Princeton University: Researchers identify a common underlying genetic basis for social behavior in dogs and humans

Dogs’ ability to communicate and interact with humans is one the most astonishing differences between them and their wild cousins, wolves.

A new study published today in the journal Science Advances identifies genetic changes that are linked to dogs’ human-directed social behaviors and suggests there is a common underlying genetic basis for hyper-social behavior in both dogs and humans.

An interdisciplinary team of researchers, including those from Princeton University, sequenced a region of chromosome 6 in dogs and found multiple sections of canine DNA that were associated with differences in social behavior.

In many cases, unique genetic insertions called transposons on the Williams-Beuren syndrome critical region (WBSCR) were strongly associated with the tendency to seek out humans for physical contact, assistance and information.

In contrast, in humans, it is the deletion of genes from the counterpart of this region on the human genome, rather than insertions, that causes Williams-Beuren syndrome, a congenital disorder characterized by hyper-social traits such as exceptional gregariousness.

“It was the remarkable similarity between the behavioral presentation of Williams-Beuren syndrome and the friendliness of domesticated dogs that suggested to us that there may be similarities in the genetic architecture of the two phenotypes,” said Bridgett vonHoldt, an assistant professor in ecology and evolutionary biology at Princeton and the study’s lead co-author.

VonHoldt had identified the canine analog of the WBSCR in her publication in Nature in 2010. But it was Emily Shuldiner, a 2016 Princeton alumna and the study’s other lead co-author, who, as part of her senior thesis, pinpointed the commonalities in the genetic architecture of Williams-Beuren syndrome and canine tameness.

By analyzing behavioral and genetic data from dogs and gray wolves, vonHoldt, Shuldiner and their colleagues reported a strong genetic aspect to human-directed social behavior by dogs.

Monique Udell, an assistant professor of animal and rangeland sciences at Oregon State University and the paper’s senior author, collected and analyzed the behavioral data for 18 domesticated dogs and 10 captive human-socialized wolves, as well as the biological samples used to sequence their genomes.

First, Udell quantified human-directed sociability traits in canines, such as to what extent they turned to a human in the room to seek assistance in trying to lift a puzzle box lid in order to get a sausage treat below or the degree to which they sought out social interactions with familiar and unfamiliar humans. Then, vonHoldt and Shuldiner sequenced the genome in vonHoldt’s lab and correlated their findings.

Consistent with their hypothesis, the researchers confirmed that the domesticated dogs displayed more human-directed behavior and spent more time in proximity to humans than the wolves.

The also discovered that some of these transposons on the WBSCR were only found in domestic dogs, and not in wolves at all.

VonHoldt’s findings suggest that only a few transposons on this region likely govern a complex set of social behaviors. “We haven’t found a ‘social gene,’ but rather an important [genetic] component that shapes animal personality and assisted the process of domesticating a wild wolf into a tame dog,” she said.

Anna Kukekova, an assistant professor in the Department of Animal Sciences at the University of Illinois at Urbana-Champaign who is familiar with the research but had no role in it, said that the paper points to these genes as being evolutionarily conserved, or essentially unchanged throughout evolution.

“The research provides evidence that there exist certain evolutionary conservative mechanisms that contribute to sociability across species,” she said. “That they have found that this region contributes to sociability in dogs is exciting.”

Survival of the friendliest

The researchers’ evidence also calls into question the role of domestication in the evolution of canine behavior.

Most experts agree that the first domesticated dogs were wolves that ventured into early human settlements. These proto-dogs evolved not only in their looks, but also their behavior, a process likely influenced by the species’ cohabitation, according to vonHoldt.

However, unlike previous research which suggests that, during the process of domestication, dogs were selected for a set of cognitive abilities, particularly an ability to discern gesture and voice, vonHoldt and Shuldiner’s research posits that dogs were instead selected for their tendency to seek human companionship.

“If early humans came into contact with a wolf that had a personality of being interested in them, and only lived with and bred those ‘primitive dogs,’ they would have exaggerated the trait of being social,” vonHoldt said.

Other authors on the paper were Ilana Janowitz Koch and Rebecca Kartzinel of the Department of Ecology and Evolutionary Biology at Princeton; Andrew Hogan and Elaine Ostrander of the Cancer Genetics Branch, National Human Genome Research Institute the National Institutes of Health; Lauren Brubaker and Shelby Wanser of the Department of Animal and Rangeland Sciences at Oregon State University; Daniel Stahler of Yellowstone Center for Resources, National Park Service at Yellowstone National Park; Clive Wynne of the Department of Psychology at Arizona State University and the Cancer Genetics Branch, National Human Genome Research Institute at the National Institutes of Health; and Janet Sinsheimer of the Departments of Human Genetics and Biomathematics at the David Geffen School of Medicine at the University of California-Los Angeles.

The study, “Structural variants in genes associated with human Williams-Beuren Syndrome underlie stereotypical hyper-sociability in domestic dogs,” was published July 19 by Science Advances. The research was funded in part by Princeton’s Department of Ecology and Evolutionary Biology, Office of the Dean of the College, and Council on Science and Technology, as well as the National Science Foundation (NSF DEB-1245373, NSF DMS 1264153) and National Institutes of Health (NIH GM086887).

Lähde: Researchers identify a common underlying genetic basis for social behavior in dogs and humans

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Tutkimus: Koirat ovat ”kehitysvammaisia susia” – Hypersosiaalinen käytös voi juontua vanhasta geenivirheestä Williamsin oireyhtymä

Koirien mielestä on täysin normaalia käytöstä nuolla vasta tavatun henkilön naamaa. Tällä hyperososiaalisella käytöksellä on varsin mielenkiintoinen tausta.

Koira (Canis lupus familiaris) on suden kesy ja jalostettu muoto.

Vaikka sudet alkoivat kesyyntyä koiriksi jo yli 10 000 vuotta sitten, ovat kaksi eri lajia edelleen geneettisesti lähes identtisiä.

Suurin ero lajien välillä on koirien kyky kommunikoida ja kanssakäydä ihmisten kanssa.

Tutkijat ovat selvittäneet koirien seurallisuuden alkuperää jo aiemmin.

Vuonna 2010 Princetonin yliopiston apulaisprofessori Bridgett vonHoldt jäljitti koirien sosiaalisuuden alkulähteeksi niin sanottua Williamsin oireyhtymää muistuttavan geenimuunnoksen.

Williamsin oireyhtymä on harvinainen geneettinen häiriö, jota sairastavat ovat tyypillisesti erittäin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita.

Ihmisillä oireyhtymä johtuu 7. kromosomissa sijaitsevan elastiinigeenin virheestä.

”Williamsin oireyhtymän yhteydessä esiintyvät luonteenpiirteet ovat hyvin pitkälti yhtäläisiä kesyjen koirien luonteenpiirteiden kanssa. Tämä havainto johti meidät tutkimaan fenotyyppien geneettisten rakenteiden yhtäläisyyksiä”, vonHoldt kertoo Princetonin tiedotteessa.

Nyt tutkijat ovat onnistuneet selvittämään koirien sosiaalisuuden taustoja tarkemmin.

Tuoreessa tutkimuksessa tutkittiin 18 koiran ja kymmenen ihmisiin tottuneen suden käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Koirat osoittautuivat odotetusti susia seurallisemmiksi.

Seuraavaksi tutkijatiimi sekvensoi eläimien dna:ta ja huomasi, että variaatiot koiran kuudennessa kromosomissa olivat yhteydessä siihen, kuinka sosiaalinen koirayksilö on.

Genomin liikkuvien elementtien eli transposonien määrä Williamsin oireyhtymän kriittisellä alueella vaikutti koirien taipumukseen turvautua ihmisen apuun ja seuraan koetilanteissa.

Joitain näistä transposoneista ei havaittu susilla ollenkaan, tutkijat huomauttavat.

Toisin kuin koirilla, ihmisillä Williamsin oireyhtymä johtuu geenien poistumisesta kriittisellä alueella.

Tutkimus osoittaa, miten genetiikka voi vaikuttaa sosiaaliseen käyttäytymiseen koirien, mutta myös muiden lajien kohdalla.

Sen pohjalta voidaan vetää myös johtopäätöksiä siitä, minkälaisia ensimmäiset, yli kymmenentuhatta vuotta sitten ihmisten seuraan hakeutuneet sudet ovat olleet luonteeltaan:

”Emme ole löytäneet ’sosiaalisuusgeeniä’, vaan ennemminkin eläimen persoonallisuutta määrittävän tärkeän geneettisen komponentin. Jos varhaisista ihmisistä kiinnostuneet sudet lisääntyivät toisten ihmisten seurasta pitäneiden susien kanssa, se näkyy luonnollisesti nykykoirien sosiaalisena luonteena.”

Lähde: Tutkimus: Koirat ovat ”kehitysvammaisia susia” – Hypersosiaalinen käytös voi juontua vanhasta geenivirheestä – Tekniikanmaailma.fi

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Valtio tahkosi auton alle jääneellä karhulla yli 2 000 euroa – miksei kuolleita ilveksiä kaupata kotikokkaajille?

Mitä tapahtuu liikenteessä kuolleelle suurpedolle onnettomuuden jälkeen?

Ei ole tavatonta, että karhu joutuu auton töytäisemäksi. Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Kimmo Wetterstrand kertoo, että suurpetojen liikenneonnettomuuksia sattuu Savon ja Pohjois-Karjalan alueella muutamia vuodessa.

Wetterstrand muistaa uraltaan niin susi-, ilves- kuin karhukolaritapauksia, mutta huutokauppoja järjestetään hyvin harvakseltaan.

Poliisi toimii huutokaupan järjestäjänä kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy siihen, että poliisi hälytetään onnettomuuspaikalle, kun suurpetoeläinkolari sattuu.

Toinen syy on, että onnettomuudessa kuollut tai sen seurauksena lopetettu rauhoitettu petoeläin on valtion omaisuutta. Huutokauppatulot tilitetään valtiolle.

Onnettomuuksissa kuolleita hirviäkin huutokaupataan. Kaupan hoitavat yleensä paikalliset riistanhoitoyhdistykset.

Ilomantsin karhu ei ole ainoa laatuaan, kertoo Suomen riistakeskuksen apulaisjohtaja Jari Pigg.

Suurpetoja jää sekä autojen että junien alle. Vuosittain karhuja ja susia on liikenneonnettomuuksissa osallisena 5–10 kumpaakin, ilveksiä taas jopa 30–40.

Teoriassa onnettomuuksissa kuolleita petoja – muitakin kuin karhuja – voitaisiin huutokaupata nykyistä useammin. Esimerkiksi ilveksen turkki on kaunis ja sen lihaa syödään Suomea yleisemmin esimerkiksi Virossa, kertoo Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö Ere Grenfors.

Ilveshuutokauppoja on turha odottaa lähitulevaisuudessa. Piggin mukaan ilves ei ole niin kiinnostava myyntiartikkeli kuin karhu.

Käytännössä kokonaisen suurpedon lähettäminen Ouluun on hankalaa.

Siksi Eviran kanta on, että kunhan trikiinitarkastus on tehty, eläimen omistaja eli valtio saa myydä eläimen lihan suoraan loppukuluttajalle.

Lähde: Valtio tahkosi auton alle jääneellä karhulla yli 2 000 euroa – miksei kuolleita ilveksiä kaupata kotikokkaajille? – Kotimaa – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

HS: Asiantuntijat kertovat, miksi liikenteessä kuolleita ilveksiä ei kaupata kotikokkaajille

Karhu- ja hirvihuutokauppoja järjestetään ajoittain. Lisäksi esimerkiksi ilves on mahdollinen kauppakohde.

Liikenteessä kuolleita suurpetoja voisi periaatteessa huutokaupata nykyistä enemmän, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Onnettomuudessa kuollut tai sen seurauksena lopetettu rauhoitettu petoeläin on valtion omaisuutta. Huutokaupan voitot tilitetään valtiolle. Poliisi järjestää kaupan tämän lisäksi myös siitä syystä, että onnettomuuden sattuessa poliisi hälytetään usein ensimmäisenä paikalle.

Hirvikolareissa menehtyneiden hirvien huutokauppauksen järjestää yleensä paikallinen riistanhoitoyhdistys.

Helsingin Sanomien mukaan onnettomuuksissa kuolleista pedoista voitaisiin periaatteessa huutokaupata esimerkiksi ilvestä.

Ilveksen lihaa syödäänkin Suomea yleisemmin etelänaapurissa Virossa, toteaa Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö Ere Grenfors. Lisäksi ilveksen turkki on näyttävä.

Toistaiseksi ilves ei kuitenkaan ole suomalaisia kiinnostava myyntiartikkeli.

Lähitulevaisuudessa onkin turha odottaa ilveshuutokauppoja, sanoo Suomen riistakeskuksen apulaisjohtaja Jari Pigg.

”Pääsääntöisesti kaadetuista ilveksistä hyödynnetään turkki ja kallo, ja aika moni päätyy täytettäväksi. ”, Ere Grenfors kertoo.

Petolihaan liittyy myös riskejä. Pieni osa ilveksistä ja muista petoeläimistä nimittäin kantaa trikiiniä, joka on ihmiselle hengenvaarallinen loinen. Myös rabies on mahdollinen.

Todella harvoin tällaiset taudit voivat heikentää eläintä niin, että se joutuu kolariin. Siksi liikenteessä kuolleet pedot tulisi lähettää tutkittavaksi Eviran Oulun toimipisteeseen.

Käytännössä kokonaisen suurpedon lähettäminen Ouluun on kuitenkin hankalaa. Siksi Eviran kanta on, että kunhan trikiinitarkastus on tehty, eläimen omistaja eli valtio saa myydä eläimen lihan suoraan loppukuluttajalle.

”Toki hygienia ja lämpötilanhallinta on otettava huomioon. Yleensä eläimen vammat ovat niin suuret ja sisäistä verenvuotoa on niin paljon, ettei eläintä voida hyödyntää”, Eviran mikrobiologisen elintarviketurvallisuusyksikön ylitarkastaja Marjo Ruusunen sanoo lehdelle.

Vaikka kaikki muu olisi kunnossa, eläimen syömistä voi Grenforsin mukaan estää hienovarainen vaisto.

”Karhu on pääosin kasvissyöjä, ja kasvinsyöjän liha on ehkä siten mielletty puhtaaksi ja jopa herkulliseksi. Ilves taas ajatellaan leimallisesti kissapedoksi ja lihansyöjäksi. Ehkä puhdasta lihansyöjää ei ajatella ruokalihana”, Grenfors toteaa.

Lähde: HS: Asiantuntijat kertovat, miksi liikenteessä kuolleita ilveksiä ei kaupata kotikokkaajille – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Jo liki 550 hirvi- ja peurakolaria tänä vuonna – Satakunnan pahimmat vaaranpaikat ovat näillä teillä

Peurakolarien määrä näyttäisi jatkavan kasvuaan Satakunnassa.

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella oli sattunut keskiviikkoiltapäivään mennessä jo 273 kolaria, jonka toisena osapuolena oli valkohäntäpeura.

Valkohäntäpeurojen kanta tuntuu olevan vahvassa kasvussa. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Satakunnassa oli viime talvena noin 11 500 valkohäntäpeuraa, kertoo riistakeskuksen Satakunnan toimialueen riistapäällikkö Antti Impola.

Metsäkauriskolareita oli sattunut keskiviikkoon mennessä 223 ja hirvikolareita 46.

Luvut ovat peräisin riistakeskuksen Oma riista -palvelusta, mihin hirvieläinkolareissa virka-apua antavat suurriistavirka-apuhenkilöt ovat kirjanneet kolaritiedot tämän vuoden alusta saakka.

Kolariluvut kasvanevat loppuvuotta kohti mentäessä kiihtyvällä vauhdilla. Hirvikolareita sattuu tilastojen valossa eniten syys-lokakuussa ja peurakolareita loka-marraskuussa.

Riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluvat Satakunta ja Pirkanmaan länsiosia.

Peurakolarit lisääntyivät Varsinais-Suomen Ely-keskuksen hiljattain julkaiseman Hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman mukaan Satakunnassa tasaisesti vuodesta 2010 vuoteen 2014 saakka.

Lähde: Jo liki 550 hirvi- ja peurakolaria tänä vuonna – pahimmat vaaranpaikat ovat näillä teillä – Satakunnan Kansa

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , | Kommentoi

Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä yli 1200 hirvilupaa viime vuotta enemmän – mahdollista kaataa reilut 5 000 hirveä

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan syksyn hirvenmetsästykseen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin yhteensä 4 122 pyyntilupaa.

Lupamäärä nousi lähes kaikissa kunnissa. Myönnetty määrä on 1 231 pyyntilupaa suurempi kuin edellisvuonna.

Myönnetyillä luvilla on suositusten mukaisesti käytettynä mahdollista kaataa reilut 5 000 hirveä.

Metsästyksen jälkeisen hirvikannan tiheystavoite on 2,5–4,0 hirveä/1000 ha riippuen alueesta.

Myönnetyillä hirvenpyyntiluvilla pyritään pienentämään hirvikantaa erityisesti maakuntien länsiosista, joissa hirvikanta on Luonnonvarakeskuksen tuottamien hirvikantatietojen mukaan runsain.

Lähde: Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä yli 1200 hirvilupaa viime vuotta enemmän

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Ravustuskausi lähestyy — jokirapusaalis on romahtanut Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry:n kalatalousneuvoja Vesa Tiitisen mukaan ennen jopa 50 000 rapua käsittänyt vuosittainen jokirapusaalis on huvennut vain tuhansiin kappaleisiin per vuosi. Tiitinen pitää tätä hyvin huolestuttavana kehityksenä.

Jokirapukantaa Etelä-Karjalan järvissä on vähentänyt veden laadun heikkeneminen — eritoten pienten järvien happamoituminen. Happamassa vedessä rapu ei pysty lisääntymään.

Veden laadun heikkeneminen johtuu Tiitisen mukaan valuma-alueilla tehdyistä toimenpiteistä muun muassa ojituksista, mikä on lisännyt tuntuvasti järviin kohdistuvaa kiintoaine- ja humuskuormitusta. Niiden vaikutusta jokirapukantaan on kalatalousneuvojan mukaan vähätelty.

Vieraslaji täpläravun vuosittainen saalis on satoja tuhansia kappaleita Etelä-Karjalassa. Tiitisen mukaan tuottavat täplärapukannat esiintyvät maakuntamme isoissa reittivesissä.

Hän kertoo, että eri järvien täplärapukantaa vaikuttaa luonnonolosuhteiden lisäksi kaksi asiaa: rapurutto ja Etelä-Saimaalla 3–4 vuotta sitten todettu pystyjalkatauti.

Pystyjalkataudin myötä rapunaaraalta häviävät kokonaan tai osittain pyrstöjalat.

— Se ei pysty laskemaan parittelun jälkeen mätämunia pyrstönsä alle, koska ne eivät pysy siellä.

Kaikki luonnossa esiintyvät täpläravut kantavat täpläravun rapuruttoa.

— Rutto esiintyy täpläravussa melanisaatiotäplinä esimerkiksi selkäkilvessä, saksissa ja jaloissa.

— Kun rapu keitetään, kyseessä olevat kohdat näkyvät täysin mustana kohtana, kun muuten rapu on punainen. Rapu ei ole vaarallista syödä. Tämä on vain esteettinen haitta.

Ainoastaan kaupalliset kalastajat saavat myydä rapuja

Kaupallisessa ravustuksessa täpläravussa esiintyvät melaanisaatiotäplät selkäkilvessä ja saksissa alentavat täpläravun arvon kuitenkin nollaan.

Uuden kalastuslain myötä ainoastaan ELY-keskukseen rekisteröityneet kaupalliset kalastajat saavat myydä rapusaaliitaan. Rekisteröitymistä ei vaadita, jos ravustaja myy yhden ravustuskauden aikana korkeintaan 300 rapua ja nekin suoraan kuluttajille.

Uudet kotimaiset ja eurooppalaiset vieraslajisäädökset lopettavat täpläravun istutukset Suomessa, kuten myös muualla Euroopassa. Kielto koskee kaikkia istutuksia: myös sellaisia, jotka tehdään vesistöihin, joissa jo on täplärapuja.

Kielto liittyy vieraslajien haittojen ehkäisyyn ja suomalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Samalla rajoitetaan rapuruton leviämistä täpläravun mukana.

Lähde: Ravustuskausi lähestyy — jokirapusaalis on romahtanut Etelä-Karjalassa | Etelä-Saimaa

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi