Asetta valittaessa on kiinnitettävä huomiota sen tasapainoon. Jokainen metsästäjä on hieman erilainen rakenteellaan ja myös oma ampumatyyli vaikuttaa hieman aseen perän – tukin vaadittavaan mitoitukseen. On helpompaa mitoittaa aseen perä ampujalle sopivaksi kuin opetella ampumaan ampujalle sopimattomalla perällä.
Aseen painopisteen sijainti vaikuttaa merkittävällä tavalla aseen käyttäytymiseen asetta nostettaessa sekä vartalolla kuljetettaessa. Jokainen ase on yksilö ja tämän myötä myös aseiden ”käynti” on yksilöllistä, kuten metsästäjienkin.
Muutama peukalosääntö tukin mitoittamiseen.
Tukki on oikean mittainen kun aseen perä on kyynärtaipeessa, liipasin sormi liipasin kaarella ranne suorana.
Jos aseen tukki on liian korkea, menevät laukaukset yli ja vastaavasti matala tukki vie ali. Tukin pituus ja sivutaivutus vaikuttavat niin ikään tähtäyslinjaan ja aseen asettumiseen ampuma-asentoon.
Naisen ampuma-aseen valintaan vaikuttavia tekijöitä
- Naisella kaulan ja olkapään suhde on tyypillisesti erilainen, joka vaikuttaa aseen tukin pituuteen ja kokoon.
- Naiset tarvitsevat usein hieman korkeamman poskiprofiilin johtuen hartia-olkapäälinjasta sekä isommasta rintamuksesta.
- Aseen perä on yleensä lyhempi, koska kädet ovat lyhyemmät.
- Peukalon ja etusormen pituus vaikuttaa liipaisimen rakenteeseen.
Tukin materiaali
Suosituin tukkimateriaali on tähän saakka ollut pähkinäpuu sen vääntyilemättömyyden ja helpon työstettävyyden sekä ulkonäön vuoksi. Pähkinäpuu on helposti pintakäsiteltävissä lakalla, vahalla tai öljyllä.
Suuren kysynnän vuoksi hyvälaatuinen pähkinäpuu on nykyään kallista ja vaikeasti saatavaa, joten varsinkin halvempien aseitten tukkimateriaalina käytetään mm. koivua ja muita kohtalaisen kovia ja pihkattomia puulaatuja, ja enenevässä määrin synteettisiä materiaaleja.
Pähkinäpuisen tukin arvon määrää pääasiassa puumateriaalin laatuluokka ja työn laatu yleensä. Tässä kaiverrusten laatu ja karhennusten tiheys ovat olleet määrääviä. Mitä tiheämmät kaiverrukset ovat, esimerkiksi 23 linjaa tuumalla, sitä vaativammat ne ovat toteuttaa.
Metsästys- ja urheiluaseiden tukkeja valmistetaan lisääntyvästi laminoidusta puusta ja synteettisiä komposiitti materiaaleja ja metallia yhdistelemällä.
Tukin osat ja rakenne
Tukin osat ovat etutukki, mahdollinen pistooliperä, sen jatkona olkatuki eli perä a siinä mahdollisesti oleva poskipakka. Taaimmaisena on usein perälevy joko kumista, muovista tai puutukkisissa sotilasaseissa usein teräksestä.
Tukki on useimmiten otekohdiltaan karhennettu ja myös kuvioitu. Joskus tukeissa on myös koristeleikkauksia. Metalliosien koristelun yhteydessä puhutaan kaiverruksista.
Tukit voivat olla tavanomaisen metsästystukin lisäksi taittuvia, katkaistavia, piipunsuuhun yltäviä kokotukkeja, tukin lavan osalta eurooppalaismallisia ns. sianselkätukkeja, peukalonreiällisiä tarkkuustukkeja tai sotilasaseista tuttuja ns. luurankotukkeja. Ilman pistooliperää olevaa suorakaulaista haulikontukkia sanotaan lentoonammuntatukiksi tai englantilaiseksi tukiksi.
Tukin vaikutus aseeseen
Tukin sovittamista lukkorunkoon ja piippuun kutsutaan petaamiseksi. Vielä 1940-luvulle lähes kaikki kiväärit pedattiin niin, että tukki kosketti koko pituudeltaan lukkopiippuun. Niinpä aseen kohdistus ei pysynyt paikallaan, vaan saattoi vaihdella sääolojen ja piipun lämpenemisen mukaan jopa useita senttejä sadalla metrillä johtuen tukkipuun sinänsä hyvin vähäisestä elämisestä.
Nykyään petaus tehdään puutukkeihin usein erilaisia kovettuvia petausmassoja apuna käyttäen. Muovi- tai polyuretaanitukkia ei tarvitse pedata. Lisäksi metsästysaseiden tukit pedataan nk. vapaastivärähteleväksi, eli piippu ei kosketa tukkia. Tällöin kosteuseläminen ei vaikuta aseen tarkkuuteen.
Nykyisin tukeissa on yhä useammin erilaisia säätömahdollisuuksia: perän harjan korkeutta ja perälaatan vahvuutta voidaan jo usein muuttaa. Muovit syrjäyttänevät puun ainakin edullisempien metsästysaseiden tukeissa hinnallaan, säänkestävyydellään ja lujuudellaan.
Tukkeja valmistavaa ammattilaista kutsutaan tukkisepäksi eroksi puusepästä.
Kokeneen ampujan on helppoa valita itselleen mieluinen ase ja lyhyellä tarkastelulla todeta aseen perän sopivuus itselle sopivaksi. Asiantunteva asepuuseppä voi myös muokata valmiin tehdasperän ampujalle sopivaksi.
Hyvä vaihtoehto on myös teettää aseen perä mittojen mukaan asiantuntevalla tukkisepällä jolla on mitoitukseen sopiva metsästysase. Tuon mittalaitteen avulla voidaan mitoittaa jokaiselle ampujalle juuri hänen käyttöönsä oikea aseen perän mitoitus.
Joillakin haulikonvalmistajilla on internet-sivuilla perän mitoitukseen liittyviä ohjeita ja mittataulukkoja.
Tukin valmistus prosessi
Tukin kunnostaminen
Tukin kunnostamiseen pitää varata reilusti aikaa, useita viikkoja.
Lakan poistoon voi kulua muutama viikkokin, jos tukissa on paljon kaiverruksia. Lakan poistoon käytetään liuottimia esimerkiksi Nitromorssia. Tilan tuulettamisesta on huolehdittava.
Kolhuja ei saa hioa tasaiseksi. Kolhuja kostutetaan hieman suihkuttamalla vettä suihkepullosta ja kuivataan esim. hiustenkuivaajalla. Työvaiheiden välillä pitää jaksaa odotottaa työn tulosten tulevan näkyviin hitaasti. Isommissa kolhuissa voi käyttää silitysrautaa.
Liian suuri lämpötila voi vaurioitaa puun rakennetta. Rakenne vauriot tulevat esille jälkikäsittelyssä. Hiomapaperia käytetään kevyesti, puun syiden suuntaisesti, viimeistelyyn.
Tukin pitää antaa kuivua rauhassa, ennen viimeistely käsittelyn alkamista ja työvaiheiden väillä.
Esimerkiksi öljytukin öljy käsittelyyn pitää varat aikaa vähintään neljä viikkoa. Öljy imeytyy tukkiin kapilaarisesti, mikä on hidas prosessi. Myös muut jälkikäsittelyt vaativat saman ajan, jos haluaa viimeistellyn lopputuloksen.
Lisää aiheesta:
Ampuma-aseet
Tukki
Haulikko
Kiväärit
Kiväärinpiippu ja nousu
Ammuntatekniikka
Kaliiperien riistaluokitukset
Kiikaritähtäimen valinta
Äänenvaimennin
Hirvikota 