Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Kaikilla on mahdollisuus seurata valtakunnallisen petoyhdyshenkilöverkoston Tassu-seurantajärjestelmään kirjaamia tietoja suurpetojen –  karhujen, susien, ilvesten ja ahman jälki- tai näköhavainnoista.

Osoitteesta riistahavainnot.fi voi katsoa kirjatut merkinnät kahden viimeksi kuluneen kuukauden ajalta, niistä tuoreimmat voivat olla edelliseltä päivältä.

Suurpeto havaintosi voi pelastaa monen kotieläimen hengen
> tästä löydät paikallisen petoyhdyshenkilön.

Toimi näin:
– Tallenna petoyhdyshenkilön puhelinnumero kännykkääsi
– Lähetä viesti petoyhteyshenkilölle heti kun teet havainnon
– kerro tai kuvaa – mitä, missä, milloin näit.
GPS sijainti täsmentää havaintoa ja petoyhteyshenkilöt löytävät paikalle.

Suurpetovahingosta tulee ilmoittaa viipymättä
vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle!

Petovahinkokorvausta haetaan lomakkeella 131 kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Riistahavainnot — suurpedot.

Suden ja koiran kohtaamisia – vuodesta 2011 alkaen

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Suurpetopoikkeuslupapäätökset | Suomen Riistakeskus

Kaikki Suomen Riistakeskuksen suurpetopoikkeuslupapäätökset vuodesta 2012 tähänpäivään. Vahinkoperusteisen 41 a § poikkeusluvan hakulomakkeet.
Lähde: Suomen Riistakeskus – Suurpetopoikkeusluvat

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Metsästysajat 2019-2020 | Suomen riistakeskus

Metsästysvuoden 2019-2020 metsästysajat päivitetään taulukkoon heti kun säädökset ovat valmistuneet.

Metsästysajat 2019-2020

Metsäkanalintujen metsästysajat määritetään  kesän riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella. Metsäkanalintujen metsästysajat  päivitetään taulukkoon elokuun viimeisellä viikolla.
Lähde: Metsästysajat – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Ilmastonmuutos pidentää puutiaisten aktiivisuuskautta

Ilmastonmuutoksen vaikutusta ihmisten terveyteen pohdittiin Turun yliopiston järjestämässä tilaisuudessa. Suomalaisille tutuin huolenaihe ovat yhä pohjoisemmaksi levittäytyvät puutiaiset ja taiga-punkit.

Niiden mukana Lymen borrelioosi sekä TBE-viruksen aiheuttama puutiaisaivokuume uhkaavat levitä uusille alueille.

Tänä vuonna leuto syksy on pitänyt punkit totuttua pidempään liikekannalla.

Punkkitutkija Jani Sormunen Turun yliopistosta kertoo erään metsästäjän poistaneen punkin niskastaan niinkin myöhään kuin 18. marraskuuta.

Puutiaisten aktiivisuuskausi on pidentynyt, ja sen myötä niillä on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia löytää isäntäeläimiä.

Lisäksi monet isäntäeläimet, kuten metsäkauriit ja rusakot hyötyvät lumipeitteen huvetessa, jolloin niitä on enemmän tarjolla puutiaisille ruoan lähteeksi, kertoo Sormunen.

Liika porotus on punkeille pahasta, mutta keskilämmön nousu muutamalla asteella näyttää kiihdyttävän puutiaisten yksilökehitystä huomattavasti.

Kolmivuotisen elinkierron on havaittu liki puolittuvan lämmön lisääntyessä, ja toisaalta veriaterian jo varhaisessa vaiheessa tukevoittama puutiainen selviää todennäköisemmin lisääntymisikään. Sormusen mukaan tämä voi osaltaan selittää puutiaisten määrän nopeaa kasvua.

Lämpimät kesät voivat lisätä tartuntariskejä

Leudontuvien talvien tiedetään antavan otolliset olosuhteet myös muille taudinkantajille.

Puumala-viruksen levittämän myyräkuumeen yhteys sääoloihin on bakteeriopin professori Jaana Vuopion mukaan todettu länsinaapurissamme.

Ruotsissa oli noin kymmenen vuotta sitten iso myyräkuume-epidemia. Sitä edelsi leuto, lumeton talvi, joka edesauttoi myyrien määrän lisääntymistä ja tartuntojen lisääntymistä.

Yksi ilmastonmuutoksen tuoma huoli on sateiden ja tulvien lisääntyminen.

Vesivälitteisten tartuntatautiepidemioiden riski kasvaa viemärivesien sekoittuessa puhtaaseen veteen.

Maailmalla on havaittu El Niño-ilmiön tuomien sateiden ja lämmön yhteys vibrio cholerae -bakteerin aiheuttaman koleran esiintyvyyteen.

Vibrio-bakteereita esiintyy myös Suomen murtovesissä, etenkin helteiden hauduttamissa rannikkovesissä. Professori Jaana Vuopion mukaan ne ovat konkreettinen esimerkki siitä, että lämpimät kesät voivat aiheuttaa tartuntariskejä.

Pohjanlahdessa on vibrio-bakteereita, jotka eivät aiheuta koleraa, mutta ihmisillä ne voivat aiheuttaa esimerkiksi haavainfektioita tai lievää ripulia.

Suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä todettiin poikkeavan paljon laboratoriolöydöksiä vuonna 2014, jolloin oli lämmin kesä. Myös viime kesältä on raportoitu samanlaista vibrio-infektioiden lisääntymistä, kertoo professori Jaana Vuopio.

Turistiripulia ei tulisi taltuttaa antibiootilla

Ilmastonmuutos vaikuttaa muun muassa hyönteisten ja jyrsijöiden leviämiseen, ja sitä kautta tauditkin pyrkivät uusille alueille.

Mikrobit eivät kunnioita rajoja. Meillä on tietoa, että Euroopassa virusten levittämiä tauteja, kuten chikungunya ja dengue-kuume on löytynyt alueilta, joilla niitä ei aiemmin ole ollut, sanoo professori Jaana Vuopio.

Virustauti chikungunya yritti eteläiseen Eurooppaan jo kymmenisen vuotta sitten, ja Euroopan tautikeskuksen arvion mukaan se valtaa Välimeren ympäristöä ilmastonmuutoksen myötä vuoteen 2040 mennessä.

Aiemmin syksyllä raportoitiin kahdesta dengue-kuumetapauksesta Espanjassa. Malariaa sen sijaan on pystytty lupaavasti torjumaan muun muassa hyttysverkoilla ja muilla ihmisen toimilla.

Luonnollisesti taudit kulkeutuvat myös alati enemmän liikkuvien ihmisten matkassa. Eri syistä johtuvat muuttoliikkeet ja matkailun nopea kasvu voivat levittää taudinaiheuttajia uusille alueille.

Lisääntyvä antibioottien käyttö huolettaa Suomessakin, mutta vielä suurempi ongelma se muualla maailmassa.

Mikrobien puolustuskyky on kehittynyt myös eläinten saamien lääkkeiden sekä ympäristöpäästöjen johdosta.

Mikrobilääkeresistenssi on iso ongelma

Jos saa tropiikissa matkatessaan turistiripulin, olisi tärkeää välttää antibioottien syömistä ja koettaa hoitaa itsensä nesteyttämällä kuntoon.

Eksoottisten tautien leviämisestä Suomeen ei kuitenkaan kannata professori Jaana Vuopion mukaan liikaa huolestua.

En haluaisi mitään erityistä uhkaa nostaa. Meillä on hyvä tartuntatautien seurantajärjestelmä, jossa on hyvät anturit tunnistaa, jos meille jotain tulisi. Olemme vielä aika kaukana kaikkein ongelmallisimmilta alueilta.

Lähde: Ilmastonmuutos pidentää puutiaisten aktiivisuuskautta ja lisää myyräkuumeen riskiä – vaikutusta ihmisen terveyteen on tutkittava vielä lisää | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Ympäristö | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Muikku (Coregonus albula) pieni lohikala

Muikku (Coregonus albula) on siikojen sukuun (Coregonus) kuuluva 5–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka elää parvina Euroopan pohjoisosan järvissä ja Itämeren vähäsuolaisissa reunaosissa. Levinneisyysalue: Avaa karttanäkymään klikkaamalla tätä linkkiä.

Tämä pieni lohikala on Suomen sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikkua pyydystetään troolilla, nuotalla, rysällä ja pienisilmäisellä muikkuverkolla.

Aiheeseen liittyvä kuva

Muikku on pienikokoinen hopeanvärinen sukkula

Se muistuttaa läheisesti samaan sukuun kuuluvaa siikaa, mutta lajit erottaa kuitenkin helposti leukojen perusteella: muikulla alaleuka on yläleukaa pidempi, mutta siialla päin vastoin.

Silmät ovat suuret ja näkökyky hyvä. Suomut ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, joskus miltei musta. Vatsa on täysin valkoinen. Lohikalojen tapaan muikullakin on selän takaosassa rasvaevä.

Muikun pituus on tavallisesti 12–20 cm ja paino noin 10–70 g. Painavin Suomesta 2000-luvulla saatu muikku painoi 550 grammaa.

Muikut elää parvissa

Muikku syö koko ikänsä planktonäyriäisiä. Saaliin koko vain kasvaa saalistajan koon kasvaessa. Tärkeimpiä ravintoeläimiä ovat hankajalkaisäyriäiset ja vesikirput.

Pienet muikut syövät myös paljon rataseläimiä ja hankajalkaisten nauplius-toukkia, mutta niiden merkitys vähenee kasvun myötä.

Muikku elää parvissa, jotka liikkuvat päivällä syvänteissä ja illalla pinnassa. Pimeän tultua parvi kuitenkin hajoaa ja kokoontuu taas aamun sarastaessa. Muikku on melko paikallinen kala.

Samassa järvessä saattaa elää monia muikkupopulaatioita, jotka kutevat eri paikoissa. Muikut voivat myös vaeltaa kauas, vaikka ne pääasiassa pysyttelevätkin yhden järven selkäalueilla. Järvenselkiä toisistaan erottavat vedenalaiset harjanteet haittaavat muikun vaellusta.

Kannan suuri tiheys ja siitä johtuva ravinnon niukkuus voivat synnyttää vaellusta eri selkien välillä. Muikut saattavat vaeltaa hyvinkin kauas lisääntymisalueeltaan ravinnon toivossa.

Suomessa muikun keskeinen levinneisyysalue on Järvi-Suomessa. Sitä tavataan kuitenkin kaikissa Itämereen laskevissa vesistöissä. Suomen tuottoisin muikkujärvi on Säkylän Pyhäjärvi.

Muikku esiintyy myös Itämeren rannikkovesissä mutta yleensä vain vähäsuolaisimmilla alueilla Perämeressä ja jokien suistoalueilla.

Muualla Suomen rannikolla muikku esiintyy runsaimmin Vaasan pohjoispuolella Maksamaan saaristossa, Kokemäenjoen suistossa, Pohjanpitäjänlahdella ja Suomenlahdessa Loviisasta itään.

Muikkukantojen hoito on lähinnä kalastuksen säätelyä.

Muikku kestää varsin voimakastakin kalastusta, vaikka esimerkiksi Säkylän Pyhäjärvessä liikakalastuksen on havaittu haittaavan lisääntymistä. Siellä kalastetaankin vuosittain yli 90 % muikuista pois.

Voimakkaan kalastuspaineen alla oleva kanta lisääntyy yleensä paremmin kuin vähän kalastetut kannat.

Lisääntyy lohikalojen tavoin syksyllä

Muikku tulee sukukypsäksi tavallisimmin kahden kasvukauden jälkeen 1-vuotiaana. Tunnetaan myös poikkeustapauksia, joissa mätiä ja maitia on kehittynyt jo aikaisemmin 5–6 kuukauden iässä.

Muikku lisääntyy useimpien lohikalojen tavoin syksyllä. Kutu alkaa vesien viilennyttyä 5–7 asteeseen loka-marraskuussa.

Joissakin järvissä muikusta tavataan myös keväällä kutevaa muotoa, jota ruotsalaiset ovat ehdottaneet omaksi lajikseen nimellä Coregonus trybomi Svärdson.

Muikku hakee lisääntymisvuoteensa syvänteisiin rajoittuvilta rinteiltä ja matalikoilta hiekka-, sora tai somerikkopohjilta.

Muikulla on paljon mätiä, jopa kolmannes painosta. Mätimunien määrä pienemmillä muikuilla on 1 500–2 000 ja suuremmilla jopa 8 000–10 000 mätimunaa.

Pian kudun jälkeen jää peittää vesistön ja munat kehittyvät 0,2–2-asteisessa vedessä.

Jääpeitteen lähdettyä poikaset kuoriutuvat noin 8 millimetrin pituisina ja hakeutuvat matalaan rantaveteen tiheiksi parviksi hiekka- ja sorapohjille. Sieltä ne siirtyvät 3–4 viikon ikäisinä syvempiin vesiin.

Muikun elinikä vaihtelee vesistöstä toiseen: joissakin se on 4–6 vuotta, joissakin jopa 13 vuotta.

Lähde: Muikku – Wikipedia

Kategoria(t): Kalastus | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Sorsan tekopesän sijoittaminen luontoon | YouTube

Pesä sijoitetaan lähelle rantaa vähintään 1 – 1,5 metrin korkeudelle maasta tai vedenpinnasta.

Pesän pohjalle tulee asettaa pehmikkeitä, sorsat eivät itse tuo pesämateriaaleja.

Pesän sijoitus paikka kannattaa sijoittaa selaiselle paikalle, johon pääsee helposti.
Koska pesää pitää huoltaa joka vuosittain. Pesinnän jälkeen tekopesät voi kerätä pois luonnosta varastoon odottamaan seuraavaa pesintää.

Luontoon jätetyt pesät pitää huoltaa kevät talvella.

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Kylmänä kesänä kala syö heikommin – Tutkija vahvistaa: ”viileässä vedessä kala liikkuu vähemmän ja hitaammin”

Kun vesi on normaalia kylmempää, useat kalalajit liikkuvat ja syövät huonosti ja hakeutuvat eri paikkoihin kuin lämpimän veden aikaan.

Kalojen määrä meressä vaihtelee vuodesta toiseen. Vaihtelun taustalla on luontaisia syitä, koska kaikkina vuosina ei synny yhtä paljon kaloja kuin hyvinä poikasvuosina.

Kun poikastuotannon kannalta heikot luonnonolosuhteet vallitsevat muutamanakin keväänä peräkkäin, kalakanta heikkenee.

Ja päinvastoin – kun olosuhteet ovat lisääntymiselle suotuisat, kalakanta vahvistuu. Ihminen vaikuttaa kalakantoihin paitsi kalastuksen, myös meriympäristön tilan kautta.

Tutkija suosittelee uusia paikkoja uusien välineiden sijaan

Edellisvuosista poikkeavat sääolosuhteet tekevät myös mahdolliseksi sen, että kala ei ole kalastajalle tutuilla, hyvillä oleskelupaikoilla.

Kun kalan ei tarvitse syödä niin paljoa, se ei myöskään koe niin suurta mielenkiintoa uistimia kohtaan.

Toisaalta viileässä vedessä kala liikkuu vähemmän ja hitaammin, jolloin sen todennäköisyys jäädä verkkoon pienenee, Leskelä sanoo.

Jos kala ei syö, kannattaa siis koittaa ensin uusia alueita sen sijaan että ostaisi esimerkiksi uusia erilaisia uistimia, joita kokeilisi vanhassa totutussa paikassa.

Kalastajan kannattaa myös uittaa viehettään eri syvyydellä kuin aiemmin.

Kalojen määrää tutkitaan monella eri tavalla

Luonnonvarakeskuksen arviot kalamääristä perustuvat useaan eri lähteeseen.

Ammattikalastajat kertovat lain määräämänä tarkat saalistilastot, ja pyydystetyistä kaloista otetaan myös näytteitä, jolloin voidaan määritellä kalojen ikärakenne ja mallintaa kalakannan tilaa ja lähitulevaisuuden kehitystä.

Suomenlahden kalamäärät laskussa

Suomenlahdella kuha, ahven, hauki, siika ja taimen ovat eniten tavoiteltuja kaloja. Yksittäistä syytä tiettyjen kalalajien vähenemiseen on vaikea Ari Leskelän mukaan sanoa, mutta muutaman viime vuoden ajalta esimerkiksi kuhan ja ahvenen saaliit ovat olleet pienenemään päin.

Yksi syy tähän on hylkeiden ja merimetsojen lisääntyminen. Tämä näkyy esimerkiksi ammattikalastajien verkoissa kaloina, joita hylje on käynyt puraisemassa tai repimässä.

Pelkästään hylkeen repimien kuhien määrä Suomenlahdella on viiden-kuuden tonnin luokkaa per vuosi, mikä on noin kymmenen prosenttia ammattikalastajien kuhasaaliista, Leskelä kertoo.

Lähde: Kylmänä kesänä kala syö heikommin – Tutkija vahvistaa: ”viileässä vedessä kala liikkuu vähemmän ja hitaammin” | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi

Punkkitilanne voi vaihdella pienen metsän sisälläkin – tuleva kesä kysymysmerkki

Jos punkkikesää lähdetään ennustamaan pelkästään säätietojen perusteella, voidaan mennä aika pahastikin pieleen.

Puutiaisten pärjääminen ja aktiivisuus riippuu loppujen lopuksi pienemmän mittakaavan asioista, punkkitutkija Jani Sormunen Turun yliopistosta aloittaa.

Pienemmällä mittakaavalla Sormunen tarkoittaa paikallisia olosuhteita. Ensinnäkin siis sitä, että punkkeja on siellä, missä niiden isäntäeläimiäkin.

Oikeastaan punkit käyttävät isäntinä kaikkea eteen tulevaa, mutta pääasiallisia isäntäeläimiä ovat toukkavaiheessa myyrät ja aikuisena kauriseläimet, jänikset ja etenkin maassa ruokailevat linnut, kuten rastaat ja punarinnat.

Olemme havainneet aika paljon puutiaisia myös ketuissa ja supikoirissa, jotka ovat maata tonkivia, karvaisia eläimiä.

Toisekseen pienenkin alueen sisällä voi olla maastosta johtuen paikkoja, joissa punkkeja on paljon ja toisaalta paikkoja, joissa niitä ei ole ollenkaan.

Puutiaisten pahin vihollinen luonnossa on kuivuminen.

Kuumassa ja kuivassa ne eivät pysty etsimään isäntiä kasvien päällä, vaan niiden pitää hakeutua syvemmälle kosteampaan maahan.

Jos esimerkiksi jollekin lähimetsän heinää kasvavalle puuttomalle aukiolle paistaa koko päivän aurinko, niin siellä on aika kuivaa.

Kuitenkin jo parinkymmenen metrin päässä voi olla tiheä ja varjoisa kuusikko, jonka pohjalla on paljon viileämpää ja kosteampaa. Puutiaiset voivat olla siellä kuusikossa ihan hyvässä kunnossa ja aktiivisia, mutta niityllä eivät.

Voidaanko lauhasta ja vähälumisesta talvesta sekä kylmästä keväästä siis vetää mitään johtopäätöksiä punkkien suhteen?

Nyt pariinkin otteeseen tullut takatalvi on varmasti tappanut ainakin niitä puutiaisia, jotka olivat jo ehtineet aktivoitua ja lähteä liikkeelle.

On kuitenkin eri asia, miten paljon niitä on ylipäätään ollut liikkeellä eli tuleeko se näkymään kesällä millään tavalla.

Myös talvehtivia puutiaisia kuolee, kun tulee kovia pakkasia ilman lumipeitettä ja routa pääsee pureutumaan syvälle maahan. Näin on nyt parina keväänä ja syksynä tapahtunut.

Toisaalta tässäkin voi olla alueellisia eroja: jonnekin kukkulan taakse voi olla kasautunut lunta sen verran, että siellä on sopiva lumipeite eivätkä punkit kuolekaan. Myöskään lämpöputkien alueella routa ei välttämättä tapa punkkeja.

Lämpenevä ilmasto suosii punkkeja

Yleisesti ottaen punkkien määrä näyttäisi olevan kasvussa. Näin on havaittu tutkimuksissa, joita Turun yliopisto on tehnyt kahdeksalla Turun saariston saarella.

Samasta ilmiöstä kielii borrelioositapausten lisääntyminen tartuntatautirekisterissä.

Borrelioositapaukset voivat tosin liittyä myös siihen, että tietoisuus sairaudesta on kasvanut ja hoitoon hakeutuminen ja ehkä diagnostiikkakin parantunut.

Mutta kaikki, joiden kanssa olemme tästä ilmiöstä puhuneet, uskovat, että taustalla on myös puutiaisten määrän lisääntyminen, Sormunen sanoo.

Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa puutiaisten määrän kasvun pääasiallisena syynä pidetään ilmastonmuutosta.

Leudommat talvet ovat suosineet tietyillä alueilla kauriskantojen ja muidenkin isäntäeläinten määrän kasvua.

Kun puutiaiset löytävät isäntäeläimiä, ne pystyvät paremmin lisääntymään.

Se, että lämpimät ilmat tilastollisesti jatkuvat pidempään syksyllä ja alkavat aikaisemmin keväällä, johtaa myös puutiaisten aktiivisuuskauden pitenemiseen.

Normaalistihan on nähty, että puutiaisten elinkierto kestää noin kaksi–kolme vuotta ja että aina yhden kesän eli aktiivisuuskauden aikana ne käyvät läpi yhden kehitysvaiheen.

Itse epäilen, että kun puutiaiset nyt pääsevät liikkeelle aikaisemmin ja pystyvät liikkumaan myöhempään syksyllä, niin ainakin jotkut niistä ehtivät käydä yhden aktiivisuuskauden aikana läpi kaksi kehitysvaihetta.

Tällöin kahden–kolmen vuoden elinkierto supistuisikin noin puoleentoista vuoteen, mikä tietysti vaikuttaa populaatioiden lisääntymispotentiaaliin, Sormunen selittää.

Punkki puri – pitääkö mennä lääkäriin?

Turun yliopiston infektiotautien professori Jarmo Oksi sekä borrelioosin sairastanut Reija Virtanen vierailivat Studio55.fi-ohjelmassa toukokuussa 2016. Mistä tietää, että punkin pureman takia pitää mennä lääkäriin? Miten punkki kuuluu poistaa? Katso video alta.

Lähde: Punkkitilanne voi vaihdella pienen metsän sisälläkin – tuleva kesä kysymysmerkki – Lifestyle – MTV.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Kuksan valmistaminen pahkasta

Kuksa on juoma-astia, joka valmistetaan puusta, mieluiten pahkasta kovertamalla. Kuksa on helppokäyttöinen, kevyt ja hyvin valmistettuna pitkäikäinen. Kuksia valmistetaan myös pelkiksi koriste-esineiksi.

Luomukuksa syntyy parhaiten, kun pahka irroitetaan keväällä mahlanjuoksuaikana ja kuppiosa muodostetaan repimällä pihdeillä keskeltä aloittaen.

Pahkaa ei saa päästää kuivumaan

Taltalla voi irroittaa aloituslastun ja työtä jatketaan kiskomalla syiden mukaan lastuja kunnes kupin seinämä on sopivan ohut. Kahvaa varten on pahkaa irroitettaessa jätettävä sopiva pala runkopuuta, joka muotoillaan puukolla.

Kuori irroitetaan vasta viimeiseksi, jottei kaunis ulkopinta kolhiinnu työn aikana. Tällainen kuppi on kestävä, koska seinämä muodostuu luonnollisen syyrakenteen mukaan.

Kuksan tekoon sopivin materiaali on koivunpahka, vaikka muitakin puulajeja voi käyttää. Pahkat ovat harvinaisia, eikä niitä saa irrottaa elävästä puusta ilman lupaa. Tämän vuoksi kuksanvalmistaja joutuu usein tyytymään suoraan puuhun.

Pahkakuksa on kestävämpi, koska siinä puun syyt mukailevat astian muotoa. Suorasta puusta kuksaa valmistaessa tulee valita oksaton puunkappale (oksakohdat vaikeuttavat työstämistä), jossa ei ole lahovikaa tai muuta vauriota, joka voi pilata kuksan.

Tavanomainen kuppi rakennetaan isommasta pahkasta, jossa on varaa veistää kahvakin samasta mötikästä.

Sahauspintaan piirretään ensin pyöreä reiän malli kahvapuineen. Keskeltä tätä ympyrää ruvetaan naputtelemaan kourutaltalla vuoroin vastakkaisista suunnista palasia pois.

Kun kuoppa on tarpeeksi syvä, viimeistellään sisäpintaa koveltimella, joka on kysymysmerkin muotoon taivutettu puukko; sellaisen voi tehdä itsekin esim morapuukosta, jonka laminoitu terä kestää taivuttamista parhaiten. Rautakaupoissa niitä näkyy joskus myynnissäkin.

Sitten vain irroitetaan liikoja pois kupin ympäriltä, karkea työ käy
hyvin sahalla, miksei kirveelläkin, kunhan varoo lohkeamista.

Karkea raspi on hyvä väline loppumuotoiluun ennen TERÄVÄLLÄ puukolla tapahtuvaa loppumuotoilua. Kahvan reiän voi tehdä kapealla kourutaltalla tai poralla; kahvan muu muotoilu on sitten tekijän taiteellisesta silmästä kinni!

Lopuksi hiotaan, hiotaan ja hiotaan asteittain hienonevalla paperilla; oikein hienon loppusilauksen saa kuulemma villasukalla…

Jälkikäsittely

Suolavedessä marinointi on sekin koulukuntajuttu, kyllähän se estää kuivumishalkeamia ja -muodonmuutoksia.

Samoin jälkikäsittely vahaamalla tai öljyämällä – kyse on makuasioista. Sisäpinnan voi
kyllästää konjakilla tai brandylla – tämä käsittely poistaa varsinkin pajunsukuisesta raidasta parkkihapon maun.

Kuksa varustetaan usein nahkahihnalla, jolla sen voi ripustaa esimerkiksi vyöhön. Lisäksi kuksan kahvaan voidaan upottaa luulyöte, joka valmistetaan joko luusta, poron- tai hirvensarvesta. Lyötteeseen voidaan kaivertaa nimikointi tai muita kuvioita.

Kuksan käyttöönottoon liittyy perinne nimeltä kuksan vihkiminen eli kuksan huljutus.

Huljutuksen sanotaan tapahtuvan seuraavasti: Kupin pohjalle kaadetaan tilkka esimerkiksi kahvia tai konjakkia niin, että kupin pohja reilusti kastuu.

Kuppia kierretään vastapäivään niin, että neste nousee reunoille saakka läikkymättä yli. Kuksa juodaan tyhjäksi. Toimenpide toistetaan myötäpäivään. Kolmannella täytöllä juomaa otetaan haluttu määrä.

Tekijämestari Lasse Harjun mukaan huljutukseen ei saisi kuitenkaan käyttää alkoholia, joka saattaa aiheuttaa kuksan halkeamisen – ”viina on uuden kuksan pahin vihollinen”.

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Metsähallituksen kanalintukausilupia haetaan huhtikuussa | Eräluvat

Metsähallituksen kanalintukausiluvat ovat haettavissa huhtikuun ajan. Kanalintukausiluvalla saa metsästää kanalintujen lisäksi myös muuta pienriistaa majavaa lukuun ottamatta.

Metsähallituksen metsästysluvat on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille metsästäjille, joilla ei ole muita kohtuullisia metsästysmahdollisuuksia.

Kanalintukausilupia valtion maille hakee vuosittain yli 2 000 metsästäjää.

Kausilupaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti.

Edellisvuoden hakemusta on mahdollista hyödyntää uuden hakemuksen pohjana.

Mikäli sähköisen hakemuksen tekeminen ei ole mahdollista, voi hakemuksen jättää myös paperilomakkeella.

Koronatilanteen vuoksi Metsähallituksen eräsuunnittelijat noutavat postitse saapuneet lomakkeet yhdellä kertaa Metsähallituksen toimipisteistä hakuajan päätyttyä.

Hakuaika alkaa keskiviikkona 1.4. ja päättyy torstaina 30.4.2020 kello 16.00.

Eräsuunnittelijat käsittelevät hakemukset toukokuun aikana

Muun pienriistan (vesilinnut ja jänis, pienpedot, majava) kausilupia ja osakausilupia ei haeta lupahakujärjestelmän kautta, vaan ne voi ostaa metsästyskaudelle 2020 – 2021 suoraan Eräluvat-verkkokaupasta tai puhelinpalvelusta 15.6.2020 alkaen.

Lähde: Kanalintukausilupia haetaan huhtikuussa – Eräluvat

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi