Satakunta on jaettu neljään hirvitalousalueeseen

Satakunnan alue muodostuu kolmesta erilaisesta maisematyypistä; rannikkoseudusta, peltovaltaisesta eteläosasta sekä metsä- ja suovaltaisesta pohjoisosasta.

Maisemallisen vaihtelun ansiosta myös alueen riistalajisto on hyvin monipuolinen.

Riistalajiston erikoisuus on Suomen alkuperäinen majavalaji, euroopanmajava, jota tavataan Suomessa vakituisesti ainoastaan Satakunnassa.

Satakunnan toimialue on jaettu neljään hirvitalousalueeseen, ja alueella toimii reilu 200 hirvieläimiä metsästävää seuraa ja seuruetta.

Toimialueen noin 15 000:sta metsästyskortin lunastaneesta henkilöstä hirvieläinjahteihin osallistuu arviolta noin 6000 henkilöä.

Kauden kokonaissaaliista 49 % oli vasoja, ja kaadetuista aikuisista hirvistä lievä enemmistö, 51 % oli naaraita. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 92 %.

Pinta-alaan suhteutettuna eniten hirviä kaatui Satakunnan pohjoisella rannikkoseudulla.

Satakunnan toimialueella 2018 kaadettiin 3428 hirveä, joka on noin 400 hirveä eli 14 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Hirvikannan tiheys on viime vuosina ollut Satakunnan alueellisen riistaneuvoston asettamien hirvitiheystavoitteiden ylärajoilla tai yläpuolella.

Syksyn jahdissa hirvikantaa pyrittiinkin harventamaan kohti hirvitalousalueittain asetettuja tavoitetiheyksiä. Luonnonvarakeskus tuottaa lähiaikoina arvion tämän hetkisestä hirvikannan koosta ja rakenteesta.

Lähde: Satakunta – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.