Venäjän ”kuolemanlaakso” herätti hämmennystä tutkijoissa – Pienellä alueella lojui kuolleita kettuja ja jopa karhuja

Laakson pohjalla vellovien kaasujen koostumusta ei ole toistaiseksi tutkittu tieteellisin menetelmin. Nykyisin tappava laakso on Kamtšatkan niemimaan yksi vetonauloista.

Vuonna 1983 julkaistussa viiden vuoden pituisessa seurantatutkimuksessa laaksosta löydettiin noin kahdensadan eläimen ruumiit.

Kaliforniassa, Yhdysvalloissa sijaitseva Kuolemanlaakso on äärimmäisen kuivuutensa ja kuumuutensa vuoksi yksiä elämälle vihamielisimmistä paikoista planeetallamme.

Venäjän kaukoidässä Beringinmeren rannalla sijaitseva Kamtšatkan niemimaa on tunnettu vulkaanisesta aktiivisuudestaan ja upeasta luonnostaan.

Kikhpinych Kamtšatkan

Monet Kamtšatkaan matkustavat haluavat nähdä myös ”Venäjän kuolemanlaakson”, joka on saanut nimensä täysin eri syistä kuin Kaliforniassa sijaitseva vastakappaleensa.

Kamtšatkan kuolemanlaakso sijaitsee Kikhpinych-kerrostulivuoren juurella. Laakso on vain noin kaksi kilometriä pitkä ja 500 metriä leveä.

Laakson löysi ja nimesi Venäjän vulkanologian ja seismologian instituutin tutkija Vladimir Leonov kollegoineen. Tutkimuksiaan kesällä 1975 suorittaessaan Leonov pani merkille laakson pohjalla makaavat kymmenet kuolleet eläimet.

Pieneltä alueelta löytyi kuolleita jyrsijöitä, kettuja, lintuja ja jopa karhuja. Raadoissa ei ollut merkkejä taistelusta tai sairauksista. Näytti siltä kuin ne olisivat vain asettuneet nukkumaan – heräämättä koskaan uudelleen.

Neuvostoliiton vallan aikaan tutkijoita oltiin ohjeistettu ilmoittamaan ihmisten tai eläinten joukkokuolemista välittömästi viranomaisille erityisen radiokanavan välityksellä. Niin tutkijat myös tekivät.

Leonovin tutkimusryhmään kuulunut Viktor Deryagin muistelee Atlas Obscura -sivuston artikkelissa armeijan helikopterin laskeutuneen laaksoon heti seuraavana päivänä. Helikopterista astui ulos mies (ilmeisesti biologi) kahden naispuolisen assistenttinsa kanssa. Heidän seurassaan oli myös armeijan majuri.

Tutkija assistentteineen suoritti eräälle kuolleella karhulle pikaisen ruumiinavauksen apulaisten kirjoittaessa kuumeisesti ylös muistiinpanoja.

Tarvittavat näytteet kerättyään he keräsivät tavaransa ja lensivät pois.

Vielä samana vuonna arvostettu karhututkija Vitaly Nikolayenko vierili laaksossa. Hän kirjoittaa muistelmissaan tutkimiensa karhujen olleen ennen kuolemaansa hyvässä kunnossa.

Hän oli tosin kirjannut muistiinpanoihinsa suurikokoisen uroskarhun vaikuttaneen jälkiensä perusteella sekavalta ennen kuolemaansa.

Eräällä myöhemmällä tutkimusretkellään laaksoon Nikolayenko itse alkoi äkillisesti kärsiä huimauksesta ja kivuliaista keuhkokrampeista. Ne hellittivät vasta miehen noustua korkeammalle pitkin laaksoa ympäröivää rinnettä.

Myös Leonov ja Deryagin kumppaneineen yrittivät keksiä selitystä salaperäiselle joukkokuolemalle. Keväällä 1976 Leonov kirjoitti Kamtšatkan sanomalehdessä ”kuolemanlaakson” olevan paikka, joka riistää kaiken elämän ”hengittämällä kuolemaa ja hävitystä.”

Tuliperäisiä alueita tutkineille geologeille selitys laakson tappavuudelle oli päivänselvä.

He olivat tietoisia samanlaisista ”kuolemanlaaksoista” muualla maailmassa. Ne ovat matalia alueita, joihin maaperästä nousevat kaasut pääsevät kertymään.

Myöhempien tutkimusten mukaan eläimet kuolivat hapenpuutteeseen eli tukehtuivat kuoliaaksi. Vuonna 1983 julkaistussa viiden vuoden pituisessa seurantatutkimuksessa laaksosta löydettiin noin kahdensadan eläimen ruumiit.

Atlas Obscuran haastattelemien tutkijoiden mukaan mätänevän kananmunan hajuisen rikkidioksidin poissaolo tekee hajuttomasta ja näkymättömästä hiilidioksidista todennäköisen kandidaatin eläinten hiljaiseksi tappajaksi.

Hiilidioksidin suuri konsentraatio voi johtaa tukehtumiseen vain minuuteissa.

Lähde: Venäjän ”kuolemanlaakso” herätti hämmennystä ensimmäisissä tutkijoissa 1970-luvulla – Pienellä alueella lojui kuolleita lintuja, kettuja ja jopa karhuja – Tekniikan Maailma

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s