Karhu on suuri eläin.
Aikuiset yksilöt voivat painaa 200 kg ja suuret uroskarhut saattaa painaa jopa 300 kg. Suuren kokonsa ansiosta karhulla ei ole muita vihollisia kuin ihminen.
Suomen luonnossa elää maakarhu eli ruskeakarhu. Maa- eli ruskeakarhun tieteellinen nimi ’Ursus arctos’ tulee latinan ja kreikan kielistä. Nimen alkuosa on latinaa ja tarkoittaa karhua. Jälkiosa on kreikkaa ja tarkoittaa myös karhua.
Maakarhulla on raskas ruumis, voimakkaat raajat, lyhyt kaula, pyöreähkö pää, lyhyehkö kuono, pienet silmät ja korvat sekä hyvin lyhyt häntä. Karhu on kanta-astuja, joka pystyy hyvin nousemaan takajaloilleen.
Kömpelöltä näyttävä karhu on todellisuudessa nopea ja notkea. Karhu pystyy juoksemaan todella vauhdikkaasti viritetyn mopon nopeudella, jopa 60 km tunnissa.
Karhu on sopeutunut hyvin Suomen luontoon. Paksu turkki ja rasvakerros suojaavat kylmältä. Rasvakerros on myös välttämätön talviunen aikana, sillä rasvakerroksesta karhu saa energiaa elintoimintoihinsa ja poikasten tarvitsemaan maitoon talven aikana.
Ravinto
Karhu saalistaa hirviä ja poroja, mutta myös pienempiä eläimiä kuten myyriä. Karhu on kaikkiruokainen. Se syö hyvin samanlaista ravintoa kuin
Karhun uloste
ihminenkin, suunnilleen samassa suhteessa kasvis- ja liharavintoa. Kasvisten osuus ravinnosta on noin 80 %. Ruokavalioon kuuluvat monenlaiset kasvit, sienet, marjat, kalat ja pikkunisäkkäät.
Etenkin keväällä ja alkukesällä se voi tappaa hirviä, poroja tai kotieläimiä. Karhu tarvitsee paljon ravintoa; se saattaakin syödä lihaa jopa 200 kg viikossa. Tärkeän ravintolähteen muodostavat lisäksi haaskat.
Karhu pitää myös raadoista. Tämän tietävät hyvin luontokuvaajat, jotka ovat asettaneet eläinten raatoja piilokojun eteen: karhukuvien ottaminen on melko helppoa!
Karhu on varsinkin syksyllä kasvissyöjä: se ahmii marjoja ja se vierailee myös viljapelloilla syömässä viljan siemeniä. Karhulle maistuu myös hyönteisravinto on tunnettu muurahaispesien tonkijana ja mehiläispesien rikkoja: karhun herkkua ovat muurahaisten kotelot ja mehiläisten valmistama hunaja.
Karhu elää suuren osan vuodesta yksinäisenä kulkijana. Se väistää metsässä kulkevaa ihmistä huomaamattomasti. Tästä on saatu tietoa, kun lähettimellä varustettuja karhuja on lähestytty tutkimusmielessä: karhut lähtevät poispäin ihmisestä heti kun karhu kuulee tai haistaa ihmisen lähestyvän. Karhun näkökyky on heikko.
Talviuni
Suomessa elävät karhut viettävät talven talviunessa talvipesässä, jonka karhu on kaivanut esimerkiksi kannon alle tai isoon muurahaiskekoon.
Karhu menee talviunille syys-lokakuun tienoilla ja lepäilee talvipesässään aina huhtikuuhun asti. Talviuni on karhulle välttämätöntä, koska karhu ei löydä tarpeeksi ravintoa talviseen aikaan.
Talviunen aikana karhu ei virtsaa, ulosta, syö eikä juo. Karhu havainnoi kyllä pesänsä ulkopuolista elämää. Talviunen aikana karhulle muodostuu peräsuoleen ns. pihkatappi.
Pihkatappi on karhun siisteysväline, joka estää jätöksiä sotkemasta sen turkkia. Keväällä pihkatappi irtoaa, kun karhun ruuansulatus lähtee jälleen käyntiin.
Karhun elintoiminnot hidastuvat talviunen aikana, mutta ruumiinlämpötila ei juuri laske. Naaraskarhut synnyttävät tammi-helmikuussa talvipesään kaksi tai kolme oravankokoista, puolen kilon painoista pentua.
Pennut ovat syntyessään lähes karvattomia, hampaattomia, sokeita ja täysin avuttomia. Karhuemo imettää niitä talvipesässä. Poikaset ovat koko seuraavan kesän riippuvaisia emon huolenpidosta.
Yhden kesän emoa seuranneita ja sen jälkeen omille teilleen lähteviä pentuja sanotaan erauspennuiksi.
Lisääntyminen
Karhu saavuttaa sukukypsyyden neljä-viisi -vuotiaana. Karhut parittelevat toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana. Ensin esikiima voi kestää useita päiviä, sen aikana uros lähentelee naarasta tuon tuostakin.
Ennen parittelua uros suostuttelee morsiantaan pureskelemalla hellästi sen niskaa, kuonoa ja erityisesti korvia. Parittelutapahtumaa edeltävät monivaiheiset takaa-ajoleikit ja telmimiset.
Karhujen akti kestää muutamasta minuutista tunteihin asti. Parittelun jälkeen pari saattaa kulkea tiiviisti yhdessä vielä viikon ajan ja toistaa aktin useita kertoja. Parittelu voi toistua jopa muutaman tunnin väliajoin useita kertoja. Naaras saattaa kiima-ajan kuluessa vaihtaa kumppania, jos muita halukkaita uroksia on tarjolla.
Maailmanlaajuisesti maakarhujen asuinalueita ovat koko Eurooppa ja Aasia sekä suurin osa Pohjois-Amerikkaa. Suurimmat karhukannat löytyvät Alaskasta ja Kanadasta (yht. 20 000) sekä Venäjältä (100 000).
Levinneisyys
Tiheystavoite on 6,0 – 8,0 eläintä/1000 km² (kannan koko 60-80 karhua alueella,
muutettu 2014, aiemmin 40-60).
Suomessa on vähintään 1450–1590 karhua syksyllä 2015. Karhujen määrä vahvistui selkeästi Pohjois-Hämeessä ja Pohjanmaalla. Arvio karhukannasta, pentutuotosta ja metsästyskestävyydestä pohjautuu vuonna 2014 tehtyihin petoyhdyshenkilöverkoston havaintoihin.
Karhunmetsästys
Karhu on Suomessa rauhoitettu riistaeläinlaji. Karhu kuuluu tiukasti suojeltuihin lajeihin, joiden metsästystä säädellään Euroopan unionin luontodirektiivillä.
Suomessa karhukanta on riittävän suuri siihen, että sen kokoa voidaan vahvistetun hoitosuunnitelman mukaisesti säädellä kannanhoidollisella metsästyksellä.
Karhujahti on haastava metsästysmuoto, metsästys alkaa 20.8.
Metsästyksen johtajien tulee muun muassa suunnitella pyynti siten, että metsästys tapahtuu turvallisesti ja säännöksiä noudatetaan. Metsästyksessä käytetään kivääriä, ja ampujan on suoritettava ampumakoe.
Karhun houkuttelu ravinnon avulla on kielletty.
Karhua pyydetään yleensä ajavien ja pysäyttävien koirien avulla. Koira hakee karhun yöjälkien perusteella ja yrittää pysäyttää sen haukkuun, jolloin koiranohjaaja pyrkii pääsemään ampumatilaisuuteen.
Muut metsästykseen osallistuvat toimivat passimiehinä sopivissa paikoissa otaksutuilla karhun kulkureiteillä.
Karhujahdissa ampumatilanne voi tulla yllättäen ja silloin on nopeasti arvioitava, onko hyvä riistalaukaus mahdollinen. Huono osuma harmittaa pitkään, ampumatta jättäminen ei.
Maa- ja metsätalousministeriön asettama suurin sallittu saalismäärä määrittää Suomen riistakeskuksen toimivallan rajat kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntämisessä 20.8.-31.10. väliseksi ajaksi. Lupia myönnettään mm.mehiläistarhavahinkoja silmällä pitäen. Poronhoitoalueella metsästyksellä pyritään taas vähentämään porotaloudelle aiheutuvia vahinkoja.
Karhun metsästys vitaalikohteiden osuma-alue
Poronhoitoalueella karhuja metsästetään ilman erillisiä poikkeuslupia: metsästys jatkuu, kunnes alueellinen kiintiö tulee täyteen.
Kiintiön asettaa vuosittain Maa-ja metsätalousministeriö.
Vuonna 2015 poronhoitoalueella voi kaataa alueellisen kiintiön nojalla 52, joista läntisen poronhoitoalueen kiintiö oli 15 ja itäisen poronhoitoalueen 37 karhua.
Ja vuonna 2017 poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua, joista 25 läntisellä ja 60 itäisellä poronhoitoalueella.
Vuoden 2018 Maa- ja metsätalousministeriö asetti suurimmaksi sallituksi saalismääräksi 355 karhua. Kannan kasvun vuoksi kiintiö on 100 poikkeuslupaa suurempi kuin edellisvuonna.
Karhun metsästysaika alkaa 20.8. klo 00.00 ja päättyy 31.10. klo 24.00 tai kunnes alueellinen kiintiö on tullut täyteen.
Karhu on jo ammoisista ajoista saakka ollut arvostetuimpia riistaeläimiämme. Karhusaaliista hyödynnetään erityisesti liha, talja, kallo ja uroksilla siitinluu.
Kaadetusta karhusta käytetään hyödyksi liha, mikäli se on ihmisravinnoksi kelpaavaa sekä vuota. Liha pitää tarkastuttaa ennen ravinnoksi nauttimista trikinoosin varalta.
Mikäli karhusta saatuja osia kaupataan, tulee tätä varten hakea niin sanottu CITES-lupa Suomen ympäristökeskukselta.
Karhun jälki:
Karhun jäljessä näkyy viisi varvasta ja kynttä. Jälki mitataan etutassun leveimmältä kohdalta.
Etutassun leveyden perusteella pystyy arvioimaan karhun painon, korkeuden ja iän.
► Pentu:
4-9 cm
Paino n. 30 kg
Korkeus n. 70 cm
► Erauspentu 1-vuotias:
9-11 cm
Paino n. 75 kg
Korkeus n. 90 cm
► Aikuinen naaras:
10-14 cm
Paino n. 100 – 170 kg
Korkeus n. 100 cm
► Aikuinen uros:
10-20 cm
Paino n. 100 – yli 300 kg
Korkeus n. 130 cm
Hirvikota 