Hyödynnetään pienpetojen turkis – Luonnonturkis on ekologisesti kestävä

Pienpetoeläinten kantoja harvennetaan riistanhoitomenetelmin ekosysteemin suojelemiseksi.

Luonnonturkis on ekologisesti ja eettisesti kestävä, koska se saadaan talteen laillisen metsästyksen tuloksena.

Riistanhoidossa saaliiksi saaduista pienpetoeläimistä saa aikaan hattuja, liivejä, reppuja ja jopa turkkeja.

Pienpedoista hyödynnetään turkis, jonka saa helpoimmin käyttöön nylkemällä nahan irti, ja lähettämällä sen suolattuna muokkaamoon.

Välineiksi tarvitaan kirurgin veitsi, kampa, asetonia, sahanpuruja, talouspaperia, nauloja, vasara, suolaa ja ilmatiivitä pusseja.

Nylkytyössä tarvitaan terävän puukon lisäksi muun muassa taana, johon nahka pingotetaan kuivumaan.

Kammalla tarkistetaan selkänahasta, ettei siinä ole kovia takkuja. Jos pihkapallot ja takut jäävät karvaan, voi nahka mennä pilalle koneellisessa käsittelyssä. Koneen käsittelyssä nahkasta saattaa lähteä tuppoja pois.

Tässä näytetään kohta kohdalta supikoiran nylkeminen.

Muokkaamoa valitessa kannattaa huomioida tekijän kokemus, tekeekö tekijä muokkauksen itse vai lähettääkö turkiksen eteenpäin muokattavaksi.

Suomen suurin turkismuokkaamo vastaanottaa myös luonnonturkiksia.

Nylkemisen vaiheet

Nylkypuukolla tai kirurgin veitsellä nahkaa irrotetaan ruhosta. Periaatteessa mitä tarkempi ja terävämpi veitsi, sen parempi. Kirurgin veitsi on kätevä, koska se harvoin tarttuu ruhoon kiinni.

Yllätyksiä silti sattuu ja viiltoja tehdessä kannattaa olla varovainen, ettei vahingoita sormia tai rannettaan.

Eläin kannattaa nylkeä tuppeen. Tällä tarkoitetaan turkin irrottamista ylösalaisin aloittaen vaikkapa eläimen takapäästä poikittaisviillolla, takakäpälästä toiseen käpälään.

1. Ripusta supikoira toisesta jalastaan ja viillä nahka auki päkiästä peräaukon yläreunaan.

2. Nylje nahka auki kintereen ympäriltä.

3. Irrota nahka jalasta peukalolla työntämällä.

4. Katkaise nahka käpälän päältä ja vaihda supikoira roikkumaan nyljetystä jalasta. Nylje toinen jalka kuten edellä.

5. Leikkaa nahka poikki jalkojen välistä peräaukon alapuolelta.

6. Ripusta eläin molemmista jaloistaan.

7. Nylje nahkaa, kunnes saat häntäruodon näkyviin.

8. Halkaise nahkaa muutama sentti.

9. Nylje häntää varovasti, kunnes olet varma, että nahka irtoaa työntämällä.

10. Työnnä häntänahkaa ruodon suuntaisesti, kunnes nahka irtoaa. Halkaise häntä kärkeen asti.

Häntäluu irrotetaan tarttumalla nahkaan häntäluun juuresta ja vetämällä luun tupesta. Kun häntä on irroitettu, vedän tapin hännän lävitse.

11. Paina nahka irti etujalkoihin asti – voimaa voi käyttää, nahka kestää kyllä.

12. Vedä etujalka nahan sisältä käpälään asti.

13. Katkaise nahka ja vedä jalka pois.

14. Vedä nahkaa alaspäin, kunnes se irtoaa korviin asti. Käytä apuna sahanpurua.

Jos nahka on irrottaessa tiukassa, käytä purua, niin saat pitävän otteen. Varsinkin pakkasessa säilytetyn eläimen nahka voi olla tiukassa.

Jos eläimessä on kosteutta ja verta, niin nahka saadaan sahanpurun avulla irrotettua tästä huolimatta pois.

Sahanpuru pakottaa nahan lähtemään väkisin.

15. Katkaise korvarustot, pidä puukkoa kohtisuoraan kalloon nähden.

16. Jatka nylkemistä ja leikkaa nahka silmien ympäriltä puukko kallon suuntaisesti, näin silmäluomet pysyvät ehjinä.

17. Nylje huulet ja leikkaa lopuksi nahka irti nenärustosta.

18. Vedä nahka kaapimistukin päälle. Mitä isompi nahka, sitä isompi taanalauta.

Taanalaudalle estetään nahan kutistuminen sen kuivuessa. Kuitenkin kuivatessa nahkaa tulee varoa, ettei venytä nahkaa liikaa taanalaudan päälle.

Taanan ja nahan väliiin kannattaa laittaa paperia, jotta nahka ei tartu lautaan kiinni.

Esimerkiksi näädän nahasta tulee ohkainen, kun se kuivaa.

Tuolloin nahka ei kestä taivutusta. Kun lähetetään nahat muokkaukseen, niin ne pitää pakata huolella. Eläin kannattaa suolata ja laittaa ilmatiivisiin vakuumipusseihin. Näin ei tule sotkua, eikä nestettä pääse valumaan

19. Kaavi vain suurimmat talit irti jääskrapalla, loput suolaantuvat ja poistetaan muokkaamossa.

Nahoista on kaavittava rasva kokonaisuudessaan pois ennen säilömistä. Kun rasva härskiintyy, se aiheuttaa karvan lähtöä sekä nahan haurastumista.

Älä käytä puukkoa, jotta karvatupet eivät vahingoitu.

20. Halkaise koipinahat keskilinjaa kohti.

21. Halkaise lopuksi nahka suoraan keskilinjaa pitkin mattopuukolla.

22. Levitä nahka karvapuoli alaspäin suolausastiaan.

23. Suolaa huolellisesti, muista häntänahka.

Koko lihapuolen pitää olla suolan alla. Anna suolaantua vähintään viikko ennen muokkaamoon lähettämistä.

Kokemuksella nylkeminen sujuu tunnissa, näädät ja minkit hieman nopeammin. Kuivatuksineen yhden ketun käsittelyyn menee kuitenkin kolme päivää.

Video – suolaus

Turkismuokkaamot

Muokkaamoa valitessa kannattaa huomioida tekijän kokemus ja työn laatu, ja se, tekeekö tekijä muokkauksen itse vai lähettääkö turkiksen eteenpäin muokattavaksi.

Suomen suurin turkismuokkaamo vastaanottaa myös luonnonturkiksia:

Modifur

Puh. 06 450 0600

www.modifur.fi

Katso tästä: nahan lähetysohjeet.

Lähde: Supikoiran nylkeminen – kuvat ja video

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.