DNA-näytteistä tietoa eläinkantojen levittäytymisestä eri maissa – Riistapäivillä Turussa

Umeån yliopiston politiikan tutkimuksen professori Camilla Sandströmin mukaan riistalajien siirtyminen uusille alueille vaatii uusia riistanhoitokäytäntöjä, joita koskevassa päätöksenteossa on hyvä tiedostaa sosiaaliset, poliittiset ja ekologiset näkökulmat.

Turussa järjestetyillä Riistapäivillä vieraillut Sandström piti tärkeänä viranomaisten roolia kansainvälisten vaatimusten ja paikallistason tarpeiden yhteensovittajana.

Siellä, missä petoja on enemmän, niihin suhtaudutaan negatiivisemmin, mutta suhtautumiseen vaikuttaa myös etääntyminen politiikasta, Sandström sanoi.

Päivien teemana oli pohjoismainen yhteistyö, joten alustuksia ja tietoja vaihdettiin runsaasti Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta.

Vesilintujen muuttoreittitason kannanhoito ei ole pelkästään kansainvälistä, vaan paikallista. Viranomaisten, tutkijoiden ja kentän yhteistyö on tärkeää. On tärkeää saada kaikki osapuolet mukaan alusta asti, korosti professori Jesper Madsen Tanskan Aarhusin yliopiston biotieteen instituutista.

Yhteistyö toistui useissa keskusteluissa.

Norjan luontotutkimusinstituutin (NINA) vanhemman tutkijan Öystein Flagstadin mukaan Suomen ja Skandinavian kaikkien neljän suurpedon kannat ovat jossain määrin eristyneet toisistaan.

Eniten ovat eristyneet sudet

Laajoilla poronhoitoalueilla suurpetokannat ovat harvat, jonka vuoksi eläinten siirtyminen eri maiden välillä on vähäisempää. Suomesta Ruotsiin vaeltavat sudet pääsevät harvoin etenemään Keski-Ruotsin tasalle asti lisääntymään Skandinavian kantaan.

Geeniperimän monipuolistamiseksi Ruotsiin tarvitaan uusia susia.

Ruotsin kaikki noin 400 susiyksilöä on pystytty jäljittämään 4–5 yksilöstä periytyväksi, ja sen vuoksi sisäsiittoisuutta esiintyy, Flagstad sanoi.

Naturvårdsverketin Jens Andersson piti tärkeänä yhteistyötä Suomen, Ruotsin ja Norjan susikannan tutkimisessa.

Tiedämme, että eristäytyneet petopopulaatiot ovat meille kaikille ongelma. Tarpeellisinta olisi aloittaa susista. Ruotsiin tarvittaisiin vähintään yksi lisääntyvä susiyksilö joka viides vuosi.

Pohjoismainen yhteistyö on kirjattu mukaan Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan.

Flagstadin mukaan karhujen levittäytyminen uusille alueille on riittävää niiden geeniperimän kannalta. Suomen ruskeakarhujen kasvava kanta saa yksilöitä sekä Venäjältä että Skandinaviasta.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola toi esiin, että matemaattisen skenaariomallin perusteella on laskettu, että Suomessa karhuja voidaan pyytää kestävästi 14 prosenttia karhukannasta.

Ruskeakarhun johtaviin tutkijoihin kuuluva Norjan luonnontieteellisen yliopiston (NMBU) emeritusprofessori Jon Swenson piti lukemaa korkeana, mutta ymmärsi sen johtuvan muualta tulevista karhuista.

Ruotsissa karhunmetsästys on kasvanut nopeasti moninkertaiseksi, minkä vuoksi mukautuvaa kannanhoitoa on pidetty tärkeänä.

Toistaiseksi sitä koskevassa aluetasolle hajautetussa soveltamisessa on kuitenkin onnistuttu vain harvoin lainsäädännön suomasta mandaatista huolimatta.

Kojola kertoi tuoreesta tutkimusta, jonka mukaan karhukannan alueellinen rakenne ei ole Suomessa muuttunut kahden karhusukupolven eli 21 vuoden aikana.

Nuori, uusille alueille levittäytyvä, ja myös metsästyksen saaliiksi päätyvä karhu on todennäköisemmin uros.

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio piti pohjoismaista yhteistyötä ja tutkimusta monilajisuudesta erittäin tervetulleena.

Tarvitsisimme Suomeen lisää rahoitusta suurpetojen ja monilajisuuden tutkimukseen.

Riistapäivät osoittaa, että Ruotsissa ja Norjassa on yli kymmenkertainen satsaus monessa. Kyse ei ole vain vuotuisesta seurannasta, Husu-Kallio kommentoi.

Lähde: DNA-näytteistä tietoa eläinkantojen levittäytymisestä eri maissa – Uutiset – Aamuset

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.