Petri Piisilä viettää yli 200 päivää vuodesta Lapin erämaassa – Kelkkahaalareissa on aina mukana hätälähetin

Puistomestari Petri Piisilän työtehtäviin kuuluu Metsähallituksen vastuulajien seuranta. Tärkein seurantalaji on maakotka.

Lintumiehen lempitöihin

Opiskelun jälkeen Piisilällä oli vuorossa varusmiespalvelus Lapin rajavartiolaitoksen sissikomppaniassa.

”Siinäkin sai olla riittävästi maastossa, harjoittaa erätaitoja ja kairassa kulkemista.”

”Armeijan jälkeen löysin töitä Sallan Poropuistosta, jossa työskentelin porojen kanssa ohjelmapalveluissa sekä oppaana. Siinä sivussa tuli ostettua porokarja sedältä ja harjoitettua luontaiselinkeinoja marjanpoimintaa ja käpyjen keräystä myöten”, Piisilä naurahtaa.

Vuonna 1998 hän vei porolastin Ranskaan. ”Tulipa vietettyä kova pakkastalvi Ranskan alppimailla.”

Nuoruuden vapaaehtoistyöt maakotkaseurannassa, lintuselvitykset eri yhtiöille sekä pätkätyöt Metsähallituksessa 2000-luvun alussa toivat Petri Piisilälle idean työllistyä vanhan harrastuksensa pariin.

”Kävin Porin metsäopistossa kaksivuotisen luontokartoittajan kurssin. Sen jälkeen työt Metsähallituksessa lisääntyivät pätkistä kausitöihin, ja lopulta aukeni myös vakituinen pesti Luontopalvelujen puistomestarina.”

Hätälähetin haalareissa

Mieluisan työnsä varjopuoleksi Petri Piisilä katsoo yksin liikkeellä olemiseen liittyvät riskit.

”Turhia riskejä tietenkin vältellään, mutta aina joskus joutuu tilanteeseen, jossa joutuu vaikka ylittämään vesistöjä kelkalla ja mönkijällä. Onneksi nykykelkat kulkevat lyhyen matkaa veden päälläkin, jos hallitsee ajoneuvonsa.”

Myös sää vaikuttaa olennaisesti maastotyöskentelyn luonteeseen.

”Joskus on niin surkea ilma tai kova pakkanen, että on hyvä pitää toimistopäivä ja kirjata reissujen havainnot rekistereihin. Sen sijaan kaamosajan pimeä ei ole este maastotyölle. Kelkoissa on niin hyvät valot, että pedon jäljen huomaa paremmin pimeässä kuin päivän hämäryydessä.”

Piisilän työssä varusteiden on syytä olla kunnossa, ja niiden huoltoon pitää paneutua jokaisen reissun päätteeksi.

Kelkkahaalareissa on aina mukana hätälähetin, jolla on mahdollista saada apua.

”Viime keväänä sitä tuli testattua, kun moottorikelkan kytkin jumiutui keskellä Kaldoaivin erämaata Utsjoella. Ehdin jo kaivaa itselleni lumiluolan, mutta iltakymmeneltä tulivat työkaverit hakemaan rikkoontuneen kelkan ja minut pois tuulisesta tunturista.”

Maastotyöskentely pääsi jatkumaan heti aamusta, kun työkaveri Inarista toi vielä samana yönä varakelkan.

Vaikka parityöskentelyä pyritään järjestämään aina kuin mahdollista, yleensä työkaverit ovat pohjoisessa etäällä.

”Onneksi puhelimella pystyy pitämään yhteyttä ja vaihtamaan työkuulumiset. Tässä porukassa on todella hyvä yhteishenki, ja jokaisen kanssa viihtyy kairassa.”

Petri Piisilä katsoo, että parasta hänen työssään ovat pohjoinen luonto ja sen ainutlaatuiset eläimet. ”Koen myös tekeväni oman osani lajien suojelutyöhön.”

”Erämaassa on tilaa hengittää ja olla, eikä vielä ole tullut aamua, jolloin kairaan lähtö tuntuisi vaikealta.”

Lintuja keväällä

Viime vuonna Piisilä löysi 20 uutta kotkanpesää, mikä on miehen oma vuosiennätys.

Maakotkan ohella Metsähallituksen eläinryhmässä on seurattavina lintulajeina tunturihaukka, muuttohaukka, poronhoitoalueella myös merikotka sekä uhanalaislajeista kiljuhanhi.

Nisäkäslajeista erityisseurannan piirissä ovat naali ja ahma. Muita seurattavia lajeja ovat majava, saukko ja jokisimpukka eli raakku.

Puistomestarin työnkuvaan kuuluvat myös suurpetolaskennat, linnustoselvitykset sekä luonnonsuojelualueiden valvonta.

Pystytty yksilöimään 101 eri ahmaa

Talviaikaan Piisilää työllistää ahmakannan seuranta. Yhteispohjoismaisessa seurannassa kerätään ahmojen ulosteita dna-näytteitä varten.

”Meillä on vuosien varrella pystytty yksilöimään 101 eri ahmaa. Osa niistä on yhteisiä naapurimaiden kanssa. Monesta ahmasta on kertynyt näytteitä useilta vuosilta, ja niistä pystytään päättelemään, kuinka pitkään Lapin ahmat elävät”, Piisilä kertoo.

”Vanhin yksilö on näytteiden perusteella vähintään kahdeksan vuoden ikäinen.”

Ahmakantaa seurataan myös suurpetojen jälkilaskennoilla, joita järjestetään eri puolilla poronhoitoaluetta yhteistyössä paliskuntien kanssa.

Petolaskennan jälkeen vuorossa on maakotkaseurantaa

”Soidintavien kotkien perusteella pyritään löytämään hukassa olevia pesiä. Toki näitä töitä tehdään samanaikaisesti. Joskus suunniteltu kotkaseuranta muuttuukin ahman jäljestysreissuksi dna-näytteen saamiseksi.”

Kotkien aloitellessa pesintäänsä pohjoisilla tunturialueilla Piisilä tekee myös naaliseurantaa, jossa on käynnissä yhteispohjoismainen hanke naalikannan elvyttämiseksi. Apuna ovat ruokinta-automaatit ja riistakamerat.

”Lisäksi tarkastamme vanhat pesäpaikat ennen lumien sulamista.”

Kevään edetessä työkuvioihin tulee karhuvalvontaa ja kiljuhanhiseurantaa Tenojoen varressa.

”Hanhikeikan jälkeen on mahdollista pitää kelirikkolomaa. Touko–kesäkuun taitteessa on vuorossa vesilintulaskentoja ja pesimälinnuston linjalaskentoja. Kesäkuulla reilu viikko menee kotkanpesien tarkastuksessa kopterilla. Sen jälkeen on lintulaskentoja ja kotkanpesien etsintää. Sitä voi tehdä ympäri vuoden lukuun ottamatta paksuimman lumen aikaa, jolloin pesiä on vaikea huomata tykkylumen keskeltä.”

Heinäkuussa Metsähallituksen eläinryhmän väki kulkee muuttohaukkasoilla ja tuntureiden ja vaarojen kalliopahdoilla.

”Jos aikaa jää, pyritään hakemaan uusia pesäpaikkoja. Pohjoisen suot ovat minulle ja työtovereilleni mieluisa työympäristö, siinä tulee samalla kartoitettua hyvät hillapaikat”, naurahtaa Piisilä.

Lähde: Petri Piisilä viettää yli 200 päivää vuodesta Lapin erämaassa – ”Siellä on tilaa hengittää” – Jutut – Aarre

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.