Pöllönpöntön ripustaminen maastoon alkutalvella ennen soidinta – myyräspesialistien saalistustaktiikka

Nykyisestä metsätaloudesta kärsivät selvästi kolopesivät paikkalinnut. Pöllöistä herkimpiä ovat viiru-, helmi- ja varpuspöllö.

Useimmat lajit eivät kuitenkaan kelpuuta erinomaistakaan pesäpuuta, jos se on yksinään avohakkuun tai taimikon keskellä. Ne tarvitsevat myös riittävän tiheän ja laajan suojapuuston pesäpuun ympärille.

Pöllöjen yleisimmin käyttämä saalistustaktiikka on lentää hyvälle tähystyspaikalle odottamaan, että jokin sopiva saaliseläin paljastaa itsensä tarkkailupaikan lähiympäristössä, ja yllättää se lyhyellä syöksyllä.

Varsinaisia myyräspesialisteja, joiden toimeentulo riippuu lähes täysin myyristä, ovat tarkasteltavista pöllölajeista hiiripöllö, lapinpöllö, sarvipöllö, suopöllö ja helmipöllö.

Yleissaalistajia, jotka henkensä pitimiksi pystyvät tehokkaasti pyydystämään myös muita eläimiä, ovat huuhkaja, varpuspöllö, lehtopöllö ja viirupöllö, mutta näidenkin lajien pesintämenestys määräytyy kuitenkin myyräkantojen vaihtelun mukaan.

Painavat pöllönpöntöt kulkevat metsään parhaiten kevättalvella ahkiolla. Pehmikeaines on muistettava varata mukaan.

Paras aika on ennen pesimäkautta kevätalvi, pöllöt valitsevat pesimäreviirinsä jo syksyllä.

Pöllönpöntöt tehdään useimmiten laudasta, mutta myös pyöreästä puutavarasta pönttöjen teko onnistuu erityisellä pönttösorvilla.

Viirupöllön pönttöä ei saa sijoittaa kesämökin pihapiiriin eikä asutuksen tai polkujen läheisyyteen, sillä pesäänsä puolustava emo voi olla vaarallinen.

Viirupöllö pesii vuodesta toiseen samalla paikalla, joten hakkuun varalta on hyvä sijoittaa varapönttö 100–200 metrin päähän.

Pönttöjä voi ripustaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Myös talvella linnut saavat niistä suojaa.

Millaista elinympäristöä petolintut suosivat?

Lajimäärän maantieteellistä vaihtelua selittivät parhaiten metsien puulajisuhteet yhdessä alueen pohjoisuuden kanssa.

Petolintujen kokonaistiheyttä selitti tuottavuutta ilmentävien ympäristömuuttujien yhdistelmä, jossa etenkin peltojen määrällä oli huomattava osa.

Piileskelevää elämää viettävien pöllöjen löytäminen ei ole hakkuiden suunnittelijan helpoimpia tehtäviä. Niinpä huolellisestakin työstä huolimatta lukuisia pöllöreviirejä autioituu jatkuvasti metsätalouden seurauksena.

Kymmenestä pöllölajista kuusi on selviä metsälajeja ja vanhoissa metsissä niistä viihtyy neljä: varpus-, viiru-, lapin- ja helmipöllö.

Hiiripöllö pesii mielellään aukeassa metsässä, jossa puita on harvakseltaan.

Sarvipöllö kelpuuttaa pesäpaikakseen lähes minkä hyvänsä saalistusmaan liepeillä olevan metsikön, jopa pellon keskellä olevan yksinäisen tuuheaoksaisen puun.

Pöntön sijoituspaikka ja korkeus

Valittaessa puuta tekopesälle on taattava, että pesälle on esteetön lentoreitti ottaen kuitenkin huomioon lajin tarvitseman suojan tuulelta, sateelta ja auringon paahteelta sekä näkösuojan häirinnän ja petoeläinten varalta.

Esteetömään lentoreittiin vaikuttaa linnun siipiväli.

Pöntön ripustuspaikka ja -korkeus riippuu lajista ja paikan turvallisuudesta.

Jos ilkivaltaa ei tarvitse pelätä, monet pöntöt voi ripustaa ilman tikapuita. Pesimäpaikoilla suurin yksittäinen uhka on pienpedot.
Näin myös pönttöjen siivoaminen on myöhemmin helpompaa.

Lentoaukko kannattaa suunnata siten, ettei pönttö ole pahimmassa keskipäivän paahteessa ja että emoilla on esteetön pääsy pöntölle. Varsinkin tervapääskyllä, telkällä ja koskeloilla on oltava esteetön lentoreitti pöntölle.

Helmipöllöjen pesimätiheyden on havaittu pienenevän parin
kilometrin säteellä pesivistä viirupöllöpareista.

Poikasten turvallisuus

On hyvä ajatella myös poikasten turvallisuutta, ettei poikue pesästä lähtiessään joudu suoraan ajotielle tai muuhun vaaralliseen paikkaan.

Telkän, uivelon ja isokoskelon uutun pesien alta on raivattava pois terävät kannot, risut ja oksat, jotta ne eivät vahingoita maahan hyppääviä untuvikkoja.

Pöntöt ripustetaan siten, ettei ripustuksesta aiheudu vahinkoa puulle tai pöntölle.

Pönttö on kiinnitettävä niin tukevasti, ettei se kolise kovallakaan tuulella ja karkota lintuja tiehensä. Ripustuslanka pujotetaan pöntön takaseinään porattujen reikien läpi, ja langan päät kiinnitetään puuhun.

Jos kiinnityslanka kulkee tiukasti pöntön ympäri, pönttö rutistuu puun kasvaessa.

Isot ja painavat pöllön pöntöt kannattaa sitoa rungon vastakkaisilla puolilla oleviin oksiin lähelle oksantyveä.

Rungon ja ripustuslangan väliin kannattaa asettaa puukapuloita, joita poistetaan sitä mukaa kuin puu kasvaa.

Huolto – pöntön kunto ja kiinnitykset

On hyödyllistä tyhjentää pönttö vuosittain. Näin vanhaan pesään jääneet lintujen loiset eivät pääse vaivaamaan seuraavia vuokralaisia eivätkä pesäainekset vähitellen täytä pönttöä.

Pönttö myös kestää lahoamatta pidempään, jos se tyhjennetään säännöllisesti.

Pönttö kannattaa tyhjentää syksyn ensi pakkasten jälkeen, jolloin väiveet, lintukirput tai muut kutinan aiheuttajat ovat kuolleet tai kohmeessa.

Jos pönttö on täynnä myyrän raatoja, se on todennäköisesti lähistöllä pesää pitävän pöllön ruokavarasto.

Jos tyhjään pönttöön jää loisia, talvipakkanen tekee niistä selvän.

Pidä käsissäsi hanskoja, sillä lintukirput voivat puraista ihmistäkin, vaikkei lintujen loisista muuta haittaa ihmiselle olekaan.

Tarkista samalla pöntön kunto, erityisesti pohjan ja katon kestävyys. Myös pöntön kiinnitys tarkistetaan ja lankaa löysätään tarvittaessa puun kasvun mukaan.

Pönttöä ei saa avata keväällä ja kesällä, jotta emot ja poikaset eivät häiriinny. Lintujen rengastajilla on lupa käydä tutkimassa pönttöjä pesimäaikana.

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s