Oulussa Karjasillalta löytyi ilveksen jälkiä – petoyhdyshenkilö: ”Ei aikaisempia havaintoja noin läheltä keskustaa”

Aamulla lumessa näkyi vieraan kissan jälkien lisäksi isomman kissan tassun kuvioita ja jäniksen jälkiä. Lumessa oli myös irtokarvoja. Kuka lie ottanut yhteen kenenkin kanssa.

Verta ei kuitenkaan näkynyt.

Käräjäoja otti kuvia jäljistä ja lähetti ne petoyhdyshenkilölle sekä Karjasillan Facebook-ryhmään. Ryhmässä muutama muukin oli ihmetellyt pihalleen ilmestyneitä outoja jälkiä Karjasillalla.

Ilves on suurilukuisin suurpeto meidän alueella.

Petoyhdyshenkilö Tero Perttunen Oulun riistanhoitoyhdistyksestä tunnisti jäljet ilveksen tekemiksi.

Hän ei käynyt paikan päällä, vaan teki tunnistuksen valokuvista. Karjasillan ilveshavainto on merkitty Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään.

Perttunen kommentoi, ettei ilveksen jälkiä ole aikaisemmin löydetty noin läheltä Oulun keskustaa. Rusakot ja jänikset houkuttelevat ilveksiä, pitkäkorvia liikkuu Karjasillan alueella.

Aina silloin tällöin ilveksen jälkihavaintoja tulee Oritkarin ja Äimäraution seudulta.

Perttunen huomauttaa, että ilves nappaa herkästi myös kissan saaliikseen.

Lähde: Ilveksen jälkiä löytyi Karjasillalta Oulussa – petoyhdyshenkilö: ”Ei aikaisempia havaintoja noin läheltä keskustaa” | Oulu | Kaleva.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.