Teeri (Lyrurus tetrix)

Teeri (Lyrurus tetrix) on Euraasian havumetsävyöhykkeen laji, jota Suomessa tavataan koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Lajia tavataan niin havu- kuin lehtimetsissä, mutta runsain kanta on puustoisilla soilla sekä nuorehkoissa, rikkonaisissa metsissä. Soidinpaikat sijaitsevat tyypillisesti avosoilla tai peltoaukeilla.

Teeri on paikkalintu, mutta osa yksilöistä,todennäköisesti nuoret linnut, vaeltavat syksyisin ja keväisin 10–25 km:n säteellä.

Runsaudenvaihtelut ovat tyypillisiä myös teerikannoille. Vaihtelu tapahtuu samaan tahtiin muiden metsäkanalintujen kanssa ja on muutoinkin samanlainen kuten esim. metsolla.

Teerikanta on ollut runsaimmillaan 1960-luvun lopussa, jolloin kanta käsitti 1 100 000 lintua. Tiheimmät teerikannat ovat maan keski- ja länsiosissa. Täysikasvuisista teeristä enemmistö on naaraita.

Poikaslintujen osuus elokuisessa kannassa on keskimäärin 59%.

Täysikasvuinen teerikukko painaa parhaimmillaan n. 1,5 kg, kun taas naaras jää alle 1 kg. Pituus 40–58 cm, siipien kärkiväli 65–80 cm. Teeren paino kasvaa etelästä pohjoiseen.

Syksystä kevääseen teeret esiintyvät molempia sukupuolia käsittävinä sekaparvina, joissa saattaa olla parhaimmillaan satojakin lintuja. Ruokaillessaan urpukoivikossa parvilla on vartijakukkonsa, jotka vartioivat korkeissa puissa varoittaen muita vaaroista. Teeret yöpyvät talvella lumikiepeissä ja pyrysäillä ne lepäilevät kiepeissä päivätkin.

Teeren tullessa kiepistä ulos, se pyörittää hetken päätään ennenkuin lähtee lentoon. Kiepistä ulostuleva teeri on kanahaukalle helppo saalis. Kanahaukka saattaa saalistaa kuukaudessa yli kolmekymmentä teertä.Teeri_kana

Teeret elävät talvet koivikkojen reunamilla. Teerien ruokailukoivikot voivat olla iältään hyvinkin vaihtelevia.

Elinympäristö

Alkusyksyllä teeret ovat marjaisilla kankailla ja talven lähestyessä ne hakeutuvat hakkuuaukeille ja alkavat tokkiintua. Etelä- ja Keski-Suomessa teeret viihtyvät syksyisin syrjäisillä kaurapelloilla ruokailemassa.

Teeri on paikkalintulaji, joskin se suorittaa melko pitkiäkin elinympäristövaihdoksia. Teeri on hyvin sopeutuva lintulaji.

Se ei kaihda asutuksia, hakkuuaukeita tai viljelyksiä. Kuitenkin teeri on korpien asukas, jossa se asustaa kaikkein mieluiten. Räme- ja korpireunainen metsälampi kiinnostaa niin teerikukkoja kuin poikueitakin.

Aiemmin teeriä asusti säännöllisesti peltojen tuntumassa ja peltosoitimet olivat yleisiä, mutta kantojen huvetessa monet peltosoitimet ovat hiljentyneet.

Teeren vuotuisen elinpiirin koko on keskimäärin useita kymmeniä hehtaareja. Suurimmillaan elinpiirit ovat alkukeväästä, kukoilla jopa yli 200 hehtaaria. Yksilöiden väliset erot elinpiirin koossa ovat huomattavan suuria. Kanojen laaja kevätelinpiiri voi osittain liittyä ravinnonhankintaan ja hyvän munintakunnon tavoitteluun.

Sopiva puuston valtakorkeus teerelle on keskimäärin 11–15 metriä ja latvuspeittävyys 40–60 %. Teeriparvet tarvitsevat elinalueellaan useita sopivia kohteita, joissa ruokailla lyhyiden talvipäivien aikana. Sopivia paikkoja koivuryhmille ovat kumpareet tai rinteet sekä kuvioiden reunat, joilta ruokailevien teerien on helppo havaita mahdolliset saalistajat.

Teeret suosivat ruokailupaikkoja, joissa on yli 8-metrisiä koivuja yli 200 runkoa hehtaarilla, sekä keskimääräistä korkeampia koivuja, joissa on kookas latvus ja runsaasti urpuja.

Tupasvillan kukinnot, joita esiintyy runsaasti ojittamattomilla soilla, ovat teerelle tärkeä kevätvihanta. Suot sulavat keväällä ensimmäisinä jolloin soiden pälvipaikoille ilmestyy tupasvillan kukintoja.

Ravinto

Teeren talviravintona pääasiassa ovat koivun urvut. Lisäksi ne syövät jossain määrin myös koivun ja männyn silmuja sekä männyn neulasia. Keväällä teeret syövät pälvistä menneen vuoden marjoja ja vihreinä talvehtivia ruohokasveja.

Kesällä teerien ravintona ovat monenlaiset kasvit ja pikkueläimet kuten mustikka, puolukka, juolukka, horsmat, heinät, sienet ja hyönteiset. Syksyllä ravintona ovat lähes yksinomaan marjat ja myöhäissyksyllä myös viljapeltojen kaura.

Teeren_poikanen_1Teeren poikasten ravinto koostuu aluksi pieneliöistä samoista syystä kuin metson poikasillakin. Kolmenviikon ikäisinä poikaset siirtyvät kasvisravinnon käyttöön.

Syksyllä pääasiallisin ravinto on marjat, joskin poikaset käyttävät syksyn lopulle saakka hyönteisiä ja muita pieneliöitä enemmän kuin aikuiset linnut.

Mustikanvarvuston runsaus vaikuttaa positiivisesti teeripoikueiden säilyvyyteen. Suomessa teerien on havaittu kesäaikaan suosivan rämeitä, kangaskorpia ja korpien reunoja, mutta marjojen kypsyttyä ne viihtyvät keskimäärin kuivemmissa maastoissa.

Hies- ja rauduskoivujen urvut eli hedenorkot ja silmut ovat teeren tärkein talviravinto. Muutaman aarin tai jopa hehtaarin kokoiset koivikot tarjoavat teerelle lajin kaipaamaa näköalapaikkaa.

Koivuryhmät, joista on avoimia näkymiä, palvelevat tehokkaasti teeriparvien ruokailua talvella.

Teeren soidin

Teeret pulisevat äänekkäästi soidinpaikoillaan avosoilla ja muilla aukeilla paikoilla keväisin. Soidinpaikan ikä on usein vain teerisukupolven mittainen, eli noin kuusi vuotta.

Soidinpaikka on avoimessa maastossa, usein aapasuolla, toisinaan myös niityllä, jäällä tai pellolla.

Huhti–toukokuun soidinmenossa koiraat pulputtavat ja suhahtelevat, levittävät komeaa pyrstöään, hypähtelevät korkealle ja ottavat yhteen siivet lepattaen. Muutaman viikon kahinoinnissa selvitetään, ketkä harvat pääsevät jatkamaan sukua naaraiden kanssa.

Keskipaikka on tavoitelluin ja naaraiden suosima, ja sinne pääsevät vahvimmat koiraat. Kun kanat tulevat, meno muuttuu heti.

Kiivaimpina päivinä koiraat aloittavat soitimensa jo illalla, levähtävät keskiyön hetken ja jatkavat pulinaansa aamuyöllä.

Naaras valitsee naukahdellen puoleensavetävimmän koiraan parittelukumppaniksi, joita tosin voi olla useitakin.

Ei teeri kuitenkaan kaikkia aukeita lisääntymispaikakseen kelpuuta. Soidinpaikalla pitää olla joka suuntaan parisataa metriä peitteetöntä maastoa. Se on matka joka tarvitaan, että teeri ehtii havaita lähestyvän kanahaukan.

Haukkavaaran takia teeri on varuillaan myös kiihkeimmänkin soidinkiiman vallassa. Lähestyvän petolinnun ensimmäisenä havaitseva teeri päästää varoitusäänen, jonka lajitoverit tunnistavat oitis. Hetkessä kaikki muutkin linnut ovat paenneet.

Pesintä

Teeren pesimis- ja poikueympäristöt ovat hyvin samantapaiset kuin metson. Pesimiseen kelpaa lähes kaikenlainen maasto kunhan se tarjoaa pesälle riittävän suojan.

Poikueympäristöinä halutuimpia ovat nuoret, vaihtelevarakenteiset sekametsät, kankaiden korpi- ja rämereunukset sekä erilaiset pensaikot. Sulkasatoiset teerikukot oleskelevat kesällä mieluiten tiheissä kuusikoissa ja korpivitikoissa.

Metsästys

Kanalintujen (metso, teeri, pyy, riekko ja kiiruna)  metsästys alkaa 10.9.  Metsäkanalintujen metsästystä rajoitetaan alueellisilla rajoituksilla.

Kanalintujen metsästystavat voidaan jaotella:

– Kuljeskelumetsästys; ketjumetsästys, metsästys ylösajavalla koiralla
– Latvalinnustus
– Pystykorvametsästys (haukkuva lintukoira)
– Seisovalla lintukoiralla metsästäminen
– Kyttäys / houkuttelu

Eri metsästystavat soveltuvat vaihtelevasti eri kanalintulajeille.

Lisää aiheesta:

Metsäkanalinnut
Metsäkanalintujen metsästys muodot
Metso
Teeri
Kannanhoito

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s