Äijä on mukana, kun Eränkävijät lähti maailmalle – Doris Hiebeler kouluttaa metsästyshaukkoja

Eränkävijät on kuin vaellus haaveissa, kaikki menee suunnitelmien mukaan ja seikkailua on vain sen verran, ettei tylsisty.

Siinä keskitytään metsästykseen ja kalastukseen, nyt alkavassa kansainvälisessä versiossa mukaan tulee vähän uudenlaisia elementtejä. Se on kiinnostavaa.

Itävallassa asuva Doris Hiebeler kasvattaa haukkoja ja metsästää niillä. Italialainen Stefano Percino on vuoristo-opas. Ensimmäisessä jaksossa hän avaa uutta kiipeilyreittiä.

Eroavaisuudet elämäntavoissa nousevat kuusiosaisessa sarjassa esiin, Keski-Euroopan kulttuurimailla eletään erilailla kuin metsän keskellä Venäjän Karjalassa.

Luonto on kuitenkin jokaiselle päähenkilölle elinehto joko elinkeinon, ammatin tai harrastuksen vuoksi.

Luonnon keskellä meno on rauhallista

Dramaattisin hetki ensimmäisessä jaksossa taitaa olla, kun pimeässä venäläisessä metsässä kulkee karhu.

Vikkelyyttä on kalastuksessa. Kun saalis nappaa, on toimittava rivakasti.

Arvostettavaa on, että koneita ei ole siivottu eräohjelmasta pois. Konevoima jylisee ainakin perämoottorissa, autossa, pienkoneessa ja porassa.

Maisemien lisäksi kielet vaihtelevat.

Lähde: Äijä on mukana, kun Eränkävijät lähti maailmalle – Doris Hiebeler kouluttaa metsästyshaukkoja | Kainuun Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.