Päivittäinen arkisto: 07.04.2020

Joutsenten määrä jatkaa kasvuaan – luonnonsuojelulaki uudistuu

Suomessa on jo sadan tuhannen joutsenen kanta. Laulujoutsen aiheuttaa maataloudelle vahinkoa, ja korvauksiin on tulossa parannuksia. Metsästäminen poikkeusluvalla ei saa hyväksyntää. Joutsenten määrä kasvaa Suomessa vauhdilla Joutsenia on Suomen vesistöissä tänä kesänä kaksinkertainen määrä kuin kymmenen vuotta sitten. Kanta kasvaa … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Kommentoi

Itämeren saarilla näkee hyvin muuttolintuja keväisin ja syksyisin – Moni pikkulintu karttaa suurien vesialueiden ylitystä viimeiseen asti

Suurin osa linnuista muuttaa öisin. Kaikkien lajien muuton rytmiikasta ei kuitenkaan tiedetä paljon, koska yömuuton seuraaminen on vaikeaa. Linnut lentävät yön pimeydessä ja niiden muuton voi havaita useimmiten vasta siitä, että yön aikana saareen on tullut tai saaresta on poistunut … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Missä ovat muuttolintujen naaraat? – Ei hätää, koiraat valtaavat vain jo pesäpaikat

Sukupuoli vaikuttaa myös lintuyksilön syysmuuton ajoittumiseen. Lintujen kevätmuutto on parhaillaan käynnissä. Keväisin koiraat saapuvat ennen naaraita vallatakseen parhaat pesimäpaikat. Tuoreen tutkimuksen perusteella syksyn tilanne on päinvastainen. Useilla varpuslintulajeilla etenkin nuoret naaraat muuttavat ennen koiraita. Esimerkiksi peippokoiraat saapuvat keväällä noin viikkoa … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Lintujen ikä, koko ja sukupuoli vaikuttavat muuton ajoitukseen

Keväisin lintukoiraat saapuvat ennen naaraita, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella syksyllä tilanne on päinvastainen. Lintujen kevätmuutossa koiraat saapuvat ennen naaraita vallatakseen parhaat pesimäpaikat, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan syksyisin useiden varpuslintulajien nuoret naaraat muuttavat ennen koiraita. Esimerkiksi peippokoiraat saapuvat keväällä noin viikkoa … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Professori kaipaa tutkimusta haaskojen vaikutuksesta – Kesyyntyvätkö karhut liiaksi?

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan karhujen käytös on muuttunut. Villien karhujen tarkkailu luonnossa tapahtuu yleensä sitä varten rakennetuilla kuvaus- ja katselupaikoilla. Eläimet houkutellaan paikalle ruokinnalla. Turistin kokemuksesta karhukojussa on kirjoittanut mm. Ylen toimittaja Raili Löyttyniemi käytyään muutama vuosi sitten Kuhmossa: … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Metsäala selviää koronakriisistä monia toimialoja paremmin, kärsijöinä etenkin sahateollisuus ja pienyritykset | PTT

Metsäala kokonaisuudessaan selviää koronan aiheuttamista ongelmista monia muita toimialoja paremmin. Erot yritysten välillä ovat suuria. Kemiallista metsäteollisuutta painaa etenkin sanoma- ja aikakauslehtipaperien kulutuksen väheneminen, mutta toisaalta sitä tukee viruksen torjuntatoimien lisäämä pehmopapereiden käyttö ja nettikaupan yleistyminen. Mekaanisen metsäteollisuuden kotimaan tuotanto … Lue loppuun

Kategoria(t): Metsänhoito | Kommentoi

Näin toimit, jos kohtaat karhun – älä juokse!

Lähtökohtaisesti suurpedot väistävät ihmistä, mutta poikkeustapauksessa saatat joutua karhun kanssa silmäkkäin. Asiantuntija neuvoo, miten tulee toimia. Jotain poikkeuksellista on tapahtunut, jos karhun kanssa joutuu samalle marjamättäälle. Karhulla on hyvä kuulo- ja hajuaisti, joten se havaitsee ihmisen jo hyvissä ajoin ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi