Vanhojen koirataitureiden opit pätevät edelleen – perustuu monesti hiljaiseen tietoon

Ylikonstaapeli Ilkka Hormila puhuu henkisen valmennuksen merkityksestä ja antaa viitteitä siitä, mihin hänen omat metodinsa pelastuskoirataitojen kouluttamisessa perustuvat.

Hormila viittaa monesti hiljaiseen tietoon, jota hän nuorena koirapoliisina ammensi vanhemmilta kollegoiltaan.

Tuolloin ei vielä tieteellisesti tutkittu eläinten käyttäytymistä ja oppimista samassa mittakaavassa kuin tänä päivänä, eikä ollut juurikaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Nykytieteen valossa moni näistä hiljaisen tiedon asioista on osoittautunut todeksi ja oikeaksi.

Urani alussa vanhat miehet opettivat, että koiraa ei jätetä tarhaan vaan sen kanssa ollaan ja mennään joka paikkaan yhdessä, niin kotona kuin töissä.

Koira piti myös kouluttaa niin, että sen voi ottaa mukaan mihin tahansa tilanteeseen.

Tyypillisesti näin koulutetut ja pidetyt koirat pysyivätkin stressittöminä ja tasapainoisina ja ne pystyivät keskittymään työhönsä.

70-luvulla Helsingin koirapoliisit tekivät lyhyempää työvuoroa, koska vapaa-ajalla tapahtuva koiran hoito ja kouluttaminen laskettiin työajaksi.

Tuohon aikaan Helsingin poliisilaitoksen koirapoliisit oli siirretty pois satamista kolmelle eri poliisialueelle omiksi koiraryhmikseen. Muutoksen yhteydessä tarvittiin myös uusia nuoria poliiseja koiranohjaajiksi.

Takapakkeja ja edelläkävijöitä myös viranomaispuolella

ostan hattua Suomen rajavartiolaitokselle, joka on ollut edelläkävijä näissä asioissa viime vuosina.

Heillä lähdettiin viemään eteenpäin pehmeiden arvojen kouluttamista ja toisaalta myös siirrettiin koulutuksen painopistettä nenäpuolelle, jossa tulokset oikeasti syntyvät.

Rajavartiolaitos on tehnyt paljon yhteistyötä eläintenkouluttajien kanssa ja näyttänyt avoimesti, miten heillä koiria koulutetaan tänä päivänä.

Poliisi- ja rajakoirien koulutus aloitetaan normaalisti etsintä- ja jälkikoulutuksella sekä haun ilmaisuilla, varsinainen haku kytketään mukaan myöhemmin. Näin saadaan sekä stressitaso että kuonolinja pysymään alhaalla.

Itse opetan niin, että koira haistelee välillä ilmasta, mutta menee pääsääntöisesti kuono alhaalla.

Ilmaisut ja irroitukset opetetaan ensin, sitten vasta kytketään maalimiehen käyttö mukaan. Aloitan koiran hajuaistin aktivoimisen ja etsintämotivaation tietoisen kasvattamisen esine-etsinnän avulla.

Ruuan käyttöön suhtaudun yleensä erittäin kriittisesti, toki jossakin tapauksessa saatan käyttää myös ruokaa apuna.

Jälleen kerran palataan vanhojen konkareitten oppeihin. Jo 1920-luvun koulutusraporteissa on mainittu, että koirille annettiin rikospaikalta talteen otettu lähtöhaju, jota annettiin tarvittaessa matkalla koiralle purkista lisää.

Rauhallista ja palkitsevaa etsintää

Hormilan koulutusmetodien mukaisesti ihminen ei ole koiralle palkinto, vaan koira löytää ensin halutun “hajusydämen”, ja palkinto tulee vasta sen jälkeen.

Tällä tavoin koira pysyy rauhallisena ja stressittömämpänä ja oppii, että itse etsiminen voi olla palkitsevaa ja nautinnollista.

Monesti koulutuksissa näkee patoamista, eli palkitsemisen yhteydessä lähdetään nostattamaan koiraa.

Lopputuloksena on usein virheitä tekevä, kiihtynyt ja huolimaton koira, jolla on kiire päästä suorituksen loppuun, koska se on oppinut, että kaikkein kiihottavin – ja koiran kannalta palkitsevin – vaihe tulee siellä.

Kehittelimme poliisikoiralaitoksella neliportaisen koulutusmenetelmän. Siinä koko opetustapahtuma eli ketju on jaettu neljään eri vaiheeseen: valmisteleva vaihe, varsinainen oppimistapahtuma, palkkaus-ja tasaantumisvaihe sekä palauttava vaihe.

Jos stressitaso on liian korkealla, niin mikään uusi oppi ei mene läpi.

Koin tämän oman kantapään kautta kouluttaessani Flickania hajuerotteluun. Alussa käytin palkkiona hajustettua metallipalikkaa ja kaikki meni hyvin: koira oppi nopeasti ja teki huippusuorituksia.

Lopulta sen stressitasot ja kiihko palikkaa kohtaan kasvoi niin suureksi, ettei se pystynyt enää keskittymään, vaan alkoi tekemään virheitä.

Vaihdoimme metallipalikan tilalle hajupurkin, jonka sisällä oli hajustettu harso. Kun purkki löytyi, vaadin koiralta rauhoittumista ja palkitsin sen vasta sitten asettamalla metallipalikan tai pallon purkin päälle.

Näin pysyimme molemmat rauhallisina ja tyytyväisinä.

Niin sanotut makkaraharjoitukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten kilpaileminen lähti ohjaamaan myös virkakoirien koulutusta jäljessä.

Monien mielestä ainut oikea tapa kouluttaa jälkeä oli mennä pellolla ja laittaa makkaranpala jokaiseen askeleeseen.

Koirat etenivät kuin imurit, mutta harvoin ne tiesivät, mitä ovat ajamassa. Kun lähdimme toteuttamaan ihmisen ominaishajua hyödyntävää ja rauhalliseen etsintään keskittyvää metodia, niin saimme aluksi paljon naureskelua ja pilkkaa kontollemme.

Naureskelua syntyi myös silloin, kun 2000-luvun alussa aloitimme pienellä porukalla poliisikoiralaitoksen tunnistuskoirayksikössä kovan alustan jälkikoulutuksen.

Meillä oli vesipullot mukana ja teimme paljain jaloin jälkiä asfaltille. Suunnittelimme koulutusta siltä kannalta, miten sitä voisi hyödyntää kadonneiden etsinnöissä sekä rikospaikoilla.

Jouduimme treenaamaan salaa, Hormila muistelee huvittuneena. – Tähän pohjautuva tunnistusjälkimetodi on nykyisin yhtenä osana poliisikoiralaitoksen jälkikoulutusohjelmaa.

Kun koiran opettaa hakemaan ja seuraamaan sitä omaa hajua, ollaan pelastuskoiratoiminnankin kannalta vahvoilla vesillä.

Häiriöhajut eivät vaikuta tekemiseen niin paljoa ja jos tuuli tuokin sen oikean hajun tullessaan, niin sitten seurataan sitä. Näin myös jäljen tekeminen ja kaupunkioloissa harjoittelu helpottuu.

Koira, joka on motivoitunut ja keskittynyt etsimiseen, näyttää tosi nopeasti ja selkeästi, jos se on ydinjäljeltä pois.

Ohjaajan on tuolloin helpompi lukea koiraa ja antaa sille työtilaa. Tästä näkökulmasta aukeaa paremmin myös ajatus jälki/hakukoiran vaatimuksista ja eroista.

Meidän tulee myös tiedostaa sekä hyväksyä se tosiseikka, ettei kaikista koirista vain ole työskentelemään siellä korkeimmalla tasolla.

Hormila listaa myös muuta koulutuksessa huomioitavaa:

Koiran oivalluttaminen.

Tutkin sitä, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu oivalluksen hetkellä? Sehän on valtavan oppimisen maaperää.

Lähdin soveltamaan oivalluttamista myös hajukoulutukseen, koska samalla tavalla koirakin oppii. Kun koiran saa oivaltamaan jotain, niin se on enemmän kuin pelkkää operanttia oppimista.

Ja jos pystyt palkkaamaan juuri oivaltamisen hetkellä, niin silloin homma menee kaaliin niin että pamahtaa.

Mieti, missä näitä oivalluksen hetkiä voisi treenien aikana tulla ja miten niitä voidaan koulutuksessa rakentaa?

Rutiinien rikkominen.

Peruskoulutuksen jälkeen on tärkeää rikkoa rutiineja, jotta homma pysyy motivoivana ja mielenkiintoisena.

Harjoittele eri tavoilla, eri paikoissa ja eri ihmisten kanssa. Käytä maalimiehenä ja jäljentekijänä ei-koiraihmisiä, jotka eivät ajattele alitajuisesti koiran kannalta parasta tapaa liikkua jälkeä tehdessä.

Keep it simple.

Ihmiset usein ajattelevat kouluttaessaan ihan liikaa tai liian vaikeasti. Vaikean, vaativan jäljen jälkeen tulee tehdä mahdollisimman pian palkitseva, kiva ja helppo jälki koiralle.

Sen jälkeen tee monta helppoa, onnistunutta jälkiharjoitusta, vaikka lyhyitä jäljen ylösottoa, joista koira saa paljon palkkioita ja onnistumisen kokemuksia.

Näin sen itsevarmuus ja motivaatio kasvaa ja samalla vahvistuu tekniikan lisäksi myös vuorovaikutus ja yhteistyö ohjaajan kanssa. Mieti mikä on sinun suhdelukusi jäljen ylösottoharjoittelun määrässä ajettuihin jälkiin?

Tyypillinen virhe on se, että ihmiset harjoittelevat liian pitkillä jäljillä, jotka pitää ajaa loppuun saakka.

Ei koira ymmärrä sitä, mitä loppu tarkoittaa, vaan oleellista on se, että koira löytää jäljen ja se palkataan siitä.

Siinä vaiheessa, kun koira ajaa hyvin jälkeä, pitäisi jo lopettaa ja kehua koiraa, ikään kuin antaa pallo takaisin koiralle.

Usein jo aktiivinen tekeminen itsessään on koiralle palkkio. Kun se saa vielä sosiaalista palkkaa ja hyvää tunnetta ohjaajaltaan, on se varmasti onnellinen sekä tyytyväinen.

Tottelevaisuus ja hallittavuus.

Pelastus- ja poliisikoirapuolella monesti törmää myös sellaiseen ajatukseen, ettei työkoiran kanssa tarvita tottelevaisuutta.

En ihan allekirjoita tätä, vaan puhun mielummin hallittavuudesta, jonka pitäisi kuulua pelastuskoiran ominaisuuksiin ihan automaattisesti.

Tosietsinnässä ei ole varaa siihen, että koira tekee mitä sattuu ja karkaa muiden päälle.

Tottelevaisuuskoulutus on lyhytaikainen työväline hallittavuuden aikaansaamiseksi ja kaiken perustana on koiran ja ohjaajan vuorovaikutus sekä molemminpuolinen luottamus.

Monille on piirtynyt tietty kuva päähän, miten jälkeä ajetaan.

Koiramäellä videoitiin paljon harjoituksia ja analysoitiin niitä jälkeenpäin.

Tästä olen saanut paljon hyvää palautetta omiltakin oppilailta.

Jälkitilanteessa ohjaaja näkee yleensä vain koiran takaliston ja monet ovat väittäneet, ettei koira aja jälkeä, kunnes vasta videolta ovat nähneet asian toisin.

Kouluttaja kuvaa sivusta ja näkee koiran sivuprofiilin, kehonkielen ja sen, missä kuono menee.

Lähde: Vanhojen koirataitureiden opit pätevät edelleen | Pelastuskoira

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s