Kiväärinpiippu ja nousu

Kiväärinpiipun valmistus ei ole mikään valikoidun pienryhmän keskeinen synkkä salaisuus, vaan melko yksinkertaisen konepajatekninenen suoritus. Tavoiteltuna lopputuloksena on valmiste, jonka reikä on yhdenkokoinen viimeistellyn piipun päästä päähän.

Piippumetallissa ei saa olla sisäisiä vikoja eikä reiässä pahoja työstönaarmuja. Poraus- ja urakaliberin tulee olla kyseiselle kaliberille sallittujen toleranssien alueella. Tämä toleranssialue vaihtelee eri valmistajilla, ja se riippuu myös piipun käyttötarkoituksesta.

Tarkkuuspiippujen valmistajilla saattaa olla ja tuleekin olla pienemmät toleranssialueet, kuin mitä ne ovat massatuotantopiipuilla varustettujen metsästys- ja virkistysammunta-aseiden tuottajilla.

 

Massatuotanto-aseiden osumien hajonnaksi voidaan hyväksyä 28 mm tai jopa 56 mm 100 metriin. Tarkkuusaseen käyntivaatimus on nykyään huomattavasti tiukempi kuin vielä 25 vuotta sitten.

Tämä johtuu teknisestä kehityksestä, aiempaa paremmista piippujen raaka-aineista ja erityisesti ampujien suorituskyvyn keskimääräisestä parantumisesta.

Tarkkuuspiippun valmistuksessa, on huomio kiinnitettävä ensiksikin teräksen laatuun. Se on kyllin kestämävää ammuttaessa nykyisillä korkeapainepatruunoilla. Piipputeräs on normalisoituja eli jännityksenpoisto-kuumennus on suoritettu terästehtaalla.

Teräksen lastuttavuus on myös erittäin tärkeä ominaisuus piipun sisäpinnan pinnanlaadulle. Piipunreikään jätetään porattaessa ja rihlattaessa vähäinen hiomavara.

Piippu rihlataan, joko höyläämällä, aventamalla, nappivedolla (= tuurnauksella) tai kylmätaonnalla.

 

Piipun käyttöikään vaikuttaa ammuttujen laukausten lukumäärä. On väärä käsitys, että piippu kuluu käyttökelvottomaksi, se tosiassa ”palaa” pilalle. Tietyt teräslaadut mahdollistavat suurempien laukausmäärien ampumisen, kuin toisenlaisesta teräksestä valmistettujen piippujen käyttöiän loppuessa aiemmassa vaiheessa.

Tästä syystä ruostumattomien terästen suosion on lisääntymiseen tarkkuusaseiden piippumateriaalina. Kromipitoisen ruostumattoman teräksen koostumus on sopivammat  juuri palamista kohtaan. Mekaanista hankausta se saattaa kestää huonommin kuin niukemmin kromia sisältävä normaali (= sinistettävissä oleva) piipputeräs. Yleisimmin käytetyt piipputeräkset ovat kromi-molybdeeniteräs n:o 4140 ja ruostumaton teräs n:o 416.

Mitä tilavampi hylsy ja suurempi ruutimäärä, sitä pitkäkestoisempi on korkean paineen ja kuumuuden vaihe, joka vaikuttaa tarkkuuspiippun käyttöikään. Piipun ylimenokartioon ja rihlatun osan peräpäähän kohdistuva kuumuus aikaansaa piipputeräksen nitrautumisen.

Mitä suurempia ruutimääriä kerralla poltaa, sitä lyhyemmäksi muodostuu piipun odotettavissa oleva käyttöikä.

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu piippu ei ole yhtään tarkempi kuin seostamaton hiiliteräspiippu, tai päinvastoin. Seosainepitoisemman teräksen käytöllä voidaan vaikuttaa piipun käyttöikää, mutta osumatarkkuutteen ennenkaikkea vaikuttaa koneistus- ja viimeistelytyön laatu.

Rihlaus

Lyijyluotipiipun edullisin rihlaus olisi nousultaan suuhunpäin jyrkkenevä eli progressiivinen; ”gain twist”, jollainen oli aikoinaan yleinen palloluoteja ampuvissa suulatausaseiden näköisjäljitelmissä.

Tuurnaus- tai takorihlausmenetelmillä ei progressiivista nousua pystytä valmistamaan, eikä myöskään aventamalla eli ”brotsaamalla”. Ura kerrallaan höyläkoneella rihlatussa piipussa saattoi olla ”gain twist”.

Piipun porauskaliberin mittavaihteluilla on paljon vähemmän merkitystä tarkkuuden kannalta kuin urakaliberilla.

Rihlojen kylmätaonnassa piippukankea syötetään vastakkain hakkaavien taontaleukojen väliin. Leukoja on neljä. Ne lyövät vastakkain 1200 – 1500 iskun minuuttinopeudella. Piipunreikä voi olla hyvinkin reilusti ylimittainen. Takomaleukojen kohdalle asetettu vapaasti pyörivä kovametallituurna säätelee reiän lopullisen läpimitan, ja tuurman harjanteet muovautuvat reiänseinämiin rihlankuurniksi.

Piippumetalli tiivistyy ja kovenee kyImätaottaessa piippukangen ohentumisen ja pitenemisen myötä. Tehokkaalla hydraulisella takomakoneella voidaan aikaansaada alkuperäisaihion pituuden kolminkertaistuminenkin, mutta valitettavasti myös reiänseinämien metallin kiderajojen säröileminen, jos piiput jatkokäsitellään taitamattomasti.

Nousu

Rihlannousu vaikuttaa kiertopoikkeaman määrään ja siihen, minkä pituista luotia kannattaa aseessa käyttää. Mitä tiukempi, eli mitä lyhyempi rihlannousu, sitä pidempää luotia voidaan ampua, että se vielä vakautuu lennossa kunnolla.

Toisaalta jos rihlannousu on liian tiukka, kevyet tai muuten heikkorakenteiset ja epäkeskot luodit voivat hajota ilmassa tai alkaa pyörimään hallitsemattomasti.

Nousu on se piipun pituussuuntainen matka, jonka aikana rihlat aseen piipussa tekevät täyden kierroksen.

Rihlojen tehtävänä on antaa luodille pyörimisliike pituusakselinsa ympäri, jotta luoti lentäisi suoraan, kuin nuoli, keihäs tai tikkapelin ”dartsi”.

Pyörivä luoti säilyttää asentonsa samaan tapaan kuin pöydällä tai lattialla pyörivä hyrrä, joka sekin kaatuu nurin kun kierrosluku alenee liian pieneksi.

Tuo nousu on joskus 12 tuumaa tai loivempikin: Ehkä vain kolme kierrosta metrin matkalla. Kyseinen rihlannousu ei anna tarpeeksi suurta pyörimisnopeutta raskaalle ja pitkälle luodille 300 m/s lähtönopeudella.

Esimerkiksi jos rihlanousu on 8”, se tarkoittaa että rihlaus tekee yhden kokonaisen kierroksen 8 tuuman matkalla.

12” nousu taas yhden kierroksen 12 tuuman matkalla ja niin edelleen.

Jos luoti pyörii liian hitaasti, luodin sanotaan alistabiloituvan. Jos pyörii liian nopeasti, luoti ylistabiloituu.

Kummassakin tapauksessa luoti vaappuu lentäessään. Vaappuu erilailla, mutta tulos on sama, eli tauluun rupeaa tulemaan ”avaimenreikiä”. Luoti lentää valtaosan ajasta poikittain, ja sellainen luoti ei voi osua tarkasti.

Luodin pyörintänopeus riippuu rihlan noususta ja luodin lähtönopeudesta. Tyypillisesti asetehdas päättää asiakkaan puolesta, mikä on kullekin kaliiperille passeli rihlannousu.

Eli mitä loivempi nousu se sopii kevyemmille luodeille. Jyrkempi taas sopii painavemmille luodeille paremmin. Esim juurikin .308 rihlan nousu on valmistajasta riippuen yleensä 1-10 ja 1-12 välillä.

Esim 1:14″. Tämä tarkoittaa melko loivaa nousua ja se soveltuu paremmin keveille luodeille. Taas rihlannousu esim 1:8″ se soveltuu paremmin painaville luodeille.

.308 Winchester-kivääreissä nousu on yleisimmin 1 in 12″, .30-06 Springfieldissä 1 in 10″. Springfieldissä on siis nopeampi rihlan nousu, eli luoti pyörii lähdettäessä nopeammin, muiden tekijöiden ollessa identtiset. Täten raskaammat luodit stabiloituvat paremmin kuin .308:ssa.

Miten rihlan nousu mitataan?

Täysin toimivan ja tarpeeksi luotettavan mittauksen voi tehdä jokainen. Puhdistuspuikkoon tarpeeksi tiukka lappu, joka ei lyö rihloissa sutia, mutta ei sentään jysähdä piippuunkaan.

Tussilla tehdään puikkoon merkit pituudesta ja kehäkulmasta. Sitten rauhallinen työntö. Kun kehäkulman merkki tulee uudelleen samalle kohdalle, eli puikko on pyörähtänyt tasan 360 astetta, taas merkki puikkoon. Mitataan puikon kulkema matka yhden kierroksen aikana. Tämä on rihlan nousu.

 

Nousu ilmoitetaan yleensä formaatissa 1 in 10″, eli yksi kierros 10 tuuman matkalla. Joskus nousu ilmoitetaan vain mitalla 10″ tai 254 mm, mikä tarkoittaa samaa. Latausmanuaaleissa on useimmiten kerrottu kunkin kaliiperin koeaseesta piipun pituus ja rihlan nousu.

Twist Rate Stability Calculator

How to Determine Barrel Twist Rate

Mainokset