Mies ampui hirvenvasaa, vaikka takana oli toinen metsästäjä – kuuli osuman saaneen toverin tuskanhuudot, mutta lähti vielä hirven perään

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi hirvimetsällä törttöilleen miehen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies oli ampunut hirvenvasaa, vaikka tiesi, että eläimen takana oli passissa toinen metsästäjä.

Luoti lävistikin hirven vasan ja osui myös metsästäjään, joka sai osumasta hengenvaaralliset vammat.

Tuomioon johtaneet tapahtumat sattuivat lokakuussa 2018 Pieksämäellä, paikallisen metsästysseuran luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä.

Hengenvaarallisen laukauksen ampunut mies oli ennen onnettomuutta passissa erään tien varrella. Kaksi muuta metsästäjää olivat passissa saman tien varrella.

Kunkin metsästäjän väliin jäi noin 100 metriä.

Vahinko tapahtui, kun tuomitun miehen sekä seuraavalla passipaikalla olleen metsästäjän välistä kulki aikuinen hirvi sekä sen vasa.

Vasa jatkoi matkaa metsästäjien välistä

Tuomittu mies ampui vasaa ensin turvalliseksi määrittämänsä ampumasektorin laidassa. Vasa ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi matkaansa passipaikkojen väliin.

Vaikka vasa oli ohittanut turvallisen ampumasektorin, mies päätti ampua uudestaan.

Luoti läpäisi eläimen ja jatkoi matkaansa osuen takana passipaikallaan olleen metsästäjän alavartaloon. Metsästäjä sai hengenvaaralliset vammat.

Ampuja kuuli osuman saaneen metsästystoverinsa tuskanhuudot.

Siitäkin huolimatta hän oli syytteiden mukaan vielä siirtynyt passipaikaltaan tien toiselle puolen ja ampunut kolmannen laukauksen. Vasta tämän jälkeen hän oli mennyt auttamaan haavoittunutta metsästäjää.

Hirvikivääri tuomittiin valtiolle

Vasa oli ensimmäinen vuonna 1959 syntyneen miehen ampuma hirvieläin.

Kaadon hinta on kova, sillä oikeudessa miehen katsottiin syyllistyneen metsästysrikokseen, törkeään vammantuottamukseen sekä varomattomaan käsittelyyn.

Rangaistukseksi mies määrättiin 30 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Lisäksi miehen hirvikivääri tuomittiin valtiolle ja mies määrättiin metsästyskieltoon ensi vuoden elokuuhun saakka.

Lähde: Käsittämätöntä törttöilyä: Mies ampui hirvenvasaa, vaikka takana oli toinen metsästäjä – kuuli osuman saaneen toverin tuskanhuudot, mutta lähti vielä hirven perään – MTVuutiset.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.