Stora Enso nosti metsiensä käypää arvoa — Ruotsissa yhtiön tuottavan metsäomaisuuden arvo on nyt noin 3 000 euroa hehtaarilta

Keski-Ruotsissa pienehköjen metsäkauppojen keskimääräinen hehtaarihinta oli 5 700 euroa viime vuonna, ilmenee LRF Konsult -yhtiön hintatilastoista.

Stora Enso kertoo metsien arvon nousseen merkittävästi sen jälkeen, kun yhtiö julkaisi heinä–syyskuun tuloksensa lokakuussa.

Metsäomaisuuden arvonousu taseessa oli 777 miljoonaa euroa ennen veroja vuoden 2019 lopussa.

Koko arvonnousua ei kirjattu liiketulokseen, vaan osa siitä on kirjattu oikaisuksi Ruotsista ostetun metsäomaisuuden avaavaan taseeseen.

Käyvän arvon muutoksilla ja liiketoimintaan kuulumattomilla erillä oli 600 miljoonan euron positiivinen vaikutus Stora Enson IFRS:n mukaiseen liiketulokseen vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä. Vaikutus tuli pääosin Stora Enson Ruotsissa olevan metsäomaisuuden käyvän arvon noususta, joka oli 499 miljoonaa euroa.

”Arvonnousu johtui pääosin arvostusmallissa käytetyistä diskonttokoroista, jotka laskivat markkinakorkojen laskun seurauksena, sekä päivityksistä muihin arvostusparametreihin. Tämä arvonnousu ei sisälly operatiiviseen liiketulokseen”, tiedotteessa kerrotaan.

Stora Enson metsäomaisuuden käypä arvo, sisältäen kyseisen arvonnousun, oli Ruotsissa 3 020 euroa hehtaarilta viime vuoden lopussa.

Lähde: Stora Enso nosti metsiensä käypää arvoa — Ruotsissa yhtiön tuottavan metsäomaisuuden arvo on nyt noin 3 000 euroa hehtaarilta – Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Metsänhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.