Nuori karhu kiertelee pihoissa ja ui saaresta toiseen Loviisan seudulla – siirtyi tällä viikolla Kouvolaan

Pyhtään suunnasta tullut karhu teki laajan kierroksen Loviisassa, ui saarelta toiselle ja pistäytyi useissa pihapiireissä. Tällä viikolla nuori kontio siirtyi Anjalankoskelle Kouvolan eteläpuolelle.

Loviisan seudulla tehtiin viime viikkoina poikkeuksellisen paljon havaintoja karhusta, joka liikkui laajalla alueella asutusalueiden liepeillä sekä ui mökkisaarille.

Loviisan seudun suurpetoyhdyshenkilö Tom Rikberg vahvistaa, että kysessä on yksi ja sama karhu vaikka havaintoja tehtiin laajalta alueelta.

Karhu tuli Kymijoen yli Myllykoskella, kävi Viirilässä, jatkoi Pyhtäällä moottoritien eteläpuolelle ja sieltä edelleen Ahvenkoskelle ja Valkoon. Valkosta Pernajaan sekä Koskenkylän ja Liljendalin välistä Ruotsinpyhtäälle Viirilän ja Teutjärven alueelle sekä tällä viikolla Kymijoen yli Kouvolan eteläosiin, kommentoi Rikberg karhun reittiä.

Karhusta saatiin paljon havaintoja, koska sille tuli aika monta pihakäyntiä, mutta onneksi se ei asettunut taloksi millekään pihalle, vaan jatkoi nopeasti matkaa, Rikberg kuvaili.

Kyseessä on nuori karhu, jolla kiima sekoittaa päätä, että mennään, mennään, ja ollaan liikkeellä koko ajan, Rikberg kertoi.

Uhkaavista vaaratilanteistakaan ei Rikbergin mukaan ole tullut tietoa, vaikka monet silminnäkijät olivat varsin lähellä karhua. Rikbergin mukaan on harvinaista, että karhu liikkuu pihapiireissä ja asutuksen lomassa.

Karhun nähtiin myös uivat pitkiä matkoja meressä

Ahvenkoskella se ui voimalan eteläpuolelta yli sekä Valkossa se ui yli Loviisanlahden ja nousi maihin Trollholmenissa.

Riistanhoitoyhdistyksen edustajat saivat karhusta runsaasti puheluita, ja sen liikkeistä raportoitiin tiheästi myös Facebookissa.

Hieraisin silmiäni, kun vilkaisin Ahvenkoskenlahdelle veneenlaskupaikkasta oikealle, kaislikon reunassa ruskea mötikkä ui Alholmenin saareen. Karhu kömpi saareen ja katosi sinne.

Soitin naapurille, joka harrastaa metsästystä.

Hän lähti veneellä katsomaan karhun rantautumispaikkaa ja myöhemmin ilmoitti, että kyllä, se oli karhu, kommentoi Maarit Hämäläinen.

Suurpetoyhdyshenkilö Tim Rikberg neuvoo soittamaan 112-hätäpuhelun, jos karhu ilmestyy pihapiiriin aiheuttaa huolta ja pelkoa.

Silloin asia siirtyy poliisille, joka tekee yleensä SRVA:n (Suurriista virka-apupyynnön) paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle, jolla on ohjeet näiden tilanteiden varalta. Nyt seurasimme havaintojen perusteella lähinnä vain karhun liikkeitä takaisin Kymenlaakson puolelle, Rikberg kertoi.

Keskiviikkona Kouvolan Sanomat kertoi, että kyseisestä karhusta on tehty useita havaintoja talojen liepeillä Anjalankosken alueella.

Lähde: Nuori karhu kiertelee pihoissa ja ui saaresta toiseen Loviisan seudulla – siirtyi tällä viikolla Kouvolaan | Paikalliset | Loviisan Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s