Siitepölytilanne ilmassa tänään ja ennuste | Norkko

Siitepölyn määrä ilmassa vuorokauden keskiarvoina.
Ennuste perustuu mittaustulosten ja sääennusteiden perusteella tehtyihin mallinnuksiin siitepölytilanteen kehittymisestä.

Päivitetään joka arkipäivä klo 12.00 mennessä.

Koivun paikallinen kukinta alkaa tavallisesti huhti-toukokuun vaihteessa maan eteläosissa. Kukinta saattaa tänä vuonna viivästyä hieman tavanomaisesta, mutta kaukokulkeumat ovat mahdollisia jo huhtikuun aikana.

Lähde: Norkko | Siitepöly

Mainokset
Kategoria(t): Ympäristö | Kommentoi

Metsästysajat 2017-2018 | Suomen riistakeskus

Metsästysajat 2017-2018

Lähde: Metsästysajat | Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito

Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Kaikilla on mahdollisuus seurata valtakunnallisen petoyhdyshenkilöverkoston Tassu-seurantajärjestelmään kirjaamia tietoja karhujen, susien, ilvesten ja ahman jälki- tai näköhavainnoista.

Osoitteesta riistahavainnot.fi voi katsoa kirjatut merkinnät kahden viimeksi kuluneen kuukauden ajalta, niistä tuoreimmat voivat olla edelliseltä päivältä.

Suurpeto havaintosi voi pelastaa monen lemmikkieläimen hengen
> tästä löydät paikallisen petoyhdyshenkilön.

Toimi näin:
– tallenna petoyhdyshenkilön puhelinnumero kännykkääsi
– lähetä viesti petoyhteyshenkilölle heti kun teet havainnon
– kerro tai kuvaa – mitä, missä, milloin näit. GPS sijainti tuo lisäarvoa.

Petovahingosta tulee ilmoittaa viipymättä vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle!

Petovahinkokorvausta haetaan lomakkeella 131 kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Riistahavainnot — suurpedot.

Suden ja koiran kohtaamisia – vuodesta 2011 alkaen

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito

Suurpetopoikkeuslupapäätökset | Suomen Riistakeskus

Kaikki Suomen Riistakeskuksen suurpetopoikkeuslupapäätökset vuodesta 2012 tähänpäivään. Vahinkoperusteisen 41 a § poikkeusluvan hakulomakkeet.
Lähde: Suomen Riistakeskus – Suurpetopoikkeusluvat

Kategoria(t): Riistanhoito

Kalan perkaus ja filerointi | YouTube

Kategoria(t): Kalastus | Kommentoi

Professori: Lopeta laihdutus niin laihdut – ”Elimistö selättää lopulta sinnikkäimmänkin laihduttajan”

Mustajoen mukaan ihmisen aivot ja ruoansulatuselimistö ovat jämähtäneet kivikaudelle. Ne eivät ole muutamassa tuhannessa vuodessa muuttuneet paljoakaan, mutta ruokaympäristömme on.

Sapuskaa on tarjolla kaikkialla ja koko ajan

Lihottavia ruokia syödään enemmän, ja elintarvikkeiden pakkaus- ja annoskoot ovat kasvaneet.

Sisätautien erikoislääkäri, professori Pertti Mustajoki perustelee uudessa kirjassaan vakuuttavasti, miksi syömisen rajoittaminen on niin surkeaa tapa laihtua pysyvästi.

Elimistö on viritetty toimimaan tavalla, joka lopulta selättää sinnikkäimmänkin laihduttajan. Tahdonvoima väsyy kuin lihas. Aivot eivät yksinkertaisesti halua tuhlata arvokasta ajatteluaikaa syömisen valvontaan. Se hoituu automaattiohjauksella.

Luolamiehen kannatti esimerkiksi syödä ähkyyn asti silloin, kun ruokaa oli tavallista runsaammin. Ahmiminen auttoi yli huonojen aikojen.

Yhtä lailla fiksua oli syödä kaikkea, mitä vain tarjolle pantiin. Niin ihminen varmisti välttämättömien proteiinien, vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen saannin.

Samalla lailla me syömme yli tarpeen suurista annoksista, ja maistamme noutopöydästä jokaista lajia, vaikka nykyruoka sisältää rasvaa ja sokereita huomattavat määrät kivikauden ravintoon verrattuna.

Lähde: Professori: Lopeta laihdutus niin laihdut – ”Elimistö selättää lopulta sinnikkäimmänkin laihduttajan” – Tiede – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Woman fights off grizzly bear, then walks to safety | BBC News

A 28-year-old woman walked away with a fractured skull after managing to fight off a grizzly bear in the US state of Montana.

Amber Kornak had just started her dream job researching the fearsome animals when she was mauled by one on a remote mountain range this month.

She managed to fend off the creature using Mace-like bear spray, then walked nearly two miles to her vehicle.

Ms Kornak is in a stable condition in hospital, a friend said.

Ms Kornak accepted a seasonal position as grizzly bear wildlife technician for the US Fish and Wildlife Service in Libby, Montana, on 10 May.

On 17 May, while on assignment in the remote Cabinet Mountains, she was attacked by the grizzly, agency spokeswoman Jennifer Strickland said.

Ms Kornak was able to reach a canister of bear spray, but accidentally sprayed it on herself before she was able to use it to ward off the animal.

The repellant is made from the same ingredient as pepper spray.

According to a GoFundMe page set up by her friend, Ms Kornak was able to drive away and find help.

She was flown to Kalispell Regional Medical Center, where she received medical treatment for her fractured skull and severe wounds to her head, neck and back.

”She endured 4 gruelling hours of surgery to remove bone fragments and clean wounds to her brain,” her friend’s post on the fundraising page reads.

”Metal plates and screws were placed on her skull and drains were placed in her brain to relieve brain swelling and drain fluid.”

The friend, Jenna Hemer, told the New York Daily News Ms Kornak was ”passionate about all wildlife, but her dream and her primary focus was to work with grizzly bears”.

At the time of the attack, she had been working on a study gathering bear hair to analyse their DNA, the Associated Press reports.

Ms Kornak was collecting samples near a stream when she was set upon.

Wildlife officials believe the noise of running water may have allowed the bear to sneak up on her from behind.

On Wednesday, Ms Hemer shared a small note about Ms Kornak’s status: ”I have no new updates on her condition other than the fact that she can’t wait to eat pizza.”

Grizzly bears in the US

Grizzly bears are still considered a threatened species in the US, and they are under federal protection in most states.

Last year, Yellowstone National Park removed its protection for grizzlies, though they remain protected elsewhere in the state.

The Cabinet Mountains, where Ms Kornak was working, are home to about 50 bears.

Earlier this week, the US National Park Service proposed to reverse Obama-era rules against using bait to lure and kill bears in Alaska.

The US state of Wyoming also voted this week to allow grizzly-bear hunting for the first time in over four decades.

Lähde: Woman fights off grizzly bear, then walks to safety – BBC News

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

14 Tips for getting into wildlife photography | Amateur Photographer

With stunning nature documentaries currently gracing our screens, wildlife photographer and cameraman Luke Massey gives his top tips on getting into wildlife photography.

Wildlife photography; it sounds so glamorous.

Witnessing amazing sights, going to incredible places and spending hours watching stunning creatures going about their business while doing your best to get a photograph that does the encounter justice.

It is, in my opinion, one of the best careers or hobbies anyone could choose. What could be better than exploring the wilds (both rural and urban) in search of nature? I read a wonderful quote recently: ‘You should sit in nature for 20 minutes a day – unless you’re busy, then you should sit for an hour.’

Within the UK and further afield there are countless opportunities and now is as good a time as any to start.

Equipment has become more affordable; you can start with anything from bridge cameras to DSLR set-ups.

You can specialise, too – not everything needs to be shot with a bazooka-like telephoto, so why not go for something a bit different by shooting wildlife with a wideangle or get up close and personal with macro lenses?

Wildlife isn’t easy. Yes, sometimes opportunities will be put right in front of you, but at other times you’ll need hours of patience for that one moment. Ethics are key, from how you approach and treat your subject to how you tell the story behind your photo, allowing full disclosure. A lot is down to your own judgement.

Over the course of this feature, I hope I’ll be able to give you some helpful hints, advice and guidance on ways in which you can improve your wildlife photography.

Tip 1 – Project

Luke-Massey,-wildlife-technique-tips,-project

The best way of improving your wildlife photography and learning about a subject? Start a project. They’re easy to do and can be a lot of fun; plus if you’re trying to make a career out of photography, a well put together project can often be the perfect way of getting noticed.

From your local fox family to feral pigeons and everything in between, they all exhibit interesting behaviour and live in photogenic environments. It doesn’t have to be one animal – perhaps tell the story of your local park or farm. Projects can also be used to tell important conservation stories.

If you’re starting out, choose a common or easy-to-photograph species such as pigeons. Then you’ll be able to keep going back to improve your technique. You’ll hopefully be able to repeat instances and behaviour but you never know, you might record something never seen before!

Tip 2 – Light

Luke-Massey,-wildlife-technique,-light

Light is key. Backlighting and rim light are fantastic, especially in winter when the sun is low, not high and harsh as it is during summer. The warmer the light the better.

Remember that the shape of your animal is key – a hunched-over pigeon, for example, may not make the best backlight subject. Light can also be used to create silhouettes, especially when the sun has gone down.

Tip 3 – Framing

Luke-Massey,-wildlife-technique,-framing-Framing can make the difference between a good photo and a great one. I’ve seen images (including mine) that would be improved if the taker was a foot to the left or right.

Be patient – either move into a better position to frame your subject or wait for it to move into a better location that will allow for a more striking image.

Time and again I see images from people (myself included) where if they were a foot to the left or right the whole image would be improved.

Tip 4 – Timing

Luke-Massey,-wildlife-technique,-timing

Timing is important in more ways than one. Early morning and evenings are not only best for light, but animals are often most active then. Otters, for example, are often seen at dawn.

 Timing can relate to your approach, too. During breeding seasons in spring, don’t get too close to nests or dens. The subject’s welfare should always come first. Time of year can be key, too, such as in winter when large flocks of wintering wildfowl can be found.

Tip 5 – Backgrounds

Luke-Massey,-wildlife-technique,-backgrounds

Backgrounds for me can make or break an image.

Sometimes you don’t have a choice and the subject is in front of the messiest background possible or it just blends in too much (although that can tell a story).

Before shooting, see if there’s an alternative.

Maybe you can lose the background by changing your exposure to throw it into darkness or throw it out of focus by changing your aperture and reducing your depth of field.

Tip 6 – Go wide

Luke-Massey,-wildlife-technique,-wideClose-up portraits may be stunning, but zooming out and getting the whole scene including your subject can be just as effective. Or the complete opposite, maybe you can get close-up or use a camera trap. Using a wideangle on an animal close up can give some fantastic results. It could show them in a different perspective, give a sense of scale and show what kind of environment they live in.

Tip 7 – Experiment

Luke-Massey,-wildlife-technique,-experiment

Do not be afraid to experiment. Play around with your settings and see what you get – although some would argue there’s a fine line between artistic blur and ready for your reject pile.

If your subject is hanging around but moving, you can knock your shutter speed down and go for some pans; if the light is low, that will lend itself to some panning action, too.

Whatever you do, please don’t do the classic zoom in/out on bluebells.

Tip 8 – Be true to yourself and your subject

Luke-Massey,-wildlife-technique,-be-true

Wildlife is wild. That doesn’t mean you can’t take photos of captive animals, just don’t forget to let people know that that is what they are.

Your photos should be near identical to the scene you saw through the viewfinder, though of course there’s no harm in making a few changes to brightness, contrast and the like, in Lightroom or Photoshop.

Don’t add elements to an image and not say so. Likewise don’t remove elements that were there.

There may be an annoying branch in the background but try to frame it out as you take the shot, not in post.

Baiting is all down to personal preference, but I’m morally against live baiting. Carrion, seeds, peanut butter etc are all useful and often make secretive animals a little easier to photograph.

If baiting is used, do so sparingly; never let an animal become reliant on your food supply. Always remember what kind of photo you’re taking. You want to represent behaviour that is typical of that animal.

Tip 9 – Holiday

Luke-Massey,-wildlife-technique,-holidays

What better way of exploring your passion than by taking it on holiday with you? Countries all over the world – from Finland to Ecuador, Spain to Australia – are offering wildlife holidays. Be it specialist hides or safaris, photographing nature has become a lot more accessible.

Britain has some fantastic species, but you might get something a little different abroad. You don’t have to go far; take a short-haul flight to southern Spain and you could be photographing imperial eagles or even the rarest cat in the world, the Iberian lynx.

Africa is, of course, famous for its safaris. Try not to go with a tick list. Try to simply enjoy everything you see – don’t go chasing after the big five. Instead spend time with species.

Baboons are common but if you  spend an hour or two with them then you’ll see some amazing behaviour and possibly come home from your trip with a photo someone hasn’t got before on safari.

Tip 10 – Urban jungle

Luke-Massey,-wildlife-technique,-urban-jungle

Wildlife doesn’t exist only in rural surrounds; many species are quite at home in our cities, too. Don’t think because you’re stuck in a city that there won’t be any animals.

Of course urban foxes are well known, but look out also for badgers, deer and even otters. Many bird species live in our towns and cities as well – our buildings can give good nesting sites away from predators.

Tip 11 – Weather

Luke-Massey,-wildlife-technique,-weather

Check the forecast. Some animals won’t come out in bad weather, such as owls in heavy rain. Check rainfall timings – if it has been raining all day in summer and stops an hour or so before sunset, animals will be coming out to forage.

Weather also offers photo opportunities. Fast shutter speeds in heavy rain give great frozen droplets, while misty mornings can provide incredibly atmospheric photo opportunities.

Tip 12 – Storytelling

Luke-Massey,-wildlife-technique,-storytellingImages are the perfect tool for storytelling, as people often connect more with imagery than words. Some animals help you with expressions or body language.

But the stories don’t just have to be good ones – images are great for educating. A photo of an injured or dead animal can tell a story equally as well as a live one.

Tip 13 – Research

Research your subject and location. You’ll need to know about behaviour; where your subject likes to live, what it feeds on, when it may appear.

Perhaps you suspect your local lake is home to kingfishers but you haven’t seen one. Ask a dog walker or fisherman, they might visit regularly and will probably be in the know.

Tip 14 – Gear

It’s crazy how much gear is out there now, but to take photos of wildlife you don’t need tons of equipment.

I’d recommend a comfy bag to hold your gear such as a Lowepro Whistler 350, a reliable large memory card such as a PNY 32gb 100mb/s so you don’t have any buffer problems, a sturdy tripod and a pair of binoculars.

Oh and a camera and lens combination might help. A good start would be a body with anything between 300-600mm lens.

Tip 15 – Have fun

Most of all, have fun – never let your project or subject get you down.

There may be days when you don’t get the shot you want or not even see anything at all, but don’t let it stop you trying again.

When you do finally get that shot, it is the best feeling. I recently spent 72 days looking for a lynx before I was able to get an image, and when I did it was like winning the lottery!

Luke-Massey,-wildlife-technique,-have-fun
Read more at http://www.amateurphotographer.co.uk/technique/wildlife_photography/14-tips-for-getting-into-wildlife-photography-70325#IHwOlMpjgFQupE74.99

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: | Kommentoi

Mustassa virrassa tummia kaloja – ”Olavinlinnan katveessa on maailman paras kalapaikka”

Kyrönsalmen mustan virran mustat kalat mainitsee kirjallisuudessa jo Olaus Magnus vuonna 1554. Hän lienee viitannut tummaselkäisiin säynäviin. Olavinlinnan vesistä saa kuitenkin monenlaista kalaa, ja niistä jotkut ovat vähemmän tumman sävyisiä.

Tätä ei pitäisi kertoa, mutta on tämä vieläkin hyvä apaja

1980-luvun alkupuolella tämä oli luultavasti Suomen paras järvitaimenpaikka. Vuonna 1983 silloisen tyttöystävän eli nykyisen vaimoni kanssa saimme 11-kiloisen järvitaimenen. Aina siinä on semmoinen kutina, että kuinkahan tänään käy. Tuo haavi voi käydä pieneksi, Laakkonen aprikoi.

Nyt varusteina on pari vapaa ja haavi. Toiveena on ahvensaalis. Hyvinä vuosina virrassa oli varhain aamuisin puolen tusinaa venettä. Tällä kertaa on Laakkosen lisäksi vain yksi.

Tänä kesänä on aika rauhassa saanut yksin soudella. Siinä hermo lepää. Ympäristö on mitä upein ja kalastusreissuun kuuluu yleensä lörtsy ja kahvi torilla. En kalasta hampaat irvessä, vaan tämä on rentoutumista. Tosin välillä saa palkinnon, Heikki Laakkonen kertoo.

Kyrönsalmi vie kaikista kalavesistä voiton

Tässä on oma viehätyksensä, kun kaiken tekee yksin. Tykkään kalastaa yksin ja soutuveneellä. Tämä on aitoa ja alkuperäistä kalastusta, Heikki Laakkonen mietiskelee.

Kalastuskokemusta miehellä on niin Afrikan rannikoilta ja joista, kuin Australian Isolta valliriutalta ja Meksikonlahdelta. Parasta paikkaa ei tarvitse kauan miettiä.

Jos olisi pakko valita vain yksi kalapaikka missä saisin kalastaa, niin kyllä se olisi tämä Kyrönsalmi.

Lähde: Mustassa virrassa tummia kaloja – ”Olavinlinnan katveessa on maailman paras kalapaikka” | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi

Metsästyskoirat | Pennusta luolakoiraksi

Luolakoiran ominaisuudet

Luolakoiran tärkeimpiä ominaisuuksia ovat: riittävä rohkeus, sitkeys ja hyvä riistavaisto. Hyvä hajuaisti on myös tärkeä.

Koira ei saa vierastaa ahtaita paikkoja eikä pimeää.

Haukkukynnys ei saa olla liian matala eikä myöskään liian tiukka. Hyvä ominaisuus on myös taipumus saaliin ulos tuomiseen. Lisäksi koiran rakenteen tulee olla riittävän vahva luolatyöskentelyyn. Suuresta koosta on yleensä haittaa.

Kaikki nämä ominaisuudet ovat suurimmaksi osaksi koirassa myötäsyntyisiä, sen sisään rakennettuja. Tämän takia koira on syytä pyrkiä hankkimaan sellaisesta koirakannasta, jonka yksilöissä näitä ominaisuuksia tiedetään olevan mahdollisimman paljon. Luolakoiralla koko on hyvin tärkeä tekijä.

Jos koira on liian iso, se ei pysty etenemään luolaston ahtaissa käytävissä ja sillä voi olla vaikeuksia väistää riistan iskuja. Mäyräkoira on yleensä sopivan kokoinen luolatyöskentelyyn, kun se painaa 7 – 9 kg. Tosin poikkeuksia löytyy molempiin suuntiin.

Luolakoiralla, kuten millä tahansa koiralla, pitää olla hermorakenne kunnossa. Koira ei saa osoittaa aggressiivisuutta tai vihaisuutta ihmistä kohtaan. Luolakoiran pitää olla kohtuullisen kova, että se pystyy kohtaamaan riistan maan alla ja tulemaan siellä toimeen omin päin. Se vaatii koiralta itsevarmuutta ja taistelutahtoa.

Luolakoirien työskentelytavat

Luolakoirat voi jakaa kahteen tyyppiin työskentelytavan mukaan: Pysäyttävät ja karkottavat.

Pysäyttävä koira pitää riistan painostamalla paikoillaan, kun kaivaudutaan koiran ja riistan luokse. Jotkut koirat osaavat tuoda riistan ulos luolastosta. Yleensä koira on tuolloin kiinni riistassa ja koira vetää sen ulos.

Useimmiten pysäyttävä koira pitää riistaa haukkumalla paikoillaan ja tekee tiiviitä hyökkäyksiä riistaa kohti. Koiran on oltava riittävän rohkea painostaakseen riistan ns. peräpesää, jolloin sillä ei ole mahdollisuuksia paeta.

Karkottava koira pyrkii haukkumalla ja painostamalla ajaa riista ulos luolastosta. Näin työskentelevä koira tekee hyökkäyksiä riistaa kohti ja antaa riistalle tilaa lähteä karkuun. Koiralla pitää myös olla rohkeutta haukkua tarpeeksi lähellä riistaa, jotta riista tuntee olonsa uhatuksi ja pyrkii pakoon.

Luolakoiran koulutusta

Jotta koiran taipumukset saadaan esille, on koulutus aloitettava jo pentuna. Kaikille metsästyskoirille tottelevaisuus on tärkeä asia, myös luolakoiralle.

Ehdoton luoksetulo on tärkein asia ja rauhallinen paikalla oleminen tilanteessa kuin tilanteessa riittävät tottelevaisuudessa alkuun. Luolametsästyskin on yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä. Kun pentu on neljä – viisi kuukautta, voi sitä alkaa totuttaa kulkemaan ahtaissa paikoissa.

Erilaiset putket ja tunnelit kiinnostavat pentua, varsinkin jos palkkana on makupaloja. Monet rakentavat tunneleita vanerista, mutta isot kartonkiset putketkin käyvät harjoituksiin.

Pentua ei saa koskaan pakottaa menemään tunneliin / putkeen, pentua voi houkutella ja kaikki toiminta pitää perustua haluun. Pennun kanssa on hyvä leikkiä esim. ketun tai supikoiran nahalla. Pennut pitävät kiskomisleikeistä ja on tärkeää, että pentu voittaa saaliin itselleen.

Riista tutuksi

Jos pentu on hyvin dominoiva, kannattaa vetoleikkejä rajoittaa. Kuolleisiin riistaeläimiin (kettu/supikoira/mäyrä/minkki) on myös hyvä tutustua nuorena. Näin riistan haju tulee pennulle tutuksi.

Jos ei itse metsästä, niin hyvät kontaktit ovat tarpeen. Paikalliselta metsästysseuralta voi tiedustella loukkupyytäjien yhteystietoja. Pennun kanssa tulisi myös kulkea paljon metsässä ja antaa sen tutustua erilaisiin hajuihin.

Kun koira alkaa olla 8 – 9 kuukauden ikäinen, voidaan aloittaa tutustuminen keinoluolastoon. Paikallisilla mäyräkoirakerhoilla on yleensä omat keinoluolastot, joissa järjestään harjoituksia ja kokeita.

Luolastoharjoituksia

Koirasi kasvattaja varmasti neuvoo, mihin voi mennä. Jos hänellä ei itsellään ole luolastoa, hän pystyy ohjaamaan teidät lähimmälle keinoluolastolle.

Ensimmäisellä harjoituskerralla koira voi tutustua häkissä olevaan kettuun. Jos koiran riistavietti on herännyt, koira alkaa yleensä haukkua kettua. Koiraa pitää kehua ja innostaa, jotta se tietää tehneensä oikein.

Kun koira innostuu kunnolla, on harjoitus syytä lopettaa siihen. Näin koiralle jää hyvä mieli ja varmasti seuraavalla kerralla into on vieläkin suurempi. Koiran voi antaa myös kulkea tyhjässä keinoluolastossa. Keinoluolaston luukkuja voi pitää auki, jos koira on vähän arempi kulkemaan pimeässä.

Koiraa ei saa missään tapauksessa pakottaa menemään keinoluolastoon!

Jos pentuna on jo harjoiteltu pimeitä ja ahtaita paikkoja, koira kulkee yleensä keinoluolastossakin luontevasti.

Monet metsästäjät käyvät nuoren koiransa kanssa myös tyhjissä, helpoissa luonnonluolissa sekä antavat koiran kulkea esim. latojen alla. Näin koira saa itsevarmuutta kulkea ahtaissa ja pimeissä paikoissa sekä oppii hallitsemaan liikkeitään.

Ensimmäinen kosketus riistan kanssa tulee suorittaa valvotusti. Keinoluolat ovat erinomainen paikka harjoitella tätä. Luolakoirien harjoituksia saavat ohjata vain pätevöidyt luolakoirien kouluttajat, joten kaikki hankalatkin tilanteet pitäisi olla hallinnassa. Luolakoirien taipumuskokeiden alaikäraja on 15 kk. Yleensä harjoittelu keinoluolassa riistan kanssa on syytä aloittaa vasta tuolloin.

Ensimmäisissä harjoituksissa, kun koira kohtaa ketun keinoluolastossa, koira saa haukkua kettua vain reikäpeltiluukun takaa. Kettu on turvallisesti pesässään ja koiran itseluottamus kasvaa. Kettua siirretään seuraavaan pesään ja laitetaan reikäpeltiluukku eteen.

Koira saa seurata kettua ja kun koira haukkuu ketun edessä kunnolla, otetaan koira pois. Koiralla adrenaliini virtaa ja se on intoa täynnä. Harjoitukset ovat aina syytä lopettaa, kun koira ns. käy kuumana. Näin vahvistetaan intoa ja itseluottamusta.

Ahdinkoputkiharjoittelu

 Jos koira on kunnolla syttynyt riistaan, voidaan aloittaa ahdingon läpäisyn harjoittelu. Tässä vaiheessa tulee esille koiran koon merkitys. Ahdinkoputki on läpimitaltaan 13 cm x 18 cm ja se on 50 cm pitkä. Ahdinkoputkessa on urat, joista koira voi ottaa tukea ryömiessään kyljellään putken läpi.

Ahdinkoputken läpäisy on monesti koiralle vaikea pala, mutta kun koiralla on tarpeeksi intoa, ahdingon läpäisy sujuu helposti. Ahdingon läpäisy on tekniikkalaji.

Koiraa voidaan mm. rohkaista kutsumalla sitä kaksoispesästä ja auttaa sitä menemään kyljelleen. Apuna voidaan käyttää myös esim. supikoiran / ketun kuivattua nahkaa, joka työnnetään kaksoispesästä ahdinkoon ja innostetaan koiraa tarttumaan nahkaan kiinni.

Kun koira tarttuu nahkaan kiinni, voidaan kevyesti nahkaa vetämällä auttaa koiraa tulemaan ahdingosta läpi. Yleensä koirat oppivat ahdingon läpäisyn tekniikan muutaman harjoituksen jälkeen.

Tyhjää keinoluolastoa ei kannata harjoitella montaa kertaa. Kun koira osaa kulkea keinoluolastossa, ei tyhjässä luolastossa kannata turhaan luuhata. Koira turhautuu, kun keinoluolasto on jatkuvasti tyhjä ja herkkähaukkuinen koira aloittaa helposti tarpeettoman haukkumisen.

Myös liikaa harjoittelua ketun kanssa keinoluolastossa on syytä välttää, koira turhautuu, kun saalista ei saa ja näin into voi lopahtaa helposti. Koiran kovuutta (eli kykyä palautua epämiellyttävistä kokemuksista) ei voi harjoittelemalla lisätä, harjoittelu tuo vaan kokemusta.

Koiran kovuus ja iskunkestävyys ovat sisäsyntyisiä ominaisuuksia!

Koiran pitää saada työstää kokemuksiaan rauhassa. Miettimisaikaa tarvitaan. Koiran päähän jää hajumuisti riistasta ja itsevarmuus kasvaa iän myötä.

Luolakoiran kanssa kannattaa kiiruhtaa hitaasti!

Jokainen koira on erilainen ja mitään selvää sääntöä ei ole, milloin koira on valmis. Kaikki on koirasta itsestään kiinni! Toiset ovat jo vuoden ikäisinä hyvinkin valmiin oloisia, toiset heräävät myöhemmin, 2 – 3 – vuotiaana. Koirat ovat yksilöitä, mitään yleistyksiä ei ole syytä tehdä!

Mikä neuvoksi, jos koira ei innostu?

Jos koira ei osoita mitään kiinnostusta kettua kohtaan, on syytä antaa ajan kulua. Koiran riistavietin herääminen on yksilöllistä. Kaikki eivät ole samanikäisinä valmiita.

Leikkiminen riistan nahan ja kuolleen riistan kanssa on syytä aloittaa uudestaan. Nahan/raadon voi nostaa ylös ja antaa koiralle heti riepoteltavaksi, kun se haukkuu sitä innokkaasti. Koiraa pitää kehua taas ylitsevuotavasti.

Jos koira taas on herännyt riistalle, mutta ei uskalla kulkea pimeissä, ahtaissa paikoissa, voi tutun, kokeneen koirakaverin apu olla tarpeen. Kokenut koira menee edeltä ja kokelas perässä.

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, esim. vuosi, yritetään uudestaan sytyttää koiraa riistalle. Jos koira ei vieläkään osoita kiinnostumistaan kettua kohtaan, voi olla myös mahdollista se, että luolaharrastus ei ole ko. koiran laji.

Onneksi mäyräkoiran kanssa voi harrastaa muitakin lajeja, kuten MEJÄ (metsästyskoirien jäljestämiskoe), VERI (vesiriistakoe) tai kokeilla vaikkapa mäyräkoirien ajokoetta (MÄAJ).

Kaikista koirista ei välttämättä koskaan tule luolakoiraa!

Hyvä luolakoira on myös hyvä seurakoira!

Pennusta luolakoiraksi.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Tutkimus: Juokseminen voi parantaa selän terveyttä – Välilevyjen rappeumat ovat yksi yleisimpiä selkäkipujen aiheuttaja

Tuoreen tutkimuksen mukaan juoksu ja ripeä kävely voivat ylläpitää välilevyjen terveyttä. ”Todennäköisesti tärähtely ei ole oleellinen tekijä, vaan askeleen aikana syntyvä pidempikestoinen puristus.”

Tähän mennessä ei ole ollut todisteita siitä, että ihmiskehon selän välilevyissä voisi tapahtua muutosta harjoittelun myötä. Australialaisen Deakinin yliopiston tutkimuksen mukaan juoksu ja ripeä kävely näyttäisivät kuitenkin edistävän välilevyjen terveyttä.

Välilevyt ovat kuin tyynyjä, jotka erottavat selkänikamat toisistaan ja vaimentavat selkään kohdistuvaa kuormitusta. Ne myös mahdollistavat selkärangan joustamisen ja kiertymisen. Terveet välilevyt täyttyvät nukkuessa nesteellä, joka päivän mittaan liikkumisen myötä puristuu ulos. Välilevyissä ei ole verisuonia, joten nesteytymisen lisäksi ne saavat ravintoaineensa selkänikamien läpi.

Välilevyn rappeumasta puhutaan, kun välilevy menettää kimmoisuuttaan ja se painuu kasaan. Rappeutumista tapahtuu luonnostaan iän myötä, mutta pitkäaikainen staattinen kuormitus, kuten istuminen, voi nopeuttaa sitä. Välilevyjen rappeutuminen ja niiden pullistumat ovatkin yksi yleisimpiä työikäisten selkäkipujen aiheuttajia.

Daniel Belavýn johtamassa tutkimusryhmässä oli mukana myös suomalainen liikuntatieteiden tohtori ja tutkija Timo Rantalainen. Rantalainen kertoo, että Belavý tutki aiemmin Saksassa sitä, miten vuodelepo avaruuslennoilla vaikuttaa kielteisesti astronauttien välilevyihin.

Deakinin yliopistoon siirryttyään Belavý halusi selvittää, onko olemassa kuormitusta, jolla olisi myönteisiä vaikutuksia välilevyihin. Hän julkaisi aiheesta kirjallisuuskatsauksen, jota valmistellessaan hän törmäsi japanilaistutkimukseen, joka vertaili useita eri urheilijaryhmiä tavallisiin ihmisiin.

Tutkimuksen mukaan kaikilla urheilijoilla oli tavallisia ihmisiä enemmän negatiivisia löydöksiä eli rappeumia välilevyissä. Poikkeuksena olivat kestävyysjuoksijat, joilla rappeumia vaikutti olevan vähemmän. Tulos ei ollut tilastollisesti merkittävä, mutta Belavý tarttui siihen.

Japanilaisten tutkimuksessa oli käytetty asteikkoa, joka luokittelee välilevyjen muutokset karkeasti yhdestä viiteen.

”Nykyisillä magneettikuvantamismenetelmillä voidaan kuitenkin tarkastella välilevyn kuntoa huomattavasti hienojakoisemmin, ja näin ollen Daniel halusi toistaa japanilaisten suorittaman tutkimuksen magneettikuvantamisen kanssa keskittyen erityisesti juoksijoihin”, Rantalainen kertoo.

Belavýn tutkimukseen valittiin joukko 25–35-vuotiaita ihmisiä, jotka ovat viimeisen viiden vuoden aikana pitäneet harjoittelunsa samankaltaisena, eivätkä ole kärsineet selkävaivoista. Osa ei harrastanut urheilua lainkaan, osa juoksi 20–40 kilometriä viikossa ja osa yli 50 kilometriä viikossa.

Molemmilla juoksua harrastavilla ryhmillä välilevyt olivat sekä paremmin nesteytyneitä että ravittuja. Rantalaisen mukaan vaikutusmekanismin oletetaan perustuvan puristukseen, joka syntyy välilevyihin juoksu- ja kävelyaskelten aikana.

”Todennäköisesti tärähtely ei ole oleellinen tekijä, vaan askeleen aikana syntyvä pidempikestoinen puristus, joka on noin kaksi sekunnin kymmenystä hölkätessä ja puoli sekuntia kävellessä.”

Välilevyt saavat siis ravintoa, kun selkänikamat puristuvat niitä vasten. Nikamien ja välilevyn välinen seinämä ei läpäise nestettä kovinkaan hyvin, joten nopeissa iskuissa ei todennäköisesti synny tarpeeksi pitkäkestoista painetta, jotta nestettä ehtisi puristua seinämän läpi.

”Jos tärähdykset olisivat hyvästä, voisi esimerkiksi olettaa, että lentopalloilijoilla olisi terveet välilevyt. Mutta heillä on kuitenkin enemmän negatiivisia löydöksiä kuin väestöllä keskimäärin”, Rantalainen sanoo.

Rantalaisen mukaan tieteellisin kriteerein mekanismia ei voida sanoa täysin todistetuksi.

”Tätä asiaa on hyvin vaikea tutkia elävillä ihmisillä, mutta kudosnäytteillä esimerkiksi kuolleen ihmisen selkärangasta sekä kuvantamisella on kuitenkin saatu tuloksia, joista tällaisen hypoteesin voi esittää.”

Lähde: Tutkimus: Juokseminen voi parantaa selän terveyttä – Välilevyjen rappeumat ovat yksi yleisimpiä selkäkipujen aiheuttaja – Hyvinvointi – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi