Kankaanpäässä koiraa ulkoiluttanut kohtasi ison urossuden

Kello seitsemän iltahämärissä kankaanpääläinen perheenäiti oli poikennut maantieltä metsän reunustamalle pururadalle, joka nousee kaartuen ylös lyhtyvalaistua mäkeä.

Katseensa kohotettuaan nainen hahmotti mäen huipulla suurikokoisen eläimen.

Paikalleen jähmettynyt nelijalkainen möllötti koiranulkoiluttajaa suoraan silmiin.

Ensin ajattelin sen olevan koira. Mutta kun katselin ympärilleni, en nähnyt muita ihmisiä.

Aika nopeasti sitten valkeni, että siinä on susi

Uusikauppilan onneksi tapahtumahetkellä metsämaaston tuoksuihin uppoutunut Mauno-koira oli hihnassa.

Omistaja kiskaisi sen ripeästi peräänsä, ja kaksikko alkoi pinkoa kiireen vilkkaa alas mäkeä.

Hetkittäin Uusikauppila vilkaisi olkansa yli taakseen, mutta kaartuva tie peitti suden horisontista.

Noin viidenkymmenen metrin päässä maantiestä nainen huomasi sen ajaneen parivaljakkoa takaa ja pysähtyneen viereiseen tienhaaraan.

Jatkoin matkaa pientaloja kohti. Minulla oli otsalamppu päässä.

Katselin vähän väliä perääni, näkyykö takana liikettä. Onneksi susi oli lähtenyt kipuamaan mäkeä takaisin ylös.

Suuritassuinen hukka ajoi naista takaa 150 metriä

Tilanteen rauhoituttua Uusikauppila soitti tuntemalleen petoyhdysmiehelle, joka ilmaantui paikalle kollegansa kanssa.

Miehet tutkailivat lumeen painuneita tassunjälkiä

Jäljet osoittivat, että peto oli jahdannut Uusikauppilaa koirineen 150 metrin matkan. Loikkien etäisyys toisistaan oli puolitoista metriä.

Kokemuksestaan tunteikkaan Facebook-kirjoituksen naputellut Uusikauppila on tapahtumapaikasta kilometrin päässä sijaitsevan kyläkoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Koulussa opiskelevat perheen 10- ja 11-vuotiaat lapset.

Huolestuneiden vanhempien kesken susista on tänä syksynä puhuttu erityisen paljon. Kaupungin kanssa kinastelua on ollut koulumatkoista. Kaikkia lapsia ei haeta kotoa, ja lapset joutuvat kävelemään susia vilisevissä metsissä kouluun.

Pohjois-Satakunnan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tapio Loukkaanhuhta kertoo IS:lle olevansa toinen sudenjäljet tarkastaneista petoyhdysmiehistä.

Jälkien perusteella Kuninkaanlähteellä on liikuskellut susipari, uros ja naaras. Naisen kintereillä on juossut ilmeisesti iso uros, Loukkaanhuhta sanoo.

Loukkaanhuhdan mukaan alueella liikuskelee päivittäin enimmillään kymmenkunta sutta.

Muutaman kilometrin päässä tapahtumapaikalta pitää omaa reviiriään poikue, jonka öiset tihutyöt ovat aiheuttaneet karjanomistajille päänvaivaa.

Eräällä lammastilalla löytyi toistakymmentä lammasta tapettuna ja osa aika lailla syötynäkin.

Paikalliset petomiehet ovat kertoneet monien lampaiden katoilevan, mikä luultavasti nostaa tapettujen kokonaismäärää.

Petomies uumoilee, että susipoikueen vanhemmat ovat opettaneet näille metsästämistä. Poikueen reviiriä on hänen mukaansa syytä pitää korkean riskin alueena.

Kaatolupien saaminen on aika lailla pystyssä

Ihmiseen kohdistuvaa uhkaa ei ole ollut, joten poliisi ei voi antaa lopetuslupaa.

Kankaanpäätä muutaman vuoden asuttaneet sudet ovat Loukkaanhuhdan mukaan riesana niin arkinen, että ihmiset jättävät ilmoittamatta havainnoistaan riistanhoitoyhdistykseen.

Hukat ovat käyneet kyllin rohkeiksi uhmatakseen läsnäolollaan jopa Kuninkaanlähteen suosittua karavaanialuetta.

Asukkaat törmäävät petoihin metsässä ja kotipihoissaan. Niiden kulkureitit piirtyvät tassunjälkinä hiihtoladuille.

Joskus aamuvarhain susia on saattanut tulla kävelytiellä vastaan vähän ennen kuin lapset lähtevät kouluun. Nämä ovat tietysti epämiellyttäviä tilanteita, Loukkaanhuhta toteaa.

Lähde: Iso urossusi ajoi takaa koiraa ulkoiluttanutta Hannaa 150 metriä hämärässä metsässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s