Puutiainen puree koiraa – Anaplasmoosi on puutiaisten levittämä tauti

Anaplasmoosi on puutiaisten levittämä tauti. Puutiaisia voidaan kutsua myös punkeiksi. Ne voivat levittää anaplasmoosia, borrelioosia, ehrlichioosia tai puutiaisaivokuumetta.

Näistä anaplasmoosi, borrelioosi ja ehrlichioosi ovat bakteerien aiheuttamia tauteja, kun taas puutiaisaivokuume virusten.

Anaplasmoosin aiheuttaa Anaplasma phagosytophilum -bakteeri, joka tarttuu koiraan puutiaisen pureman välityksellä. Bakteeri vaatii eläviä soluja kasvualustakseen, joten puutiainen voi kiinnittyä esimerkiksi myös ihmisen iholle ja tartuttaa tauteja.

Anaplasmoosia ja borrelioosia esiintyy Suomessa pääasiassa keväällä, kesällä ja syksyllä. Puutiainen herää keväällä, kun keskilämpötila ylittää viisi astetta.

Anaplasmoosi on Suomessa toistaiseksi suhteellisen harvinainen, mutta sitä esiintyy erityisesti saaristossa ja Ahvenanmaalla. Anaplasmoosia esiintyy kaikkialla Euroopassa, joten matkustavat koirat voivat olla terveysvaarassa.

Puutiainen löytää isäntäeläimen kehittyneiden aistiensa avulla. Sopiva isäntä löytyy esimerkiksi eläimestä lähtevän lämpösäteilyn, äänen ja hajun perusteella.

Puutiainen puree koiraa, tekee samalla tien verisuoneen ja lopulta kiinnittyy. Anaplasmoosin aiheuttava bakteeri piiloutuu elimistöön ja leviää ympäri kehoa verenkierron mukana.

Kaikki pureman saaneet koirat eivät saa tartuntaa, sillä puutiaisen on oltava kiinnittyneenä ihoon vuorokauden ajan, jotta bakteeri tarttuu.

Anaplasmoosin oireet

Oireita ilmentyy yleensä viikkojen sisällä puremasta, mutta koira ei välttämättä saa oireita heti tai ollenkaan.

Sairastuneella koiralla yleisiä oireita ovat kuume, väsymys, syömättömyys ja oireet liikkumisessa. Harvinaisempia oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen sekä yskä.

Anaplasmoosi voi aiheuttaa myös hermostoperäisiä oireita kuten tasapainohäiriöitä, hengitystieoireita, verenvuotoja, ripulia ja oksentelua.

Anaplasmoosin toteaminen ja hoito

Koska anaplasmoosin aiheuttamat oireet voivat olla epämääräisiä ja liittyä muihinkin sairauksiin, sairauden varmistamiseen tarvitaan eläinlääkäriä ja laboratoriotutkimuksia.

Tartuntaa epäiltäessä koirasta otetaan verinäyte, josta tutkitaan vasta-aineiden esiintymistä. Jos vasta-ainetutkimustulos on positiivinen koira on altistunut taudinaiheuttajalle.

Anaplasmoosi hoidetaan antibiooteilla.

Tavallisesti hoito tepsii hyvin. Tauti ei yleensä jää krooniseksi, kun taas borrelioosi voi vaivata koiraa vielä iäkkäänäkin. Anaplasmoosista parantuneet koirat ovat kuitenkin alttiita uudelle tartunnalle.

Mitä jos koirallasi on positiivinen testitulos anaplasmoosista?

Testaamme kaikki Romaniasta saapuvat koirat anaplasmoosin varalta. Testaus voidaan tehdä vasta noin viikkoa ennen koiran saapumista Suomeen, jotta testitulokset ovat ajankohtaisia. Jos anaplasmoosi on positiivinen aloitetaan hoidot heti Romaniassa. Koira saapuu Suomeen sovittuna ajankohtana tuloksen ollessa positiivinen.

Koiran varaaja on välittömästi tiedon saatuaan yhteydessä koiran omistajaan. Tarvittavat antibiootit pyritään saamaan koiran mukaan sen saapuessa Suomeen.

Lähde: Anaplasmoosi – Rescueyhdistys Kulkurit ry – Matkalla kotiin! – Kulkurit.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s