Avainsana-arkisto: Pienpeto

Riistakeskus kehottaa pienpetopyyntiin – kohteeksi tulisi ottaa erityisesti minkki ja supikoira

Riistakeskus kehottaa tehostamaan pienpetojen pyyntiä ennen kevään pesimäkautta, jotta niiden haitallista vaikutusta linnustoon saataisiin ehkäistyä. Erityisesti haitalliset vieraslajit minkki ja supikoira kehotetaan ottamaan pyynnin kohteeksi. Riistakeskus kertoo varsinkin saaristo- ja kosteikkoalueiden olevan alttiita minkin ja supikoiran saalisvaikutukselle. Niiden saalisvaikutuksen kerrotaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Supikoirien määrä Helsingin alueella kasvaa kasvamistaan – haitallisiin vieraslajeihin kuuluva pienpeto käy äärimmäisen harvoin ihmisen kimppuun

Supikoiraa pidetään Suomen luonnon tuhoisimpana vieraslajina. Se muun muassa tuhoaa lintujen pesiä. Se voi myös kantaa erilaisia sairauksia ja sairastuttaa muita eläimiä. Ihmisten havaintojen pohjalta tehdyn arvion mukaan Helsingissä oli vuonna 2013 noin 300 supikoiraa. Niitä oli jo tuolloin merkittävästi … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Hilleri eli fretti

Noin kilon painoinen näätäeläin. Kesymuotoa frettiä pidetään lemmikkinä ja käytetään apuna kanien ja rottien pyynnissä. Esiintyminen Suomessa on aaltoillut ennenkin. 1500-luvulla laji löytyy turkistilastoista, katoaa kylmällä 1600-luvulla ja palaa takaisin lämpimällä 1800-luvulla. Kantojen vaihtelut ovat olleet myöhemminkin suuria. 1940-luvulla otuksen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Supi ja minkki ovat ongelma: ne syövät munia ja poikasia.

Supi ja minkki ovat ongelma: ne syövät munia ja poikasia. Janakkalan Sanomat. Supikoirat ja minkit ovat todellinen haitta Toivan alueen linnustolle. Ne syövät munia ja poikasia ja niitä on alueella paljon. Etelä-Janakkalan Erätoverien Ismo Pulliainen on pyytänyt supia alueelta 7 … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , ,

Tehoja supikoiran ja piisamin torjuntaan – kultasakaalia esitetään lisättäväksi riistalajeihin

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että vieraslajeja pitäisi voida pyydystää ja tappaa samoilla keinoilla kuin metsästyslain mukaan rauhoittamattomia eläimiä. Valmistelussa olevassa lakiesityksessä supikoira, ja piisami poistettaisiin metsästyslain pyyntirajoitusten piiristä. Kultasakaalia taas esitetään lisättäväksi riistalajeihin. Perusteluissa todetaan, että riistalajina sen kantaa voitaisiin … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , ,

Viime viikonlopun Häijään pienpetopyyntikilpailussa tähtäin oli erityisesti vieraslajeissa – saaliiksi saatiin 230 supikoiraa

Supikoirajahti keväällä on kaikkein tehokkain tapa leikata kantaa, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija. Viime sunnuntaina Häijään Tanssikrouvilla Sastamalassa ei tanssittu jenkan tahtiin, vaan aseteltiin supikoiria, kettuja, näätiä, mäyriä ja varislintuja havupedille. Häijään pienpetopyyntikilpailu järjestettiin toista kertaa. Tapahtumaan osallistui 12 joukkuetta, jossa kussakin … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Liito-orava ahmi itsensä täyteen ja juuttui linnunpönttöön kolmeksi tunniksi Mikkelissä

Ahneelle liito-oravalle kävi köpelösti maanantaina illansuussa Mikkelin Lamminharjulla. Mikkeliläinen Teuvo Särkkä oli aloittelemassa nurmikonleikkuuta, mutta havahtui siihen, että lintupöntön luona kävi kova kuhina. Pönttöön, jossa olivat sinitiaisen poikaset tai ainakin munat, livahti liito-orava ateriaa hankkimaan. Se herkutteli minkä jaksoi, söi … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,