Jättirotat pelastavat ihmisiä etsimällä miinoja ja niitä opetetaan jopa haistamaan tuberkuloosia

Jättirottia alettiin kouluttamaan, koska eläimiä oli helposti saatavilla.

Rotta kulkee suorakulmion muotoisen kentän poikki. Puolivälissä se nuuskii, pysähtyy ja kuopsuttaa maata. Nyt on onnistumisen hetki. Siitä kertoo kouluttajan antama merkkiääni, ja rotta saa palk­kioksi banaania.

Eläin haistoi räjähteen ja ilmoitti siitä kuopsuttamalla juuri niin kuin on harjoiteltu.

Tansania on lähellä maamiinoista aikanaan kärsinyttä Mosambikia, sen pohjoinen rajanaapuri. Nykyään rottia ei tarvita enää Mosambikissa, vaan niitä lähetetään töihin Angolaan ja Kambodžaan.

Angolan sodan aikana kylien ympärille kylvettiin maamiinoja

Nyt sodan jälkeen kyliin on vaikea mennä takaisin.

Maamiina on monesti vihreä ja muovinen, eli lapsen silmin se näyttää epäilyttävästi lelulta. Miinoitettuja kyliä on ympäröity varoituslipuilla, jotta perheet tietäisivät suojella lapsiaan.

Vaarallisia alueita yritetään nyt käydä maissa läpi, ennen kuin ihmiset pääsevät palaamaan koteihinsa.

Esityön tekevät rotat

Ne voivat pelastaa monen angolalaislapsen hengen.

Rotat säästävät aikaa ja vaivaa: suorakaiteen muotoisen alueen raivaamiseen menee ihmiseltä neljä päivää, mutta rotalta vain 20 minuuttia.

Samaan työhön koulutetaan muualla maailmassa koiria, mutta ne painavat enemmän kuin rotat. Koirat saattavat räjäyttää miinan astuessaan sen päälle.

Lisäksi koirat leimautuvat aina kouluttajaan. Rotat ovat joustavampia työkavereita.

Rottia kouluttaa Apopo-järjestö, joka saa rahaa valtiolta, järjestöiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta. Yhteistyökumppanina on Morogoron maatalousyliopisto.

Järjestö kerää lahjoituksia tarjoamalla ”sankarirottia adoptoitaviksi”. Säännöllinen lahjoittaja voi nimetä rotan ja saada päivityksiä sen urapolusta.

Järjestön perustaja on belgialainen tuotesuunnittelija Bart Weetjens, jolla oli lemmikkirottia. Hän törmäsi tutkimukseen, jossa hyödynnettiin gerbiilien hajuaistia. Hän pohti, voisivatko rotat haistaa miinoja.

Antwerpenin yliopiston evoluutiobiologian laitokselta löytyi rottatutkija, joka auttoi valitsemaan sopivan rottalajin.

Se on Cricetomys gambianus, savannihamstraajarotta Lajitietokeskuksen suomennoksen mukaan.

Apopon tiedottaja Lily Shallom kertoo, että työ on virallistunut ja laajentunut hankkeen historian aikana. Asiantuntijoita järjestössä on eri puolilta maailmaa, mutta työn­tekijöistä suurin osa on tansanialaisia.

”Meillä on nykyään erilliset osastot koulutukselle, tutkimukselle ja kehittämiselle. Rotat työskentelevät useammissa maissa kuin ennen, ja me julkaisemme artikkeleita tiedelehdissä”, Shallom kertoo.

Rottien koulutus ei ole muuttunut vuosien varrella.

Rotta opetetaan tunnistamaan räjähde jo poikasena. Klassisella ehdollistumisella jyrsijä koulutetaan siten, että se saa räjähteen löytämisestä makupalan.

Harjoittelua hidastaa se, että rotat ovat tarkkoja puhtaudestaan

Heti, jos ne huomaavat turkissaan mutaa, ne jäävät pesemään sitä pois.

Tansanialaiset kouluttajat kertovat, että sadekaudella meno näyttää erityisen huvittavalta. Rottien työtahti hidastuu, kun ne joutuvat joka välissä sukimaan turkkiaan puhtaaksi.

Vaikka jättiläisrotta elää luonnonvaraisena Tansaniassa, sen nahan kestämisestä kovassa auringonvalossa ei olla varmoja. Siksi rottien korviin hierotaan aurinkorasvaa ennen koulutuspäivää.

Koulutus on harrasta ja hiljaista puurtamista. Rotta kulkee valjaissa yhden kouluttajan luota toisen luo ja nuuhkii vimmatusti.

Lähde: Jättirotat pelastavat ihmisiä etsimällä miinoja ja niitä opetetaan jopa haistamaan tuberkuloosia – Tiede | HS.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s