Pöllöt alkavat usein äännellä pesimäreviireillään helmikuussa, mikä on merkki niiden kevätsoidinten alkamisesta. Aktiivisimmat pöllökoiraat ovat äänessä jo tammikuussa ja ne ovat alkaneet esitellä sopivia pesäkoloja naarasehdokkailleen.
Ravinnon määrä vaikuttaakin suuresti pöllöjen elämään, sillä vähäisen ravintotilanteen vallitessa eräät myyränpurijat voivat jättää jopa pesimättä. Eikä tyhjällä pöllönvatsalla paljon kiinnosta edes huhuillakaan.
Huuhkaja ääntelee mieluiten mänty harjun rinteellä tai avohakkion laidalla
Pöllöistämme suurin aloittaa mahtavan soidinhuhuilunsa jo varhain keväällä. Jo tammikuussa on leutoina pakkasiltoina ollut mahdollisuus kuulla huuhkajan reviirihuhuilua jopa kotipihaan asti.
Tämän jättipöllön kumea HUUU-HU–ääni nimittäin kantautuu jopa viiden kilomerin päähän tyvenellä säällä. Parhaiten huuhkajan soidinääntä pääsee kuulemaan helmi-maaliskuussa alkuillan ja aamuyön hämärässä. Mieluiten huuhkaja ääntelee jonkun laajan mäntyharjun rinteellä tai avohakkion laidalla.
Naavaisten kuusikkojen kätkössä
Salaperäisimmät metsiemme asukit löytyvät naavaisten kuusikkojen siimeksestä. Piskuinen varpuspöllö edustaa pöllökaartimme pienintä jäsentä.
Tämä vain nyrkin kokoinen minipöllö ilmoittaa reviiristään kuitenkin aktiivisesti pesimämetsikön liepeillä. Ääni tosin ei ole ”pöllömäisen” huhuileva, vaan muistuttaa lähinnä punatulkun pehmeää PJYYP-PJYYP-PJYYP-ääntä.
Varpuspöllön pyyppäilyä kuulee parhaiten rehevien kuusimetsien kätköistä maalis-huhtikuussa heti iltahämärän laskeutuessa tai aamuyön hämärässä.
Hyvinä myyrävuosina yksi yleisimmistä pöllöistämme metsäalueilla on helmipöllö.
Sen puputtavaa soidinääntä on vanhakansa aikaisemmin luullut jäniksen synnyttämäksi. Helmipöllö ääntelee salaperäistä PUPUPUPUPUPU -soidinääntään helmi-maaliskuussa yleensä vasta pimeän saavuttua, muutama tunti auringonlaskun jälkeen.
Pienten peltojen ympäröivät kuusikot ja purojenvarsien korvet ovat helmipöllölle mieleen, jossa se pitää reviiriään valitsemansa palokärjenkolon tai pesäpöntön lähellä.
Viirupöllö on harvalukuinen ja melko hiljainen ääntelijä esimerkiksi Kauhajoen ja Isojoen metsissä. Sen huuhkajaa muistuttavaa ääntä voi kuulla hyvällä tuurilla muutama tunti ennen auringonnousua laajojen kuusikkojen ja hakkuualueiden pirstomissa metsissä.
Viirupöllön luontaiset pesäpaikat, savupiippumaiset pökkelöt, ovat talousmetsistämme tyystin kadonneet. Pesäpaikkapulaa korvaamaan on metsiin ripustettu suuria pesäpönttöjä viirupöllölle ja muillekin kolopesijöille.
Vain parhaimpina myyrävuosina voi tavata harvinaisen lapinpöllön ja hiiripöllön paikallisista metsistämme. Sellainen tapaus on ollut viimeksi 1988-89, jolloin pöllökansaa hemmoteltiin runsailla myyräkannoilla. Silloin nämä pohjoisen pesimälajit asettuivat runsaan ravinnon innostamana pohjalaisiin metsiin muutaman parin voimalla.
Peltoaukeiden ja pienten metsäsaarekkeide laidalla
Myös lakeudellakin voi kuulla pöllöjen yöllistä reviirihuhuilua.
Peltoaukeiden ja pienten metsäsaarekkeiden muodostamaa maisemaa saattaa elävöittää yöllä sarvipöllön HUU–ääni. Tämän tupsukorvan ääni muistuttaa hieman huuhkajaa mutta on isoveljeään selvästi muutaman oktaavin korkeampaa.
Myös suopöllön kiivasta puuskutusta voi joskus kuulla peltoaukean keskeltä.
Pöllöretket
Pöllöt ovat äänessä vähän keväästä ja ravintotilanteesta riippuen helmikuulta aina huhtikuun alkuun. Parhainta pöllöjen kuunteluaikaa on maaliskuu, jolloin useimmilla lajeilla on menossa soidinääntelykausi.
Nyt on siis oikea aika lähteä pöllökuunteluille. Pöllökuuntelijan kannattaa suunnata kulku mahdollisimman kuusikkoisille ja laajoille metsäalueille.
Näiltä alueilta löytyy pöllöille sekä ravintoa että pesäkolojakin. Toki peltoalueillakin kannattaa poiketa, jos vaikka sarvipöllö innostuisi metsäsaarekkeesta ääntelemään.
Huonolla ilmalla ei matkaan kannata lähteä.
Paras keli on tuuleton ja muutaman asteen pikkupakkanen. Silloin äänet kuuluvat parhaiten ja kuuntelijakaan ei palelluta itseään pakkasen kynsissä.
Hirvikota 