Koirilta on löytynyt antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, jotka voivat siirtyä isäntään

Koirilta on löytynyt vastustuskykyisiä bakteereja, jotka voivat siirtyä isäntään.

Suomessa todetaan yhä enemmän bakteereja, jotka ovat kehittäneet vastustuskykyä antibiootteja vastaan.

Se selviää tiedoista, joita Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kerännyt EU:n tautivirasto ECDC:lle.

Käytännössä vastustuskyky näkyy niin, että tauti ei nujerrukaan antibiootilla, vaan tarvitaan toinen kuuri.

Antibiootit ovat modernin lääketieteen kulmakivi

Ilman niitä ei ole esimerkiksi syöpähoitoja, tekonivelleikkauksia tai elinsiirtoja. Jos antibioottien teho menetetään, tavalliset taudit kuten virtsatietulehdus tai nielutulehdus voivat olla hankalia hoitaa ja johtaa jopa kuolemaan.

Maanantaina vietetään Euroopan antibioottipäivää.

Maailman terveysjärjestö WHO:lla on tällä viikolla teemaviikko, jonka aikana muistutetaan antibioottien tehon säilymisen tärkeydestä.

Bakteerit saavat tilaisuuden kehittää vastustuskykyä, kun antibiootteja käytetään vaivoihin, joihin ne eivät tehoa, kuten virusten aiheuttamiin tulehduksiin.

Edelleen moni eurooppalainen luulee, että flunssa tai influenssa paranevat antibiootilla.

Antibioottien kulutus on ollut laskussa koko Euroopassa ja Suomessa, mutta käyttö on Suomessa edelleen selvästi yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Lisäksi niin sanottujen laajakirjoisten antibioottien käyttö ei ole vähentynyt Suomessa.

Laajakirjoiset antibiootit vaikuttavat useisiin bakteereihin, kun tavoite on kohdistaa lääkitys vain taudin aiheuttajaan.

Tilanteemme on vielä hyvä verrattuna EU-maiden keskiarvoon, mutta se voi muuttua nopeasti.

VRE-bakteereja löytyi viime vuonna selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna.

VRE on tavanomaisille antibiooteille vastustuskykyinen suolistobakteeri enterokokki, joka voi aiheuttaa virtsatietulehduksia, tulehduttaa haavoja ja johtaa jopa sepsikseen eli vakavaan yleistulehdukseen.

Turun kaupunginsairaalassa oli viime vuonna VRE-epidemia, ja keväällä Salon terveyskeskuksen vuodeosastolla ja Salon sairaalassa koettiin toinen epidemia.

Myös ESBL-ominaisuuden saaneiden bakteerien määrä on lisääntynyt.

ESBL on entsyymi, jonka myötä bakteeri ei nujerru antibiootilla. Tätä entsyymiä tuottavien suolistobakteeri E. colien määrä lisääntyi viime vuonna.

Myös niin sanotut CPE-bakteerit lisääntyivät viime vuonna. Nimitys tarkoittaa karbapeneemi-antibiootille vastustuskykyisiä enterokokkeja, jotka aiheuttavat hankalasti hoidettavia tulehduksia etenkin tehohoidossa oleville.

Karbapeneemia kutsutaan viimeisen puolustuslinjan antibiootiksi. Jos sen teho menetetään, käytettävissä ei ole enää muita lääkkeitä.

CPE-bakteereja on löydetty Suomessa koirista

Bakteeri on Suomessa vielä harvinainen, mutta yleinen Intiassa ja Balkanilla. Se voi siirtyä ihmiseen lemmikistä, jonka kanssa kontakti on tiivis ja pitkä.

Venäjältä ja Romaniasta tuoduista koirista on löydetty myös muita antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja.

Saksassa koettiin äskettäin ensimmäinen hoitolaitosepidemia, jonka aiheuttanut Klebsiella-bakteeri oli vastustuskykyinen karbapeneemin lisäksi myös toiselle viimesijaiselle antibiootille, kolistiinille.

Lisäksi bakteeri oli hankkinut itselleen virulenssia eli se oli pahempi taudinaiheuttaja kuin tavalliset Klebsiella pneumoniae -bakteerit.

Bakteeri on läheistä sukua Suomesta viime keväänä löytyneelle bakteerille, joka oli aiemmin sairaalahoidossa Venäjällä olleella ihmisellä.

Tämä keuhkokuumetta aiheuttava bakteeri löytyi Saksassa kolmesta sairaalasta ja yhdeltä kuntoutusklinikalta 17 ihmiseltä; kuusi sairastui ja 11 todettiin bakteerin kantajiksi.

Hoitolaitoksissa käytetään paljon antibiootteja. Siksi ne voivat olla vastustuskykyisten bakteerien hautomoita.

Pahin uhkakuva on superbakteeri, joka syntyy, kun bakteeri hankkii itselleen aiempaa suuremman kyvyn aiheuttaa tauteja.

Lähde: Antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrä kasvaa Suomessa – Kotimaa | HS.fi

Kategoria(t): Terveys Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s