessa.

Noin puolen hehtaarin hirvivahinko korvataan, metsänomistajan kannattaa vähintään kerran vuodessa, yleensä lumien sulettua, tarkistaa taimikoidensa tilanne. Korvauksia aletaan maksaa, kun vahinkojen yhteenlaskettu määrä ylittää 170 euroa.

Ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteys Metsäkeskuksen hirvivahinkotarkastajiin. Metsänomistaja ilmoittaa hirvivahingot lomakkeella, joka löytyy esimerkiksi Metsäkeskuksen lomakepalvelusta (metsäkeskuksen etusivulta lomakkeet-sivulle).

Paikan päällä arvioimassa käyvät metsäkeskuksen ja riistanhoitoyhdistyksen edustajat yhdessä maanomistajan kanssa. Korvaushakemukseen on liitettävä vahingosta laadittu arviokirja. Arviointikustannukset sisältyvät korvattavaan vahinkoon mutta jos arviointipyyntö on ollut selvästi aiheeton, ei kustannuksia korvata.

Sarvet

Hirvisonneilla on täysiluiset hanko- tai lapiosarvet, jotka uusiutuvat vuosittain vanhojen pudotessa talven aikana. Leveitä lapiosarvia on eniten pohjoisilla alueilla. Uudet sarvet kasvavat touko- kesäkuussa samettimaisen nahan alla lopullisiin mittoihinsa elo- syyskuuksi.

Keväällä syntynyneen uroshirvenvasan päähän kasvaa seuraavana syksynä sarven tyviosan, ihon peittämän ”ruusutapin”, mutta varsinaista sarvea siinä ei vielä ole. Seuraavana keväänä, vuoden vanhana se saa pienet tappisarvet, jotka varisevat talvella. Kaksivuotiaana sillä on tavallisesti kaksihaaraiset puikkosarvet, mutta vasalla voi olla yksihaarainen tappisarvi.

Vuosi vuodelta sarviin kasvaa aina yksi haara lisää.
Haarojen luvun lisääntyminen ei kuitenkaan ole säännöllistä se riippuu mm. ravinnon saannista.

Sarvien kasvattaminen tarvitaan runsaasti erilaisia hivenaineita ja erityisesti natriumia, jota on runsaasti vesikasveissa. Erityisesti sonnit käyvät ahkerasti avosoiden raate- ja kortekentillä. Ne tarvitsevat suokasvien runsaita mineraalivarastoja sarviensa kehittämiseen.

’Mutta myös riistan kulkureittien varrelle asetuista nuolukivistä. Hirvisonnit saattavatkin syödä alkukesästä lähes yksinomaan tuoreita vesikasveja ja niiden juurakoita.

Sarvien kasvun ollessa kiihkeimmillään, niiden paino kasvaa päivässä jopa 100 grammaa.

Lisääntyminen

Hirvilehmien normaali kiima-aika on syyskuussa ja lokakuun alussa. Tällöin myös urosten sarvet ovat valmiit. Hirvet ovat kiima-aikana äänekkäitä varsinkin öisin. Naaralla on tietty kutsuääni, joka houkuttaa uroksia. Urokset taas pitävät tuttua öhkimistään. Kiima-aikaan uroksia on metsästäjän myös helppo pettää matkimalla naarasta.

Elokuussa alkaa hirvien kiima-aika. Sonnien liikkuvuus lisääntyy huomattavasti, niiden etsiessä kiimaan tulevia lehmiä.

Kiima-aikana eläinten käytös on tavallisesta poikkeavaa. Silloin hirvisonnit virtsailevat hajumerkkejään ympäriinsä ja hankaavat sarviaan puihin. Ne saattavt puskevat sarvillaan puita ja pensaita nurin ja kuopivat maahan kiimakuoppia. Sonni virtsaa kuoppaan ja kieriskelee ja piehtaroi siinä naaraita houkuttelevan hajun aikaansaamiseksi. Myös lehmä ja jopa vasa voi kieriskellä kuopassa.

Urosten väliset kiimatappelut naaraista alkavat. Nämä eivät yleensä johda varsinaiseen puskuotteluun, vaan urosten paremmuus selviää jo jälkien, äänien ja eleiden sekä sarvien ja ruumiin ulkonäön perusteella. Epäselvät tapaukset ratkotaan puskemalla. Hirvet eivät ole yksiavioisia, vaan sonni saattaa paritella jopa kymmenenkin eri naaraan kanssa.

Parittelukumppanilla on suuret sarvet ja raamikas kroppa, naaras kun ei kiimaan tullessaan aluksi hyväksy parittelukumppanikseen mitä tahansa pikkusonnia.
Nuoret urokset tulevat kiimaan myös myöhemmin kuin parhaassa lisääntymisiässä olevat.

Hirvieläinnaaraiden tiedetään suhtautuvan torjuvasti kokemattoman uroksen astumis-yrityksiin. Uroshirvissä perimän heikkeneminen näkyy suoraan urosten pienempänä kokona ja huonompina sarvina.

Mikäli ensimmäinen naaraan kiima ei johda hedelmöitykseen, uusintakiima on noin kuukauden kuluttua. Tästä johtuu myös hirvenvasojen syntymäaikojen vaihtelu.

Varsinaiselle hedelmöittymiselle lehmä on vastaanottavainen ainoastaan noin yhden vuorokauden ajan, mutta se saattaa tarjota useallekin urokselle puuhaa monen vuorokauden aikana.

On osoitettu, että lehmä on hyvin tarkka saadakseen hyvän isän vasoilleen ja se haluaa aktiivisesti valita täysikasvuisen, komean ja sopivan uroksen. Sonnit ovat sopivimmassa lisääntymisiässä 6½ – 10½ – vuotiaina.

Jos täysikasvuisista sonneista on pulaa vinoutuneen sukupuolijakauman seurauksena, hirvien luonnollinen käyttäytyminen kiima-aikana ei siis toimi. Jos hirvilehmä sopivien sonnien puutteen takia joutuu uusintakiimaan, seurauksena on synnytys normaalia myöhemmin. Tiineysaika on suurin piirtein sama riippumatta siitä, milloin astutus tapahtuu.

Norjalainen tutkimus osoittaa, että kun kannassa on saman verran sonneja ja lehmiä, vasat syntyvät keväällä suhteellisen lyhyen ajanjakson sisällä, mutta mikäli sukupuoli-jakauma on vinoutunut, vasat syntyvät pitkän, aina heinäkuuhun asti ylettyvän ajanjakson aikana.

Kiiman loppupuolella alkaa siirtyminen talvilaidunkauteen.

Vasominen

Kantoaika on kahdeksan kuukautta eli 235 vuorokautta. Vasominen tapahtuu normaalisti touko–kesäkuussa, 1–2 harvoin 3 vasaa, turkki ruskea, ei täpliä. Pystyy seuraamaan emoa 2–3 viikon ikäisenä. Emo häätää vasat pois pari viikkoa ennen seuraavaa synnytystä.

Vasomisympäristö on yleensä maastoltaan jonkin verran vaihtelevaa, puustokuvioltaan rikkonaista metsämaata, jossa erityisesti pienten kuusitiheikköjen osuus on merkittävä.

Useimmiten vasomispaikan löytääkin kuusikon reunavyöhykkeestä, jossa kasvaa suhteellisen matalaa taimikkoa. Vasojen ollessa pariviikkoisia, emo alkaa kuljetella niitä paremmille ruokamaille. Alkukesästä naaras pysyttelee vasoineen rehevillä lehtipuita kasvavilla mailla.

Vasat imevät emonsa maitoa nelisen kuukautta.

Vasan paino kaksinkertaistuu ensimmäisen kuukauden aikana, tämän jälkeen paino lisääntyy yli 1 kg/vrk kesän runsaan ravinnon ansiosta. Vasa kasvaa pituutta noin 1 cm päivässä.

Elo-syyskuussa vasa painaa jo 85 – 90 kg ja vuoden ikäinen vasa saattaa painaa jo 200 kg.

Vasat seuraavat emoaan talven yli ja tulevat vieroitetuiksi 10 – 15 päivää ennen seuraavaa synnytystä. Hirviemä synnyttää ensimmäisen vasansa yleensä 2-vuotiaana. Suuri osa  5 – 8-vuotiaista lehmistä saa kaksosvasat. Vasojen vauhdikas kasvu jatkuu aina kolmen vuoden ikään asti. Suurimmillaan hirvi on kuitenkin vasta 8 – 9 vuoden iässä.

Vasojaan suojeleva emä on koiralle joskus vaarallinen. Emä yrittää houkutellä koiran veteen tai pehmeälle alustalle, jossa se hyökkää koiran päälle salamannopeasti, käyttäen aseina etusorkkiensa pistomaisia lyöntejä.

Hirvien tunnistaminen

Eri ikäryhmien hirvet, voidaan tunnistaa ruumiinkoon ja -rakenteen perusteella. Tunnistamisen onnistuminen voidaan tarkistaa kaadettujen hirvien hampaiden lukumäärän, ulkomuodon ja kulumisen perusteella.

Vasat (½ v), nuoret (1½ -5½ v) ja täysikasvuiset (≥ 6½ v). Sonnien ikämerkit ovat
yleensä selkeämmät kuin lehmien, mikä tekee sonnien ikäryhmien tunnistamisen helpommaksi kuin lehmien.

Vasojenkin sukupuolen voidaan tunnistaa naaraiden valkoisen peräpeilin avulla.
Urosvasat ovat tunnistettavissa myös pienten sarvinystyreiden avulla.

Nuoren naaraan tunnistaa päästä, joka on lyhyempi kuin täysikasvuisella lehmällä.
Myös suhteellisen suorat selkä – ja vatsalinjat ovat tyypillisiä nuoren naaraan tuntomerkkejä. Nuoren naaraan kokonais – vaikutelma on kevyt, koska reisissä ja lavoissa ei ole täysikasvuisen lehmän massaa.

https://i1.wp.com/static.wixstatic.com/media/9190cb_60a2666d117b4bff8453b7109d11bc55.jpg_srz_480_321_85_22_0.50_1.20_0.00_jpg_srzVasa on helpoiten tunnistettavissa lyhyen ja kolmiomaisen pään avulla.

Myös tuuhea säkäkarva, joka joskus voi olla vaaleampi kuin muu karva, on tyypillinen vasalle.

Nuorella uroksella (1½ – 5½ vuoden ikäisellä) on kevyempi rakenne kuin täysikasvuisilla sonneilla, ja massan puute on erityisen näkyvä kehon takaosassa.
Nuoren uroksen takapää voi näyttää suhteellisen pieneltä verrattuna etuosaan. Myös ohut ja pitkännäköinen kaula on nuoren uroksen tunnusmerkki.

Lapiosarvisella uroksella on yleensä 5 – 13 sarvipiikkiä 1½ – 5½ vuoden iässä. Samaan ikäryhmään kuuluvalla hankosarvisella uroksella on yleensä 3 – 7 piikkiä.

https://images.cdn.yle.fi/image/upload/fl_keep_iptc,f_auto/q_80/w_2000,h_1126,c_crop,x_0,y_178/w_300/v1445240385/17-3597456249e3d18778.jpgTäysikasvuisen sonnin (6½  – 10½ vuoden ikäiset) tunnistaa muun muassa raskaasta kehosta, joka näyttää melkein neliömäiseltä.

Kaula on lihava ja täten lyhyen näköinen. Sarvikruunu on täysin kehittynyt, ja se on suuri niin piikkiluvultaan, leveydeltään kuin massaltaankin.

Täysikasvuisella lapiosarvisella sonnilla on keskimäärin ainakin 14 sarvipiikkiä.

Hirven iän tarkistaminen hampaista

Normaalisti kehittyneellä vasalla (½ v) on neljä poskihammasta alaleuan toisella puoliskolla, joista kolmas (P3) on kolmiosainen. Puolitoistavuotiaalla (1½ v) on kuusi poskihammasta, joista kolme ensimmäistä (P1–P3) ovat muita vaaleampia. Viimeinenkin hammas (M3) saattaa olla vaaleampi, koska se on tullut esiin vasta äskettäin.

Heikosti kehittyneellä puolitoistavuotiaalla saattaa olla vielä maitohampaita, ja tällöin kolmas hammas (P3) on kolmiosainen. Kaksivuotiailla ja vanhemmilla hirvillä on kuusi poskihammasta, ja ne kaikki ovat väriltään tummia.

Kannan tiheys

Hirvi on enimmäkseen yksineläjä mutta talvella elää pienissä ryhmissä. Elinpiiri on 2–20 km², mutta hirvi vaeltaa jopa 150 km kesäisten ja talvisten ruokapaikkojen välillä.

Alueen niin sanotusta biologisesta kantokyvystä riippuu se, mitä voidaan katsoa harvaksi tai tiheäksi kannaksi.

Kantokykyyn vaikuttaa muun muassa maapohjan viljavuus, lumipeitteen syvyys, lumipeite – päivien lukumäärä, kesän sademäärä sekä metsätalouden muokkaama kasvillisuuden ikäjakauma.

Kantokyky siis vaihtelee maamme eri osien välillä ja saattaa myös vaihdella vuodesta ja vuodenajasta toiseen.

Karttuneen seurantatiedon perusteella on todettu, että syntyy monenlaisia ongelmia, jos hirvikannan tiheys Etelä-Suomessa laskee alle 2,5 hirveen tuhannella hehtaarilla. Tiheys vaikuttaa myös siihen, miten herkkä hirvieläin-kanta on petoeläinten saalistukselle. Suurten petoeläinten vaikutus hirvieläinkantaan on siis paljon suurempi, jos hirvieläinkanta on harva kuin jos kanta on tiheä.

Kestävästä verotuksesta riippuen kannan tiheydestä: Kannan sukupuolijakauma on n. 1 lehmä per sonni. Kannan ikäjakauma n. 20 % vasoja talvikannassa. Alueen biologinen kantokyky n. 25 hirveä tuhannella hehtaarilla. Muuta kuolleisuutta kuten suurpetoja ei esiinny.

Luontaiset saalistajat

Hirvet ovat suden luontaista saaliista ja ravintoa, puolet vasoja ja puolet aikuisia.

Susien aiheuttama kuolleisuus hirvikannassa riippuu muun muassa susireviirin pinta-alasta. Mitä pienemmällä alueella susilauma liikkuu, sitä suurempi on niiden vaikutus hirvikantaan.

Keskimääräisellä susireviirillä sudet voivat tappaa noin yhden hirven tuhannelta hehtaarilta. Jos hirvikannan koko talvella on noin kaksi hirveä tuhannella hehtaarilla, se pystyy tuottamaan noin yhden hirven tuhannella hehtaarilla.
Tässä tilanteessa sudet siis poistavat koko hirvikannan tuoton.

Susilauman saalisSusi syö keskimäärin noin 5,6 kiloa lihaa päivässä. Lauma, jossa on esimerkiksi viisi sutta, kuluttaa siis 275 kg viikossa ja vuoden aikana reilut 10 000 kiloa lihaa.

Se, millaista lihaa sudet syövät, riippuu siitä, mitä lihaa on helpoiten saatavissa. Alueilla, joilla ei ole muita sorkkaeläimiä kuin hirvi, susien syömästä biomassasta noin 95 prosenttia on hirveä.

Susi on kestävä ja sitkeä takaa-ajaja, joka saalistaa itseään huomattavasti kookkaampia saaliseläimiä. Suurta saaliseläintä, kuten hirveä, voidaan ajaa takaa pitkiäkin matkoja. Luontainen saalistusyksikkö on lauma, susi on tehokas saalistaja, myös yksiyksinäinenkin susi pystyy kaatamaan aikuisen hirven.

Syksyä kohti, pentujen kasvaessa, saalistus helpottuu ja ravintona on taas enemmän suurriistaa, kuten hirven vasoja.

Sudet syövät usein tappamansa hirvieläimet lähes kokonaan.

Hirvenmetsästys

Hirvi on yksi  tärkeimmistä riistaeläimistämme. Syksylle on myönnetty 37 400 hirvenpyyntilupaa. Yhdellä kaatoluvalla saa ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

101115-jpgOikeaan aikaan syntyneellä vasalla on yleensä noin viisi kuukautta aikaa syödä tarvittava määrä ravintoa ennen kuin syksy ja siten metsästyskausi on ovella. Tällainen vasa on suurikokoinen ja sen teuraspaino on noin 80 kiloa.

Myöhään syntyneellä vasalla on sen sijaan ollut ehkä vain puolet tästä ajasta kasvaakseen riittävästi ennen syksyn tuloa. Sen paino saattaakin siksi olla vain noin 30–50 kiloa. Silloin alueen sukupuolijakauma on pahasti vinoutunut. Myös metsästysseurojen toiminta kulttuurissa on silloin pahoja puutteita ja välinpitämättömyyttä riistakantojen hoidossa.

Vasaverotuksen taso vaikuttaa urosten osuuteen, koska nuorimmassa ikäluokassa on vähäinen urosten yliedustus. Mitä vähemmän vasaikäluokkaa kantaan jätetään, sitä heikommin urosvoittoinen vasakanta pystyy kompensoimaan urosten aliedustusta aikuiskannassa.

Hirvi liikkuu ajojahdissa yleensä vasta tuuleen, hyvän kuullon ja erinomaisen hajuaistinsa avulla se tunnistaa jo kaukaa passipaikalta tulevan kahvin tai tupakan tuoksun. Hirven turvassa on pieni tumma kostea kolmiomainen alue, jonka avulla hirvi pystyy aistimaan tuulen suunnan päätään kääntämällä.

Hirvenmetsästys aika 26.9. – 31.12, lapin pohjoisosassa on aikaistettu hirvenmetsästys Enontekiön, Inarin, Muonion ja Utsjoen kunnissa 1.9. – 20.9.
ja 11.10. – 30.11

Ajoketjumetsästys

Tässä metsästysmuodossa ajomiehet kulkee rinnakkain ajoketjussa kohti passimiehiä, jotka odottavat heille määrätyillä paikoilla. Ajoketjumetsästystä käytetään vilkkaasti liikennöityjen teiden ja asutuskeskusten läheisyydessä, kun ei haluta aiheuttaa ulkopuolisille vaarallisia tilanteita.

Ajomiehet etenevät yhtenäisenä ajoketjuna rintarinnan, heidän tarkoituksena on ajaa rauhallisesti edeten metsästettävä riistaeläin passimiesten ulottuville.

Passiketjut asetetaan sellaiseen paikkaan, jossa näkyvyys on riittävän hyvä ja ampuminen on turvallista, ei vaaranneta ajomiehiä tai muita passimiehiä. Turvallisimpia passipaikkoja on kyttäystornit. Tämä metsästysmuoto edellyttää ehdotonta kurinalaisuutta ja varovaisuutta.

Metsästys kyttäämällä eli vahtimalla

Metsästäjät sijoittavat kyttäyspaikat tunnettuihin riistaeläinten ruokailupaikkojen ja kulkureittien sekä lepo- ja oleskelupaikojen läheisyyteen.

Metsästäjä odottaa eli kyttää, näiden paikkojen läheisyydessä saaliseläimen tulevan ampumaetäisyydelle. Metsästäjän tulee myös osata odottaa hiljaa paikallaan jopa tuntikausia. Tuulen suunta pitää ottaa huomioon, eläimillä on hyvin tarkat aistit.

Metsästys jäljittämällä

Jäljittämistä voidaan harjoittaa vain silloin kun jälkien seuraaminen on mahdollista eli yleensä lumiolosuhteissa. Jäljitettäessä metsästäjä seuraa äänettömästi jälkeä ja pyrkii pääsemään ampumaetäisyydelle. Jäljittäen metsästetään yleensä jäniksiä, kettuja ja joskus myös hirviä.

Hirvenmetsästys pysäyttävällä koiralla

Jäljittämisessä käytetään usein apuna koiraa. Koira etsii vainunsa perusteella hirven ja pyrkii pysäyttämään ja pitämään sen haukkumalla paikallaan.

Hirvikoira voi työskennellä kytkemättömänä tai kytkettynä. Suomessa hirvikoirat etsivät riistaa yleensä vapaina ja riistan löydettyään yrittävät pitää kovalla haukulla riistaa paikoillaan.

Arka hirvi lähtee kuitenkin usein liikkeelle, jolloin koiran tehtävänä on seurata sitä äänettömästi, päästä hirven eteen ja aloittaa uudelleen haukku.

Kun hirvi pysyy paikallaan, voi koiran ohjaaja tai passimies yrittää lähestyä haukussa olevaa hirveä ja pyrkii ampumatilaisuuteen. Koira ei saa haukkua, kun hirvi on liikkeessä.

Käytetyt koirarodut ovat pystykorvia, kuten Norjan harmaa hirvikoira, karjalan karhukoira tai Suomen pystykoira.

>Hirvi
>Hirven biologia

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s