Videokuvaus digijärkkärillä – Luontokuva lehti

Videossa käydään läpi videokameran liikkeitä ja pari hyvää perusvarustetta niiden helpottamiseksi. Hyvä videopää on ensimmäinen varuste, jonka valokuvaaja tarvitsee jalustansa nokkaan.

Sivuttainen liike luo elokuvamaista tunnelmaa, ja tätä varten on olemassa kiskoja, joilla kameraa voi liikuttaa.

Periaatteessa samaa asiaa tekevä kapine voi maksaa pari sataa tai viisi tuhatta.

Luontokuvaukseen sopivia varusteita;

Tukevampi jalusta kuin valokuvauksessa. Kameraa käännellessä jalustan pitää pysyä paikoillaan.

Kameran varusteluistiin kiinnitettävä hyvälaatuinen erillinen mikrofoni, joka kytketään suoraan kameran mikrofoniliitäntään. Tuulisuojalla varustettu.

Suotimet, varsinkin harmaat koko- ja puolivärisuotimet ovat hyödyllisiä. Monissa suodinjärjestelmissä on lisäksi oma vastavalosuojansa, jota kannattaa hyödyntää.

Videotallennin.
Kovalevy- tai SSD-tekniikkaan perustuvat tallentimet ovat pieniä, mutta niihin voi tallentaa HDMI-kaapelin kautta usein laadukkaampaa kuvaa kuin kortille ja tilaa riittää pidemmillekin otoksille.

Erillinen äänityslaite.
Suuntaava mikrofoni on videokuvaajan perusväline. Sen avulla saat kohteen äänen paremmin talteen, koska se on epäherkempi ympärillä oleville äänille.

Luontokuva lehti – Videokuvaus digijärkkärillä.

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s