Kaakkois-Suomeen myönnetty viime vuotta enemmän karhunkaatolupia

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomen alueelle poikkeuslupia yhteensä 32 karhun metsästämiseen. Määrä on korkeampi kuin viime vuonna, jolloin Kaakkois-Suomessa kaadettiin 24 karhua.

Riistakeskuksen tiedotteen mukaan

  • Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden-Imatran, Joutsenon, Etelä-Saimaan ja Ylämaan poikkeuslupa-alueilla saa tänä syksynä kaataa 28 karhua.
  • Luumäen, Lemin-Taipalsaaren, Miehikkälän, Savitaipaleen-Suomenniemen, Sippolan, Valkealan-Kouvolan, Vehkalahden-Haminan ja Virolahden alueilla saa kaataa neljä karhua.

Riistakeskuksen mukaan Etelä-Suomeen on myönnetty kaatolupia alueille, joissa karhuja on paljon.

Tiedotteessa kerrotaan, että metsästyksen tarkoituksena on säädellä karhukannan kokoa ja lisätä karhujen ihmisarkuutta. Kaakkois-Suomen alueella karhukannan kasvua halutaan hillitä tai pysäyttää kokonaan.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Kaakkois-Suomessa on tällä hetkellä hieman alle 300 karhua, joista 55 on pentuja.

Koko Suomessa on tälle metsästyskaudelle annettu lupa enintään 384 karhun kaatamiseen. Karhun metsästysaika on elokuun 20. päivästä lokakuun loppuun.

Lähde: Kaakkois-Suomeen myönnetty enemmän karhunkaatolupia kuin viime vuonna – Etelä-Saimaa

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Karhulupien määrä kasvoi 61:llä – karhun metsästys alkaa 20. elokuuta

Suomen riistakeskus on myöntänyt 289 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on 61 lupaa edellisvuotta enemmän.

Suomen riistakeskus on myöntänyt 289 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on 61 lupaa edellisvuotta enemmän.

Poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 95 karhua.

Itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 75 ja läntisellä 20 karhua. Kiintiö on 10 eläintä suurempi kuin edellisvuonna.

Viime metsästyskaudella poronhoitoalueelta saatiin saaliiksi yhteensä 86 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.

Oulun alueelle myönnettiin viisi karhulupaa, vuosi sitten kaadettiin kolme otsoa.

Kainuuseen karhulupia tuli 16 kappaletta, viime vuonna saaliiksi tuli 20 eläintä.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 384 eläintä.

Karhukanta on kasvanut

Kannanhoidollisten poikkeuslupien määrä on suurin Pohjois-Karjalassa, jonne tiheän karhukannan perusteella myönnettiin 163 poikkeuslupaa, 49 viime vuotta enemmän.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on kasvanut edellisvuodesta. Kasvua on tapahtunut Pohjois-Karjalan lisäksi Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Savossa.

Metsissämme liikkuu arvion mukaan noin 2 000 yli vuoden ikäistä karhua ja yli 400 pentua. Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.

Lähde: Karhulupien määrä kasvoi – karhun metsästys alkaa 20. elokuuta | Kaleva.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Etelä-Savossa saa tänä vuonna kaataa 42 karhua – poikkeuslupien määrä kasvoi kahdella

Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Savon alueelle poikkeuslupia yhteensä 42 karhun metsästämiseen. Lupien määrä kasvoi kahdella viime vuodesta. Viime vuonna Etelä-Savossa kaadettiin 38 karhua.

Riistakeskuksen tiedotteen mukaan

  • Enonkosken, Puumalan, Savonlinnan ja Sulkavan yhteislupa-alueelle myönnettiin 15 karhunkaatolupaa.
  • Kerimäen ja Savonrannan yhteislupa sallii viiden karhun metsästämisen.
  • Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Mikkelin alueella saa metsästää kymmenen karhua.
  • Pieksämäen, Rautalammin ja Suonenjoen alueille myönnettiin kuusi kaatolupaa, kaksi enemmän kuin viime vuonna.
  • Mäntyharjun, Heinäveden ja Kangasniemen lupa-alueilla saa kaataa kaksi karhua.

Riistakeskuksen mukaan Etelä-Suomeen on myönnetty kaatolupia alueille, joissa karhuja ja niiden aiheuttamia vahinkoja on paljon.

Tiedotteessa kerrotaan, että metsästyksen tarkoituksena on säädellä karhukannan kokoa ja lisätä karhujen ihmisarkuutta.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Etelä-Savon alueella on noin 260–280 yli vuoden ikäistä karhua. Koko maassa aikuisia karhuja on arviolta 2000.

Koko Suomessa on tälle metsästyskaudelle annettu lupa enintään 384 karhun kaatamiseen. Karhun metsästysaika on elokuun 20. päivästä lokakuun loppuun.

Lähde: Etelä-Savossa saa tänä vuonna kaataa 42 karhua – poikkeuslupien määrä viime vuoden tasolla – Itä-Savo

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Pirkanmaalle yksi karhunkaatolupa vuodelle 2020

Luonnonvarakeskus myönsi luvan tiheimmän karhukannan mukaan. Karhun saa ampua alueella, joka sijaitsee Virtain, Ruoveden ja Mäntän seudun riistanhoitoyhdistyksisen alueella.

Pirkanmaan alueelle on myönnetty metsästysvuodelle yksi karhunkaatolupa 20. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle.

Tällä alueella on tullut Riistakeskuksen mukaan 233 karhuhavaintoja, joista kaksikymmentä on tullut asutuksen lähistöltä. Alueella on Luonnonvarakeskuksen mukaan kaksi karhupentuetta.

Koko Pohjois-Hämeen Riistakeskuksen, johon myös Pirkanmaa kuuluu, alueella on arvioitu elävän 15–20 yli vuoden ikäistä karhua.

Karhun metsästys päättyy viimeistään 31 .lokakuuta.

Koko Suomessa saa tällä metsästyskaudella kaataa yhteensä 384 karhua. Suomessa aikuisia karhuja on noin 2000.

Lähde: Pirkanmaalle yksi karhunkaatolupa vuodelle 2020 | Aamulehti

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Näin syöt ravut oikein – Tapoja on monia

Loppukesän suuri herkku on taas täällä. Savoyn keittiöpäällikkö näyttää, kuinka ravut kuoritaan ja syödään.

Rapukausi on nyt parhaimmillaan. Savoy-ravintolan keittiöpäällikkönä parhaillaan työskentelevä kokki Heikki Kovalainen näyttää muistin virkistämiseksi, kuinka rapu syödään.

”Tapoja on monia. Tavallisimmin aloitetaan saksista. Sitten edetään pyrstöön ja lopuksi herkutellaan kilven rapuvoilla”, Kovalainen sanoo.

Ravuissa on vähän varsinaista lihaa. Sen vuoksi jokaisesta saksiniekasta kannattaa ottaa kaikki irti.

”Imeskely kuuluu ehdottomasti rapuateriaan. Silloin saa nautittua arvokkaan äyriäisen mehukkuudesta täydellisesti.”

Useimmat kokoavat ravunlihat voilla päällystetylle leivälle ja ripottelevat päälle tilliä. Ravut voi syödä myös sellaisenaan.

”Unohtumattomin asiakas oli ruotsalainen herra, joka tilasi ison määrän rapuja. Kun menin noutamaan lautasta pois, ihmettelin, miksi ravut näyttivät koskemattomilta. Vasta keittiössä huomasin, että tyylitietoinen herra oli koonnut syömänsä ravut tarkalleen alkuperäiseen muotoonsa.”

Rapujen kanssa on tapana siemaista jääkylmä snapsi. Juomaksi sopii raikas, aromaattinen valkoviini tai olut.

Niin suurta gourmetherkkua kuin ravut ovatkin, tärkeintä rapuillallisessa on kuitenkin perinne.

Näin syöt ravut oikein – Ravustus – Ruoka – Helsingin Sanomat.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Kainuuseen hirven pyyntilupia reilusti enemmän kuin viime vuonna – Kantaan jätettävä riittävästi sonneja | Suomen riistakeskus

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle syksylle 2319 hirven pyyntilupaa Kainuun alueelle. Pyyntilupien määrä nousi lähes kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna.

Riistakeskus arvioi kokonaissaaliin nousevan 2800 eläimeen. Viime syksynä kaadettiin 2178 hirveä.

Kainuun alueellinen riistaneuvosto on asettanut tavoitetiheydet maakunnan neljälle hirvitalousalueelle.

Suomussalmella tavoitetiheyshaarukka on 2,5–3,3 hirveä tuhannella hehtaarilla ja muilla alueilla 2,4–3,0. Hirvikannan arvioidaan olevan sovituissa raameissa ensi syksyn jälkeen.

Suunnitelman mukaan hirviä olisi tuhannella hehtaarilla Suomussalmella 3,2, Paltamo-Puolanka-Hyrynsalmi-Ristijärvi-alueella 2,85, Kuhmossa 2,7 ja Sotkamo-Kajaani-Vuolijoki-alueella 2,8.

Hirvikannan verotuksen tavoitteet 2020

Hirviluvat ja arvioitu käyttö rhyt Kainuu 2020

Saaliissa tulee olla riittävästi vasoja, jotta hirvikanta olisi ikärakenteeltaan luonnollisen kaltainen. Tämä on varmistettu lupaehdoilla.

Suomussalmen, Puolangan ja Kuhmon pyyntiluvista saa vain osan käyttää aikuisten hirvien metsästykseen. Muualla riittävään vasaverotukseen toivotaan päästävän suositusten avulla.

Aikuisten hirvien pyynnissä huomio tulee kiinnittää siihen, että kantaan jää riittävästi sonneja.

Hirven metsästys alkaa voimassa olevan metsästysasetuksen mukaan lokakuun toisena lauantaina, joka on tänä vuonna 10. lokakuuta. Metsästysaika kestää tammikuun 15. päivään saakka, mutta koiraa ei saa kuitenkaan käyttää tammikuun pyynnissä.

Lisäksi pyyntilupia voi käyttää tietyin ehdoin syyskuun alusta lähtien vahtimalla pellolta. Tarkoituksena on vähentää hirvien aiheuttamia vahinkoja viljelyksillä.

Lähde: Kainuuseen hirven pyyntilupia reilusti enemmän kuin viime vuonna – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Ravustuskaudesta odotetaan keskimääräistä tai jopa hyvää – rapuruton torjuminen on jokaisen vastuulla myös syötit levittävät ruttoitiöitä

Ravustuskausi alkaa tiistaina 21.7. kello 12. Etelä-Suomessa rapusaaliiden arvioidaan olevan vähintään kohtalaisia heti kauden alusta lähtien.

Keski-Suomen vaiheilla kauden alku voi olla heikompi ja pohjoisempana parhaat saaliit saataneen vasta heinä-elokuun vaihteen jälkeen, arvioivat Luonnonvarakeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Kalatalouden Keskusliiton ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen rapuasiantuntijat.

Täplärapu on haitallinen vieraslaji

Täplärapuja ei saa istuttaa edes sellaisiin vesistöihin, joissa niitä on jo entuudestaan. Samalla ehkäistään rapuruton leviämistä täpläravun mukana, sillä täpläravut kantavat lähes poikkeuksetta rapuruttoa.

Rapurutto on haitallinen tai jopa tuhoisa myös täplärapukannoille.

Jokamiehen vastuu harvinaistuneista jokirapukannoista korostuu vuosi vuodelta: jokaisen vesistöstä toiseen liikkuvan tulee huolehtia kalastus- ja ravustusvälineidensä desinfioinnista.

Muut leväsienitaudit

Suosituksena on, että eri vesistöjä varten on omat, erilliset pyyntivälineet. Veneiden tulisi kuivua auringonpaisteessa vesistösiirtojen välillä.

Pilssivedet pitää tyhjentää tarkoin ja tarvittaessa desinfioida.

Lisäksi on muistettava, että rapuja saa säilyttää sumpuissa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty.

Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan täpläravun mukana on voinut kulkeutua pohjoisamerikkalaiselta Tahoe-järveltä myös muita leväsieniä rapuruttoloisen lisäksi.

Tutkimuksessa löydettiin pohjoisamerikkalaisista täpläravuista kaksi toistaiseksi tuntematonta leväsientä, jotka ovat läheistä sukua rapuruttoloiselle.

Toinen löydetyistä leväsienistä muistuttaa jo aiemmin tänä kesänä huomiota herättänyttä, Kaavin Mäntyjärveltä löytynyttä rapuruton sukulaista.

Jokirapu- tai täplärapukantojen romahtamisesta sekä uusista rapuhavainnoista voi ilmoittaa internetissä www.kalahavainnot.fi.

Tietojen avulla selvitetään syitä rapukantojen romahduksiin ja rapujen kannanvaihteluihin, arvioidaan jokiravun uhanalaisuutta sekä suunnitellaan kestävää raputaloutta.

Tiedot jokirapuesiintymistä jäävät tutkijoiden, kalatalousviranomaisten ja -neuvonnan käyttöön.

Lähde: Ravustuskaudesta odotetaan keskimääräistä tai jopa hyvää – rapuruton torjuminen on jokaisen vastuulla – Päivän Lehti

Kategoria(t): Kalastus | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Eläintuhoja torjumaan puutarhassa 12 niksiä – valkoisia sydämiä, chililiuos ym.

Kauriit ja jänikset saavat paljon tuhoa aikaan puutarhassa etenkin näin talvisin. Tässä liuta kokeilun arvoisia vinkkejä, jos pihan aitaaminen ei onnistu.

1. Saippua ja pyykinhuuhteluaine:
Ripusta vahvalta tuoksuvia palasaippuoita puiden oksille tai kiedo runkoihin rättejä, jotka on kasteltu pyykinhuuhteluaineella.

2. Valkosipuli:
Istuta valkosipulia suojaksi arkojen kasvien ympärille. Talvella ja keväällä runkoihin ja oksiin voi sumuttaa valkosipulivettä.

Valkosipulin tavoin toimii myös chililiuos.

3. Verijauho ja ammoniakki:
Etenkin länsinaapurissa luotetaan verijauhon karkottavaan vaikutukseen. Täytä ämpäri vedellä ja lisää joukkoon 1 kg verijauhoa (puutarhakaupasta) sekä 1,5 dl ammoniakkia.

Kasta liuokseen riepuja tai pesusienenpaloja, ja kiinnitä ne puutarhaan karkotteeksi.

4. Koira:
Pihalla liikkuva ja reviirinsä merkitsevä koira on omiaan karkottamaan metsäneläimiä.

5. Ruokintapaikka:
Houkuttele eläimet luvalliseen ruokintapaikkaan, jolloin ne jättävät puutarhan muut kasvit rauhaan.

Tarjoa peuroille ja kauriille kauraa, jäniksille meheviä haavanoksia.

6. Valesydämet:
Leikkaa styroksista valkoisia sydämiä, ja ripusta ne ylösalaisin roikkumaan puiden oksille.

Kauriit luulevat sydämiä lajitovereiden takamuksiksi, ja jättävät ruoka-apajan rauhaan.

7. Valmiit karkotepallot ja -ruiskutteet:
Markkinoilla on useita valmiita peura- ja jäniskarkotteita, joiden käyttö on helppoa ja vaivatonta.

Monesti niiden teho perustuu vastenmieliseen tuoksuun, toisinaan taas ääneen.

8. Liiketunnistinvalot ja heijastimet:
Syttyvä valo säikyttää metsäneläimet tiehensä.

Oksiin voi ripustaa myös heijastimia tai heijastinnauhaa.

9. Lampaanvilla tai koirankarvat (hiukset):
Pyöräytä pesemättömästä lampaanvillasta tai koirankarvasta tukkoja, ja ripusta niitä puutarhaan.

Lampaanrasvan tuoksu säilyy hyvin, ja sen karkotusteho on vahva.

10. Tuomihake ja hajuoksat:
Kata taimien alustat tuomihakkeella. Työnnä tuomen, seljan tai mustaherukan oksia suojaksi toisten kasvien ympärille.

11. Keltainen nauha:
Ympäröi suojattavat istutukset keltaisella varoitusnauhalla.

12. Peurankestävät kasvit:
Sanotaan, että peurat kaihtavat keltakukkaisia kasveja (ainakin niiden kukkiessa).

Peurojen ja kauriiden suosikkeihin eivät kuulu sipulit (Allium), narsissit, rohtosormustinkukka, ukonhatut, akileijat, marunat, unikot, kullerot, päivänliljat ja kuunliljat.

Puuvartisista kasveista ne jättävät yleensä rauhaan tuomen, jasmikkeet, hortensiat, tuhkapensaat, syreenit ja tuijat.

Lähde: Eläintuhoja puutarhassa? Tässä 12 niksiä niiden estämiseen – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Lepakkojen virus voi aiheuttaa ihmisille pandemian mutta lepakot eivät sairastu – evoluutio on hyvittänyt kömpelöä lentäjää erikoisella immuunijärjestelmällä

Hiiri voi lemmikkieläimenä elää kolmevuotiaaksi mutta luonnossa harvoin yli vuoden. Hiirtä pienempi lepakko elää kymmeniä vuosia rankoissa luonnonoloissa. Lepakon elimistön iskukyky kiinnostaa myös ihmisen ikääntymisen ja syöpien tutkijoita.

Kymmenen vuotta sitten suomalainen lepakkotutkija otti turhankin läheistä kontaktia tutkittavaansa.

Löysin sen Suomen ensimmäisen vesikauhua kantaneen lepakon, josta varmaan Ylekin raportoi silloin, nauraa Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen intendentti Thomas Lilley.

Vesisiippa puraisi, kun hän irrotti sitä pyydysverkosta. Muuten niin ei olisi voinut käydäkään, sillä lepakko puree ainoastaan, jos sen yrittää ottaa käteen, Lilley korostaa.

Lepakko ei hyöki kimppuun

Mutta jos se pääsee puremaan, täytyy kyllä mennä pikimmiten hakemaan rabiesrokotteet.

Rokotussarjaan on syytä, vaikka vesikauhu- eli rabiesvirus, lepakkoraivotauti, on Lilleyn mukaan vain yhdellä tuhannesta Suomen lepakoista. Jos tauti ehtii puhjeta, siitä ei jää henkiin.

Raivotauti on ainoa tauti, jonka tiedetään tappavan myös lepakkoja.

Kaikissa eliöissä on viruksia

Sairauksia puhkeaa, kun yhden eliön viruksia päätyy toiseen lajiin, jolle ne ovat uusi tuttavuus. Nyt niin on käynyt ihmisille pahan kerran, ja sen takia sinäkin ehkä luet tätä juttua kotona eristyksissä.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan lepakoissa ei ole suhteellisesti sen enempää taudinaiheuttajia kuin muissa nisäkkäissä tai linnussa. COVID-19-pandemian takia lepakot ovat kuitenkin saaneet pahiksen maineen.

Yunnanista Kiinasta löytyneen lepakonulosteen tutkimusten perusteella laji, josta SARS-CoV-2-virus päätyi ihmiseen, on aasianherkko.

Lepakon kasvot, nenän ympärillä hevosenkengän muotoinen ihopoimu.
Herkkoja kutsutaan myös hevosenkenkäyököiksi. Nimitykselle on niiden kasvoissa selvä peruste, hevosenkengän muotoinen ihopoimu.AOP

Koronatauteja on jäänyt huomaamatta

Lepakoista ihmisiin on tarttunut seitsemän epidemioita aiheuttanutta koronavirusta.

Neljä viime vuosisadan puolella todettua virusta olivat lieviä nuhakuumeen aiheuttajia ja ovat sitä edelleen. 2000-luvun tulokkaista SARS ja MERS ovat COVID-19:ää paljon tappavampia, mutta huonommin tarttuvia.

SARSia ei ole esiintynyt sitten Kiinan ja Kanadan kiinalaisyhteisön vuosien 2002–2003 epidemian. Lähi-idässä virinnyttä MERSiä esiintyy yhä hyvin harvakseltaan eläinperäisinä tartuntoina.

Juuri suuren tarttuvuutensa takia pandemiaksi yltyi COVID-19, ei COVID-jokin-aiempi-vuosiluku. Koronaviruksia on tarttunut ihmisiin ennenkin, osoittivat kansainvälisen Eco-Health Alliance-järjestön vasta-ainetestit, joita se teki Kiinassa ennen COVID-19:n ilmaantumista.

Testi tehtiin 400 lounaiskiinalaiselle

Kuudelta löytyi muisto lepakolta saadusta tuntemattomaksi jääneestä taudista. Kiinan lepakoista järjestö on löytänyt vuosikymmenen aikana satoja uusia koronaviruksia.

Thomas Lilley arvelee, että hänen ei tarvitsisi lähteä omasta varsinaissuomalaisesta pihapiiristään lisätäkseen lukua. Lilleyn kivikellarissa horrostaa pohjanlepakoita.

Ennustan, että jos menen tuonne kellariini ja otan näytteen pohjanlepakosta, niin löydän uuden koronaviruksen, Lilley sanoo.

Monet tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että zoonooseista todennäköisesti tiedetään vain hyvin pieni osa. Zoonoosit ovat tartuntatauteja, joiden aiheuttajat voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin.

Uudet taudit jäävät helposti huomaamatta, jos oireet ovat lievät tai epämääräiset, ja etenkin, jos ihmiset eivät tartuta toisiaan. Epidemia niistä voi tulla vasta, kun ne tarttuvat ihmisestä ihmiseen.

Jos lepakon virus sairastuttaa ja jopa tappaa raavaan ihmisen, miten on mahdollista, että alle 15-grammainen aasianherkko ei ole moksiskaan elimistössään loisivasta seuralaisesta?

Thomas Lilleyn vastaus voi yllättää. Syynä on taito, jota ei ole millään muulla nisäkkäällä.

Lentämisestäkö siis kehittyi lyömätön vastustuskyky, ehkä eläinkunnan paras?

Niin, onko se paras, vain millainen se oikeastaan on? Saattaa olla, että paras onkin heikoin immuunivaste, Lilley puntaroi.

Hämmentävä vastaus vaatii palaamista 60–70 miljoonan vuoden taakse, jolloin linnut lentelivät päivisin, mutta yötaivaalla oli vapaata tilaa. Lepakko käytti tilaisuutta hyväkseen.

Yöllä oli paljon ravintoa saatavilla

Lentäviä hyönteisiä oli tosi paljon, eikä mikään saalistanut niitä, kertoo Lilley.

Ensimmäisten lepakkojen oletetaan olleen nykypäästäisen kaltaisia pikkuotuksia, jotka keksivät hypellä puusta toiseen nappaillakseen hyönteisiä.

Toinen teoria on, että ne roikkuivat puun oksalta, kurottelivat ja yrittivät sillä tavalla saada hyönteisiä kiinni.

Jossakin vaiheessa hyppelystä tai kurottelusta tuli liitämistä, ja siitä kehittyi lentokyky, mutta siitä ei tullut lintumaista liihottelua, vaan paljon raskaampaa puurtamista.

Se vaatii niin paljon energiaa, että lepakkojen arvioidaan saalistavan yössä oman painonsa edestä hyönteisiä, Thomas Lilley kertoo.

Lentäminen on lepakkojen elimistölle niin suuri rasite, että välillä niiden omat solut ei kestä sitä, vaan hajoavat, jolloin niiden perimäainesta vapautuu solujen ulkopuolelle.

Jos ihmisessä on vapaasti vaeltavaa perimäainesta, elimistö käy yleensä nopeasti sellaisen kimppuun ja käynnistää erilaisia immuunireaktioita, koska pitää sitä mahdollisena viruksena tai muuna patogeeninä.

Vaimentunut immuunivaste

Jos lepakko tekisi niin, sillä olisi päällä jatkuva autoimmuunireaktio. Lepakko sairastuisi eikä pystyisi hankkimaan ruokaa tai elämään muutenkaan normaalisti, Lilley selittää.

Siksi lepakko antaa olla. Sillä on vaimentunut immuunivaste. Sen elimistö ei hyökkää solujen ulkopuolella ajelehtivaa perimäainesta vastaan, ei omaa mutta ei myöskään vierasta.

Ihmisen puolustusjärjestelmä sen sijaan käyttää niin raskaita aseita, että niistä voi vahingoittua myös ihminen itse.

Monissa taudeissa viruksen isännän elimistön oma reaktio saa aikaan suuremmat oireet kuin taudin varsinainen aiheuttaja, Lilley vahvistaa.

Mikrobit eivät tavoittele isännän sairastuttamista, saati tappamista. Ne pyrkivät vain hyötymään isäntäsoluista voidakseen monistaa itseään. Virus ei pysty muuten lisääntymään. Ellei isäntä reagoi vasteella, se ei sairastu.

COVID-19:n rajuus ei kuitenkaan johdu pelkästään autoimmuunireaktiosta, jolla ihminen tekee vahinkoa omille kudoksilleen. Myös virus tuhoaa keuhkosoluja. Eikö lepakolle käy samoin?

Ei. Niiden suhde on kommensalistinen, josta ei koidu isännälle haittaa. Se on erittäin pitkän yhteisevoluution tuote.

Virus on niin adaptoitunut isäntäänsä, että se pystyy elämään ja monistumaan siinä aiheuttamatta mitään vaivaa, vastaa Thomas Lilley.

Lepakon lentotaito on syy myös siihen, miksi COVID-19:n nostattama korkeakaan kuume ei auta ihmistä.

Ilmassa pinnistelevällä lepakolla on luontaisesti korkea lämpötila

Virukset ovat tottuneet siihen, että lentäminen nostaa lepakon lämpötilan joka yö 40:een tai jopa 42 asteeseen.

Virukset eivät hajoa siitä, selittää Lilley.

Lepakon ja sen virusten kommensalismi on kehittynyt erittäin pitkän ajan kuluessa. Ihmiskuntaa se ei uhkaisi, ellei ihminen itse olisi muuttanut maailmaa niin, että hän joutuu yhä enemmän kosketuksiin muiden eläinten virusten kanssa.

Sepä tässä se suurin ongelma juuri on, toteaa Lilley.

Lepakko on niin pieni otus, ettei se sinällään eritä suurta virusmäärää. Suomessa on niin vähän sekä asukkaita että lepakoita, että riskiä ei ole. Lepakko ei ole täällä myöskään ruokalistalla.

Kiinan eläintorien kaltaisessa paikassa tilanne on toinen. Kun häkeissä pidetyt lepakot stressaantuvat, virusten erittyminen lisääntyy ja ne voivat tarttua johonkin isompaan nisäkkääseen, jolla ei ole sille vastustuskykyä.

Sillä sitten on niin voimakas koneisto ja keho, että se alkaa puskea ulos viruspartikkeleita oikein kunnolla. Samalla tapahtuu mutaatioita, joiden takia virus pystyy tarttumaan ihmisestä ihmiseen.

Tartuntaan voi riittää sekin, että väli-isäntä joutuu kosketuksiin lepakon ulosteen, virtsan tai syljen kanssa. Virusta on myös niissä – mitä stressaantuneempi lepakko, sitä enemmän.

Pandemia on herättänyt joissakuissa lepakkovihaa

Suomessakin näkee mielipidekirjoituksia, joissa arvellaan, että tulevaisuuden pandemiat estettäisiin hävittämällä kaikki lepakot. Kiinassa on jo suoranaista lepakkovainoa, kertoo Thomas Lilley.

Ekosysteemissä yksi plus yksi ei kuitenkaan ole koskaan vain kaksi. Kun yksi asia muuttuu, vaikutukset voivat kertautua odottamattomilla tavoilla.

Se ainakin on selvää, että ellei lepakoita olisi syömässä hyönteisiä ja ruokailemassa kukissa, siitä olisi välittömiä seurauksia kansanterveydelle ja taloudelle.

Esimerkiksi 500 kasvilajia ei pölyttyisi. Tuhohyönteiset lisääntyisivät. Malariaan ja denguekuumeeseen sairastuisi varmasti paljon enemmän ihmisiä, luettelee Lilley.

Ihminen luo tilaisuuksia ”tauti x:lle”

Jos zoonooseille haluaa osoittaa yhden syntipukin, pois putoavat niin virukset kuin lepakot ja muut villieläimet. Jäljelle jää ihminen.

Maapallon asukasluku on kasvanut 1950-luvun 2,5 miljardista lähes kahdeksaan, muistuttaa Thomas Lilley.

Ihmisasutus laajenee uusille alueille, ja viljelymaaksi raivataan yhä enemmän metsää. Muiden eliöiden elintilaa katoaa. Ne siirtyvät lähemmäksi toisiaan ja ihmistä.

Uusi vuorovaikutus lajien välillä tarkoittaa aina uutta mahdollisuutta sille, että jokin patogeeni siirtyy eliöstä toiseen, myös ihmiseen.

Luomme toiminnallamme tällaisia mahdollisuuksia koko ajan, Lilley sanoo.

COVID-19 ei ole viimeinen ”tauti X”; siitä asiantuntijat ovat täysin yksimielisiä

Kun lepakon viruksesta on sairastuttamaan ihminen, voisiko asian kääntää myös positiiviseksi: Onko lepakon immuunijärjestelmästä saatavissa myös oppia, joka auttaisi ihmistä? Varmasti, vastaa Thomas Lilley.

Lepakolla voi olla paljon kerrottavaa ikääntymisestä. Pieneksi nisäkkääksi lepakko nimittäin elää todella vanhaksi. Alle kymmengrammaiset otukset pystyvät elämään monia kymmeniä vuosia.

– Syyksi on ajateltu sitä, että ne pystyvät poistamaan vapaita happiradikaaleja, Lilley kertoo.

Selitys saattaa jälleen olla se, että lentäminen on työlästä. Se saa lepakon elimistön tuottamaan paljon vapaita happiradikaaleja. Niinpä sillä täytyy olla myös tehokas systeemi, jolla se siivoa ne pois härskistämästä solukalvoja, Lilley selittää tätä teoriaa.

Vapaat radikaalit voivat vaurioittaa myös DNA:ta ja lipoproteiineja, jotka kuljettavat veren rasvoja. Siksi vapaita radikaaleja epäillään osallisiksi myös syövän ja sydän- ja verisuonitautien syntyyn.

Lepakot todellakin sairastuvat hyvin harvoin syöpään. Yhden mahdollisen selityksen tarjosi viime vuonna yhdysvaltalainen tutkimus, jossa selvitettiin ympäristömyrkkyjen vaikutusta lepakon soluihin.

Ihmisiin verrattuina lepakoilla todettiin paljon enemmän proteiinia, joka pumppaa soluista vierasaineita. Kun tuon proteiinin toiminta estettiin kokeissa, lepakoillekin alkoi koitua DNA-vaurioita ja solukuolemia. Havainnosta voi tutkijoiden mukaan olla hyötyä myös ihmisten syöpiä vastaan.

Thomas Lilley kiinnostui lepakoista aluksi niiden kaikuluotausjärjestelmän vuoksi. Sen avulla ne löytävät pimeydessä lentelevät hyönteiset. Sitten tutkijaa alkoi kiinnostaa lepakkojen fysiologia, niiden elimistön sopeutuminen ympäristö- ja ilmastohaasteisiin.

– Esimerkiksi se, miten ne pystyvät täällä Suomessa valmistautumaan talveen ja horrostamiseen eli kerryttämään rasvavarastoja syksyllä, kun hyönteismäärät jo vähenevät.

Juuri nyt Lilleylla on aluillaan tutkimushanke ilmastonmuutoksen vaikutuksista muuttavien lepakoiden viruksiin ja muihin mikrobeihin.

Keski-Euroopassa talvehtivat lepakot saattavat kohdata matkoillaan paljon enemmän lajeja kuin vain Suomessa elävät. Lajit reagoivat ilmastonmuutokseen eri tavoin ja eri nopeudella, mistä seuraa uusia kohtaamisia, joissa patogeenit voivat päästä hyppäämään lajista toiseen.

Projektin tarkoituksena on ennustaa noita ilmastonmuutoksen aiheuttamia virus- ja mikrobiympäristöjen muutoksia lepakoissa, Lilley kertoo.

Kaikuluotausääni paljastaa lepakon

Thomas Lilleyn kellarin pohjanlepakot ovat Suomen tavallisin lepakkolaji ja yleisimpiä lajeja koko Fennoskandiassa. Tuore ruotsalaistutkimus kuitenkin kertoo, että pohjanlepakoiden määrä on pudonnut 30:n viime vuoden aikana puoleen.

Suomessa on kaikkiaan 13 lepakkolajia, mutta yksilöiden määristä on vasta hiljalleen alettu saada käsitystä, Lilley kertoo.

Lepakoita on aika hankala tutkia

Ne ovat niin piilottelevia. Olemme joutuneet keksimään erilaisia menetelmiä, joilla pystyttäisiin arvioimaan populaatioiden yksilömääriä ja sitä, muuttuvatko ne vuosittain.

Tutkimusasemahanke yhdistää Suomen kaikkien yliopistojen eläintieteelliset tutkimusasemat, etelärannikon Tvärminnestä Ylä-Lapin Kevoon. Asemilla on automaattidetektoreita, joilla tallennetaan lepakoiden kaikuluotausääniä.

Jokainen lepakkolaji kaikuluotaa omalla tunnusomaisella äänellään. Äänistä saadaan tietoa lepakkojen määrän vaihtelusta eri puolilla maata ja mahdollisesti myös siitä, liittyvätkö vaihtelut ilmastonmuutokseen.

Lepakolla saattaa monen mielessä olla hieman salaperäinen ja pelottavakin vampyyrin maine, mutta todellisuudessa lepakkoja on kaikkialla, ja lähes 1 300 lajista vain kolme käyttää ravinnokseen verta.

Lepakoita on ollut todella paljon, ja kyllä niitä edelleenkin on. Ihmiset eivät vain huomaa niitä, koska he harvoin tarkkailevat luontoa öisin, sanoo Thomas Lilley.

Siellä, missä on päivisin lintuja, on öisin lepakoita, hän summaa.

Kaikki Suomessa elävät lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä, kuten suurin osa maailman muistakin lepakoista. Osa syö hedelmiä, mettä ja siitepölyä. Osalle maistuvat sammakot tai pienet jyrsijät. Jotkin lajit saalistavat öisin muuttavia lintuja.

Lepakot ovat kuitenkin aika generalisteja, varsinkin hyönteissyöjät. Ne syövät oikeastaan kaikkea, mitä eteen tulee, kertoo Lilley.

Thomas Lilley kehuu suomalaisten suhtautuneen lepakoihin aina hyvin ja sanoo, ettei COVID-19 anna mitään syytä muuttaa asenteita.

Jos vintillä on lepakoita, niistä ei ole yhtään enempää haittaa kuin ennenkään. Ne kannattaa jättää elämään omaa elämäänsä rauhassa.

Ellei vintillä oleskella, jätöksiinkään ei ole syytä kajota, ei ainakaan paljain käsin. Vaikka virukset kuolevat nopeasti isäntänsä ulkopuolella, lepakot kasvattavat lantaläjää tuoreella tavaralla joka päivä.

Siivoaminen kannattaa jättää talveen, jolloin lepakot ovat lähteneet. Vintillä lepakot viihtyvät vain kesäisin lisääntymisaikana. Talveksi ne hakevat paikan, jossa lämpötila pysyy noin 4–7-asteisena, luolan tai kellarin.

Jos suomalainen joutuu lepakon kanssa lähietäisyydelle, se tapahtuu todennäköisesti loppukesällä.

Meille Luonnontieteelliseen keskusmuseoon tulee aina paljon kyselyjä elokuussa. Kun nuoret lepakot lähtevät lentoon, ne eksyvät usein avoimista ovista taloihin sisälle. Paksujen hanskojen kanssa lepakon saa sieltä siirtää, neuvoo Thomas Lilley.

Asiantuntijan oma taktiikka on ottaa kiinni sormien pihtiotteella selkäpuolelta, laskostettujen siipien kummaltakin puolelta, lepakon kyynärvarsista. Silloin hätääntynyt lepakko ei pääse puremaan.

Lähde: Lepakkojen virus aiheutti ihmisille pandemian mutta lepakot eivät sairastu – evoluutio on hyvittänyt kömpelöä lentäjää erikoisella immuunijärjestelmällä | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Varpuspöllön pesäpöntön rakennusohjeet – Metsänomistajan kaveri ja myyränpyyntikone

Pieni varpuspöllö (Glaucidium passerinum) on linnustomme salaperäisimpiä edustajia. Pääosin hyvin piilottelevaa elämää viettävä varpuspöllö saalistaa lähes itsensä kokoisia saaliseläimiä ja varastoi ne huolellisesti järjestellen pönttöihin ja luonnonkoloihin.

Varpuspöllö

Varpuspöllö on reviirilintu, mutta sen reviiri voi olla varsin pieni. Reviirinsä omistusoikeutta koiras kuuluttaa laulullaan.

Laulupaikakseen se valitsee tavallisesti jonkin korkean kuusenlatvan pesäkolon läheisyydessä. Kuusi on pesäpuistakin yleisin.

Punatulkun kokoinen pöllö, yläpuolelta lämpimän ruskea, valkopilkkuinen, alapuolelta valkeahko, ruskeajuovainen.

Pää melko pieni. Pituus 15–19 cm, siipien kärkiväli 32–39 cm, paino 47–70 g.

Lintuja pyydystäessään varpuspöllö hyödyntää itse luomaansa paniikkia istumalla rauhallisesti lähes liikkumatta. Kun joku sitä häätämään tulleista linnuista menettää tarkkaavaisuutensa varpuspöllö iskee.

https://i.pinimg.com/564x/de/3f/ad/de3fadfd9961e785433dc0332a7d40a6.jpg

Varpuspöllöä voidaan syystä pitää kuusimetsien lintuna, sillä luonnonpesiin perustuvassa aineistossa (n = 204 vuosilta 1986 – 2004) niissä sijaitsi 53% pesistä.

Kuusimetsien lisäksi varpuspöllö pesii erilaisissa mäntymetsissä 22% ja sekametsissä 21%. Luonnollisesti kolopesijä on ollut eniten vanhoissa metsissä, missä koloja ylipäätään on tarjolla.

Pesäpuuna on tavallisimmin haapa 47%, kuusi 31% tai mänty 17%.

Varpuspöllöt tuntuvat suosivan kuusta (pohjantikan kolo), sillä niiden osuus koloa tarjoavista pesäpuista ei edellyttäisi näin suurta osuutta pesäkolon valinnasta.

Varpuspöllön ääni

 

Varpuspöllön pesä

Erikoisin pesäpaikka lienee maatalon ulkorakennusten rajaamassa sisäpihan pihlajassa sijainnut pesä, joka kaiken lisäksi sijaitsi vain metrin päässä käpytikan, varpuspöllön mahdollisen pesärosvon, pesästä!

Varpuspöllö tuntuu sopeutuvan hyvin elinympäristönsä muutoksiin. Pesä voi sijaita hyvin matalalla, jopa vain 80 cm maanpinnasta.

Varpuspöllö on elävä myyränpyyntikone

Varpuspöllö on reviirilintu, mutta sen reviiri voi olla varsin pieni. Reviirinsä omistusoikeutta koiras kuuluttaa laulullaan. Laulupaikakseen se valitsee tavallisesti jonkin korkean kuusenlatvan pesäkolon läheisyydessä. Kuusi on pesäpuistakin yleisin.

Varpuspöllö on aktiivisimmillaan aamu- ja iltahämärissä.

Silti se saalistaa usein myös päivisin, kuten se tekee talvisin koko valoisan ajan. Varpuspöllön näkee usein istuskelemassa aivan avoimesti puun latvassa, tai muulla näkyvällä paikalla.

Varpuspöllö on elävä myyränpyyntikone, joka ei jää pulaan huonoinakaan myyrävuosina. Loppusyksyinen lajikirjo ja saalismäärä yhdessä pöntössä voi olla hämmästyttävä. Saaliita on ollut enimmillään yli puoliväliin pönttöä.

Koiras esittelee naaraalle alueellaan olevia pesäkoloja, menemällä kololle saalis kynsissään. Se jää aukolle viheltämään ja houkuttelee naaraan luokseen.

Naaraan tullessa paikalle koiras vie saaliin koloon ja poistuu itse sieltä. Naaras käy syömässä myyrän. Jos se ei hyväksy koloa, koiras voi esitellä muitakin koloja, joista naaras valitsee sopivimman.

Varpuspöllön pöntön rakennusohjeet

Varpuspöllö on erikoistunut käyttämään luonnossakin sellaisia puunkoloja pesäpaikkoina, joissa on paksu seinämä. Sinne varpuspöllö joutuu oikein työntäytymään sisään.

Pienin pöllömme, vaatii pönttöönsä tavallista paksumman etuseinän – yli 5 cm paksu.
Kenttäsahalta tulevat pintalaudat ovat oivallisia rakennusmateriaaleja.

varpuspollonpontto

  • Pöntön syvyys ja leveys on 15 – 18 cm
  • Pöntön ulkoseinän korkeus 60 cm
  • Lentoaukon keskipisteen etäisyys katosta 20 cm
  • Lentoaukon halkaisija 45 mm
  • Ripustus korkeus maasta 4 – 6 m
  • Pöntön pohjalle tulee laittaa pehmustetta

Aukean reunat ja mäen päät ovat pöllöistä viihtyisiä paikkoja. Paikan on hyvä olla myös sellainen rauhaisa, jossa ei kuljeskele paljoa ihmisiä.

Huom! Koiras esittelee naaraalle alueellaan olevia pesäkoloja.  Jos se ei hyväksy koloa, koiras voi esitellä muitakin koloja, joista naaras valitsee sopivimman.

Pohja ei saa olla liian upottava

Pöllönpöntön pohja-aineeksi lisätään karkeaa purua, puulastuja ja murskattua lahoa puuainesta, jotka voi sekoittaa sopivaksi.
Pohja ei saisi olla liian upottava (kuten pehmeästä purusta), vaan suunnilleen saman tuntuinen kuin luonnonkoloissa.

Pöntönpohjalle sen verran  pohja-ainesta, että pöntössä on lämmin oltava, eikä pöllö pienellä kaivauksella saa pöntön pohjaa esiin. Kunnon, lämmittävä kerros pohja-ainesta pohjalle silti.

Pohja-aineen on oltava kuitenkin riittävän kuivaa, ettei se tartu poikasiin kiinni niiden kuoriutuessa.

Pönttö ei saa olla sellaisella paikalla, ettei suora auringonpaiste paahduta poikasia, kuten puun pohjoispuolella tai ympärillä olevien puiden varjostamana.

Pöllönpöntöt suositellaan ripustettavan jo syksyllä.

Pesinnän aloitus

Pesinnän käynnistymiseen ja muninnan aloittamiseen vaikuttavista tekijöistä tärkeimmät ovat ravinnon määrä ja saatavuus sekä kevättalven ja kevään lämpötila.

Varpuspöllöjen tunnettu syys- ja talvivarastointi ei ehkä pelkästään liity talviseen ravinnon saantiin, vaan sillä voi olla merkitystä myös lintujen kunnolle pesintään valmistauduttaessa.

Varpuspöllöt kuitenkin käyttävät talvivarastojaan kevään korvalle saakka, millä lienee huomattava vaikutus lintujen keväiseen kuntoon.

Yksi tärkeä syy syksyisen ja talvisen varastointikäyttäytymisen kehittymisen onkin voinut olla ravinnon saannin turvaaminen pesinnän käynnistämiseen. Varpuspöllö käyttää mm. kottaraispönttöjä talvivarastona, joissa voi olla jopa kymmeniä myyriä.

Koiras esittelee naaraalle alueellaan olevia pesäkoloja, menemällä kololle saalis kynsissään. Se jää aukolle viheltämään ja houkuttelee naaraan luokseen.

Naaraan tullessa paikalle koiras vie saaliin koloon ja poistuu itse sieltä. Naaras köy syömässä myyrän. Jos se ei hyväksy koloa, koiras voi esitellä muitakin koloja, joista naaras valitsee sopivimman.

Varpuspöllö munii huhti–toukokuussa 3–8 munaa. Vain naaras hautoo, haudonta-aika 28 vrk. Poikaset lentokykyisiä 30 vrk:ssa.

Varpuspöllö munii joka toinen päivä (toisin kuin esimerkiksi varpuslinnut, jotka munivat munan päivässä) ja haudonta alkaa munapesyeen koosta riippuen noin 5–7 munan jälkeen. Hautovaa varpuspöllönaarasta ei ole helppo saada luonnonkolosta ulos munaluvun tarkistamiseksi.

Poikaset

Muista pöllöistä poiketen varpuspöllöjen munamäärä ja myös poikastuotto on säännöllisesti suuri ja tämä on todennäköisesti sidoksissa lajin lyhyeen elinikään.

Naaras hautoo 28 vrk ja ruokkii kuoriutuneita poikasia koiraan pesän lähelle tuomalla ravinnolla.

Itse naaras lähtee saalistamaan vasta poikasajan loppupuolella. Poikaset jättävät pesän noin 30 vrk vanhoina. Emoistaan riippumattomiksi ne tulevat kuukautta myöhemmin.

Varpuspöllö pesii myöhemmin, kuin muut pöllömme. Myöhäisyys johtuu siitä, että näin varpuspöllö voi ruokkia omia poikasiaan muiden lintujen poikasilla.

Varpuspöllön levinneisyys

Varpuspöllön levinneisyyskartta

Varpuspöllö pesii Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja siitä itään kapealla vyöhykkeellä aina Tyynellemerelle saakka.

Suomessa sen levinneisyys ulottuu yhtenäisenä noin Oulun korkeudelle saakka, mutta sitä tavataan myös pohjoisempana.

Varpuspöllö viihtyy järeissä havupuuvaltaisissa metsissä, joissa on tarjolla vanhoja tikankoloja pesäpaikoiksi.

Vuonna 1982 käynnistyneen petolintuseurannan aikana varpuspöllö on runsastunut, vaikka ilmeistä on, että pöllöjen määrä saattaa vaihdella rajusti myyrätilanteen mukaan.

Maamme varpuspöllökannaksi on arvioitu noin 5 800 paria.

Uhanalaistarkastelussa vuonna 2010 varpuspöllökanta todettiin elinvoimaiseksi. Kahden viimeisen atlaksen välisenä aikana varpuspöllö on saatu pesimään pöntössä, ja pönttöjä on viety metsiin tuhansia kappaleita.

Pöntöissä olevat pesät tulevat tietenkin helpommin löydetyiksi kuin hankalissa luonnonkoloissa kaukana teistä sijaitsevat pesät. Kolmannen atlaksen aineiston mukaan varpuspöllö on yleisin Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla sekä osassa Keski-Suomea.

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Jättirotat pelastavat ihmisiä etsimällä miinoja ja niitä opetetaan jopa haistamaan tuberkuloosia

Jättirottia alettiin kouluttamaan, koska eläimiä oli helposti saatavilla.

Rotta kulkee suorakulmion muotoisen kentän poikki. Puolivälissä se nuuskii, pysähtyy ja kuopsuttaa maata. Nyt on onnistumisen hetki. Siitä kertoo kouluttajan antama merkkiääni, ja rotta saa palk­kioksi banaania.

Eläin haistoi räjähteen ja ilmoitti siitä kuopsuttamalla juuri niin kuin on harjoiteltu.

Tansania on lähellä maamiinoista aikanaan kärsinyttä Mosambikia, sen pohjoinen rajanaapuri. Nykyään rottia ei tarvita enää Mosambikissa, vaan niitä lähetetään töihin Angolaan ja Kambodžaan.

Angolan sodan aikana kylien ympärille kylvettiin maamiinoja

Nyt sodan jälkeen kyliin on vaikea mennä takaisin.

Maamiina on monesti vihreä ja muovinen, eli lapsen silmin se näyttää epäilyttävästi lelulta. Miinoitettuja kyliä on ympäröity varoituslipuilla, jotta perheet tietäisivät suojella lapsiaan.

Vaarallisia alueita yritetään nyt käydä maissa läpi, ennen kuin ihmiset pääsevät palaamaan koteihinsa.

Esityön tekevät rotat

Ne voivat pelastaa monen angolalaislapsen hengen.

Rotat säästävät aikaa ja vaivaa: suorakaiteen muotoisen alueen raivaamiseen menee ihmiseltä neljä päivää, mutta rotalta vain 20 minuuttia.

Samaan työhön koulutetaan muualla maailmassa koiria, mutta ne painavat enemmän kuin rotat. Koirat saattavat räjäyttää miinan astuessaan sen päälle.

Lisäksi koirat leimautuvat aina kouluttajaan. Rotat ovat joustavampia työkavereita.

Rottia kouluttaa Apopo-järjestö, joka saa rahaa valtiolta, järjestöiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta. Yhteistyökumppanina on Morogoron maatalousyliopisto.

Järjestö kerää lahjoituksia tarjoamalla ”sankarirottia adoptoitaviksi”. Säännöllinen lahjoittaja voi nimetä rotan ja saada päivityksiä sen urapolusta.

Järjestön perustaja on belgialainen tuotesuunnittelija Bart Weetjens, jolla oli lemmikkirottia. Hän törmäsi tutkimukseen, jossa hyödynnettiin gerbiilien hajuaistia. Hän pohti, voisivatko rotat haistaa miinoja.

Antwerpenin yliopiston evoluutiobiologian laitokselta löytyi rottatutkija, joka auttoi valitsemaan sopivan rottalajin.

Se on Cricetomys gambianus, savannihamstraajarotta Lajitietokeskuksen suomennoksen mukaan.

Apopon tiedottaja Lily Shallom kertoo, että työ on virallistunut ja laajentunut hankkeen historian aikana. Asiantuntijoita järjestössä on eri puolilta maailmaa, mutta työn­tekijöistä suurin osa on tansanialaisia.

”Meillä on nykyään erilliset osastot koulutukselle, tutkimukselle ja kehittämiselle. Rotat työskentelevät useammissa maissa kuin ennen, ja me julkaisemme artikkeleita tiedelehdissä”, Shallom kertoo.

Rottien koulutus ei ole muuttunut vuosien varrella.

Rotta opetetaan tunnistamaan räjähde jo poikasena. Klassisella ehdollistumisella jyrsijä koulutetaan siten, että se saa räjähteen löytämisestä makupalan.

Harjoittelua hidastaa se, että rotat ovat tarkkoja puhtaudestaan

Heti, jos ne huomaavat turkissaan mutaa, ne jäävät pesemään sitä pois.

Tansanialaiset kouluttajat kertovat, että sadekaudella meno näyttää erityisen huvittavalta. Rottien työtahti hidastuu, kun ne joutuvat joka välissä sukimaan turkkiaan puhtaaksi.

Vaikka jättiläisrotta elää luonnonvaraisena Tansaniassa, sen nahan kestämisestä kovassa auringonvalossa ei olla varmoja. Siksi rottien korviin hierotaan aurinkorasvaa ennen koulutuspäivää.

Koulutus on harrasta ja hiljaista puurtamista. Rotta kulkee valjaissa yhden kouluttajan luota toisen luo ja nuuhkii vimmatusti.

Lähde: Jättirotat pelastavat ihmisiä etsimällä miinoja ja niitä opetetaan jopa haistamaan tuberkuloosia – Tiede | HS.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , | Kommentoi

Itäisessä Suomessa myyrähuippu 2020 – tulevana syksynä | Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan myyräkannat ovat runsastumassa kohti huipputiheyksiä Itä-Suomessa ja paikoin ylimmässä Lapissa.

Keski-Suomessa, Hämeessä, Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä Metsä-Lapissa myyräkannat ovat talven jälkeen alhaiset. Pohjanmaan myyräkannat ovat romahtaneet talven aikana.

Myyrien määrät ovat runsastumassa selvästi Kainuussa, Savossa ja Karjalan maakunnissa.

Näillä alueilla tavattiin keväällä kohtalaisia määriä sekä peltomyyriä että metsämyyriä ja lajien lisääntymiskausi oli alkanut tehokkaasti.

On odotettavissa, että kannanvaihtelun huippuvaihe saavutetaan Itä-Suomessa syksyllä 2019.

Myyräkannat runsastuivat kohtalaisesti viime vuonna myös eteläisessä ja lounaisessa Suomessa ja kantojen ennustettiin saavuttavan huipun syksyllä 2019. Myyrien määrät kuitenkin laskivat laajalti talven aikana.

On epätodennäköistä, että eteläisen ja lounaisen Suomen myyräkannat kasvaisivat merkittäviksi syksyyn mennessä.

Myyräkannat ovat keskisessä Suomessa ja Pirkanmaalla edelleen alhaisia syksyn 2017 huipun ja vuoden 2018 romahduksen jälkeen. On kuitenkin odotettavissa, että myyräkannat alkavat kasvaa maltillisesti tänä vuonna.

Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla koettiin myyrähuippu syksyllä 2018. Kannat ovat talven aikana romahtaneet laajalti näillä alueilla. Odotettavissa on, että myyrien määrä pysyy läntisessä Suomessa alhaisena kesään 2020 asti.

Pohjois-Suomessa myyräkannat ovat kasvaneet verkkaisesti

Oulun ympäristössä ja Perämeren pohjukassa myyräkannat olivat viime syksynä kohtalaisen runsaat, mikä johti paikallisiin myyrätuhoihin taimikoissa ja puutarhoissa.

Oulun ympäristön myyrät ovat vähentyneet talven aikana merkittävästi, mutta Kemin-Tornion suunnalla myyriä oli vielä kohtalaisen paljon.

Valtaosassa Lappia ja Koillismaata myyrämäärät ovat edellisten vuosien laskuvaiheen jälkeen vielä vaatimattomat, mutta selviä nousun merkkejä on havaittavissa.

Tämä ennakoi kannan vahvistumista tänä kesänä ja huippua syksyllä 2020. Käsivarren Lapissa ja Pohjois-Lapissa myyriä oli runsaasti jo syksyllä.

Kannat ovat näillä alueilla säilyneet kohtalaisen vankkoina talven yli, ja tämä ennakoi pikkujyrsijähuippua pohjoisimpaan Lappiin tulevana syksynä. Voi tosin olla, että huippu jää tavallista vaatimattomaksi, koska loppukeväällä kannat paikoin hieman laskivat.

Myös tunturisopuleista oli havaintoja Käsivarren ja Utsjoen tuntureilta huhtikuussa.

Lumen sulamisen aikoihin ei kuitenkaan havaittu liikkuvia yksilöitä, mikä tarkoittaa sitä, että kanta on melko alhaalla.

Ruotsin puolella sopuleita on ollut enemmän, ja voi olla, että tämä heijastuu meillekin kesän myötä. Mitään isoa kannankasvua ei tänä vuonna kuitenkaan ole odotettavissa. Kesällä tuntureilla on kuitenkin mahdollista nähdä yksittäisiä tunturisopuleita.

Tuhojen ja myyräkuumeen riski kasvussa Itä-Suomessa

Myyrätuhoja on paljastunut hangen alta Oulun ja Kemin ympäristöstä. On todennäköistä, että metsäpuun taimia on joutunut myyrien syömäksi myös etelämpänä Pohjanmaalla.

Myyrien syömiä havupuun taimia ei kannata heti alkukesällä korvata uusilla, koska pahastikin vioitetuilla nuorilla taimilla on vahva toipumiskyky. Lopullinen kuolleisuus ilmenee usein vasta juhannuksen jälkeen.

Itäisessä Suomessa on merkittävä myyrätuhojen riski talvella 2019-2020. Taimien istuttaminen on suositeltavaa tehdä nyt heti mahdollisimman varhain kasvukaudella tai, vaihtoehtoisesti, mikäli mahdollista, siirtää kesään 2020, myyrähuipun jälkeen.

Syksyllä istutetut taimet maistuvat myyrille paremmin kuin keskellä kesää istutetut. Tärkeää on myös pyrkiä poistamaan heinäkasvillisuus uudistusaloilta mahdollisimman kattavasti.

Puumala-virus tartuntariski

Korkeat metsämyyräkannat, ensi syksynä varsinkin Itä-Suomessa, lisäävät myyräkuumetta aiheuttavan Puumala-viruksen tartuntariskiä.

Riski kasvaa loppusyksyllä, jolloin metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin.

Virus tarttuu ihmisiin hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn välityksellä, joten tartuntamahdollisuus on suurin ulkorakennuksissa, joihin metsämyyrillä on pääsy.

Lähde: Itäisessä Suomessa myyrähuippu tulevana syksynä – Luonnonvarakeskus

Kategoria(t): Metsänhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Makuupussi valitaan käyttötarkoitukseen sopivaksi – hyvä säilyttää avattuna

Makuupussin valinta on yksi vaelluksen kulmakivistä kaikkina muina vuodenaikoina paitsi keskikesällä, jolloin tarkenee minkälaisella kankaalla tahansa.

Yleensä makuupussia käytetään useampanakin vuodenaikana, joten on syytä hieman perehtyä makuupusseihin ennen sellaisen ostamista ja varsinaista retkeä.

Kesämakuupussi ei tarvitse samoja ominaisuuksia kuin talvikäyttöön soveltuva. Makuupussit lajitellaan yleisesti kesä-, kolmenvuodenajan- ja neljänvuodenajan makuupusseihin.

Lapselle makuupussia ostettaessa lämpötila-arvoja ei voi käyttää valintakriteerinä, sillä lapsen lämmöntuotto on vasta kehitysasteella. Siksi Comfort-arvojen mukaisesti valittu makuupussi voi todellisuudessa ollakin kyseisessä lämpötilassa aivan liian viileä lapselle.

Mieti kuinka kylmä yöllä on normaalisti kohteessa, jossa makuupussia aiot käyttää. Lisää aina pieni turvamarginaali odotettujen olosuhteiden ja makuupussin haluttujen lämpötila-arvojen välille. Muista myös että makuupussin toimintaan vaikuttaa makuualusta.

Kun tiedetään mille vuodenajalle halutaan makuupussi voidaan alkaa katsomaan makuupussille ilmoitettuja lämpötiloja, josta löytyy se itselleen sopivin.

Tosin jos et 100 % varmuudella retkeile kuin keskikesänä niin osta mikä tahansa makuupussi ja tarkenet varmaan ihan hienosti.

Kylmän sään telttayöpymisissä lasten kanssa tulee valita sopivan kokoinen makuupussi. Liian pitkää makuupussia pystyy lyhentämään jalkopäästä. Lyhentäminen kannattaa tehdä siten, että ylimääräinen osa jää makuupussin sisälle, se toimii lisälämmikkeenä jaloille.

Liian leveä makuupussi sen sijaan on hankalampi, sillä lapsen oman kehon tuottama energia ei yleensä riitä pitämään ylimääräistä ilmatilaa lämpimänä. Tärkeintä on pitää huolta, että lapsi syö hyvin ja liikkuu itsensä lämpimäksi ennen makuupussiin menoa.

Makuupussista ilmoitetaan kolme lämpötilaa.

Makuupussien lämpötilat ilmoitetaan kolmiportaisesti EN 13537 –standardilla. On muistettava, että ihmiset kokevat kylmyyden eri tavalla.

Kylmyyden tunteeseen voivat vaikuttaa mm. nukkujan ikä, sukupuoli, väsymys, fyysinen kunto ja makuualusta.

Suomessa hyvin eristävän makuualustan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, jossa maa on suurimman osan vuodesta viileä, vaikka ilman lämpötila olisiin melko korkea.

Comfort: kesämakuupussi
Lämpötila esim. -4 astetta, jossa keskivertonainen nukkuu yönsä mukavasti. Tätä lämpötilaa voi pitää ohjeellisena valittaessa makuupussia naiselle ja aloittelevalle retkeilijälle.

Skaala on kuitenkin laaja ja kevyimmillään ne ovat lähinnä tarkoitettu sisäkäyttöön tai trooppisiin maihin matkaaville mutta paksuimmillaan ollaan jo hyvin lähellä 3-vuodenajan makuupussia.

Kesämakuupussi on karkeasti sanottuna alle kilon painoinen.

Limit: kolmenvuodenajan makuupussi
Lämpötila esim. -10 astetta, jossa keskivertomies nukkuu yönsä kokematta kylmyyttä. Tätä lämpötilaa voi pitää ohjeellisena valittaessa makuupussia kokeneelle retkeilijälle.

Kolmenvuodenajan makuupussit ovat paksumpia ja niitä voidaan yleinsä käyttää keväästä-syksyyn riippuen pussin paksuudesta ja käyttäjästä.

Painoa kolmenvuodenajan makuupussilla on 1-2 kiloa ja hintaa on kertynyt jo selkeästi edukasta kesämakuupussia enemmän.

Extreme: neljänvuodenajan makuupussi
Alin lämpötila esim. -28 astetta, jossa selviää yön yli kärsimättä hypotermiasta.

Talvimakuupussit ovat paksuja ja tarkoitettuja kovaan pakkaseen. Paksuimmat mallit koostuvat useasta sisäkkäisestä pussista lämmöneristyskyvyn parantamiseksi.

Tukevampi talvimakuupussi painaa noin 3 kiloa.

EN 13537 –standardissa keskivertomiehen oletetaan olevan 173 cm pitkä ja painavan 73 kg. Naisen taas oletetaan olevan 160 cm pitkä ja painavan 60 kg.

Molempien iäksi on oletettu 25 vuotta. EN 13537 –standardin mukaiset lämpötilat edellyttävät makuupussin oikeaa käyttöä, asianmukaista makuualustaa sekä aluskerraston käyttöä nukuttaessa.

Ahkerasti retkeilevän käytössä hyvä valinta on niin sanottu kolmen vuodenajan pussi, jonka mukavuuslämpötila on muutaman asteen pakkasen puolella.

Kolmen vuodenajan makuupussilla pärjää keväästä syksyyn ja lisäksi sillä tarkenee talvellakin kamiinalla lämmitetyssä teltassa. Varsinaiset talvimakuupussit ovat liian lämpimiä kesäkäytössä.

Talvimakuupussit ovat huomattavasti kalliimpia ja painavampia kuin kolmen vuodenajan tai pelkästään kesäkäyttöön tarkoitetut ultrakevyet pussit.

Talvipussin vetoketju on yleensä hyvin lyhyt ja sen sisäpuolelle on ommeltu lämpölukko. Lisäksi pussin suulla on erikseen kiristettävä lämpölukko, joka estää lämpöisen ilman karkaamisen pussista kylkeä käännettäessä.

Talvipussin voi myös tehdä laittamalla kaksi pussia päällekkäin, esimerkiksi kesäpussin kolmen vuodenajan pussin sisälle.

Erittäin kylmässä kelissä voi laittaa kolmen vuodenajan pussin talvimakuupussin sisällekin. Etuna kaksikerroksisessa pussissa on hyvä tuuletettavuus.

Ihminen hikoilee yöllä pussiin keskimäärin 0,5 litraa. Kosteuden pois saamiseksi pussi kannattaa tuulettaa joka aamu ulkona säiden sen salliessa.

Makuupussin koko ja muut merkinnät

Hyvässä makuupussissa on hartioiden kohdalla ns hartialukko, joka estää hengitysaukosta tulevan kylmän ilman kulkeutumisen koko makuupussiin.

Hengitysaukko pitää myös saada kiristettyä pienemmäksi ja on luonnollisesti erittäin hieno asia, jos makuupussi on ihmisvartalon muotoinen.

Makuupussissa ei saa olla ”kasvuvaraa”, sillä muuten se voi olla liian viileä, kun oman ihon lämmöntuotto ei kykenekään lämmittämään sitä riittävästi.

Tarkista pussin sisäpuolen pituus jotta se on riittävä, yleensä ne ovat 180 cm, 195 cm tai 215 cm. Jos maksimimittaa ei ole kerrottu, kannattaa valita makuupussi, jonka kokonaispituus on 20-30 cm yli oman pituuden.

Saatavilla on myös tavallista leveämpiä makuupusseja.

Voit liittää kaksi makuupussia yhteen jos niissä on vetoketjut eri puolilla. Makuupussin tuotetiedoissa on R tai L jotka tarkoittavat oikeaa ja vasenta. Tämä osoittaa millä puollella makuupussia vetoketju on kun makaat pussissa.

Kun pussi on käyttäjälleen sopiva, keho ei joudu lämmittämään liian suurta tilavuutta.

Hieman omaa pituutta pidemmästä makuupussista on etua kesällä tai muuten lämpöisissä olosuhteissa nukuttaessa – lisätila antaa nukkumiseen mukavuutta.

Erillinen sisälakana pidentää makuupussin käyttöikää kun varsinaista pussia ei tarvitse pestä niin usein. Lisäksi sisäpussilla on helppo parantaa oman makuupussinsa lämmöneristystä ja näin käyttää samaa makuupussia pidemmälly syksyyn tai aikaisemmin keväällä.

Jos nukut taivasalla on mahdollista hankkia makuupussiin vedenpitävä päällinen. Myös retkityyny lisää nukkuma mukavuutta.

Kuitu- vai untuvapussi?

Makuupusseja tehdään tekokuitutäytteisinä ja untuvatäytteisinä. Jälkimmäinen on toistaiseksi vielä keveämpi ja lämpimämpi, mutta kehitystä ei pysäytä mikään, joten jossakin vaiheessa tekokuidun ominaisuudet menevät untuvien ohi. Nykyään kyllä kannattaa valita untuva.

Kuitupusseissa eristeenä on synteettinen kuitutäyte.

Kuitutäyte ei ole suhteessa painoonsa yhtä eristävää kuin untuvatäyte, eikä kuitupussi pakkaudu yhtä pieneen tilaan kuin vastaavanlämpöinen untuvapussi.

Kuitupussi toimii kuitenkin kosteissa oloissa untuvamakuupussia paremmin, sillä kastuessaan kuitu menettää eristyskykyä vähemmän kuin untuva. Kuitupussit ovat untuvapusseja edullisempia.

Untuvapusseissa täytteenä on hanhen- tai ankanuntuva. Untuva on painoonsa nähden eristävämpää kuin kuitu.

Myös untuvapussin pakkauskoko on pienempi kuin vastaavanlämpöisen kuitupussin. Untuva kuitenkin eristää hyvin ainoastaan kuivana. Untuvapussit maksavat kuitupusseja enemmän.

Kaksi makuupussia voi yhdistää toisiinsa, jos niissä on samanlainen vetoketju. Toisen vetoketjun oltava oikean- ja toisen vasemmanpuoleinen.

Makuupussin hoito ja säilytys

Jotta kuidut ja höyhenet pysyisivät pöyhkeinä, on makuupussi hyvä säilyttää löyhästi rullalle käärittynä. Teltan pakkaamisessa jo mainittu sullomiskäsittely lisää pussin käyttöikää.

Makuupussi kuivaa yllättävän hyvin teltassakin. Se tulee levitellä auki heti, kun on saanut teltan kasaan ja pakata mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa.

Retkellä makuupussi on hyvä tuulettaa joka päivä, jotta yön aikana kertynyt kosteus haihtuu pussista.

Likaisen pussin voi pestä isossa pesukoneessa tai viedä pesulaan pestäväksi. Untuvapussit pestään untuvalle tarkoitetulla pesuaineella.

Älä käytä huuhteluainetta.

Makuupussin kuohkeuden voi palauttaa kuivaamalla sen alhaisella lämmöllä kuivausrummussa. Valmistajien sivuilta löytää usein hyviä hoito-ohjeita.

Makuupussin pesuväliä voi pidentää käyttämällä erillistä sisälakanaa, joka kerää enimmän hien ja lian. Makuupussilakana myös lisää hieman lämmöneristävyyttä.

Makuupussit on hyvä säilyttää avattuna esimerkiksi vaatekaapissa henkarissa roikkumassa tai erilliseen tilavaan säilytyspussiin pakattuna, jolloin ne säilyvät myös pölyltä suojattuna.

Usein tällainen säilytyspussi tulee untuvapussien mukana, mutta sellaisen voi helposti ommella itsekin vaikkapa vanhasta lakanasta.

Makuupussin keskeiset ominaisuudet

  • Makuupussin lämmöneristys on oleellisin asia.
  • Millä puolella pussia vetoketju on? Oikeakätisille yleensä vasemmanpuoleinen vetoketju on kätevämpi ja vasenkätisille oikeanpuoleinen.
  • Onko makuupussissa lämpökaulus ja lämpölista?
    – Lämpö karkaa helposti pussin suuaukon kautta, ja tämän vuoksi suuaukossa tulisikin olla erillinen lämpökaulus lämmönhukan vähentämiseksi.
    – Toinen vuotokohta on vetoketju, ja kylmiin oloihin tarkoitetuissa pusseissa se on eristetty lämpölistalla.
  • Useista malleista on saatavilla ainakin kaksi eri pituutta nukkujan pituuden mukaan.
    -Jos lyhyempikin versio on ylipitkä, voi ylimääräisen osion kuroa kiinni remmillä, jolloin kehon ei tarvitse lämmittää ylimääräistä ilmaa.
  • Miltä makuupussi tuntuu?
    Testaa makuupussia ennen hankintaa, jolloin voit kokeilla onko malli sinulle sopiva.
    Oikeankokoinen makuupussi ei kiristä eikä ota kiinni mistään kohtaa.
Kategoria(t): Patikointi | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Kanahaukan tavallisia saaliseläimiä ovat varislinnut

Kanahaukan tavallisia saaliseläimiä ovat varislinnut, kyyhkyt, kanalinnut, rastaat, oravat ja jänikset.

Kanahaukka etsii saalista usein korkealla kaarrellen.

Lentää voimakkaasti lyöden siivillään muutaman kerran ja liitäen välillä. Kanahaukan havaitsee usein varisten kiivaiden varoitusrääkymisten opastamana.

Naarasvarista huomattavasti suurempi, koirasvariksen kokoinen.

Hoitamattomissa metsissä kuusitiheiköt haittaavat näköaistin avulla saalistavia petoja, kun taas tällaiset tiheiköt on harvennettu tai hakattu hoitometsissä. Tämä helpottaa kanahaukan ja muiden petojen saaliin näkyvyyttä.

Pesätuhojen osuus oli suurin harvennetuissa, avoimissa metsissä ja lähellä ihmisasutusta, missä närhi, varis ja korppi viihtyvät parhaiten.

Tämä muutos hyödyttää erityisesti näköaistin avulla saalistavia petoja, ja siten sillä on suuret haitalliset vaikutukset lintukantoihin.

Kanahaukkakoiras ei kokonsa puolesta edes pysty saalistamaan metsoa, teerikin on siinä rajoilla,  joten sekin jo pudottaa puolet potentiaalisista kanalintujentappajista.

Hankkeen tutkijat suosittelevat, että metsien harvennuksia tulisi vähentää tai ainakin viivästyttää niin pitkälle kuin mahdollista. Lisäksi tulisi istuttaa mieluummin sekametsiä ja välttää istuttamasta puhtaita männiköitä.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Heinäsorsa eli sinisorsa | metsastajaliitto.fi

Heinäsorsa eli sinisorsa (Anas platyrhynchos) on maailman yleisin sorsalintu. Sopeutumiskykyisenä lajina se on levittäytynyt koko pohjoiselle pallonpuoliskolle äärimmäisen kylmiä tai kuumia elinympäristöjä lukuun ottamatta.

Paino: 900–1 400 g
Levinneisyys: Koko maa
Lisääntyminen: 9–13 munaa

Pyyntiajat: 20.8. klo 12.00- 31.12

Paikallisesti heinäsorsa on tarkka elinvesistöidensä suhteen. Mieluiten se viettää aikaansa rehevissä järvissä tai lammissa, joissa on paljon lajitovereita.

Puolisukeltajana se noukkii vedestä muun muassa selkärangattomia ja kasveja, mutta syö myös heinää ja siemeniä.

Ääni

Lisääntyminen

Heinäsorsa tulee sukukypsäksi vuoden iässä ja pariutuu loppusyksyllä. Naaras valitsee koiraan perusteellisen soidinmenokatselmuksen myötä. Heinäsorsa on yksiavioinen, mutta naaras saattaa hedelmöittyä myös useista koiraista yhtä aikaa.

Tämä ei ole yleensä naaraan oma valinta, sillä heinäsorsilla esiintyy niin sanottuja raiskauslentoja. Näillä joukko koiraita käy pakkohedelmöittämässä naaraan ja varmistaa perintötekijöidensä siirtymisen eteenpäin. Tätä esiintyy myös monilla muilla sorsalajeilla.

Heinäsorsa on ensimmäisiä Suomeen muuttavia lintuja, ja se saattaa munia ensimmäisen kerran jo huhtikuun alussa. Naaras tekee 9–16 munaa pesään, joka on rakennettu rantakasvillisuuteen, vanhaan linnunpesään tai urbaaniympäristössä lähes mihin tahansa, esimerkiksi rakennukseen.

Jos pesä tuhoutuu, naaraalla on vielä 3–4 mahdollisuutta uusintayritykseen. Suurin syy pesintöjen epäonnistumiseen ovat pienpedot. Hautominen kestää vajaan kuukauden.

Metsästys

Saalismäärissä laskettuna heinäsorsa on ollut pitkään Suomen pyydetyin riistaeläin. Pyyntimäärät ovat viime vuosina olleet noin 250 000 ja lähes 300 000 linnun välillä.

Yleisin metsästystapa on passissa odottaminen lintujen säännöllisen lentoreitin tai ruokailupaikan varrella. Houkuttimena voidaan käyttää esimerkiksi kaaveita tai sorsapilliä. Kaislikon/ojan sauvominen tai kahlaus ja ns. ”pomppulintujen pyynti” on myös perinteinen heinäsorsan metsästystapa.

Hyvä noutava koira on ehdottoman suositeltava sorsalintujen metsästyksessä: Rantaveden kasvillisuuden sekaan tippunutta kuollutta lintua tai piiloutuvaa haavakkoa on vaikea löytää.

Heinäsorsa eli sinisorsa | metsastajaliitto.fi.

Tallenna

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi