Kaakkois-Suomessa kohta talvehtiva karhukanta on kaatokauden jälkeen voimissaan, mutta rauhallisesti — villisikoja on tänä vuonna kaadettu 341

Kaakkois-Suomen yli 200 karhun kannanhoitoon myönnettiin tänä vuonna 24 poikkeuslupaa. Imatran seudulla kaadot oli tehty jo syyskuun alkuun mennessä.

Ensimmäiset merkit lähestyvästä talvesta ilmaantuivat keskiviikkona taivaalta, kun märkä lumi harsosi Imatran hetkellisesti. Se tarkoittaa myös sitä, että toistaiseksi jalkeilla olevat karhut alkavat pian hautautua talviunille.

Kaakkois-Suomeen myönnettiin tänä vuonna 24 karhulupaa. Imatran seudulla eli niin kutsutulla Vuoksen yläpuolisella alueella poikkeusluvat oli käytetty jo syyskuun alussa, koko Etelä-Karjalassa kuun loppuun mennessä.

Maakunnassa elääkin suurin osa Kaakkois-Suomen yli 200 karhusta

Määrä perustuu Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioon.

Imatran ja Ruokolahden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Kurjen mukaan karhun jalansija on edelleen kaatokauden jälkeen vahva.

Kanta on erittäin elinvoimainen. Näillä lupamäärillä en usko, että se paljon pienenee.

Maa- ja metsätalousministeriö pienensi tänä vuonna karhunmetsästyksen valtakunnallista lupakiintiötä.

Karhut ovat kestäneet metsästyksellä siellä, minne ne kuuluvatkin. Ainoa, mitä tietooni on tullut, ovat maatalousvahingot, että rehuja ja paaleja on särjetty. Niin sanottuja häirikkökarhuja ei ole tullut tietoon, Kurki kommentoi kaatolupien määrää.

Villisikoja saaliiksi tavanomainen määrä

Suurpedoista villisikaa saa kaataa ympäri vuoden. Poikkeuksena on emakko, jolla on saman vuoden porsaat. Riista-sivuston alueellisten saalismäärien mukaan koko Kaakkois-Suomessa villisikoja on tänä vuonna kaadettu 341.

Ruokolahden ja Imatran riistanhoitoyhdistyksen luku koko vuodelle on sivuston mukaan 49, Rautjärven riistanhoitoyhdistyksen osalta taas 36.

Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas kommentoi katomäärän olevan lähes viime vuoden luokkaa.

Hyvin sitä on saatu saaliiksi. Kantaa pidetään reilusti kurissa afrikkalaisen sikaruton vuoksi.

Lähde: Kohta talvehtiva karhukanta on kaatokauden jälkeen Imatran seudulla voimissaan, mutta rauhallisesti — ”Häirikkökarhuja ei ole tullut tietoon”, kertoo Hannu Kurki – Uutisvuoksi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s