Turun yliopiston tutkijat löysi Seilin saarelta loispistiäisen, joka tappaa punkin ennen kuin se ehtii lisääntyä

Tutkimusryhmän mukaan loispistiäisiä voidaan mahdollisesti hyödyntää tulevaisuudessa punkkien torjunnassa.

Turun yliopiston puutiaistutkimusryhmä on löytänyt Seilin saarelta harvinaisen punkeilla loisivan Ixodiphagus hookeri -loispistiäisen. Löytö on merkittävä, koska loispistiäinen tappaa punkin ennen kuin punkki ehtii lisääntyä.

Turun yliopiston tutkijoiden mukaan loispistiäisiä voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää punkkien biologisessa torjunnassa.

Ryhmän uusimmassa tutkimuksessa selvitettiin puutiaisilla loisivan loispistiäisen ekologiaa Saaristomerellä sijaitsevalla Seilin saarella. Pistiäistä etsittiin Seilin saarelta hyönteispyydysten avulla.

”Tutkimuksemme tavoitteena on ymmärtää puutiaisten ekologiaa kokonaisvaltaisesti, joten niitä saalistavien eläinlajien tutkiminen on ollut meillä kiinnostuksen kohteena”, kertoo tutkimusta vetänyt tutkijatohtori Jani Sormunen Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä Turun yliopiston tiedotteessa.

Pistiäisen löytymistä voidaan pitää merkittävänä. Ennen tutkimusta se on löydetty Suomesta vain kerran aikaisemmin 1950-luvulla.

”Löysimme Seilin saarelta aiemmin kerätyistä hyönteisnäytteistä yhden aikuisen Ixodiphagus hookeri -loispistiäisen, jonka lisäksi molekyylibiologiset menetelmät paljastivat useita loisittuja nymfivaiheen puutiaisia useamman tutkimusvuoden ajalta.

Emme vielä tiedä, onko laji vasta leviämässä Suomeen vai onko kyseessä vanhempi vieras, joten tulevaisuus näyttää, alkaako tämä Suomessa ilmeisen harvinainen laji tästä runsastumaan”, dosentti Eero Vesterinen sanoo.


Ixodiphagus hookeri on pienikokoinen loispistiäinen. (KUVA: Kari Kaunisto / Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö.)

Vaikka Seilin pistiäisten loisinta näyttää vielä harvinaiselta, on eteläisemmässä Euroopassa saman pistiäislajin havaittu loisivan paikoitellen jopa viidesosalla punkkipopulaatiosta, kerrotaan tiedotteessa.

Naaraspistiäiset munivat puutiaistoukkiin tai nymfeihin eli nuoriin punkkeihin munia, jotka kuoriutuvat punkkien imettyä verta. Veren imemisen jälkeen loispistiäistoukat syövät punkin, joka kuolee ennen kuin se ehtii aikuistua ja lisääntyä.

”Puutiaisten luonnollisia vihollisia voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää puutiaisten biologisessa torjunnassa, mikä tekee tutkimusaiheesta erityisen mielenkiintoisen”, kertoo tutkija Ella Sippola.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat ovat tutkineet loispistiäisiä eri puolilla maailmaa ja punkkeja Suomessa. Tutkimusryhmän tulokset julkaistiin tällä viikolla Experimental and Applied Acarology –tiedesarjassa.

Lähde: Tutkimusryhmä löysi Seilin saarelta loispistiäisen, joka tappaa punkin ennen kuin se ehtii lisääntyä – Kotimaa | HS.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s