Amerikkalainen matkailusivusto lyttäsi suomalaisen ruokakulttuurin

Suomalainen ruokakulttuuri ansaitsee aika ajoin myös kansainvälisiä kehuja, mutta amerikkalaissivustoa emme onnistuneet vakuuttamaan.

Yhdysvaltalainen matkailusivusto Far and Wide laittoi Euroopan ruokakulttuureita paremmuusjärjestykseen. Sivuston pyrkimyksenä oli helpottaa matkailijoita valitsemaan kohde, jossa tarjolla olisi jännittävää ja hinta-laatusuhteeltaan parasta ruokaa.

Listan viimeisellä sijalla komeilevat yhteen niputettuna Pohjoismaat.

”Hapatettu hai ei pärjää vertailussa”

Sivuston mukaan Pohjoismaiden, eli Suomen, Tanskan, Ruotsin, Islannin ja Norjan ruokakulttuurit sulautuvat samankaltaisiksi.

Pohjoismaiden ruokavalio koostuu sivuston mielestä lähinnä vihanneksista, riistasta ja kalasta – josta suuri osa tarjoillaan hapatettuna.

Vaikka yksinkertaisuus voi olla myös tehokasta, verrattuna muihin Euroopan maiden keittiöihin..hapatettu hai ei vain pärjää vertailussa, sivustolla kirjoitetaan.

Olemme kuulleet ruokaa kuvailtavan niin, että skandinaavinen ruoka on kallista ja tylsää, mikä ei ole kovin erinomainen yhdistelmä, sivustolla todetaan.

Pohjoismaille, tai lähinnä Ruotsille annetaan myös kiitosta ruotsalaisista lihapullista ja voileivistä. Lisäksi jutussa todetaan, että jokaisella Pohjoismaalla on kuitenkin kolme Michelin-tähteä saanut ravintola, jossa kannattaa piipahtaa syömässä (Suomessa on toistaiseksi vain yhden tähden Michelin-ravintoloita).

Kolmen kärki menee etelään

Kolmossijaa jenkkisivuston listauksessa pitävät Espanja ja Portugali. Maita kiitellään runsaasta mausteiden käytöstä. Näiltä mailta myös pahoitellaan sitä, että ne on niputettu yhteen, koska niillä on kuitenkin hyvin selkeästi erottuvat, itsenäiset ruokakulttuurit.

Toiselle sijalle kipuaa Ranska. Ranskalaista keittiötä ylistetään inspiroivaksi ja todetaan, ettei mikään muu maa pärjää Ranskalle leivosten ja leipien valmistamisessa – puhumattakaan juustoista.

Ykkössija menee odotetusti Italialle.

Suitsutusta saa niin italialainen pasta, pizza kuin gelatokin. Italialaisia kehutaan ammattitaidosta, jolla he loihtivat pienestä määrästä raaka-aineita uskomattomia annoksia.

Lähde: Amerikkalainen matkailusivusto lyttäsi suomalaisen ruokakulttuurin

Kategoria(t): Ravinto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.