Onko päätös valkoposkihanhista yhtä vaikeaa kuin kesäaika

Ongelma on suuri ja todellinen Pohjois-Karjalassa.

Nyt kevätmuuton aikaan pelloilla on nähty tuhatpäisiä hanhikarjoja. Kanta on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Koko maassa laskettiin viime syksynä olevan lähes 34 000 valkoposkihanhea.

Valtio on korvannut Pohjois-Karjalassa viljelijöille kolmena viime vuotena vuosittain hanhivahinkoja noin yhdellä miljoonalla eurolla.

Selvää on, että nykymeno ei voi jatkua kauan

Kun hanhien määrä kasvaa voimakkaasti, heikkenee karkotusmenetelmien tehokkuus. Onneksi viranomaisilla on riittänyt rahaa korvauksiin ja ketteryyttä kokeilla uusia karkotuskeinoja.

Uusin on ely-keskuksen myöntämät poikkeusluvat 12 Tohmajärven viljelijälle valkoposkihanhien rajoitettuun metsästykseen, mutta vasta syksyllä.

Viljelijät saavat ampua yhteensä 375 valkoposkihanhea vuosina 2020-2021. Uutta on myös hanhien hätistely laservalotykeillä.

Suomen Metsästäjäliitto on 10 vuotta halunnut valkoposkihanhien siirtämistä metsästettävien riistaeläinten joukkoon, koska hanhikanta on kasvanut hallitsemattomaksi ja myös vahingot maataloudelle suuriksi.

Valkoposkihanhi on kuitenkin suojeltu EU:n lintudirektiivillä.

Suomessa ei tähän tyydytä vieläkään, vaan vireillä on kansalaisaloite.

Sillä tähdätään lakimuutokseen, jotta valkoposkihanhien rajoitettu metsästys voitaisiin ottaa osaksi hanhien viljelyksille ja viheralueille aiheuttamien haittojen torjuntaa.

Lähde: Päätös valkoposkihanhista yhtä vaikeaa kuin kesäaika

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s