Kouvolan Aitomäessä villisiat tönkivät juuri istutetut perunat 

Villisika on arka, mutta onnettomuudessa loukkaantunut karju on ihmiselle hengenvaarallinen.

Villisikojen olemassaolo on näkynyt tänä keväänä kylällä kiusallisella tavalla, vaikka ne arkoja ovatkin. Näin kävi viimeksi keskiviikkoiltana.

Juuri, kun olin saanut perunat maahan, ne tönkivät ne ylös, lukija kertoo.

Lukija ikuisti villisiat videolle omalla pihallaan keskiviikkoiltana. Videolla näkyvää kolmen sian laumaa hän arvioi viime vuoden porsaiksi.

Isompiakin täällä on liikkunut, hän kertoo.

Kanta vaihtelee alueittain

Kouvolassa villisikakanta vaihtelee alueittain. Aitomäessä keskiviikkona nähty kolmen sian lauma saattaa seuraavana päivänä olla kymmenien kilometrien päässä.

Syynä on Valkealan–Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilön Kai Korven mukaan se, että niiden määrä on vielä verrattain pieni ja laumoja on vähän.

Lauma voi kulkea pitkiäkin matkoja etsiäkseen mieleistään ruokaa. Jos kanta on suuri, ne jäävät pienemmälle reviirille pysyvämmin.

Perunat ovat villisikojen suurinta herkkua

Siksi ne Korven mukaan mielellään päätyvät kotitarveviljelijöiden perunamaille. Ammattiviljelmien peruna ei villisioille kelpaa, koska niiden viljelyssä käytetään perunaruttoa torjuvaa myrkkyä.

Villisika on lainsuojaton, koska sen pelätään levittävän vaarallista afrikkalaista sikaruttoa. Emakko, jota porsaat seuraavat on rauhoitettu maaliskuun alusta heinäkuun loppuun. Muuten villisian voi ampua ympäri vuoden.

Metsästys mahdollista koko vuoden

Saaliiksi villisikoja on saatu yksittäisiä kappaleita Kouvolasta. Korven tiedon mukaan Aitomäkeä lukuunottamatta muualta Valkealasta niitä ei ole tänä vuonna ammuttu.

Villisian metsästämistä haittaa Korven mukaan sen ripeä liikkuvuus ja iso elinalue. Sikoja ei välttämättä näe kahta kertaa peräkkäin samalla ruoka-apajalla.

Sillä pitää olla esimerkiksi iso ja houkutteleva kuminapelto, että se jää siihen pidemmäksi aikaa.

Villisian porsinta alkaa kevättalvella. Sen takia syksyllä tavattavissa laumoissa siat voivat olla hyvin eri kokoisia. Talven jälkeen villisiat liikkuvat aktiivisesti ruuan perässä.

Loukkaantunut sika on vaarallinen

Korven mukaan villisikaa ei tarvitse pelätä, ellei se ole loukkaantunut. Haavoittunut karju on terävien torahampaidensa takia hengenvaarallinen.

Liikenteessä sattuneet villisikakolarit luokitellaan vaarallisiin suurriistavirka-apua vaativiin onnettomuuksiin.

Ne ovat vaarallisuudeltaan samaa luokkaa kuin suurpeto-onnettomuudet, vaikka villisikaa ei suurpedoksi luokitellakaan.

Onnettomuustilanteessa autosta EI SAA poistua, vaan hälyttää apua, Korpi sanoo.

Villisikojen lisäksi Korven mukaan Valkealassa tehdään edelleen karhuhavaintoja. Alkuviikosta karhu särki mehiläispesiä Voikkaan Mattilassa.

Lähde: Aitomäessä villisiat pyrkivät pihalle ja tönkivät perunat – Katso videolta! – Kouvolan Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s