Peilijää petti hirvien alta Kuhmoisten Kotajärvellä: alkoi tuntien taistelu elämästä ja kuolemasta

Kaksi hirveä, emä ja vasa, lähtivät ylittämään Kuhmoisten Haikupohjantien vieressä sijaitsevaa Kotajärveä ikävin seurauksin lauantaina puolen päivän aikoihin.

Hirvet menivät jäälle Haikupohjantien suunnalta, tarkoituksenaan mitä ilmeisimmin ylittää järvi ja mennä vastarannalla sijaitsevalle Kotavuorelle. Jää kuitenkin petti alta.

Matkaa rannalta toiselle on vajaat 200 metriä, ja viiden senttimetrin vahvuinen jää petti hirvien alla noin 140 metrin kulkemisen jälkeen.

Järven rannalle ennen pelastusviranomaisia ehtineet suurriistavirka-apuhenkilö Hannu Kilpeläinen ja Vesa Liivenkorkee kertovat, että järvessä on virtauksia juuri niillä paikkeilla, jossa jää rikkoontui isojen eläinten alta.

Miehet saivat tiedon jäissä olevista hirvistä yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Hälytys eläinonnettomuudesta tuli pelastuslaitokselle hieman kello 12 jälkeen.

Vaikka lähialueilla oli käynnissä hirvenmetsästys, Kilpeläinen ja Liivenkorkee sanovat, että kyseiset eläimet menivät jäille ihan omia aikojaan, sillä lähialueilla ei ollut metsästäjiä.

Jäätä rikki moottorisahalla

Kuhmoisten vapaapalokunnan Samuli Koskinen ja Arthur Heickell apunaan Aapeli Heickell rikkoivat moottorisahalla tien hirvien luo pelastuslautan avustuksella.

Kun reitti oli saatu auki, miehet kiersivät hirvien luo ja ohjasivat väsyneet eläimet vapaille vesille.

Hitaasti, mutta varmasti eläimet uivat kohti rantaa. Emä nousi ensimmäisenä maihin selvästi väsyneenä kolme tuntia kestäneen pulikoinnin jälkeen. Iso hirvi kapusi rinnettä ylös turvallisiin maisemiin.

Vasa ei jaksanut nousta maille. Se pääsi kuitenkin aivan rantaviivaan. Pelastusviranomaiset jättivät eläimen keräämään voimia uuteen nousuun.

Ei aivan kuivalle maalle

Muutama tunti myöhemmin paikalliset metsästäjät Juhani Savijärvi ja Harri Uuhiniemi kävivät tarkastamassa, että vasa on päässyt ylös järvestä.

Nuori hirvenalku ei kuitenkaan ollut jaksanut pinnistää kuivalle maalle, vaan eläin makasi voipuneena liki rantapenkalla.

Yritimme saada köyttä sen ympäri, että saamme vedettyä vasan maille. Se ei onnistunut heti, vaan hirvi lähti takaisin avannon suuntaan.

Uuhiniemi alkoi jo haeskella venettä lainaan lähialueelta, mutta tilanteen rauhoituttua vasa ui rikottua uomaa takaisin rantaviivan tuntumaan.

Silloin Savijärvi ja Uuhiniemi saivat viritettyä köyden eläimen pään ympäri ja he vetivät hirven maille pilkkopimeässä viiden aikaan iltapäivällä.

Se oli todella väsynyt, ihan taputtelukunnossa. Se kuitenkin jaksoi nostaa päätään, Savijärvi kuvailee.

Lauantai-iltana oli epäselvää, selviääkö vasa koettelemuksesta hengissä. Kuusi tuntia hyisessä vedessä voisi koitua sen kohtaloksi.

Savijärvi kävi paikalla vielä kerran sunnuntaina ja viestitti iloisen uutisen: Vasa on lähtenyt. Tarinalla on sittenkin onnellinen loppu.

Lähde: Peilijää petti hirvien alta: alkoi tuntien taistelu elämästä ja kuolemasta, mutta tarina sai onnellisen lopun

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s