Aseita otetaan pois vuosittain tuhansilta suomalaisilta – Sopimaton elämäntapa tai päihteiden­käyttö voivat johtaa luvan menettämiseen

Poliisilla on varsin laaja harkintavalta päättää, onko henkilö sovelias pitämään hallussaan ampuma-asetta. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet viime vuosina ampuma-aseen hallussapitolupansa sopimattoman käyttäytymisen tai rikosten vuoksi.

Luvan menettämiseen ovat johtaneet esimerkiksi huume- ja väkivaltarikokset mutta myös eläinten huono kohtelu ja humalassa mönkijällä ajaminen.

”Aseluvan peruuttamisella ei ole tarkoituksena rangaista kyseistä henkilöä, vaan kyse on toisten ihmisten tai luvanhaltijan itsensä suojaamisesta. Pyrkimyksenä on ehkäistä mahdollisia aseen väärinkäytöksiä”, sanoo Poliisihallituksen asehallintopäällikkö Mika Lehtonen.

Yksi aselupatapaus nousi viime viikolla julkisuuteen, kun keskisuomalainen mies kieltäytyi luovuttamasta aseitaan poliisille. Hän oli menettänyt aselupansa törkeän rattijuopumuksen vuoksi.

Kun poliisi meni noutamaan aseita, mies ei suostunut luovuttamaan niitä. Hänellä oli luvat kolmeen kivääriin, pienoiskivääriin, yhdistelmäaseeseen, neljään haulikkoon, pistooliin, kolmeen pienoispistooliin ja kahteen mustaruutiaseeseen.

Poliisi on löytänyt osan aseista kotietsinnöillä. Mies vangittiin törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltynä.

Poliisi peruu aseluvan tyypillisesti vuosittain noin 2 000–3 000 henkilöltä. Viime vuonna tapauksia oli 3 231.

Asehallintopäällikkö Lehtosen mukaan tavallisesti ainakin noin puolessa tapauksista syynä on aseluvan haltijan käyttäytyminen tai hänen tekemänsä rikokset. Osassa tapauksista aseluvan haltija pyytää itse luvan peruuttamista.

Ampuma-aselaissa mainitaan erikseen väkivalta-, huumausaine- ja ampuma-aserikokset syiksi peruuttaa aselupa, mutta myös monet muut rikokset ja teot voivat johtaa luvan menettämiseen.

Lainsäädäntö jättää poliisille varsin laajan harkintavallan päättää, onko henkilö sovelias pitämään hallussaan ampuma-asetta. Usein kyse on kokonaisharkinnasta, johon voivat vaikuttaa useat eri asiat, Lehtonen kertoo.

Yhdessä tapauksessa maatalousalan ammattilainen menetti aselupansa, koska hän oli vuosien ajan laiminlyönyt eläinsuojelumääräyksiä ja aiheuttanut siten tuotantoeläimille tarpeetonta kärsimystä.

Myös muun muassa metsästysrikokset voivat johtaa aseen menettämiseen.
Rikosten ohella myös itseä tai muita vaarantava elämäntapa tai muuten sopimaton käyttäytyminen voi johtaa aseluvan menetykseen.

Esimerkiksi päihdeongelmat johtavat luvan peruuttamiseen, jos poliisi katsoo henkilön olevan niiden vuoksi soveltumaton pitämään hallussaan asetta. Päihdeongelmiin voi liittyä myös rikoksia kuten päihtyneenä ajamista.

”Tavallinen rattijuopumus ei ole yksinään johtanut lupien peruuttamiseen mutta törkeä rattijuopumus on”, Lehtonen sanoo.

Poliisi on peruuttanut aseluvan esimerkiksi 2,31 promillen humalassa mönkijällä ajaneelta henkilöltä. Asia eteni valitusten vuoksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka katsoi poliisin ratkaisun oikeaksi.

Lupa voi lähteä silloinkin, jos henkilö joutuu toistuvasti putkaan.
”Se voi osoittaa, ettei henkilö hallitse enää elämäänsä ja käyttäytymistään. Silloin on riski, että hän saattaa tehdä humalassa aseella jotain”, Lehtonen sanoo.

Myös aseluvan haltijoiden mielenterveydenongelmien vuoksi perutaan lupia.

Suomessa on noin 1,5 miljoonaa luvallista asetta. Runsaalla puolella miljoonalla yksityishenkilöllä on aseen hallussapitolupa.

Lähde: Aseita otetaan pois vuosittain tuhansilta suomalaisilta – Sopimaton elämäntapa tai päihteiden­käyttö voivat johtaa luvan menettämiseen – Kotimaa – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.