Koirat pidettävä nyt lisääntymisaikana kytkettyinä – Kiinnipitoaikana 1.3. -19.8. koirilla ei ole ”jokamiehenoikeuksia”

Luonnossa on menossa herkkä lisääntymisaika, lintuluodoille tai saariin rantautumista tulee muutoinkin välttää pesimäaikana.

Täytyy taas ihmetellä koiranomistajia, kun he eivät tunnu arvostavan luontoa eikä lakia.

Koirat on pidettävä kiinni erityisesti vesillä liikuttaessa silloin, kun rantaudutaan saareen tai luodolle. Irrallaan oleva koira saattaa hetkessä tuhota koko lintuyhteisön pesinnän onnistumisen, pelkällä läsnä ololla. Lisäksi ne saattavat tuhota yksittäisiä pesiä tappamalla poikasia.

Vaikka se oma koira on niin ”ihana ja tottelevainen”, niin kyllä se ehtii tappaa jäniksen poikaset ja tuhota lintujen pesiä ennen kuin omistaja kerkeää väliin. Tosi harvoin koira on riittävän totelevainen.

Yksinään tavatut hirvieläinten vasat tai jäniksen poikaset eivät ole emon hylkäämiä. Emo ruokkii jälkikasvuaan säännöllisesti. Niin jäniksenpoikasen kuin muunkin luonnonvaraisen eläimen kiinniottaminen on kielletty.

Lisääntymisaikana koiran omistajan tulee muistaa, että emot puolustavat jälkeläisiään kaikin tavoin. Hirviemon takapotku voi olla tappava tai ainakin koira saa vakavan vamman potkun osuessa.

Muualla kuin taajamamerkein ilmoitetuilla alueilla koiraa saa ulkoiluttaa vapaana vain maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan (esim. metsästysseura) luvalla, jolle maanomistaja on luovuttanut maittensa metsästysoikeuden.

Lainsäädäntö koskee kaikkia koiria ja koirarotuja, ei vain metsästyskoiria.

Eläinsuojelulain tavoitteena on terve ja hyvinvoiva eläin ja tieliikennelaki määrittää monilla eri tavoin teillä ja kevyen liikenteen väylillä liikkuvien tienkäyttäjien velvollisuudet ja turvallisuudesta huolehtimisen.

Rikoslaissa määritellään koiranomistajan rikosoikeudellinen vastuu, jos koira aiheuttaa vahinkoa ympäristölleen niin hirven vasoille kuin jäniksen poikasille.

Lisäksi on huolehdittava läheisistä, ettei koira ei pääse kytkemättömänä kuntopoluille, juoksuradoille.

Sitten on niitä paikkoja, jotka ovat koirilta kokonaan kiellettyjä yleiset uimarannat, leikkipaikat, toriaikana torille tai yleisille laduille tai urheilukentälle.

Poikkeuksena ovat alle viiden kuukauden ikäiset pennut ja viranomaistehtävissä olevat koulutetut koirat.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Kaikilla on mahdollisuus seurata valtakunnallisen petoyhdyshenkilöverkoston Tassu-seurantajärjestelmään kirjaamia tietoja suurpetojen –  karhujen, susien, ilvesten ja ahman jälki- tai näköhavainnoista.

Osoitteesta riistahavainnot.fi voi katsoa kirjatut merkinnät kahden viimeksi kuluneen kuukauden ajalta, niistä tuoreimmat voivat olla edelliseltä päivältä.

Suurpeto havaintosi voi pelastaa monen lemmikkieläimen hengen
> tästä löydät paikallisen petoyhdyshenkilön.

Toimi näin:
– tallenna petoyhdyshenkilön puhelinnumero kännykkääsi
– lähetä viesti petoyhteyshenkilölle heti kun teet havainnon
– kerro tai kuvaa – mitä, missä, milloin näit. GPS sijainti tuo lisäarvoa.

Suurpetovahingosta tulee ilmoittaa viipymättä
vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle!

Petovahinkokorvausta haetaan lomakkeella 131 kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Riistahavainnot — suurpedot.

Suden ja koiran kohtaamisia – vuodesta 2011 alkaen

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Metsästysajat 2018-2019 | Suomen riistakeskus

Metsästysvuoden 2018-2019 metsästysajat päivitetään taulukkoon heti kun säädökset ovat valmistuneet. Metsäkanalintujen metsästysajat määritetään  kesän riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella.

Metsäkanalintujen metsästysajat  päivitetään taulukkoon elokuun viimeisellä viikolla. Lähde: Metsästysajat – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Sadetutka

Sadetutka – Finnish Meteorological Institute.
Tuulensuunta

Kategoria(t): Riistanhoito

Suurpetopoikkeuslupapäätökset | Suomen Riistakeskus

Kaikki Suomen Riistakeskuksen suurpetopoikkeuslupapäätökset vuodesta 2012 tähänpäivään. Vahinkoperusteisen 41 a § poikkeusluvan hakulomakkeet.
Lähde: Suomen Riistakeskus – Suurpetopoikkeusluvat

Kategoria(t): Riistanhoito

Muuttolinnut: Why Do Birds Migrate? – Bird Migration

For a bird to journey hundreds or thousands of miles between its breeding and non-breeding ranges is a difficult, perilous journey, one that not all birds survive. So why do birds migrate?

What reasons send millions of birds into the skies every spring and fall? There is more than one single reason for different birds to migrate, but it all comes down to survival, not just for each individual bird, but also for the families they hope to raise.

If No Birds Migrated

Without a reason to migrate, birds would have even more challenging lives than making these excruciating journeys. If no birds migrated, food supplies in their ranges would be rapidly depleted during the nesting season, and many chicks and adults would starve.

Competition for nesting sites would be fierce, and predators would be attracted to the high concentrations of breeding birds and easy meals of nestlings.

It is for those two reasons – food and breeding – that birds migrate, but those reasons are far more complicated than they seem.

Migrating for a Meal

For all birds, one of the principle driving forces behind migration is food scarcity.

If all birds were to stay in the same tropical regions year-round, food would become scarce and breeding would be less successful. But as food sources are regenerating in the north each spring, millions of birds migrate to those areas to take advantage of the abundance.

As the food supplies then dwindle in the fall, they return to tropical regions that have replenished in the meantime.

This pattern of migrating for a meal is true not only for neotropical migrants, but also short-range migratory birds that may move only short distances to pursue a food source. Bird irruptions are also the result of changes in the food supply, with greater irruptions occurring in years when food supplies are low for northern birds.

That scarcity forces them to seek adequate food further south, well outside their typical range.

Migrating for Family

Over millennia, birds have evolved different migration patterns, timing and destinations to disperse around the world to breed.

This helps birds take advantage of a wide variety of suitable conditions to raise their young, increasing the chances of healthy, viable offspring. The best breeding conditions can vary for every bird species, and may involve many factors.

Specific food sources, habitats that provide adequate shelter and breeding colonies that offer greater protection than a single pair of bird parents are all important for breeding dispersal.

It may seem contradictory to argue that birds migrate to help their offspring survive.

Many of those same bird parents quickly abandon their young as they mature, leaving the immature, inexperienced birds to make their dangerous first migration without adult guidance. It is exactly because the birds have raised their chicks in a relatively rich, safe environment, however, that gives them the advantage of being prepared to make that journey.

More Reasons Birds Migrate

Food may be the key to a regular migration, but birds migrate for other reasons related to helping their offspring survive, including…

  • Climate: Birds have evolved different types of plumage to survive different climates, and changes in those climates can affect migration. Many birds leave the Arctic breeding grounds, for example, when temperatures begin to dip and they need more temperate habitat because they cannot survive the cold. Similarly, the hottest tropical regions can be a harsh environment for raising delicate chicks, and it is advantageous to lay eggs further north in cooler areas.
  • Predators: Habitats that have abundant food sources year-round also attract a greater number of predators that can threaten nests. Birds that migrate to different habitats can avoid that onslaught of predators, giving their young a better chance of reaching maturity. Many birds even migrate to specialized habitats that are nearly inaccessible to predators, such as steep coastal cliffs or rocky offshore islands.
  • Disease: Any large group of birds crammed in one type of habitat is susceptible to parasites and diseases that can decimate thousands of birds in a short period of time. Diseases can and do occasionally devastate breeding colonies. Birds that disperse to different locations, however, have less chance of spreading a disease to their entire population, including their new offspring.

In the end, the reasons why birds migrate all come down to survival – not just the survival of the migrating birds themselves, but also the survival of the chicks they will raise.

Finding richer food sources, seeking safer habitats and avoiding predators are all migration behaviors designed to ensure breeding success.

Good migration allows birds to survive for another generation and allows birders the pleasure of witnessing another year’s migration.

Lähde: Why Do Birds Migrate? – Bird Migration

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Muuttolinnut: This bird has flown – Unravelling the mysteries of bird migration | New Scientist

The epic seasonal voyages of migratory birds have long confounded scientists – now satellite tracking technology is revealing precisely how they do it.

The Arctic tern, a black-crowned seabird weighing no more than a bar of soap, flies from the top of the world to the bottom and back again every year.

That’s 40,000 kilometres as the crow flies. But when researchers equipped terns with satellite tracking devices, they discovered that these birds don’t take the shortest path. One individual, tracked in 2015, ended up covering close to 100,000 kilometres – equivalent to more than twice around the planet.

“Bird enthusiasts have been ringing birds since the 1890s,” says Anders Hedenström at Lund University in Sweden. “But ringing data only tell you where birds have been recaptured. They don’t tell you what they’re up to once they’ve disappeared over the horizon.”

Thanks to lightweight trackers, we can now follow even the smallest birds on their spectacular journeys. What we’re finding along the way is amazing, says Hedenström.

“In just a few years, we’ve learned more about migration strategies than from a century of ringing.” Meanwhile, mathematical modelling and molecular biology are also bringing fresh insight into why and how they do it.

There is still a lot to learn, but from where these birds really go and how they navigate to the tricks they use to prepare for such epic journeys, the story of avian migration is not standing still.

Why bother to migrate?

It’s not hard to see why migratory birds leave places such as northern Europe for warmer climes like central Africa as winter draws in: why struggle through colder temperatures, shorter days and scarcer food supplies when you can be somewhere with pleasant temperatures and plentiful food.

But that raises another question: why do these birds risk their lives by flying thousands of kilometres back each spring? Why not stay where it’s warm?

One theory is that it comes down to real estate. “In the tropics, competition for nesting space is fierce,” says Hedenström. “So it may well pay to opt out of that fight and fly north, where the food supply peaks in summer and there is more room for nesting – at least if you get there in time, because the best spots may get filled fairly rapidly.”

That might explain why many migratory birds are in such a hurry during their spring migration.

Last year, when Hedenström and his colleagues tracked common swifts flying across the Mediterranean and the Sahara desert, they found that some birds took more than two months to complete the southern journey in autumn, while all the birds they tracked heading north in spring crossed in under two weeks.

Then again, in terms of the evolution of intercontinental migration, it’s far from clear that all birds making these journeys today started out travelling north from the tropics during the summer.

In 2014, Ben Winger, now at the University of Michigan in Ann Arbor, and his colleagues built a mathematical model to reconstruct the geographical ranges of the ancestors of hundreds of living species of American songbird. They found that most long-distance migrants began in the north and started flying south for winter, as opposed to being tropical birds flying north for summer.

All of which still leaves open the question of why some species fly tens of thousands of kilometres every year. Why not find somewhere closer for a winter escape? We’re still a world away from a conclusive answer.

One idea is that favourable winter-summer habitats slowly drifted further apart as a result of plate tectonics, forcing birds to cover just a few extra millimetres each year – but vast distances millions of years later.

Even that can’t explain the curious long-haul journey of the ancient murrelet, a member of the auk family that includes puffins and guillemots. Tracking studies from 2014 showed that these birds fly almost 8000 kilometres across the north Pacific, from Canada to Japan and China, even though there is little difference in the conditions at the two destinations.

How do birds get in shape?

Migratory birds are extraordinary endurance athletes – and their feats require some serious preparation. In the weeks before take-off, many undergo extreme physiological changes.

Most obviously, they load up on fats. In many cases, that means temporarily supersizing their digestive organs to ingest as much food as possible. Then, immediately before departure, they shrink their digestive organs to reduce their flying weight.

But that’s not all. At least one species indulges in what Jean-Michel Weber at the University of Ottawa, Canada, describes as “natural doping”. Weber noticed that the semipalmated sandpiper, which flies non-stop from the Bay of Fundy on the east coast of Canada to South America at the end of every summer, mainlines on mud shrimp before departing.

Mud shrimp are loaded with omega-3 fatty acids, and Weber suspected that these compounds boosted the efficiency of the sandpipers’ muscles. To isolate their effects from other factors, he turned to a more sedentary bird.

Sure enough, when he fed bobwhite quails a cocktail of fatty acids equivalent to the diet of the sandpipers, the amount of oxygen that their muscles could use shot up by 58 per cent.

Migrants’ preparations don’t stop there. Several species, including the red knot, are known to bulk up their heart muscles so they can pump more oxygen-rich blood around the body.

The bar-tailed godwit, however, might have the most effective way to supercharge aerobic capacity. Its levels of haemoglobin, the molecule that carries oxygen around the blood, increase considerably in the weeks before migration.

That helps explain how the godwit can fly for more than 11,000 kilometres without a rest. This epic journey, revealed back in 2007 by one of the first big satellite-tracking studies, makes it the longest known non-stop journey by any bird (see diagram).

Another factor is that the godwit doesn’t rely on fat alone. “Many birds will also break down muscle tissue along the way,” says Hedenström. “Muscle proteins contain plenty of water, which helps to avoid dehydration.”

What triggers migration?

Migratory birds are punctual when it comes to departure times: all individuals in a species tend to leave at roughly the same time. But they do appear to be able to respond to shifts in conditions from year to year, so they arrive at their destination when the going is good.

This suggests they respond to an external stimulus, something triggering that irresistible migratory urge known as zugunruhe – from the German zug, meaning movement, and unruhe, or restlessness. But what tells them to depart?

The most important indicator that the seasons are changing is probably sunlight. It’s clear that shifts in the length of days are a major factor in triggering zugunruhe. It is far from the only thing they pay attention to, however: in studies where day length was artificially kept constant, several species of migratory birds still knew when to leave. What’s more, for birds leaving from the tropics, where day length barely changes all year round, there has to be something else.

Changes in air pressure, predictive of incoming weather, seem to have an influence, as does food availability. In 2011, Peter Marra at the Smithsonian Migratory Bird Center in Washington DC demonstrated that American redstarts delay their spring departures if dry conditions in their overwintering areas mean they struggle to find enough food to prepare for the journey.

How do birds pick their route?

“Tracking is teaching us that different birds may follow very different routes, and they are often far from straight,” says Hedenström. Take the Arctic tern, whose monster detour means it may travel 60,000 kilometres a year farther than the most direct trip. Such diversions are typically down to finding suitable rest stops, but wind has a big say too.

Because birds fly at speeds comparable to typical wind speeds, head and side winds can pose a considerable challenge. Several tracking studies have revealed that birds take hefty diversions to find favourable winds, allowing themselves to drift when it is more energy efficient than keeping to a straight line, says Hedenström.

Last year, for instance, a team led by Kyle Horton at the University of Oklahoma used weather radar to track flocks of songbirds that migrated by night across North America. They found that the birds drifted sideways on crosswinds but then adjusted their course near the Atlantic coast to get back on track.

“This ability to navigate by Earth’s magnetic fields has confounded us for decades”

Another recent tracking study, this time following frigate birds migrating across the Indian Ocean, revealed not only that they seek out cumulus clouds so they can ride on the strong updraughts beneath them, but also that they appear to sleep as they ascend.

Bar-headed geese, which migrate over the Himalayas, have a similar appreciation for the optimal elevation. They constantly change height, descending into valleys where the air is denser and more oxygen-rich whenever they can, then climbing when necessary, using updraughts where possible. This significantly reduces the energetic cost and physiological strains of the trip.

2.4 million kilometres Average distance travelled by an Arctic tern over its life – equivalent to three trips to the moon and back”

In any case, the choice of route is critical: a 2016 study tracking cuckoos, for example, found that at least two-thirds of the birds following an eastern route through Italy or the Balkans were likely to survive, whereas animals choosing a shorter route across Spain or Portugal faced a much higher risk of dying on the trip.

The researchers suspect that drought conditions in Spain, increasingly common over the years they studied, are to blame.

How do birds navigate?

The senses that birds rely on to find their way largely remain mysterious. This is especially true for species that travel individually, which means young birds have to figure out where to go without a flock to follow.

It is safe to say that birds probably use all their senses: visual landmarks as well as the sun and the stars provide them with information on their position, as do smells for some species, especially seabirds.

But there must be something else, because birds still show a clear tendency to take off in the right direction even in total darkness. That something is an ability to detect and navigate by Earth’s magnetic field lines that has confounded scientists for decades.

At this point, there are two main contenders for the molecular mechanism underlying “magnetoreception” in birds. The first relies on crystals of magnetite, a form of iron oxide, found in the upper beaks of several species, including European robins and garden warblers.

But it has proven maddeningly difficult to demonstrate that magnetite plays a part in magnetoreception.

Perhaps the most promising work comes from fish. In 2012, Michael Winklhofer at the Ludwig Maximilian University of Munich, Germany, took cells containing magnetite clusters from the snouts of rainbow trout and placed them under a microscope around which an artificial magnetic field was rotated. Sure enough, the cells also rotated – and their sensitivity was much greater than expected. However, it’s not yet clear how those cells might send signals to the brain.

The alternative explanation involves light-sensitive proteins called cryptochromes, found in the eyes of all kinds of migratory animals. The idea is that magnetic fields alter a quantum property called spin in the electrons within these molecules, flipping them back and forth between two different states.

That in turn changes the chemical behaviour of those molecules, which results in Earth’s magnetic fields being superimposed on the birds’ vision.

Studies have shown that these proteins are sensitive to magnetic fields. Again, though, the task is to see the process in action in a living being and show it is connected to its brain.

Record-breaking migrations

One recent study suggested the two mechanisms could be part of the same system. Even if they are, that still wouldn’t give you the whole story, says Hedenström.

“The most complicated question is how the sounds, sights and smells the bird experiences combine with its magnetic sense and information on its own condition to create a natural tendency to do the right thing.”

What kills migratory birds?

Although statistics on causes of death for migratory birds are hard to come by, there are plenty of ways to die. Storms, for starters. And yet one recent tracking study dramatically reveals how resilient some birds can be: a whimbrel caught in tropical storm Gert, off the coast of eastern Canada, was found to have endured extreme head winds for 27 hours.

By far the greatest threat comes from humans. Some of the countries in and around the Mediterranean are notorious for the annual slaughter of migratory birds.

Researchers estimate that 25 million birds are illegally killed or captured in the region every year (see “The beautiful bird corpses left by illegal Maltese sharpshooters“). Some Caribbean islands have a similar reputation. Indeed, two whimbrels carrying trackers safely negotiated hurricane Irene in 2011, only to be shot in Guadeloupe a few days later.

Then there is the new threat posed by climate change. Rising temperatures are likely to cause more extreme weather events and may make the weather more unpredictable, meaning the primary cues birds use to decide when to leave may become less reliable.

Higher temperatures may also shift the peak in the availability of seasonal foods in stop-over or breeding areas away from the birds’ moment of arrival – a problem already documented in European pied flycatchers.

The biggest human-made problem facing migratory birds is still habitat destruction. Favourite stop-over sites may disappear from one year to the next, compelling migrants to continue without food, water or rest.

You might think the ability to travel large distances would make it easier for these birds to find better places to feed and breed, but migration appears to make them vulnerable: around the world, their populations are declining faster than those of birds that don’t migrate.

This article appeared in print under the headline “Miracles on the wing”

Lähde: This bird has flown: Unravelling the mysteries of bird migration | New Scientist

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Muuttolinnut suunnistavat hajuaistin ja magneettikenttien avulla

Linnut käyttävät suunnistukseen joustavasti erilaisia ja toisiaan täydentäviä aistijärjestelmiä. Muuttajat löytävät yleensä määränpäähänsä, vaikka ne siirrettäisiin pois tutulta muuttoreitiltään.

Erittäin tarkka näkö on lintujen yksi valtti suunnistuksessa. Ne seuraavat paikallisesti reittinsä mukaisia rannikkolinjoja, jokia ja muita vesistöjä.

Päivämuuttajat ottavat päivällä suuntaa auringosta ja yömuuttajat tähtikuvioista.

”Linnuilla on tarkka käsitys ajasta. Ne hahmottavat myös, missä ja millä korkeudella auringon pitää sijaita eri aikoina ja eri paikoissa”, lintufysiologi, professori Esa Hohtola kertoo.

Hajuja ja magnetismia

Monilla lintulajeilla on hyvin tarkka hajuaisti.

Esimerkiksi amerikkalaiset kondorikotkat löytävät raadot hajun perusteella kilometrien päästä. Pimeässä pesimäsaarelleen palaava liitäjät paikallistavat oman pesimäkolonsa monien muiden joukosta hajun ansiosta.

Ulappalinnut haistavat valtamerten ruoka-apajat levälautoista lähtevien hajujen avulla.

Hajuilla on merkitystä myös pitkillä muuttomatkoilla.

Kansainvälinen tutkijaryhmä huomasi äskettäin, että kotoinen selkälokkimme hyödyntää hajuaistiaan muuttomatkallaan Afrikkaan.

”Kokeessa ryhmä selkälokkeja siirrettiin pois normaalilta muuttoreitiltään ja osalta poistettiin vielä kirurgisesti hajuaisti. Kun linnut vapautettiin, operoidut linnut eivät enää olleet kartalla.

Verrokkiryhmän linnut pystyivät sen sijaan määrittelemään reittinsä uudelleen ja jatkamaan matkaansa kohti Afrikkaa”, Hohtola mainitsee.

Linnut kykenevät suunnistamaan myös pimeässä, kun tähdet eivät ole näkyvissä. Ne pystyvät aistimaan magneettikenttien voimaviivojen suunnan.

”Vallalla olevan teorian mukaan magneettinen aisti perustuu pääosin silmän verkkokalvolla olevan pigmentin, kryptokromin, synnyttämään valoreaktioon.

On mahdollista, että magneettikenttä näkyy jopa jonkinlaisena varjostumana aivojen tuottaman visuaalisen aistimuksen päällä.”

Lintujen nokan tyvessä on myös magneettiseen pohjoisnapaan reagoivia magnetiitti- eli rautaoksidikiteitä.

”Todennäköisesti myös magnetiittikiteillä on jonkinlainen kompassitehtävä”, Hohtola kertoo.

Perimä tärkeämpi kuin kompassi

Magneettiaisti on havaittu lintujen lisäksi myös muun muassa merikilpikonnilla, kaloilla sekä kokoonsa nähden pitkiä matkoja vaeltavilla muurahaisilla.

Magnetiittikiteitä on löytynyt myös ihmisiltä, mutta surkastuneessa muodossa, lisämunuaisista. Magnetiittikiteillä ei liene tekemistä ihmisen suuntavaiston kanssa.

Lintujen muuttoreittejä ja suunnistusta määrittelee paljolti perimä. ”Lintujen perimässä on todennäköisesti synnynnäinen ”koodi”, joka voi ohjata lentämään vaikkapa 20 päivää etelään ja sitten 10 päivää länteen”, Akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä Keskusmuseosta huomauttaa.

Joillakin lajeilla, esimerkiksi joutsenilla ja hanhilla, tärkeää on myös vanhemmilta ammennettu oppi. Nuoret linnut tekevät kaikkiaan enemmän suunnistusvirheitä kuin vanhat. Lehikoisen mukaan tällä on myös evolutiivinen merkitys.

”Lintujen elinympäristö muuttuu koko ajan. Jos nuori lintu eksyy tutuilta reiteiltä, parhaassa tapauksessa tämä voi auttaa lintuja löytämään uusia entistä parempia muuttoreittejä ja elinalueita.”

Monet pikkulinnut muuttavat yöllä tai aikaisin aamulla, jolloin yleensä tuulee vähiten ja matkanteko on kevyempää. Kun lintu lentää yöllä, se voi käyttää päivät ravinnon tankkaamiseen.

Petolinnutkin ovat yöllä vähissä.

Petolinnut ovat tyypillisesti päivämuuttajia.

Monet lajit – tyypillisesti esimerkiksi hiirihaukka – hyödyntävät termiikkejä eli maan pinnalta nousevia lämpimiä ilmavirtauksia, kohoavat näiden ansiosta korkeuksiin, liitävät eteenpäin ja jäävät sitten taas odottamaan seuraavaa hissiä ylöspäin.

Ryhmä- vai omatoimimatkalle?

Ryhmämatkailu tarjoaa linnuille etuja energiankäytössä.

Kun matkaa tehdään auramuodostelmassa, takana tuleva lintu voi hyödyntää edellisen linnun siivenkärjistä irtoavia niin sanottuja jättöpyörteitä, jotka vähentävät takana tulevan nostotyötä.

Vetovastuuta vaihdellaan, joten kärjessä eivät ole koko aikaa samat yksilöt.

Linnut muodostavat myös sekaparvia, joissa on tyypillisesti valtalaji ja näiden ”siivellä” pari muuta, isommista turvaa ja aerodynaamista apua hakevaa pienempää lintulajia.

Ryhmä tarjoaa etua myös petolintuja vastaan. Petojen on usein vaikeaa napata saalista isosta, nopeasta ja äkillisesti suuntaansa vaihtelevasta parvesta. Lisäksi levähdyspaikalla linturyhmä huomaa vaarat helpommin kuin yksittäinen lintu.

Omatoimimatkan keskeinen etu liittyy tankkaukseen. Yksin muuttavan ei tarvitse jakaa pysähdyksillä ruokaresursseja muiden kanssa.

Hyvää lentosäätä määrittelee ennen kaikkea tuuli. Myötätuuleen on luonnollisesti paljon helpompaa edetä kuin vastaiseen.

Toisaalta lentoja siirrellään myös sateen ja sumun takia. Lämpimiä ilmavirtauksia hyödyntävien petolintujen muutto tyrehtyy täysin huonolla ilmalla. Myös pikkulinnut välttelevät sadesäällä lentämistä, koska tällöin on vaarana, että niiden höyhenet ja sulat kastuvat liiaksi ja lento käy raskaaksi.

Kaikilla linnuilla on pyrstönsä yläpuolella rasvarauhanen, josta ne sukivat rasvaa höyhenpukuunsa pitääkseen sen kunnossa. Rasva tarjoaa myös suojaa veden varalta. Parhaiten näin muodostuva ”goretex” toimii vesilinnuilla, jotka eivät juuri sateesta hätkähdä.

Ultramatkoja ilman tankkauksia

Pienelle linnulle muutto on valtava fyysinen ponnistus.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun esimerkiksi suomalaiset lehtokertut ylittävät syksyllä Saharan, ne voivat menettää jopa kolmanneksen painostaan.

Kun linnut painavat lähtiessään lähes 20 grammaa, ovat kevyimmät linnut muuton jälkeen vain 12,5-grammaisia.

Pisimmät välilaskuttomat lennot tekevät Alaskasta Uuteen Seelantiin muuttavat Alaskan punakuirit. Satelliittipaikantimella varustettu maailmanennätyslintu ylitti taannoin Tyynenmeren kahdeksassa vuorokaudessa ilman pysähdyksiä ja välitankkauksia. Matkaa kertyi noin 11 600 kilometriä.

”Punakuirit käyttävät tällöin jopa lihastensa energiaa proteiinina. Pienemmätkin lihakset riittävät lentoon, kun lintu samalla laihtuu voimakkaasti urakkansa aikana”, Esa Hohtola kertoo.

Alaskan punakuiri lensi myös kahdeksan päivää ilman unta. Muuttomatkoilla monen muunkin linnun unet jäävät vähiin, kun aika menee lentämiseen ja ravinnon hankkimiseen.

Tekniikka paljastaa reitit

Tekniikka auttaa lintujen muuton tutkimuksessa. Satelliittipaikannin, joka asetetaan tavallisimmin tarrannauhalla repun tapaan linnun selkään, antaa tarkkaa tietoa linnun muuttomatkasta.

Paikannin saa usein energiansa aurinkopaneelista.

Laitteita voi kuitenkin käyttää vain suhteellisen isokokoisilla, petolintujen ja hanhien kaltaisilla linnuilla, sillä lähetin ei saa painaa yli kolmea prosenttia linnun painosta. Ongelmana on myös tekniikan kalleus: yksi lähetin maksaa tuhansia euroja.

Muutaman sadan euron hintaisia ja paristokäyttöisiä geopaikantimia, jotka voi liittää linnun jalkaan renkaan yhteyteen, voi käyttää pienilläkin varpuslinnuilla. Geopaikantimet rekisteröivät päivittäin auringon lasku- ja nousuajat, ja muuttoreitti voidaan laskea muutaman sadan kilometrin tarkkuudella.

Laitteissa ei ole kuitenkaan lähetintä, joten tietojen lukeminen vaatii aina linnun uudelleenpyydystämistä.

Myös perinteiset tutkimusmenetelmät ovat vielä voimissaan. Näitä ovat ennen kaikkea systemaattinen muuttohavaintojen kirjaaminen lintuasemilla sekä lintujen rengastaminen.

Lähde: Näin muuttolinnut suunnistavat hajuaistin ja magneettikenttien avulla – Lentomatkaa voi kertyä pysähtymättä yli 10 000 kilometriä – Tekniikanmaailma.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Kolopesijät tarvitsevat onkalon

Kolopesijät ovat eläinlajeja, jotka tarvitsevat pesimisen onnistumiseksi onkalon, mm. monet tiaiset, pöllöt, tikat, liito-orava ja näätä pesivät koloissa.

Onkaloita esiintyy luonnossa vanhoissa puissa, joiden runko tai latvusto on vaurioitunut. Vaurio voi saada alkunsa esimerkiksi tykkylumen katkoessa puun kahtia. Ajan myötä vaurio kasvaa onkaloksi muun muassa lahottajasienten vaikutuksesta. Tikat puolestaan hakkaavat jopa terveisiin puihin koloja. Suomessa kolopesiviä lintulajeja on reilut 40

Metsähaapa on suomalaisen metsän parhaimpia koloja muodostavia puita lajin suhteellisen nopean järeytymisen ja puuaineen pehmeyden vuoksi. Onpa haapaa verrattu yhdeksi boreaalisen metsän monimuotoisuuden ja pyhän kolminaisuuden: haapa-haavankääpä-palokärki (tai harmaapäätikka) ylläpitäjäksi.

Vähentyneiden kolojen vuoksi myös monien kolopesijöiden kannat ovat laskeneet.

Uhanlaisuusarvioinnin mukaan tutut töyhtö- ja hömötiainen luokiteltiin vaarantuneiksi. Hömötiaiskannasta noin 25 % pesii Suomessa, eli Suomella on suuri rooli lajin suojelussa.

Luonnonkolojen vähentyminen ja linnunpönttöjen määrän kasvaminen suosii lajeja, jotka kykenevät pesimään asutuksen läheisyydessä ja taajamissa.

Juuri näillä alueilla pöntöt ovat yliedustettuja.

Keskellä metsää on harvoin linnunpönttöjä. Esimerkiksi hömötiainen haluaa kaivaa oman pesäkolonsa, mutta lajin hennolla nokalla onnistuu onkalon kaivuu ainoastaan hyvin lahoon puuhun.

Tämän vuoksi myös pönttöjen ja niiden sijoituspaikkojen on oltava mahdollisimman monipuolisia, jotta saadaan tyydytettyä vaikeimmatkin ”nirsoilut”.

Hömötiaiselle voi esimerkiksi rakentaa pienen pöntön, jonka täyttää sahanpurulla tms. pehmeällä puuaineella.

Näin saadaan hömis hämättyä luulemaan, että se onkin itse kovertanut onkalon pelkän tehokkaan suursiivouksen sijaan.

Suomen tuulihaukkakanta on lähtenyt kasvuun osin onnistuneen pöntötyksen avulla. Myös muutamat sorsalinnut, kuten telkät, koskelot ja uivelo pesivät pönttöihin ja lähes jokainen pöllölajimme hyväksyy pöntön pesimispaikaksi.

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Miksi on muuttolintuja – Why Migratory Birds? | World Migratory Bird Day

Avian migration is a natural miracle. Migratory birds fly hundreds and thousands of kilometres to find the best ecological conditions and habitats for feeding, breeding and raising their young. When conditions at breeding sites become unfavourable, it is time to fly to regions where conditions are better.

There are many different migration patterns. The majority of birds migrate from northern breeding areas to southern wintering grounds.

However, some birds breed in southern parts of Africa and migrate to northern wintering grounds, or horizontally, to enjoy the milder coastal climates in winter. Other birds reside on lowlands during the winter months and move up a mountain for the summer.

Migratory birds have the perfect morphology and physiology to fly fast and across long distances. Often, their journey is an exhausting one, during which they go to their limits.

The Red Knot has one of the longest total migration routes of any bird, travelling up to 16,000 kilometres twice a year.

It breeds in Siberia and overwinters on the west coast of Africa, some even going down to the tip of South Africa.

Why Migratory Birds? | World Migratory Bird Day.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi

Muuttolinnut muuttavat tapojaan ilmaston lämpenemisen myötä – tarvitaan 35 sukupolvea

On kiistatonta, että muuttolinnut pyrkivät sopeutumaan ilmastonmuutokseen, kertoo venäläinen biologi.

Lukuisat muuttolinnut, muun muassa useat eri varpuslinnut, kuten rastaat, ovat viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana vaihtaneet muuttoaikatauluaan.

Linnut tekevät näin sopeutuakseen ilmaston lämpenemiseen, kertoo Dagens Nyheter (siirryt toiseen palveluun).

Ajankohta, jolloin muuttolinnut palaavat, on aikaistunut parilla viikolla. Joillakin lintulajeilla aikataulu on aikaistunut jopa kuukaudella, sanoo venäläinen lintubiologi Leonid Sokolov lehden haastattelussa.

Aiheesta kirjan kirjoittaneen Sokolovin mukaan on yksiselitteistä, että muuttolinnut pyrkivät sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

1970-luvulla, kun keskilämpötila oli alhaisempi, palasi peippo usein toukokuun alussa.

Nyt laji saapuu huhtikuun puolivälissä. Tämä ei mukaan koske pelkästään peippoa, sillä myös pajulintu, töyhtöhyyppä ja kattohaikara palaavat entistä aiemmin, Sokolov kertoo Kuurinkyntäällä sijaitsevalla tutkimusasemalla.

Sokolovin mukaan ilmastonmuutos suosii joitakin lajeja, samalla kun se heikentää toisia. Eri lajien selviytyminen ilmastonmuutoksesta riippuu siitä, miten ne pystyvät vaihtamaan talviympäristöään.

Ilmastonmuutos etenee nopeasti, eikä ole varmaan että kaikki lajit pystyvät sopeutumaan. Tarvitaan 35 sukupolvea, ennen kuin muuttolintu vaihtaa määränpäätä, Sokolov sanoo.

Lähde: Muuttolinnut muuttavat tapojaan ilmaston lämpenemisen myötä | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Kuikka | Muuttolinnut

Mustavalkea väritys ja harmaa pää antavat kuikalle hienostuneen ulkomuodon. Linnun nimi tulee kuuluvasta soidinhuudosta. Kuikkia pesii harvakseltaan koko maakunnassa.

Parhaiten ne viihtyvät karuissa ja kirkasvetisissä järvissä. Aivan lähellä ihmisasutusta kuikat eivät pesi.

Kuikan pesä on aina lähes vesirajassa, sillä linnun jalat ovat aivan ruumin takaosassa ja kävely vaikeaa. Tästä syystä kuikan pesintä ei tahdo onnistua säännöstellyillä järvillä.

Vedessä kuikka on sulavaliikkeinen. Lentotyyli on erikoinen. Linnun pää ja kaula näyttävät olevan alempana kuin muu ruumis.

Poikasia syntyy vain kerran vuodessa. Lentokykyyn varttuminen vie kaksi kuukautta.

Kuikkien ravinto koostuu pääosin kalasta. Pesimättömät linnut muodostavat kesällä kierteleviä parvia, joissa voi olla jopa 30 lintua.

Keväällä kuikat saapuvat heti vesien vapauduttua. Saapumisennätys on 16.4. Syysmuuttoa kestää aina järvien jäätymiseen asti. Talvella suurin osa kuikista on Mustallamerellä, josta ne palaavat Itämeren kautta.

Jotkut yrittävät talvehtimista myös Suomen vesillä. Arktisia kuikkia muuttaa Keski-Suomenkin läpi toukokuun lopulla. Parvissa voi olla kymmeniä lintuja.

Rinnakkaisnimiä ovat mm. isokuikka, kaakko, tohtaja.

– Ruumiin pituus 63–75 cm
– Pesä on syvennys vesirajassa
– Syö kaloja

Lähde: Kuikka – Muuttolinnut – Keskisuomalainen

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi