Nyt jyllää koirien oksennustauti: ”Se alkoi oksentaa, edes namit eivät kelvanneet”

Koirien oksentelulle ei ole välttämättä löytynyt spesifiä syytä, kuten vieras esine tai haimatulehdus. Diagnoosi on jäänyt vähän auki, ja tästä on jäänyt ajatus siitä, onko jokin pöpö liikkeellä.

Viime viikkoina melkein joka päivä on ainakin yksi tai kaksi koiraa tullut samankaltaisilla oireilla, Teräväinen kertoo.

Eläinlääkärin mukaan kannattaa pitää silmällä, missä koiran kuono käy esimerkiksi kävelylenkin aikana, ja ettei lemmikki pääse syömään mitään erikoista.

Ei tämä ihan sattumalta vaikuta, koska mekin olemme kiinnittäneet asiaan huomiota.

Miniateroita pitkin päivää

Jos koira alkaa oksennella, mutta eläin ei ole vaisu, väsynyt tai kuumeinen, sen tilannetta voi Teräväisen mukaan seurata kotona 12–24 tuntia.

Jos oksentelu on rajua ja taukoamatonta, niin on lähdettävä lääkäriin – viimeistään jos koiran juomavesi ei pysy sisällä, Teräväinen neuvoo.

Eläinlääkärin mukaan koiraa ei pitäisi syöttää ja juottaa väkisin, kun lemmikin maha on sekaisin.

Ei ihminenkään halua oksennustaudissa joka väliin syödä. Koiralle tavallaan sama rauha vatsalle, mutta loputtomiinkaan ei tietenkään voi olla ruokkimatta. Antaisin normaalin kahden ruokintakerran sijasta viidestä kuuteen miniateriaa pitkin päivää, muutaman tunnin välein.

Puklailevalle koiralle tulisi antaa ravinnoksi jotain sulavaa.

Kaupallisia vaihtoehtoja on, mutta kotikonsteinkin voi keittää kaurapuuroa tai riisiä ja sekoittaa mukaan proteiinia. Oleellista ovat Teräväisen mukaan pienet kerta-annokset.

Tilannetta voi seurata mahdollisesti pidempään, jos oksentelu on satunnaista. Teräväinen muistuttaa silti, että asiassa voi olla eroja pentujen sekä eri kokoisten koirien välillä.

Lähde: Nyt jyllää koirien oksennustauti: ”Se alkoi oksentaa, edes namit eivät kelvanneet” – Mene heti lääkäriin, jos lemmikillä on nämä oireet! – MTVuutiset.fi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.