Avainsana-arkisto: Villisikajahti

Villisikojen metsästys on yleistynyt vauhdilla –  Viime vuonna metsästettiin 859 villisikaa

Villisikojen metsästys on yleistynyt Suomessa viime vuosina alueilla, joissa villisikoja liikkuu eniten. Viime vuonna metsästettiin 859 villisikaa, joista lähes 500 Kaakkois-Suomessa ja noin 200 Uudellamaalla. Muilla alueilla metsästettyjen villisikojen määrät vaihtelivat 2:sta 46:een, kertoo riistapäällikkö Erkki Kiukas Riistakeskuksesta. Ero on … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , ,

Saatiinko villisikakanta kuriin Etelä-Karjalassa? – Metsästyksen arvioidaan harventaneen villisikoja, se vaatii kyttäämistä pimeällä

Tuoreimman marraskuun lopun kanta-arvion mukaan Etelä-Karjalan alueella olisi ollut eniten villisikoja Joutsenossa, 62 kappaletta. Ylämaalla arvioidaan olleen 50 yksilöä, Rautjärvellä 30 ja Parikkalassa 20. Villisikojen arvellaan vähentyneen Suomen puolella rajanpinnassa parin viime kuukauden aikana. Parikkalassa ja Rautjärvelläkin on kaadettu jo … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Tre miljoner för att skrämma vildsvin | Jakt & Jägare

Naturvårdsverket satsar över tre miljoner kronor av jaktkortspengarna för att låta forskare undersöka hur vildsvin kan skrämmas bort från grödor. Årets beslut om hur pengarna från jaktkortsavgifterna till Viltvårdsfonden ska fördelas till olika forskningsprojekt premierar främst skador från gäss och … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , ,

Saatiinko villisikakanta kuriin Etelä-Karjalassa? – Metsästyksen arvioidaan harventaneen villisikoja, mutta lauha talvi voi pitää eläimet poissa silmistä

Tuoreimman kanta-arvion mukaan villisikoja on eniten Parikkalassa, Joutsenossa, Ylämaalla, ja Rautjärvellä. Villisikojen arvellaan vähentyneen Suomen puolella rajanpinnassa parin viime kuukauden aikana. Parikkalassa ja Rautjärvelläkin on kaadettu jo tämän vuoden puolella muutama villisika, mutta näkösälle eläimiä on antautunut harvemmin. Riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajat … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Saksassa harjoitellaan jo ASF:n hätätilanteita – sikaruttoa löytyi 42 kilometrin päässä Puolan rajasta

Afrikkalaista sikaruttoa löytyi 42 kilometrin päässä rajasta Puolassa viime viikolla. Eläinlääkäri patistaa metsästämään kaikki villisiat. Saksa varustautuu Afrikkalaisen sikaruton vaaraan maalle tutulla perusteellisuudella. Puolan vastaisella rajalla Saksissa on menossa nelipäiväinen harjoitus, jolla varaudutaan taudin tuloon ja mahdollisiin hätätilanteisiin. Puolan puolelta … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , ,

Tautivaaran vuoksi Huittisten ja Köyliön villisiat halutaan hävittää sikapitäjästä

Huittisten ja Köyliön rajan maastossa on tehty satunnaisia havaintoja villisioista jo vuosien ajan, mutta riistakameran pari viikkoa sitten ikuistama kymmenen sian lauma hirvieläinten ruokintapaikalla yllätti metsästäjätkin. Olemme tienneet, että villisikoja on liikkunut täällä, mutta ainakin itselleni tuli yllätyksenä, että niitä … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , ,

Omatekoiset aitaukset sallittuja villisikojen elävänä pyynnissä

Ruotsissa sallittuja ovat vain ympäristöviraston tyyppihyväksymät aitausmallit. Myös Ruotsissa villisikoja saa pyytää elävänä aitauksen avulla. Ruotsissa sallittuja ovat vain Ruotsin ympäristöviraston tyyppihyväksymät aitausmallit. Suomessa metsästysasetuksen elävänä pyytävää aitausta määrittelevä teksti on hyvin väljä. Sellaisena se myös tulee pysymään, Etelä-Savon alueen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , ,

Berliini varautuu sikaruttoon – rakentamaan aitoja karanteenialuetta varten

ASF:n löytyminen Puolan puolelta rajaa on pelästyttänyt saksalaiset. Berliinissä tilataan pikavauhtia aitaustarvikkeita mahdollisten tautitapausten varalle. Villisioista maksetaan sadan euron tapporaha. Puolasta rajan läheltä löytyneet sikaruttoon kuolleet villisiat ovat pelästyttäneet Saksan pääkaupungin. Kaupunki laatii valmiussuunnitelmat ASF:n varalle ja tilaa aitoja tartunta-alueiden … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , ,

Villisikajahdissa hyökkäys on villisian paras puolustus

Villisikajahdissa kannattaa olla kannattaa valppaana. Hyökkäys on villisian paras puolustus ja nopeus.       Hur vi jagar vildsvin i Dalarna med det sk Mas-hoppet. Bäst effekt om du står framför en stadig björk… pic.twitter.com/46mhrNeGfc — Jossop-Lars 🌭 (@bockfot) December … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , ,

Man skottskadades svårt vid jakt utanför Enköping | SVT Nyheter

En man blev allvarligt skadad under en jakt i Veckholmstrakten sydost om Enköping på lördagen. Hans tillstånd bedöms på söndagsmorgonen vara stabilt. Det var strax innan 22 på lördagen som SOS fick ett samtal om att en man hade träffats … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , ,

Villisika on päätynyt vapaasti metsästettävien lajien listalle – MS II:ssa keksitty ja harppauksin kehittynyt sotateknologia tuli nyt suomalaisiin metsiin

Haitallisten vieraslajien metsästystä helpotettiin lakimuutoksella kesäkuun alussa. Supikoiraa ja villisikaa saa nyt tähtäillä valonvahvistimien ja muiden pimeänäkölaitteiden läpi. Vain vieraslajien metsästämien näillä apulaitteilla on luvallista. Muita eläimiä saa niillä vain tarkkailla, sanoo Max Suominen Suomen Metsästäjäliiton metsästysvälinemyymälästä Eräkontista Aamupostille. Muita … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , ,

Villisiat valtaavat alaa Suomessa – ”Laji tykkää lisääntymisestä eli kun olosuhteet ovat suotuisat, niin se sitten lisääntyy”

Luonnossa ne väistävät ihmistä, mutta autoilijoiden kannattaa pysyä valppaana kolarien välttämiseksi. Leudot talvet ovat saaneet villisiat lisääntymään kovaa vauhtia Vielä toistaiseksi sikojen liikenteelle aiheuttamat haitat ovat vähäisiä, mutta autoilijoiden kannattaa pysyä valppaana, sillä onnettomuuksien määrän voi olettaa kasvavan eläinten lisääntymisen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Villisiat riivaavat Roomaa – metsänvartijat neuvovat väistämään kuin härkätaistelija, jos villisika hyökkää

Rooman kaupunki on harkinnut villisikojen sterilointia niiden määrän hillitsemiseksi. Villisikojen yleistyminen Rooman kaduilla on aiheuttanut huolta Italiassa. Kaupungin viranomaiset pohtivat jopa villisikojen laajamittaista sterilointia pistoksilla niiden määrän hillitsemiseksi, kertoo Siat aiheuttavat vaaraa muun muassa liikenteessä. Maaliskuun loppupuolella 49-vuotias mies kuoli, … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , ,

Ampumaharjoittelu villisian metsästys – Så fixar du skyttet till Vildsvinspasset! | YouTube

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: ,

Täydelliset aseet villisikajahtiin | YouTube

Jahtikuksan Panu Hiidenmies kokeili parhaat kivääri-optiikkavaihtoehdot erityisesti villisikajahti mielessään.   Sako shooting centerissä pääsee kokeilemaan todentuntuista tilannetta. Hyvä syy ajella Lappeenrantaan! Voi olla muitakin syitä.

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,