Mullistus metsästyksessä: Aiemmin maastoon jäi muutamien kymppien loukkuja, nyt satojen eurojen laite

Teknologian lisäksi myös vaatetuksen osuus metsästäjän kuluista on nousussa.Eräliikkeiden paksut tuotekatalogit tursuavat metsästysvarusteiden lisäksi monenlaista eräkäyttöön tarkoitettua paikannus- ja viestintäteknologiaa.

Vuonna 2014 aktiivimetsästäjät hankkivat harrastukseensa gps-välineitä 12 miljoonalla eurolla.

Vaikka teknologia on halventunut, metsästysteknologiaa käyttävien määrä lienee kasvanut sitä tahtia, että gps-välineisiin käytetään jo selvästi enemmän euroja kuin kolme vuotta sitten.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Jani Pellikka kuvaa mullistusta: Jos kymmenen vuotta sitten olisi kysytty metsästäjältä, jättikö hän omaisuuttaan metsään, joku olisi sanonut jättäneensä sinne muutamia kymppejä maksavia pienpetoloukkuja.

Nyt moni jättää metsään riistakameroita, ja yksi riistakamera maksaa 100–300 euroa.

Yhä useampi käyttää metsästysapplikaatioita eli karttasovelluksia, joilla saadaan tapahtumia kirjattua maastossa. Ennen kaikkea sovelluksissa paikannetaan koirien ja joskus myös metsästyskaverien sijainnit.

”Viestintäteknologia on metsästyksessä tuore ilmiö. Monin osin se helpottaa etenkin metsästyksen organisointia: Tiedän, missä muut ovat, ja päinvastoin.”

Metsästäjä ei kymmenen vuotta sitten juuri maksanut lisenssimaksuja.

Tuolloin oma koira paikannettiin radiosignaalilla, nyt koiraan liitetään gps-teknologiaa ja puhelinliittymä. Liittymä tarvitaan myös lähettävään riistakameraan.

Näitä toistuvia käyttömaksuja maksaa kasvava joukko metsästäjistä.

Myös vaatetuksen osuus metsästäjien kuluista on nousussa.

Siinä missä parikymmentä vuotta sitten metsästäjä pukeutui esimerkiksi työ- tai retkeilyasusteisiin, nyt perusmetsästäjä käyttää säänkestäviä ja nimenomaan tietynlaiseen metsästykseen valmistettuja vaatteita.

Lähde: Mullistus metsästyksessä: Aiemmin maastoon jäi muutamien kymppien loukkuja, nyt satojen eurojen laite – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s