Suurpetopoikkeuslupapäätökset | Suomen Riistakeskus

Suurpetoja koskevien poikkeuslupapäätökset on siirtynyt 2020 uuteen lupahallintajärjestelmään, niiden julkaiseminen järjestelmässä alkaen 12.7.2019.

Riistahallinnon poikkeuslupapäätökset 12.7.2019 alkaen.

Kaikki Suomen Riistakeskuksen suurpetopoikkeuslupapäätökset vuodesta 2012-2020 tähänpäivään. Vahinkoperusteisen 41 a § poikkeusluvan hakulomakkeet.
Lähde: Suomen Riistakeskus – Suurpetopoikkeusluvat

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Metsästysajat 2021-2022 | Suomen riistakeskus

Metsästysvuoden 2021-2022 metsästysajat päivitetään taulukkoon heti kun säädökset ovat valmistuneet.

Metsästysajat 2021-2022

Metsäkanalintujen metsästysajat määritetään  kesän riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella.
Metsäkanalintujen metsästysajat  päivitetään taulukkoon elo-syyskuun vaihteessa.
Lähde: Metsästysajat – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | 8 kommenttia

Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Kaikilla on mahdollisuus seurata valtakunnallisen petoyhdyshenkilöverkoston Tassu-seurantajärjestelmään kirjaamia tietoja suurpetojen –  karhujen, susien, ilvesten ja ahman jälki- tai näköhavainnoista.

Osoitteesta riistahavainnot.fi voi katsoa kirjatut merkinnät kahden viimeksi kuluneen kuukauden ajalta, niistä tuoreimmat voivat olla edelliseltä päivältä.

Suurpeto havaintosi voi pelastaa monen kotieläimen hengen
> tästä löydät paikallisen petoyhdyshenkilön.

Toimi näin:
– Tallenna petoyhdyshenkilön puhelinnumero kännykkääsi
– Lähetä viesti petoyhteyshenkilölle heti kun teet havainnon
– kerro tai kuvaa – mitä, missä, milloin näit.
GPS sijainti täsmentää havaintoa ja petoyhteyshenkilöt löytävät paikalle.

Suurpetovahingosta tulee ilmoittaa viipymättä
vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle!

Petovahinkokorvausta haetaan lomakkeella 131 kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Riistahavainnot — suurpedot.

Suden ja koiran kohtaamisia – vuodesta 2011 alkaen

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentit pois päältä artikkelissa Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Naakka on lintujen älykkö

Naakka on hyvin seurallinen ja äänekäs varislintu, joka viihtyy parvissa. Runsaimmillaan naakkaparvet ovat talvella.

Viimeisten 10 vuoden aikana naakkakanta on yli kaksinkertaistunut. Lintujen älymystöön kuuluva naakka aiheuttaa paitsi harmia myös riemua. Maatiloilla on viikon ajan kärsitty ikävästä ongelmasta, kun poikkeuksellisen suuri naakkaparvi on ollut viljan kimpussa päivittäin.

Naakasta eroon pääseminen on hankalaa, koska se on oppivainen lintu. Sopeutumiskykyisen lajin karkottamiseen ei välttämättä ole keinoja, mikään staattinen pelote ei toimi kovin pitkään.

Naakka on rauhoitettu 10.3.–31.7

Naakat ovat fiksuimpia lintuja

Naakka on erittäin sopeutuvainen, älykäs lintu ja osaa tiettävästi laskea viiteen. Esimerkkinä on käytetty piilokojuvertausta: jos kojuun menee viisi henkilöä ja vain neljä tulee ulos, naakka ei mene kojun lähistölle.

Naakka osaa käyttää työkaluja ravinnon hankinnassa. Ne jopa hoksasivat taivuttaa suoran tikun koukuksi saadakseen paremmin ravintoa.

Erään havainnon mukaan Helsingin rautatientorin naakat oppivat erottamaan paikallisjunat kaukojunista kuulutuksen perusteella – kaukojunien nokkaan oli liiskautunut paljon hyönteisiä syötäväksi.

Paikallisjunista ne eivät piittaa.

Naakka on levittäytynyt laajalle. Euroopassa elää yli puolet maailman naakkakannasta, ja lajia tavataan myös Aasiassa ja Afrikassa.

Naakka elää yhdyskunnissa, se löytää pesäpaikkansa kaupunkien muiden rakennusten ullakoilta, savuhormeista ja muista koloista. Naakat valtaavat mielellään myös isoja pönttöjä, joita on ripustettu esimerkiksi uuttukyyhkyille.

Alkujaan naakka pesi luonnossa kalliojyrkänteillä maa- ja puukoloissa. Kun Suomessa alettiin rakentaa suuria harmaakivikirkkoja, naakat löysivät niiden seinistä ja ullakoilta suojaisia pesäpaikkoja.

Naakat pesivät mielellään myös rakennusten savupiipuissa.

Naaras munii keskimäärin viisi vaaleansinivihreää, tummatäpläistä munaa huhtikuun lopulta toukokuuhun. Muninta tapahtuu yleensä päivittäin, mutta joskus naaras voi pitää jopa kolmen päivän tauon.

Haudonta alkaa jo heti ensimmäisen munan ilmestyttyä, joten poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti. Haudonta kestää 17–20 vuorokautta.

Koiras tuo hautovalle naaraalle ruokaa ja voi itsekin joskus hautoa lyhyitä aikoja.

Emot ruokkivat poikasia pesässä 28–32 vuorokautta ennen kuin viimeiset poikaset lähtevät pesästä heinäkuun alussa. Poikaset ovat lentokykyisiä 35 päivän ikäisinä.

Naakka saavuttaa sukukypsyyden kaksivuotiaana.

Naakka on osittaismuuttaja, eli osa kannasta talvehtii Suomessa, osa muuttaa hieman etelämmäs Ruotsiin, Tanskaan ja Pohjanmeren maihin.

Muuttajat lähtevät Suomesta syyskuun lopulta alkaen ja palaavat pesimäpaikoilleen maalis-huhtikuussa.

Naakka on kaikkiruokainen

Ravinto on hyvin monipuolista. Lähes kaikki käy, sen ruokavalioon kuuluvat niin hyönteiset, hedelmät, siemenet ja marjat kuin etanat, toukat ja madot.

Monin paikoin sille kelpaavat myös muiden lintujen munat ja poikaset, vaikka se ei ole läheskään niin paha pesärosvo kuin varis.

Naakkat ovat oppineet myös käyttämän ravinnokseen vasta pesästä lähteneitä linnunpoikasia.

Aamulla naakat hajaantuvat toreille, tienvarsille ja pelloille ruokaa etsimään. Monesti parvi lentää jopa kymmeniä kilometrejä hyväksi tiedetylle ruokailupaikalle.

Tarkka arvojärjestys

Naakkoja ei voi olla huomaamatta, kun ne kiertelevät meluisana parven. Linnut saavat parvesta suojaa kanahaukkaa ja muita petoja vastaan. Arvokkaimmat naakat saavat oleskella parven keskiosissa parhaassa suojassa.

Naakka on erityislaatuinen lintu sosiaalisuutensa takia.

Naakoilla on tarkka arvojärjestys, jonka mukaan määräytyvät sekä ruokailujärjestys että yöpymispaikat puussa. Arvojärjestyksessä korkeimmalla olevat linnut saavat valita parhaat ruoka-apajat.

Naakat tuntevat toisensa ja tietävät kunkin linnun sijainnin arvoasteikossa. Siksi tappeluja syntyy harvoin, ja yleensä tuima katse ja rähähdys riittävät osoittamaan kilpailijalle, kuka määrää.

Korkea-arvoisimmat naakkaparit valitsevat suojaisimmat ja maanpinnasta korkeimmalla olevat pesäpaikat.

Alemman kastin naakat joutuvat tyytymään vaatimattomampiin ja suojattomampiin pesäpaikkoihin.

Silti johtavat koiraat saavat vähemmän poikasia, sillä ne joutuvat käyttämään runsaasti aikaa ja energiaa paikkansa pitämiseen. Niiltä ei riitä aikaa riittävästi puolisosta ja poikasista huolehtimiseen.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Asiantuntija: Haukanpesä on metsänomistajalle ylpeyden aihe

”Haukat valikoivat pesäpaikkansa, joten haukanpesä voi olla metsänomistajalle ylpeyden aihe”.

Metsäammattilaisille ja metsänomistajille tarkoitetut tuoreet metsänkäsittelyohjeet auttavat turvaamaan haukkojen pesintää talousmetsissä, kirjoittaa Metso-petolintuhankkeen projektisuunnittelija Heidi Björklund.

Uusien ohjeiden noudattaminen on metsänomistajille vapaaehtoista eikä niistä makseta korvausta. Haukat ovat rauhoitettuja ja laki kieltää niiden pesien vahingoittamisen.

Metsäpetolinnut hiirihaukka, mehiläishaukka ja kanahaukka ovat jatkuvasti vähentyneet. Hiirihaukka ja mehiläishaukka luokitellaan uhanalaisiksi ja kanahaukka silmälläpidettäväksi lajiksi, Björklund kirjoittaa.

Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomus ja Suomen metsäkeskuksen metsäpetolintuhanke on laatinut ohjeet yhteistyössä metsäammattilaisten ja metsäammattilaisten kanssa.

Ohjeiden tavoite on ottaa haukan pesäpaikka huomioon metsänkäsittelyssä. Metsänomistaja voi esimerkiksi lykätä pesämetsän hakkuuta tai rajata pesäalueen leimikon ulkopuolelle.

Talousmetsien ohutoksaiset puut eivät jaksa kannatella suuria risupesiä.

Lahopuiden tapaan yksittäisiä kasvuvikaisia tai vankkaoksaisia puita voisi jättää pesäpuiksi, Björklund kirjoittaa. Myös havupuiden tuulenpesät ovat haukkojen suosiossa.

Haukanpesä voi olla Björklundin mukaan metsänomistajalle ylpeyden aihe.

Lisäksi vanhoihin haukanpesiin asettuneet viiru- ja lapinpöllöt syövät hiirihaukan tapaan taimikkotuhoja aiheuttavia myyriä.

Metsästäjät voivat vierastaa kanahaukan tukemista, koska se saalistaa metsäkanalintuja.

Kanahaukka syö myös varislintuja, jotka verottavat metsäkanojen ja muiden lintujen pesiä, Björklund huomauttaa.

Lähde: Asiantuntija: Haukanpesä on metsänomistajalle ylpeyden aihe – uudet metsänkäsittelyohjeet auttavat uhanalaisia lajeja – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Metsänhoito | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Miksi karhu nukkuu talviunta – Vuosittain satoja karhuja vaeltaa Suomesta Venäjälle talviunille

Karhu vetelee talviunta lumen suojassa, valtaosa menee talvilevolle lokakuulla hyvissä ajoin. Karhuille tärkeintä on talvipesän rauhallinen ympäristö.

Karhu vetäytyy nukkumaan, kun se on kunnossa. Kehon rasvaprosentti kertoo sille oikean ajankohdan, ei päivän lyheneminen tai ensimmäiset pakkaset.

Karhun painon pitäisi kohota talveksi noin 20 prosenttia.

Ensilumi saa useimmat karhut käymään talviunille, vaikka lumi myöhemmin sulaisikin pois. Marraskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana karhuista on tehty vielä parikymmentä havaintoa.

Pohjoismaisissa tutkimuksissa on havaittu, että ensilumen satamisen ajankohta vaikuttaa siihen, milloin karhut asettuvat talviunille. Pohjoisessa ensilumi kävi jo lokakuun alussa.

Keskisessä ja itäisessä Suomessa oli myös parin päivän ensilumi. Marraskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana karhuista on tehty vielä parikymmentä näköhavaintoa tai riistakameroiden tallennetta.

Karhunpesä

Sadat karhut vaeltavat Suomesta Venäjälle talviuniensa vuoksi. Jotkut karhut vaeltavat jopa Sisä-Suomesta asti talveksi Venäjälle.

Itärajan kokeneimmat karhut ovat oppineet välttämään metsästäjiä. Jo ennen elokuista jahtikautta osa karhuista siirtyy rajan taakse.

Karhu viettää talviunilla normaalisti puolisen vuotta. Se on liikkeellä yleensä maaliskuun loppupuolella.

Karhut heräilevät aina välillä normaalistikin

Karhu ei pysy täysin liikkumattomana. Karhut eivät myöskään nouse helposti liikkumaan, jos ne ovat jo asettuneet levolle. Karhu valitsee lepopaikkansa usein niin, että sen kastuminen on vaikeaa.

Karhut nukkuvat periaatteessa koiranunta. Ne eivät ole horroksessa.

Jos on hyvin kosteaa, pesän pohja voi kastua. Näin saattaa käydä varsinkin uroskarhuille, koska niillä on usein avopesä. Silloin karhu voi herätä ja siirtyä toiseen paikkaan. Siirtymisiä tapahtuu kuitenkin vain harvoin.

Karhu tunnistaa vuoden rytmin säästä huolimatta ja ei jää ulos pitkiksi ajoiksi tallustelemaan. Se etsii itselleen uuden pesäpaikan ja jatkaa uniaan.

Suurin osa karhuista vetäytyy talvipesiinsä lehtien leijaillessa alas puista. Pesän ne valitsevat mielellään pohjoisrinteestä, johon sulavedet eivät lorise keväällä ensim­mäisenä. Karhut valmistautuvat pitkään paastoon ahmimalla marjoja ja kasvattamalla ihonalaista rasva­varastoaan.

Talviunen aikana karhut eivät syö eivätkä eritä mitään. Niiden ruumiinlämpö laskee energian säästämiseksi 37 asteesta jopa 32 asteeseen.

Karhunaaraat kaivavat pesän yleensä vanhan muurahaispesän kylkeen tai pehmeään maahan, jossa saavat reilusti katon päälle, vaikka ei sataisikaan lunta.

Karhunaaras synnyttää pentunsa kesken talviunien tammi-helmikuussa. Oravan kokoiset poikaset ovat syntyes­sään sokeita ja karvattomia.

Pennut selviävät talvesta emon lämmössä ja imevät maitoa nisistä. Naaraan ruumiin­lämpö nousee synnytyksen jälkeen, jotta poikaset pysyvät lämpiminä.

Erauskarhuista, 1,5-vuotiaista, noin puolet viettää talvensa emon kanssa samassa pesässä. Loput ovat itsenäistyneet ja talvehtivat ensimmäistä kertaa yksin.

Talviunta nukkuva karhu menettää kolmasosan painostaan

Talviunessa karhun elimistö hyödyntää paremmin rasvaa ja pitää veren glukoosin tasapainossa huolimatta täyspaastosta. Huolimatta pitkästä liikkumattomuudesta karhun lihakset eivät surkastu.

Jotkin eläimet kuitenkin pystyvät viettämään pitkiä aikoja liikkumatta ilman, että ne menettävät lihasvoimiaan.

Ennestään tiedetään, että karhu kierrättää elimistönsä ravinteita lihasten rakennusaineiksi. Talviunen fysiologiaa on tutkittu aikoinaan myös Oulun yliopistossa.

Lihakset rakentuvat valkuaisaineista eli proteiineista, ja ravinnon puutteessa ja liikkumattomuudessa proteiineja hajoaa. Proteiinien hajoamistuotteena syntyy ureaa, jonka karhun elimistö ottaa uudelleen käyttöön.

”Elimistö muodostaa aminohappoja ja edelleen proteiineja urean sisältämästä typestä. Erään tutkimuksen mukaan 99,7 prosenttia ureasta kiertää talviunen aikana, kun kesällä luku on 7,5 prosenttia”, Hohtola selittää.

Virtsan sisältämä urea on hajutonta ja mautonta. Karhun elimistö ottaa urean käyttöön maksasta ennen kuin se päätyy virtsaan.

Uusista löydöksistä mielenkiintoisin on sukuhormoneja sitova proteiini, jonka pitoisuus karhun veressä voi suurentua 45-kertaiseksi talviunen aikana kesään verrattuna.

Samaa sitojaproteiinia on myös ihmisen elimistössä. Sen korkeiden tasojen on osoitettu liittyvän pienentyneeseen diabeteksen, lihavuuden, sydäntautien ja verenpainetaudin riskiin.

Saksalaisen Max Delbrück -tutkimuslaitoksen tutkijat selvittivät tarkemmin mekanismia, jonka avulla karhu pitää lihaksensa kunnossa talviunen aikana.

”Pieni lihasmassan menetys talven aikana ei haittaa. Jokainen tietää, että jos on laihduttanut kolmanneksen painostaan, askel on paljon keveämpi.”

Saksalaistutkijat tarkastelivat amerikkalaisen harmaakarhun fysiologiaa ja geenien toimintaa talviunen aikana.

Kävi ilmi, että niin sanottujen ei-välttämättömien aminohappojen määrä nousee karhun lihassoluissa talviunessa. Saksalaistutkijat osoittivat, että ei-välttämättömät aminohapot lisäsivät ihmisiltä otettujen ja lihaskatoa potevien hiirten lihassolujen kasvua.

”Aiempien ihmiskokeiden perusteella tiedetään, että pillereinä tai jauheena annetut aminohapot eivät estä vanhusten tai vuoteessa elämään joutuvien ihmisten lihaskatoa”, kertoo tutkimusta johtanut Michael Gotthardt Max Delbrück -tutkimuslaitoksesta

Välttämättömiä aminohappoja saadaan ravinnosta, ja sitähän karhut eivät talviunen aikana nauti.

”Silti on kiintoisaa, että tuo nousu on yhteydessä lihasmassan ylläpitoon”

Talvipesästään heränneet karhut ovat nälkäisiä

Lämpö ja mahdollisesti pesään valuva sulamisvesi herättävät karhut keväällä. Urokset lähtevät liikkeelle huhtikuun puolella, maaliskuu ei ole mitenkään poikkeuksellisen aikaista. Ja naaraat lähtevät liikkeelle vapun tienoilla.

Pennut ovat imeneet tuhtia ravintoa emonsa rasvaisesta maidosta, ja tammikuussa syntyneet sokeat, kissanpojan kokoiset karhunpennut ovat pesästä lähtiessään reippaita, jo lähes viisikiloisia villikoita.

Pitkä talvilepo on kuluttanut karhujen rasvavarannot vähiin ja luonnosta on alkukeväällä haastavaa löytää ravintoa.

Rannikkoseudun karhut tekevät pesänsä ojanpientareelle. Silloin ne ovat herkkiä ojan vesimäärälle. On ollut karhuja, jotka nouseva vesi on herättänyt ja pakottanut liikkeelle. Suurin osa rannikkoseudun karhuista kuitenkin talvehtii sisämaassa.

Kun karhu herää keväällä, sillä ei ole vielä paljon syötävää, lähinnä muurahaisia ja muurahaispesiä. Karhun vierailut pihapiirissä, ihmisten asumusten tuntumasta karhut käyvät etsimässä hellpoja herkkupaloja.

Karhulla on eriomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää ravintokohteet tehokkaasti. Pihaympäristön siivous ja tarkistaminen voidaan tehdä jo hyvissä ajoin ennen karhujen pesästä nousua.

Jos karhu vierailee pihassa, se tulee ehdottomasti häätää pois mahdollisimman nopeasti. Tämän voi tehdä turvallisesti asuinrakennuksen suojasta esimerkiksi kolistelemalla.

Kaikki karhuhavainnot kannattaa ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle. Erityisen tärkeitä ovat havainnot pentueista.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Oulaisissa sudet ovat aiempaa lähempänä asutusta

Sudet ovat alkaneet viihtyä yhä lähempänä asutusta Oulaisissa. Oulaisten metsästysseuran puheenjohtaja Simo Jyväsjärvi kertoo, että alueella on pyörinyt jo pitkään yksi pannoitettu susi sekä kaksi muuta sutta. Havaintoja kolmikosta on tehty muun muassa Kylmälässä ja Piipsjärvellä.

Simo Jyväsjärven mukaan metsästäjät suhtautuvat susien lisääntymiseen kriittisesti.


”Se mikä tässä eniten harmittaa on se, että metsästyskoirat ovat pian vaarassa. Kun koira kohtaa metsässä suden, niin kaikki tietävät, että kumpi siinä taistelussa on vahvempi”, Simo Jyväsjärvi toteaa.

Vielä tähän mennessä Oulaisissa ei ole tapahtunut yhtään susien hyökkäystä koiraa kohti, mutta Simo Jyväsjärven mukaan esimerkiksi Haapavedellä tällaista on jo sattunut.

”Haapavedellä joutui viime syksyn aikana pari kolme koiraa suden suuhun. Kyllähän se tosiasia on, että susien lisääntyminen alueella haittaa meidän harrastustoimintaa”, toteaa Oulaisten metsästysseuran puheenjohtaja.

Mikä sitten neuvoksi, jotta sudet eivät alkaisi liian tuttavallisiksi ihmisten tai kotieläinten kanssa? Simo Jyväsjärven mukaan ensimmäiseksi eläinten ihmisarkuutta pitäisi saada lisättyä.

”Kyllä niitä jotenkin pitäisi saada hätistellä. Tämä on mennyt tälle mallille, kun EU:sta asti sanellaan kaikesta tietämättä mikä tilanne oikeasti on täällä Suomessa”.

Metsästäjät seuraavat susien liikkeitä tällä hetkellä huolestuneina. Useamman yksilön laumoja on nähty liikkuvan muun muassa Pyhäjoella ja Merijärvellä. Simo Jyväsjärven mukaan on vain ajan kysymys, milloin lauma asettuu pysyvästi tälle alueelle.

Jyväsjärven mukaan lisääntyvä susien kanta alkaa verottaa myös alueen hirvikantaa.

”Kyllähän ne siitä helposti vasoja nappaavat, jos susilauma pääsee hirvien perään. Samaa hirvikantaa ne verottavat kuin me metsästäjät”.

Oulaisissa hirviä kaadettiin vielä normaalimäärä, mutta Simo Jyväsjärven mukaan esimerkiksi naapuriseurassa oli jo vaikeuksia saada hirviä saaliiksi asti.

”Susien takia hirvetkin alkavat kaikota alueelta ja metsästys vaikeutuu sitä myöten”.

Lähde: Susihavainnot lisääntyneet Oulaisissa – SeutuMajakka

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kanahaukan tavallisia saaliseläimiä ovat varislinnut

Kanahaukan tavallisia saaliseläimiä ovat varislinnut, kyyhkyt, kanalinnut, rastaat, oravat ja jänikset.

Kanahaukka etsii saalista usein korkealla kaarrellen.

Lentää voimakkaasti lyöden siivillään muutaman kerran ja liitäen välillä. Kanahaukan havaitsee usein varisten kiivaiden varoitusrääkymisten opastamana.

Naarasvarista huomattavasti suurempi, koirasvariksen kokoinen.

Hoitamattomissa metsissä kuusitiheiköt haittaavat näköaistin avulla saalistavia petoja, kun taas tällaiset tiheiköt on harvennettu tai hakattu hoitometsissä. Tämä helpottaa kanahaukan ja muiden petojen saaliin näkyvyyttä.

Pesätuhojen osuus oli suurin harvennetuissa, avoimissa metsissä ja lähellä ihmisasutusta, missä närhi, varis ja korppi viihtyvät parhaiten.

Tämä muutos hyödyttää erityisesti näköaistin avulla saalistavia petoja, ja siten sillä on suuret haitalliset vaikutukset lintukantoihin.

Kanahaukkakoiras ei kokonsa puolesta edes pysty saalistamaan metsoa, teerikin on siinä rajoilla,  joten sekin jo pudottaa puolet potentiaalisista kanalintujentappajista.

Hankkeen tutkijat suosittelevat, että metsien harvennuksia tulisi vähentää tai ainakin viivästyttää niin pitkälle kuin mahdollista. Lisäksi tulisi istuttaa mieluummin sekametsiä ja välttää istuttamasta puhtaita männiköitä.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kuusen käpysadoilla suurin vaikutus oravakantoihin

Väitöstutkimuksen mukaan oravan kannanvaihteluihin vaikuttaa eniten kuusen käpysato. Ihmisen toiminta puolestaan vaikuttaa kantoihin sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Orava hyötyy ihmisen muokkaamasta maisemasta, jossa on sopivasti vanhoja metsiä, maataloutta ja pihoja. Ilmastonmuutos on kuitenkin vähentänyt oravien määrää.

”Kuusen käpysatoon puolestaan vaikuttavat ratkaisevasti edellisen kesän kasvuolot, etenkin lämpötila. Näin ollen oravakantojen vaihtelun taustalla on myös sää”, Turun yliopiston väitöstutkija Tytti Turkia sanoo.

Ravinnon saatavuus ja sen vaihtelu vaikuttavat oravien määrään voimakkaammin kuin petojen määrä.

Oravan lumijälkiä lasketaan vuotuisissa, Luonnonvarakeskuksen johtamissa lumijälkilaskennoissa. Turkia analysoi väitöstyössään näitä lumijälkilaskentoja.

Lumijälkiaineistosta kävi ilmi, että orava ja sitä saalistavat pedot – näätä ja kanahaukka – esiintyvät runsaina samoilla alueilla.

Petojen aiheuttama kuolleisuus ei siis ole niin suurta, että se vähentäisi oravien kokonaismäärää.

Oravakannat ovat kuitenkin laskeneet vuodesta 1989 vuoteen 2017 muualla kuin eteläisimmässä Suomessa. Turkian mukaan talvilämpötilan kohoaminen oli yhteydessä oravien vähenemiseen.

”Ilmastonmuutoksen negatiivinen vaikutus oraviin yllätti. Monet eliölajit ovat runsastuneet levinneisyysalueensa pohjoisosissa ja levittäytyvät yhä pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen seurauksena. Ilmastonmuutoksen tarkkaa vaikutusmekanismia oraviin ei vielä ymmärretä”, Turkia sanoo.

Lähde: Väitös: Kuusen käpysadoilla suurin vaikutus oravakantoihin | Metsälehti

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Pönttöpesintä: Palokärki, luonnon oma pöntöttäjä

Hieman hoippuvasti etenevän tumman suuren tikan tuntee jo kaukaa lepattavan lentotyylin perusteella. Metsiemme suurin tikka, palokärki, ylittää kuikuttaen hakkuuaukean.

Se laskeutuu suuren kelon kylkeen ja rummuttaa pitkän, kumean sarjan.

Palokärki on suurten kolojen ykkösarkkitehti: kiistaton päällikkö, työläinen, toimitusjohtaja ja sisustaja. Sen urakkaa kolojen tekijänä ei voi kuin ihailla.

Jos telkät, uivelot, uuttukyyhkyt, naakat ja helmipöllöt saisivat äänestää, mikä on Suomen metsien tärkein eläin, palokärki voittaisi. Ja ihan kirkkaasti.

Edellä mainitut lajit ovat aikoinaan olleet pitkälti riippuvaisia tumman tikan rakennustöistä.

Nykyään pöntötys on auttanut talousmetsissä kololintujen asuntopulaa ja pohjoisessa esimerkiksi uiveloita, mutta palokärki on edelleen avainlaji monille kololinnuille.

Luonnonkolo on aina luonnonkolo.

Voimme vain arvailla kuinka monta lintuparia vuosittain pesii palokärkien kaivamissa koloissa.

Sopivia lahopuita vähän

Palokärjen taktiikka simppeli, mutta haastava. Tikkapari hakkaa itselleen pesäkolon ja jättää sen sitten myöhemmin muiden lintujen käyttöön. Palokärjet eivät ole yhtä anteliaita kuin käpytikat, jotka hakkaavat uuden kolon joka kevät.

Palokärjistä noin puolet pesivät edellisvuotisissa koloissa. Koloja kuitenkin syntyy tasaiseen tahtiin ja kun palokärkikannat ovat viime vuosikymmenininä nousseet, niin kolontekijöitä on.

Ongelma on se, löytyykö tarpeeksi suuria puita, mihin koloja kaivella.

Jos aloittaa kaivamisen läpimitaltaan liian pieneen puuhun, lopputulos saattaa olla se, että seinät muotoutuvat ohuiksi, ja myrsky katkaisee puun pesän kohdalta. Tällaisia on tullut nähtyä aina silloin tällöin.

Viikosta kuukauteen

Luulisi, että tikat valitsevat puun aina pehmeän puuaineksen perusteella, mutta lintumaailman säännöt ovat erilaiset kuin ihmisten ajatukset.

Vaikka pehmeään haapaan olisi mukavampi takoa, palokärjet tekevät silti pesänsä usein myös hyväkuntoisiin, kovannäköisiin mäntyihin.

Ahkerimmat ovat pariskunnat ovat kovertaneet kolojaan jopa paksuihin puupylväisiin. Luulisi että siinä on jo pohdittu pariskunnan kesken, onko paikka hyvin valittu vai ei.

Pesäpuun ja sen kovuuden perusteella myös pesänteon kesto vaihtelee. Ahkera ja kokenut pariskunta hakkaa haapaan pesän jopa runsaassa viikossa, kokemattomat linnut voivat ahertaa kuukauden.

Kunnon pesäkolo vaatii siis isokokoisen puun

Kolon suuaukko ei välttämättä ole halkaisijaltaan kuin kymmenkunta senttimetriä, mutta sisätilojen halkaisija on runsaat parikymmentä senttimetriä.

Kolo voi olla kuutisenkymmentä senttimetriä syvä, joten puuhaa riittää.

Sekä koiras että naaras hautovat

Naaras munii yhden munan vuorokaudessa, keskimäärin yhteensä kolmesta kuuteen munaa, joskus enemmänkin. Munat ovat kooltaan runsaat kolme senttimetriä pitkiä ja pitkulaisen soikeita ja valkeita. Kumpikin emo hautoo.

Kun pesä tehdään yhdessä, haudotaan ja ruokitaan poikasetkin yhteisvoimin, voi sanoa, että tikoilla on tasa-arvon asetukset kohdallaan.

Tosin yövuorot on jaettu siten, että koiras nukkuu pienten poikasten kanssa pesässä. Sen kieltämättä haluaisin nähdä, varsinkin kun poikaset ovat pieniä ja vaaleanpunaisia, höyhenettömiä ja tuovat mieleen liskojen poikaset.

Lähde: Pönttöpesintä: Palokärki, luonnon oma pöntöttäjä | Miljoona linnunpönttöä | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Amid growing concern about wolf attacks, experts discuss the best way to protect them – No longer endangered | Science in Poland

Over 20 years of strict wolf protection laws has allowed the population to grow in Poland, but public opinion is divided over whether it is safe for humans or not.

In the 1970s, wolves were nearly extinct, and the few that remained (about 100 individuals) lived only in the east of the country.

In 1998, wolves (approx. 500 at the time) were given the status of protected species. By 2018, their number had increased to about 1,900 animals, and their range of occurrence expanded to almost all of Poland.

In May, Professor Krzysztof Schmidt from the Mammal Research Institute PAS in Białowieża told an online webinar entitled ‘How to protect the wolf in Poland’: “What we are currently seeing in Poland is an expected and desirable effect of many years of protection of this species.”

In Europe and North America in the last 18 years there were 12 wolf attacks on people, two of them fatal. There are a total of 75,000 wolves and hundreds of millions of people on both continents (K. Schmidt)

But, he added that the public is currently divided in their views about wolves, saying that for some “the presence of wolves is terrifying, they are afraid that wolves are everywhere and will start attacking soon.”

Schmidt continued: “In the post-war years, the wolf population was estimated at around 800, and on this basis it was determined that they should be eradicated.

The issue of numbers is therefore relative.

What’s more, these numbers are very uncertain; we do not really know how many wolves there are. Counting methods not reliable enough to use these numbers for the purposes of species management.”

Wolf as a cog in the machine

The goal of protecting the wolf, he said, was to restore the population in its historical range and its ecological role in the environment. That goal was declared in justification to the 1998 regulation, which introduced the protection of the wolf throughout the country.

The wolf is a natural regulator of the numbers and condition of game animals. The example of North America, where the wolf was exterminated in the area of over half of its earlier range, proves its importance in ecosystems.

As a result, the deer population increased significantly along with the damage deer caused in the environment.

Research in the Białowieża Forest also showed that the presence of wolves is linked to the reduction of deer reproduction and permanently reduces their numbers by approx. 30-40 percent.

Another ecological mechanism emerges from research in North America and Europe. In the places in the forest, where wolves ’simply visit’, deer clearly change their behaviour: they are more vigilant and feed more quickly.

This promotes the rejuvenation of the forest.

But, the appearance of wolves in new areas raises fears, including those concerning the damage to domesticated animals.

Professor Schmidt said: “In Poland, west of the Vistula, where wolves have recently appeared, these damages are incomparably smaller compared to what is happening in the east of Poland, where wolves have existed for a long time. However, there are plenty of ungulates in the west.

They constitute a buffer that enables the peaceful existence of wolves in newly colonized areas.”

As an example, he pointed to three US States, Idaho, Montana and Wyoming, where wolves are subject to various control methods: the packs are removed completely, partly or protected.

He said: “In the places where wolves have been completely exterminated, the damage practically ceased.

But in the areas where they have been only partially removed, damages still occur and are not much smaller than in the areas where the wolves are protected.

The conclusion from this research is that if we want to avoid this damage, we must exterminate all wolves. I do not know if that’s what we really want.”

He also cited data from Estonia, where, despite wolf culling, the damage caused by wolves continued to happen.

The level of damage to farm animals can be reduced through non-invasive methods: good fencing, the use of several layers of electric fence or fladry lines.

Additional helpful measures include shepherd dogs, calving control, and in extreme situations direct deterrence of wolves with rubber or flash ammunition, he said.

How frequent are these attacks?

Referring to concerns about wolves attacking humans, Schmidt cited the results of research conducted in the 1990s, also in the Białowieża Primeval Forest, according to which wolves in the studied areas avoided people.

This is confirmed by more recent studies with the use of camera traps: the greater the distance to buildings, the more likely it is to encounter a wolf.

He added: “This, of course, does not change the fact that a wolf is capable of killing a human.

“But a review of the last 250 years of documentation from Europe, the USA and some Asian countries shows that although there were hundreds of human victims of wolf attacks, these high numbers concern the 18th and 19th centuries, with statistically 700-800 deaths per century and on average 7 cases per year.”

In the 50 post-war years, only nine cases of wolf killing a human were recorded across Europe. They took place only in Spain and concerned the population from the northern part of the country (K. Schmidt)

He noted that these numbers dropped significantly in the 20th century. In the 50 post-war years, only nine cases of a wolf killing a human were recorded across Europe.

They took place only in Spain and concerned the population from the northern part of the country. The food sources of the wolves living there are associated with human activity – they are farm animals and landfills.

The attacks occurred in the 1950s and 1960s, when many children were left unattended; they were the targets.

The authors of the 250-year report also summarized the available data for Europe and North America for the last 18 years (2002-2020). During that time, there were 12 wolf attacks on humans across the area, two of them fatal.

Professor Krzysztof Schmidt points out that there are 60,000 wolves in North America, and 15,000 in Europe.

At the same time, the two continents are inhabited by hundreds of millions of people, which in practice means that the risk of wolves attacking people ’is very low’.

He reported that relatively many cases of wolf attacks on humans occurred in Asia. This mechanism was analysed in detail in the Iranian province Hamedan, where as many as 53 wolf attacks on people, including five fatal ones, were recorded over 11 years.

Schmidt said: “It was found that the risk of attacks was increased due to the drastic conversion of habitats: the conversion of natural areas to farmlands; high densities of the human population, no natural prey, and above all the fact that the largest concentrations of free-walking farm animals and huge landfills were near the buildings.

Although wolves are predatory, they also digest plant food and can survive on food waste. Leaving children unattended is also a problem; the authors mention that in Iran, children tend to shepherd farm animals.”

Despite these problems, the wolf is still under protection in Iran. At the same time, the locals try to ’take revenge’ on it and fight it intensely with firearms, traps or poisons.

Landfill: a wolf magnet

Schmidt said: “We often say that wolves not subject to hunting can lose respect for humans and approach human settlements. The example of Iran shows that hunting does not cause fear.

The factors that make wolves accustomed to humans are parts of our activity: leaving open landfills near human settlements, unchecked grazing of animals. Such factors may cause a lack of fear in wolves and promote the association of humans with the availability of food.”

According to Schmidt, in order to protect the wolf, man and livestock, we should avoid creating landfills close to villages and towns.

In addition, wolves must have access to wild ungulates – and no access to livestock. Another issue is securing domestic dogs.

He said: “A wolf can sometimes appear near a human. If it happens too often, you have to watch and react, and when you see wolves near buildings, think about what could attract them: landfills, access to farm animals…

This has to be analysed and appropriate steps should be taken. We have ready scenarios, we know how to behave.

The problem is to inform the public about it. When, despite the removal of all attractants, the wolf still appears near human settlements – there is a possibility of culling.”

According to the the Committee for the Protection and Management of Natural Resources at the Polish Academy of Sciences Branch in Olsztyn and in Białystok, it is advisable to maintain strict protection of the wolf in Poland.

Schmidt continued: “In the event of a conflict, the wolf can be removed. The scale of the problems that wolves pose does not yet justify a change in its protection status.

Regular hunting is not an effective way to prevent damage caused by wolves. Non-invasive methods are available and have been tested, they should be used.”

During the webinar, the situation of the wolf was also discussed by Professor Henryk Okarma from the Institute of Nature Conservation of the Polish Academy of Sciences in Kraków.

He said: “No one has any doubts that the wolf should be protected in Poland. The question is, how to do it? I believe that at the present stage strict protection of the wolf is unsustainable.

No longer endangered

“Thanks to decades of action, the negative trends that kept the wolf populations low have been reversed.

Many local populations have been saved, new ones have emerged, for example, in Europe and North America; other populations have seen a very strong expansion.

The wolf now lives in almost half of Poland’s territory. This is the largest known range of the species after World War II.

“We have been so effective as protectors that in many countries the wolf has been idealised, detached from its nature as a wild animal. In Poland, we are at a point that can be called extreme wolf protection.

We have built – and we are still building in the mainstream media – an idealistic image of the wolf, a humanised image of this species.”

Conflict and acceptance

Professor Okarma said that since the wolf is no longer an endangered species, we need a new strategy for its protection, different from the previous one, which led to the wolf’s ’expansion’, and which ’cannot be used now, when the wolf is clearly in great conflict with man’.

He said: “The new strategy should constitute adequate, flexible population management to ensure the existence of the entire species through the greatest possible public acceptance, especially by those communities that directly deal with the wolf and that can have the greatest direct impact on it. They are breeders and hunters.

With all due respect to metropolitan communities and various non-governmental organizations that have no direct contact with the wolf and the effects of its activities.”

We need a new strategy that cannot be based on the slogan ’save the wolf’; a strategy that will build wolf protection based on the conscious social acceptance by various groups, and not on legally enforced strict protection as it is today (H. Okarma)

According to Okarma, the goal of wolf protection today should be ’to ensure the safe functioning of this species in the current situation with maximum public acceptance’.

Among the tools he mentioned is zoning (where wolves can live and where they may not), removal from the list of protected species and population control.

Okarma pointed out the problems he believed were likely without a new conservation strategy for the species. In the northern hemisphere, wolves can live virtually anywhere as long as they have an abundance of food of all kinds, including carcasses, human food waste, livestock and even domestic dogs.

As he said, they have a high reproductive potential, which “will in turn mean that more wolves will appear closer to humans, which will inevitably cause an even greater escalation of problems.”

Small distance, big problem

He considered the biggest problem to be the wolf’s decreasing distance from humans, ’which could potentially have worse consequences’.

According to the professor, ’legally enforced coexistence, not accepted by important social groups, will inevitably lead to stronger conflicts, unrest, stronger polarization between urban and rural populations, and increasing man-caused wolf mortality, be it legal (elimination), illegal or accidental’.

Okarma continued that the best environments in Poland have already been occupied by wolves. He added that 800 new individuals appear every year.

“The question is,” he asked, is “where will they go, since these places are already taken?

What will they hunt wherever they go – in agricultural areas, suburban areas, on the outskirts of big cities?

Who will catch the problem animals?

How many special pens, like the one for the female wolf from Białowieża, will we build? Who and how much will pay for their sustaining them?

And what if there is a serious wolf attack on a human occurs, that even wolf lovers will not be able to question?

What will politicians, who tend to make irrational decisions, do then?

This means they will be under pressure and a decision will be made to cull half the wolf population in Poland. Is this how the species should be rationally managed? I think not.”

Speaking about the need for a new wolf protection strategy, Okarma recalled the 2011 publication (National Canis lupus wolf conservation strategy, determining the sustainability of the species population in Poland), which – together with Roman Gula and Piotr Brewczyński – he co-authored.

It proposed the creation of a special wolf advisory group at the General Director for Environmental Protection (or at the minister responsible for the environment), composed of representatives of various communities: ’conservators, but also anti-wolf, including hunters’.

He said: “We also need to implement a nationwide, reliable species monitoring system. There is no such system to date.

Thirdly, we need to develop a species management plan based on its maximum acceptance by all social groups.”

Okarma also suggested a shift from the concept of strict wolf protection towards active population management ’which would allow for more flexible reactions in different situations’.

He added that the management plan should include controlling the size of the population according to strict rules stipulating where, on what terms and how many wolves should be culled.

He said: “It should guarantee a reduction in damage to livestock. Hunters, 120,000 people, should be involved in the protection measures concerning the wolf.

Hunters must be made into supporters of the protection of this species, not an excluded group. I propose that at the moment, the wolf should not be a game species; maybe one day it will.”

He added that this program was rejected, while in Croatia, Finland and Estonia wolf conservation plans or management plans take into account its acquisition (killing – PAP); include population control, whether as a game species or as a protected species.

 

Lähde: Amid growing concern about wolf attacks, experts discuss the best way to protect them | Science in Poland

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Suomessa alkaa suden kannanhoidollinen metsästys – Kaatolupia haettu monesta syystä

Suden kannanhoidollinen metsästys alkaa Suomessa ensi tiistaina 1. helmikuuta.

Suomen riistakeskus on myöntänyt kaikkiaan neljä poikkeuslupaa, joilla voidaan metsästää 18 sutta helmikuun 15 ensimmäisen vuorokauden aikana.

Poikkeusluvat liittyvät maa- ja metsätalousministeriön joulukuussa vahvistamaan asetukseen, jonka mukaan metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.

Myönnetyillä luvilla voidaan metsästää

  • Kuhmossa Saunajärven reviirillä kahdeksan sutta,
  • Liminka-Lumijoen alueen Revonlahden susipari,
  • Kauhajoki-Karvian alueelta Lauhanvuoren laumasta viisi sutta sekä
  • Someron, Nummi-Pusulan ja Tammelan alueelta Somerniemen laumasta kolme sutta.

Ministeriön päätös on aiheuttanut kiivasta keskustelua susien kaatamisen puolesta ja sitä vastaan.

Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio kertoo, että susien kaataminen alkaa heti ensi viikolla, jos olosuhteet ovat suotuisat.

Viiden suden muodostama Lauhavuoren lauma ulottuu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan väliselle alueelle, ja sen kaikki yksilöt on tarkoitus kaataa.

Aiemmin kannanhoidollista metsästystä kokeiltiin Suomessa vuosina 2015–2016.

Kaatolupia haettu monesta syystä

Tällä kertaa lupien myöntämisessä meneteltiin niin, että yksittäisellä luvalla on mahdollista metsästää kokonainen lauma, sillä Suomen riistakeskuksen mukaan yhden tai suden poistaminen laumasta saattaisi vaikuttaa haitallisesti laumasta jäljelle jääneiden yksilöiden käyttäytymiseen.

Kallion mukaan kaatolupaa haettiin monesta syystä. Sudet ovat muodostuneet alueen asukkaille ongelmaksi toistuvilla pihakäynneillään.

Ne tulevat ihan päivälläkin pihoihin

Jokainen tietää, että jos on alakouluikäisiä lapsia lähtemässä kouluun, ja sudetkin pyörivät pihassa, niin ei se oikein mukavalta tunnu, Kallio sanoo.

Lisäksi alueella on käynnissä metsänpeuran palautusistutus.

Reviiri vaarantaa tietysti senkin hankkeen. Kantapari on myös sisaruksia keskenään. Ne ovat niin läheistä sukua toisilleen, että se ei välttämättä ole kannankehitykselle hyvä, Kallio sanoo.

Sudenkaatoluvat on otettu Kallion mukaan alueella vastaan tyytyväisenä. Keskustelu on ollut vähäistä, eikä soraääniä ole juuri kuulunut.

Kallio sanoo ymmärtävänsä myös vastakkaisia näkemyksiä, mutta toivoo, että kaatolupia vastustavat tahot olisivat valmiita kompromisseihin.

Jos säännönmukaisesti vastustetaan kaikkea, niin eihän se ole kovin rakentavaa. Näitä keskusteluja ja neuvotteluja tietysti käydään jatkuvasti, mutta sellaista yhteistä säveltä ei vielä ole löytynyt.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanta-arvion mukaan Suomessa oli vuoden 2021 maaliskuussa 279−321 sutta. Arvion mukaan susikanta oli suurempi kuin kertaakaan aiemmin vuosina 1996–2021.

Suomessa susi on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi, ja se on rauhoitettu poronhoitoalueen eteläpuolella.

Euroopan unionin luontodirektiivin mukaan susi on tiukasti suojeltu laji, jonka tappaminen luonnossa on kielletty. Tiukasta suojelusta voidaan kuitenkin poiketa tietyin ehdoin.

Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet ministeriön päätöstä suden kannanhoidollisesta metsästyksestä etenkin siksi, että Luke ei ole vielä saanut valmiiksi suden suotuisan suojelun tason arviointia.

Joulukuussa WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto kantelivat ministeriön päätöksestä Euroopan komissiolle, sillä he katsovat suden kannanhoidollisen metsästyksen sallimisen olevan tämänhetkisessä tilanteessa EU-lainsäädännön vastaista.

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) liittohallituksen puheenjohtaja Harri Hölttä pitää päätöstä ”ministerin välistävetona”. Järjestö on viime vuosina ollut mukana useissa työryhmissä, joissa susitilannetta soviteltiin eri tahojen välillä.

Tämä on tosi ruma tilanne. Meillä oli luotto, että niihin toimenpiteisiin, joita siellä sovittiin, sitoudutaan, Hölttä sanoo.

Järjestöt toivovat asennemuutosta ja tasapuolisuutta päätöksentekoon suden elämästä. Vahinkoja voitaisiin ehkäistä muun muassa petoaitojen, laumanvartijakoirien tai erilaisten karkotteiden avulla.

Toivomme, että suden kanssa pystyttäisiin elämään rinnakkain ja rauhanomaisesti sen sijaan, että keskitytään näihin tappolupiin, järjestöpäällikkö Sami Säynevirta Luonto-Liitosta sanoo.

Säynevirta huomauttaa, että sudella on rooli myös huippupetona, joka pitää kurissa muita eläinkantoja.

Todellinen ongelma susien suhteen liittyy hänen mukaansa salametsästykseen. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Ilomantsissa tuli tiistaina julki kaksi laitonta sudenmetsästystä, joita poliisi tutkii parhaillaan.

Tappamisen pitäisi Säynevirran mukaan olla aina viimeinen keino.

Kaikkea muuta pitää ensin yrittää. Ei voi olla vaihtoehtona, että otetaan oikeus omiin käsiin, Säynevirta toteaa.

Häirikköyksilöt ovat asia erikseen. Jos näyttää siltä, että sudella ei ole kaikki kunnossa ja se käyttäytyy epälajityypillisesti, sellaiset yksilöt on aina voinut meidän puolesta luonnosta poistaa, Hölttä sanoo.

Lähde: Suomessa alkaa historiallinen susijahti – Uutiset – Ilta-Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

‘Threatening’ Swiss wolf shot without permit | swissinfo

A game warden in Switzerland has shot dead a wolf without prior permission because the animal appeared to be stalking people.

The wolf was being monitored in the southeastern canton of Graubünden after its behaviour gave rise to concerns, reportsExternal link Swiss public broadcaster SRF.

Several attempts to scare the wolf away over the last few months with rubber bullets and to fit it with an electronic transmitter had failed, the local authorities said.

It had recently been observed following a walker for some distance, getting to within two metres of the person. Therefore, on Friday a decision was taken to shoot the animal as an emergency measure to protect the public.

Wolves are a protected species in Switzerland and may only be culled under strict conditions. Individual cantons must apply for a permit from the federal authorities, giving reasons why wolves should be shot. This is usually because they are killing too many livestock or because packs are growing too large.

The management of wolf packs also takes into consideration the likelihood of the animals coming into contact with people.

In 2020, voters rejected parliament’s plans to ease the law on killing wolves by giving cantons more autonomy to make such decisions.

There are currently about 130 wolves and at least 11 packs in Switzerland. They are estimated to kill around 300-500 sheep and goats per year.

Lähde: ‘Threatening’ Swiss wolf shot without permit | SWI swissinfo.ch

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Wolves and livestock: Can they live in harmony in Germany?

Germany’s wolf population has risen sharply in recent years — as has the amount of farm animals killed. Wolves are a protected species, but farmers are fed up.

Agriculture Minister Julia Klöckner chose a sheep farm in rural Brandenburg, a 90-minute drive from Berlin’s government district, to announce the launch of Germany’s new federal center for livestock and wolves.

”Just as the wolf is entitled to protection, so are our livestock,” Klöckner said. ”We need them to maintain and preserve our cultural landscape.” The return of the wolf, she said, should not ”lead to the existence of livestock being threatened in some regions of Germany.”

Wolves and bears were extinct in Germany for about 100 years, so livestock hadn’t required special protection. But that all changed around the turn of the millennium.

That’s when wolves were once more spotted in Germany, having migrated from Poland. Today, their populations are concentrated along the Elbe river in northern and eastern Germany.

These wolves do not just eat deer in the forest, but also sheep, goats and cattle from farms. This has been a sore point for farmers for years, especially those who keep their animals on open pastures.

The minister provided some figures: There were 40 animals injured or killed by wolves in 2006, but by 2019 the number had grown to 2,900. This mostly has to do with the increased population, Klöckner said.

”Every three to four years, the wolf population doubles,” she said. She added that the wolf population could be controlled — through targeted shooting.

Although the exact number of wolves in Germany is not known exactly, it’s estimated there are 1,300 to 1,800 individual animals roaming free.

Seeking solutions

The sheep in the pasture Klöckner visited belong to Carina Vogel. She comes from the region and believes that it is possible to reconcile the different interests.

”As a natural conservation sheep farm, we believe that ecological, animal-friendly farm management is possible even under conditions made difficult by the presence of wolves!” she wrote on her website. Fences and dogs are key, she added.

This is the basis of a new federal initiative.

”We are creating a platform that develops practical solutions — including information on costs and funding opportunities,” said Hanns-Christoph Eiden, from the federal office for agriculture and food. It will be based around ”networking and dialogue, knowledge transfer and the identification of research needs.”

The state of Brandenburg is currently home to the most wolves in Germany. They are monitored via a state-owned wolf management system. As of 2020, it is believed there are 47 packs plus 10 pairs in Brandenburg.

Brandenburg a dispute hotspot

And Brandenburg has also been at the heart of anti-wolf protests for years. Since 2017, ”Nights of the Wolf Watches” have been taking place in Brandenburg communities.

Farmers and hunters gather to protest the spread of the wolf, drawing attention to themselves with ”warning shots.” They say the government is not doing enough to protect livestock against wolf attacks.

Recently, the organizers’ message has spread to other parts of Germany, in an association that calls itself the ”free farmers.”

”We have 480 members in Brandenburg and 1,250 members nationwide,” media officer Reinhard Jung told DW. What Klöckner is doing ”doesn’t interest anyone in the countryside,” Jung said.

”People are disappointed,” Jung added. Wolves have led farmers, especially cattle farmers, to quit.

”They can’t stand seeing the dead animals lying in the pasture over and over again,” Jung said.

And what about protective fences? Such high-tech 1.2-meter (4-foot) constructions don’t work to prevent wolves from getting in, opponents say. ”It makes no sense,” Jung said.

Political conflict has increased in Brandenburg’s state parliament. In fall 2020, the state farmers’ association had terminated its cooperation with the state government — due to differing views on wolf management. At the end of January, the Brandenburg state parliament voted to make it easier to shoot so-called problem wolves.

There is also the ”Wolf Free Zone” initiative, which 52 cities and towns in Brandenburg have joined.

For many other parts of Germany, the issue is still relatively new, as the wolf is slow to migrate westward. But with the wolf population increasing, this may well be an issue that all of Germany has to face before too long.

Lähde: Wolves and livestock: Can they live in harmony in Germany? | Germany | News and in-depth reporting from Berlin and beyond | DW | 04.04.2021

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Uusi susireviiri Sallassa ja Kuusamossa – Hautajärven rajareviiri sijoittuu puoliksi Venäjälle

Luonnonvarakeskus on havainnut Oulangalla Kuusamossa ja Etelä-Sallassa merkkejä uuden susireviirin synnystä. Pohjois-Pohjanmaan liitto teettämässä selvityksessä tarkastellaan mahdollisten tuulivoima-alueiden vaikutuksia susireviireihin Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Selvityksessä todetaan, että susien määrä on lisääntynyt viime vuosina Pohjois-Pohjanmaalla poronhoitoalueen eteläpuolella.

Poronhoitoalueella oli talvella 2021 kaksi reviiriä, jotka sijoittuvat osittain Lapin ja Kainuun maakuntien alueelle ja Venäjälle.

Kumpikin reviiri sijoittuu luonnonsuojelualueille. Näistä eteläisempi, joka on Kuusamon vanhojen metsien alueella, on vakiintunut, kun taas Oulangalle sijoittuva reviiri on uusi.

Hautajärven rajareviiriksi kutsuttu alue on kooltaan 710 neliökilometriä, ja se sijoittuu puoliksi Suomen ja puoliksi Venäjän puolelle.

Loppukesällä 2020, syksyllä ja talvella tehtiin kolme havaintoa 5–6 suden laumasta. Kyseessä ei selvityksen mukaan ollut perhelauma. Dna-näytteitä alueelta ei ole kerätty.

Selvitys tehtiin TUULI-hankkeessa osana tuulivoima-alan ympäristöasioiden selvittämistä.

Reviiri tarkoittaa elinpiirin osaa, jota susi puolustaa toisia susia vastaan. Tuulivoiman susiin kohdistuvia vaikutuksia ei ole juuri tutkittu tähän mennessä.

Lähde: Uusi susireviiri Sallassa ja Kuusamossa – Hautajärven rajareviiri sijoittuu puoliksi Venäjälle | Koti-Lappi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Kala tekee hyvää terveydelle

Kalaa kannattaa syödä pari kertaa viikossa lajeja vaihdellen.

Kalasta saa hyvälaatuista proteiinia, pehmeää rasvaa sekä vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka ylläpitävät muun muassa sydämen ja luuston hyvinvointia.

Kala voi myös pienentää tyypin 2 diabeteksen, eturauhassyövän, lonkkamurtuman ja masennuksen uusiutumisen riskiä.

Kalan syönti raskausaikana saattaa antaa myöhemmin lapselle suojaa allergioilta. Reuman niveloireet voivat lieventyä, kun nauttii säännöllisesti kalaa.

Kala sisältää dokosaheksaeenihappoa (DHA), joka on lapsen aivojen kehitykselle tärkeä n-3-sarjan rasvahappo. Tutkimuksia kalan ja terveyden yhteyksistä on tehty sekä tarkastelemalla kalan syömistä että syöttämällä koehenkilöille kalarasvahappoja, DHA:ta ja eikosapentaeenihappoa (EPA).

Niiden on havaittu esimerkiksi laskevan veren triglyseriditasoa. Se on usein koholla metabolista oireyhtymää sairastavilla.

Lähde: Kala tekee hyvää terveydelle | Apu Terveys

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Oravat

Orava on sekä utelias että kekseliäs, ja niinpä se hyödyntää kaikki mahdollisuudet turvatakseen oman ja jälkikasvunsa hyvinvoinnin. Heiluhäntä on sopeutunut loistavasti pohjoisten metsien asukkaaksi.

Se oppii pääsemään käsiksi lintulaudan herkkuihin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, jos siihen on olemassaedes jonkinlaiset teoreettiset mahdollisuudet. Pyykkinarut, lähellä sijaitsevat oksat, kaikki keinot kokeillaan, jos tarjolla on hyvää ravintoa.

Orava voi hypätä parisen metriä oksalta toiselle menettämättä korkeuttaan. Häntä tasapainottaa ja ohjaa hyppyä.

Turkki on kesällä lämpimän punaruskea, talvella harmaa. Joskus näkee oravia, joilla näyttää olevan villahousut jalassa, kun karvanvaihto on kesken.

Korvatupsut kasvavat syystalvella.

Suomen oravissa on värityyppejä ja niiden välimuotoja: mustahäntäinen tumma kuusiorava, punahäntäinen vaalea mäntyorava ja ruskeahäntäinen.

Oravalla on sekä ylä- että alaleuassa kaksi vahvaa etuhammasta. Ne kasvavat sitä mukaa kun kuluvat kärjestä.

Ääni on maiskutusta, naksutusta, piipitystä, säksätystä. Emo voi varoittaa poikasiaan ja kertoa pedolle, että on nähnyt tämän.

Oravalla ei ole talviunta, mutta se saattaa kovalla pakkasella nukkua vuorokausia yhteen menoon.

Oravan ensisijainen ravinto on kuusensiemenet, jos niitä ei ole oravalle kelpaa mm. hedelmät ja marjat, pähkinät, toukat ja hyönteiset, linnunmunat ja -poikaset.

Orava liikkuu melkein pelkästään hyppimällä ja jättää helposti tunnistettavan jälkijonon. Se alkaa ja päättyy puun juurelle. Jätökset ovat pyöreitä tai lieriömäisiä, läpimitaltaan viitisen milli- metriä ja väriltään vaihtelevia papanoita.

Oravat varustautuvat talveen vaihtamalla kesäkarvoituksen talviturkkiin. Joka on tuuheampi, siinä on karkeampien päällikarvojen alla hieno alusvilla. Tämä lisää turkin eristävyyttä talven kylmää vastaan. Samalla kasvaa niille myös pitkät tupsut korviin.

Tupsujen merkityksestä on erilaisia arveluja; niillä on merkitystä paitsi oravan lämpötaloudelle, myös tärkeä tehtävä oravien keskinäisessä viestinnässä. Keväällä karvoitus vaihtuu kesäasuun, joka on ohuempi.

Tavallisimmin orava luonnossakin voi saavuttaa silti vain noin 3 vuoden iän – ja suurin osa oravista kuolee alle vuoden ikäisinä. Luonnossa maksimi-ikä on noin 6 – 7 vuotta.

Metsästysaika 1.11. — 28.2.

Vielä viime vuosisadalla vuotuiset oravasaaliit saattoivat nousta toiselle miljoonalle.

Ainoa selkeästi päiväaktiivinen nisäkäs Suomessa

Nuoret oravat viettävät pimeimmän talven omillaan. Ne syntyivät edellisenä keväänä ja elivät puolisen vuotta emonsa elinpiirissä. Sitten ne jättivät tutut maisemat ja lähtivät etsimään paikkaa, jonne asettua.

Tämä on tärkeä vaihe kaikkien nisäkkäiden elämässä. Tieteellisessä kirjallisuudessa sen nimi on dispersaali. Jos kaikki sujuu hyvin, eläin löytää alueen, jossa ravintoa riittää, ja alkaa lisääntyä.

Usein luulemme, että oravat leikkivät ajaessaan toisiaan takaa, mutta oikeasti silloin on tosi kyseessä. Joko elinpiirinsä puolustaja häätää vierasta pois tai koiras jahtaa naarasta. Joskus kisailemassa on monta kosijaa.

Elinikä luonnossa yleensä 2–4, joskus jopa 7 vuotta.

Oravilla on Suomessa luontaisia vihollisia ovat muun muassa näätä, kanahaukka ja muutamat pöllölajit sekä kissat ja liikenne.

Ravinto

Orava on sekasyöjä. Se syö sekä kasvi- että liharavintoa.

Havupuut määräävätkin oravan elämää. Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että kuusen hyvää käpyvuotta seuraa männyn vastaava, mutta sen jälkeen on usein lähes täydellinen siemenkato.

Oravien pääsääntöistä ravintoa ovat havupuiden, etenkin kuusen siemenet. Käpyjen määrä vaihtelee suuresti vuosittain, ja tämä näkyy oravien runsaudessa. Ne tekevät varastoja, ripustelevat syksyn sieniä puiden oksille kuivumaan

Kun suurten kuusten aluset ovat vihreänä poikkipurruista vuosikasvaimista, on oravilla nälkätalvi. Kukkasilmut ovat laihaa korvikeravintoa ja kuolo korjaa heikkokuntoiset.

Käpyjen siementen lisäksi se syö myös muita siemeniä, pähkinöitä, kukkia, marjoja, selkärangattomia sekä hedelmiä, ja syksyllä sienet ovat tärkeä ravinnon lähde. Joskus se voi tarkoittaa linnunmunien tai -poikasten rosvoamista pesistä tai muuta.

Täysikasvuiset yksilöt osaavat sopeutua parhaan ravinnon niukkuuteen. Ne löytävät muutakin syötävää, ensiksi männynkäpyjä ja hätätilassa kuusen kukintosilmuja. Hangella näkee usein kuusen vuosikasvaimia, jotka putoavat, kun orava on syönyt niiden tyveltä kukkasilmut.

Kun kuusten oksat taipuvat käpyjen painosta, orava panostaa lisääntymiseen. Syntyy paljon poikasia, jotka kuolevat vuoden päästä nälkään, jos käpysato onkin surkea.

Oravat ovat aktiivisesti ja näkyvästi liikkeellä syksyllä. Ne keräävät ruokaa varastoon talven varalle, jota ne piilottavat maahan tai puun koloihin.

Tammenterhot ovat suosikkeja, niitä ne kantavat suussaan etsiessään sopivaa piiloa. Kun piilopaikka, usein jonkun puun tai puskan juurelta, on löytynyt, eikä muut ole näkemässä paikkaa, orava kaivaa sille pienen poteron, johon piilottaa terhon.

Tosin sen voi toinen orava löytää sattumalta, jolloin herkku piilotetaan uuteen paikkaan. Näitä varastopaikkoja on kuitenkin niin paljon, ettei joidenkin piilojen paljastumisella ole merkitystä, kaikkia omia piilojaankaan ei orava enää jälkeen päin muista. Summittaisesti etsityt piilot orava paikantaa tarkan hajuaistinsa avulla lumen alta.

Lisääntyminen

Seuraava kuusen hyvä siemenvuosi nostaa kannat taas nousuun. Ensimmäinen pentue syntyy pesään jo huhtikuussa ja hyväkuntoinen naaras voi ennen syksyä synnyttää vielä kahdesti. Kun pentuja on kerrallaan jopa viisi, vilahtelee oravia metsässä taas entiseen malliin. Kannat saattavat paisua niin suuriksi, että seurauksena on tilanpuute ja vaellus, joka laittaa liikkeelle tuhansia heiluhäntiä.

Orava saavuttaa lisääntymiskyvyn hieman alle vuoden iässä. Oravien lisääntymisaika ajoittuu huhti-syyskuulle.

Orava kantaa 38 – 39 vuorokautta. Oravanaaras voi synnyttää mihin aikaan hyvänsä maalis-syyskuussa. Hyvinä ravintovuosina poikueita voi syntyä kolmekin.

Poikueessa voi olla enimmillään jopa kymmenkunta poikasta kerrallaan, tavallisimmin kuitenkin 3 – 6. Poikasten syntymäpaino on 8 – 12 grammaa. Ensimmäiset 10 päivää poikaset ovat kuin karvattomia, pitkähäntäisiä hiiriä, joilla on suhteettoman suuret käpälät.

Poikasten silmät avautuvat vasta 30 päivän iässä, jolloin niille on kasvanut myös jo tiheä turkki. Tässä vaiheessa poikasista alkaa tulla aktiivisia, ne liikkuvat jo pesässä, puhdistavat itseään ja etsivät jotakin silmua syödäkseenkin.

Poikaset kömpivät pesästä ulos ensimmäisen kerran vasta 40 – 45 päivän ikäisinä. Pieniä poikasia orava voi siirtää suussaan kantaen toiseen pesään, jos pesää on sen mielestä häiritty.

Emo imettää niitä reilut kaksi kuukautta, ja täysikasvuisia niistä tulee viiden kuukauden ikäisinä. Sukukypsäksi ne kehittyvät kuitenkin vasta seuraavana kesänään.

Pesintä

Pesänsä orava rakentaa korkealle havupuun oksanhaarukkaan, rungon aurinkoiselle puolelle. Se on tehty risuista ja vuorattu siis mieluiten paksulla naavakerroksella.

Orava rakentaa pyöreän risumöntin, jonka se tiivistää heinällä, sammalella, katajankuorisuikaleilla ja ehkä löytämillään lapasilla sekä vuorivillan palasilla.
Niissä voi olla useampi sisäänkäynti tai kaksi osastoa. Näädän yöllisen vierailun varalta siinä on kaksi naavatupoilla suljettavaa kulkuaukkoa, ja se antaa mainion turvan pakkasta vastaan. Jos näätä kurkistaa sisään toisesta ovesta, voi orava puikahtaa toisesta pakosalle.

Seinät ovat tolkuttoman paksut, vaikka koko pesän halkaisija on alle puoli metriä. Rakennelma on lämmin pallo. Talvella siellä vallitsee 15 asteen lämpötila.

Orava voi pesiä myös puiden koloissa.

Sama yksilö tekee monta pesää. Se vaihtaa pesää, koska välttelee kirppuja tai petoja tai siirtyy laajalla reviirillään sinne, missä on paljon ravintoa.

Sisältä naavalla ja sammalilla vuorattu pesäkammio on hämmästyttävän pieni.

Ollessaan pesässä orava sulkee kulkuaukon. Varhaisimmat poikueet voivat syntyä jo maalis-huhtikuussa. Orava varautuu tähän ja tiivistelee risuista ja sammalista tehtyä pallopesäänsä talven myötä.

Talvipesän sisäilmassa on mitattu kovallakin pakkasella 15 – 20 lämpöastetta sekä oravan ollessa pesässä että vielä sen poistumisen jälkeenkin.

Pesän tärkeimmän osan, lämpöeristeiden ja pehmikkeiden, hankinnassa oravalla on viime aikoina ollut kasvavia vaikeuksia. Alkuperäisissä suomalaissa metsissä eristeinä olivat pehmeät lupot ja naavat. Puhtaita luppopesiä oravat rakentavat vieläkin koillisen Suomen ikimetsissä. Muualla ne saavat tyytyä tekemään luppopesien sijaan kuori- sammal- tai heinäpesiä.

Oravalla on useampi kesä- ja talvipesä reviirin merkkeinä ja asumista varten.

Kesäpesät on rakennettu lehtevistä risuista puun oksahankoihin. Talvi- ja poikaspesät ovat suurempia ja lähellä puun runkoa, usein kuusessa – mutta yhtä usein männyssäkin – harvemmin lehtipuussa.

Riistaeläin

Vuosisatojen ajan orava oli Suomen tärkeimpiä riistaeläimiä, jonka nahkoja vietiin Euroopan kyltymättömille turkismarkkinoille.

Metsästyskausi on marras–helmikuussa. Talvella 2015–2016 oravia pyydettiin 7 200 kappaletta.

Metsästysaika 1.11. — 28.2.

1900-luvun alussa saalistettiin vuosittain noin miljoona oravaa. 1920- ja 1930-luvuilla orava kävi Suomessa sukupuuton partaalla, koska välillä lajia metsästettiin, välillä suojeltiin.

Vielä viime vuosisadalla vuotuiset oravasaaliit saattoivat nousta toiselle miljoonalle.

Raha on tarkoittanut alun perin oravannahkaa ja tulee verbistä rahista. Rahina kuului kuivista oravannahkanipuista, kymmenen nahan tikkureista. Kiihtelys oli isompi yksikkö ja koostui neljästä tikkurista.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Naakkojen pesinnänaikainen rauhoitusaika 10.3.–31.7.

Naakkojen rauhoitusajaksi asetettiin tänään annetulla valtioneuvoston asetuksella 10.3.–31.7. välinen aika. Myös lisääntymisaikana naakkoja voi pyydystää tarvittaessa Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla tai ilmoitusmenettelyn puitteissa.

Metsästysaika 1.8. – 9.3.

Viime vuosina voimakkaasti kasvanut naakkakanta aiheuttaa vahinkoa sekä kaupunkiympäristössä että maaseudulla.

Naakat muun muassa tukkivat savupiippuja ja muita rakenteita, sotkevat ulosteillaan ympäristöä ja tuhoavat muiden lintujen pesiä.

Erityisen ongelmallisena pidetään naakan aiheuttamia maatalousvahinkoja, joita on jouduttu korvaamaan viime vuosina yhä enemmän.

Viljelijöiden ja muiden vahingonkärsijöiden kannalta tilanne on selkeämpi kuin aiempina vuosina, kun naakan aiheuttamia vahinkoja ei voinut metsästyksellisin keinoin vähentää.

Rauhoitusaikana naakkoja voi pyydystää tarvittaessa poikkeusluvalla tai sitä joustavamman ilmoitusmenettelyn puitteissa, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Suomessa pesii tämän hetkisen arvion mukaan noin 110 000 naakkaparia.

Asetusehdotus laadittiin maa- ja metsätalousministeriössä ja se oli lausunnoilla 14.1.–25.2.2019 välisen ajan.

Säädetty rauhoitusaika täyttää lintudirektiivin asettamat vaatimukset lintujen lisääntymis- ja poikastenkasvatusaikaisesta rauhoittamisesta.

Pyydystäminen mahdollista rauhoitusaikana poikkeusluvin

Poikkeuslupia haetaan Suomen riistakeskuksen ylläpitämässä Oma riista –palvelussa tai postitse hakemuslomaketta käyttämällä.

Hakemuslomakkeet löytyvät Suomen riistakeskuksen nettisivuilta osoitteesta https://riista.fi/metsastys/lomakkeet. Ilmoitusmenettelyyn hakeudutaan samalla tavalla.

Menettelyt mahdollistavat naakan aiheuttamista vahingoista kärsiville tiloille ja muille tahoille useiden vuosien määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan luvan pyydystää naakkoja.

Lähde: MMM: Valtioneuvosto asetti naakoille pesimärauhoitusajan – pyydystäminen mahdollista poikkeusluvin – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , | Kommentoi
%d bloggaajaa tykkää tästä: