Hirvivahingot putosivat 1,4 miljoonaan euroon – Lieksan korvausmäärät pysyneet korkeina

Metsäkeskuksen mukaan yksittäisten kuntien, kuten Lieksan korvausmäärät ovat pysyneet korkeina vuodesta toiseen.

Hirvieläinvahinkoja vuosittain samoilla alueilla

Hirvieläinvahinkoja esiintyi pääosin samoilla alueilla kuin edellisvuosina. Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Edellisvuoteen verrattuna korvausmäärät kasvoivat eniten Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa korvausmäärät kääntyivät laskuun.

Maakunnittaisista muutoksista riippumatta yksittäisten kuntien korvausmäärät ovat pysyneet korkeina vuodesta toiseen.

Tästä hyvä esimerkki on Lieksa Pohjois-Karjalassa, jossa hirvivahinkokorvauksia on maksettu noin 20 00–40 000 euron verran vuosittain.

Hirvituhot

Hirvituhoja esiintyy tyypillisesti noin kolmen metrin mittaisissa mäntytaimikoissa.

Hirvet syövät puuntaimien oksia, latvuksia ja kuorta sekä katkovat puunrunkoja, mikä heikentää taimikon kasvua. Vahingot ovat lisääntyneet viime vuosina myös taimikkovaihetta varttuneimmissa metsissä.

”Talvilaidunalueilla syntyvät pahimmat hirvieläinvahingot vuodesta toiseen. Hirvet kerääntyvät talvilaitumille, pysyvät siellä ja syövät sitä, mitä on tarjolla.

Hirvi on hyvä liikkumaan, mutta se ei usein lähde kahlaamaan paksussa lumessa edes ravinnon perässä”, kertoo kehittämisasiantuntija Heikki Kuoppala metsäkeskuksesta.

Metsänomistajat voivat hakea Metsäkeskuksesta korvausta hirvieläinvahingoista. Hirvieläinvahinkoilmoitus kannattaa tehdä sähköisesti Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa.

Ilmoituksen voi lähettää myös lomakkeella.

Maanomistaja voi itse määrittää hirvivahinkojen mahdollista korvaussummaa hirvieläinvahinkolaskurin avulla. Laskuri sekä tietoa hirvivahinkoarvioinnista, vahinkokriteereistä ja korvauskäytännöstä on Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille tänä vuonna noin 1,4 miljoonalla eurolla. Korvausten määrä väheni 0,6 miljoonaa euroa edellisvuodesta.

Metsäkeskus maksaa korvaukset metsänomistajille viime vuonna arvioitujen tuhojen perusteella.

Korvaukset tulevat maksuun tavallista aiemmin, jo helmikuun aikana.

Metsänomistajille maksetaan 1,4 miljoonan euron tuhokorvausten lisäksi aiemmilta vuosilta siirtyneitä viljelykustannuksia metsänomistajille noin 65 000 euron verran.

Lähde: Hirvivahingot putosivat 1,4 miljoonaan euroon – Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.