Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen alueella saaliiksi lähes 2800 hirveä – käyttöaste 80 prosenttia

Luonnonvarakeskus (LUKE) tuottaa hirvitalousalue- ja riistanhoitoyhdistyskohtaiset tarkemmat tiedot hirvitiheyksistä, hirvikannan rakenteesta ja vasatuotosta maaliskuun aikana.

Kaakkois-Suomen alueellinen riistaneuvosto järjestää sidosryhmille tarkoitetun hirvieläimiä koskevan neuvottelun 4.3.2020.

Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen alueella metsästettiin 15.1.2020 päättyneen hirvenmetsästyskauden aikana 2794 hirveä. Edellisvuoteen verrattuna metsästysmäärä oli 404 eläintä pienempi.

Metsästäjät tilittivät valtion tilille kaatamistaan hirvistä 247 000 euroa.

Suomen riistakeskus oli myöntänyt vuoden 2019 metsästyskaudelle kaikkiaan 2702 pyyntilupaa (sisältää myös ihmisravinnoksi kelpaamattomien tilalle myönnetyt uudet luvat).

Yksi pyyntilupa oikeuttaa nykylainsäädännön mukaan ampumaan joko yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

Pyyntiluvat oli myönnetty 36 eri hakijalle. Hirvenmetsästys alkoi 12.10.2019 ja päättyi 15.1.2020. Ns. peltohirviä oli mahdollisuus metsästää jo 1.9.2019 lähtien.

Metsästetyistä hirvistä aikuisia oli 1533 ja vasoja 1261 kpl. Pyyntilupien käyttöaste oli 80 % ja vasojen osuus kaadetuista hirvistä 45 %.

Edellisvuonna 2018 Kaakkois-Suomessa oli käytössä 2838,5 pyyntilupaa, joilla metsästettiin kaikkiaan 3198 hirveä.

Pyyntilupien käyttöaste oli silloin 86 prosenttia ja vasojen osuus 47 %.

Lähde: Suomen riistakeskus Kaakkois-Suomen alueella saaliiksi lähes 2800 hirveä – Suomen riistakeskus

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s