Riista-alikulkujen toimivuutta selvitetään Lappeenrannassa

Kaakkois-Suomen ELY-keskus selvittää nyt, käyttävätkö hirvet tai muut eläimet Hurtanmaan riista-alikulkua kulkureittinään moottoriliikennetien ali.

Mukaan seurantaan otetaan myös Kankaan risteyssilta, koska paikallisten metsästäjien havaintojen perusteella sillan tuntumassa liikkuu hirviä.

Riistakameraseurannalla saamme perustietoa siitä, liikkuuko alikuluissa ylipäätään eläimiä ja jos, niin kuinka usein, kertoo ympäristöasiantuntija Suvi Nirkko Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

Toiveena myös on, että seurannan tulokset auttavat meitä helpottamaan eläinten liikkumista alueella ja parantamaan liikenneturvallisuutta, Nirkko lisää.

Hurtanmaan lisäksi ELY-keskus seuraa eläinten liikkumista Vaalimaantiellä Lappeenrannan eteläpuolella. Siellä seurannassa on Hyypiälän ylikulkusillan alapuolinen entinen rata-alue.

Tällä kohteella meitä kiinnostaa erityisesti se, kulkevatko hirvet alikulun kautta Vaalimaantien ali, Nirkko kertoo.

Eläinten liikkumista seurataan riistakameroilla.

Kameravalvonnasta ilmoitetaan kylteillä alikuluissa. Riistakameroiden ihmisistä ottamat valokuvat tuhotaan aineiston käsittelyvaiheessa. Seurantajakso alkaa lokakuussa 2019 ja kestää vuoden 2020 elokuun loppuun asti.

Eläimille tarkoitetut ali- ja ylikulut lieventävät tiestön estevaikutusta, vähentävät eläinonnettomuuksia ja parantavat siten liikenneturvallisuutta.

Lähde: Riista-alikulkujen toimivuutta selvitetään Lappeenrannassa | Lappeenrannan Uutiset

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s