Läntisen poronhoitoalueen viimeinen kiintiökarhu kaatui Pudasjärvellä tai Taivalkoskella – samalla päättyi karhunmetsästys tältä jahtikaudelta

Läntisen poronhoitoalueen viimeinen kiintiökarhu kaadettiin keskiviikkona Pudasjärven Levo-ojan Juurikkasuolle – tai sitten viitostien itäpuolelle olevalle Taivalkosken Kolkonjärven sydänmaalle.

Kaadot tapahtuivat aamuhämärissä, kymmenen minuutin sisällä toisistaan ja toisistaan tietämättä.

Pudasjärven Juurikkasuolle karhun keskiviikkoaamuna klo 7 aikaan kaatanut Miika Harju kertoi saaneensa tiedon Taivalkosken kaadosta puhelimella tapahtumapaikalle. Hänen tietojensa mukaan asialla oli ollut Janne Mannisen seurue.

Läntisen poronhoitoalueen karhunpyyntikiintiö on 15 karhua. Kiintiöalueeseen kuuluvat myös Pudasjärvi ja Taivalkoski, joten nyt tuli jommallakummalla kaadettua se 16 karhu.

Metsähallituksen erätarkastaja Jani Suuan mukaan molemmat kaadot ovat laillisia, vaikka kiintiö ylittyikin. Sellaista on kuulemma sattunut useampana syksynä, että viimeisiä karhuja on kaadettu samaan aikaan.

On ymmärrettävää, että puhelimesta on ennen haukulle hiipimistä katsottu, että kiintiössä on vielä tilaa – mutta sitten kun karhu on kaadettu ja ryhdytty tekemään ilmoitusta, on huomattu, että joku toinen ehti ensin.

Suuan mukaan karhun kaadoista pitää ilmoittaa välittömästi eikä seuraavana päivänä. Olemassa ei ole kolmen vuorokauden ilmoitusaikaa, kuten hirvellä.

Samalla hän huoksauttaa Metsähallituksen alueluvan hirvenmetsästykseen saaneita seurueita, että lupaehdoissa on nyt tuo kolmen vuorokauden ilmoitusvelvollisuus.

Keskiviikkona Taivalkoskella kaadettu karhu oli naaras, Pudasjärvellä noin 100-kiloinen huonokuntoinen uros, joka hampaista päätellen ei kaatajiensa mukaan ollut aivan nuorimmasta päästä.

Itäisellä poronhoitoalueella karhun metsästys päättyi jo 23. syyskuuta, kun viimeinen alueen 70:stä karhusta saatiin kaadettua Sodankylässä.

Läntisen poronhoitoalueen karhuista viisi oli aiemmin kaadettu Puolangalla, neljä Kemijärvellä ja yksi karhu Kittilässä, Kolarissa, Posiolla, Tervolassa ja Ranualla.

Nyt kaatuivat karhut sekä Taivalkoskella ja Pudasjärvellä, joten kiintiöt ovat täynnä ja karhunmetsästys on tältä jahtikaudelta päättynyt.

Lähde: Läntisen poronhoitoalueen viimeinen kiintiökarhu kaatui Pudasjärvellä tai Taivalkoskella – samalla päättyi karhunmetsästys tältä jahtikaudelta | Pohjois-Suomi | Kaleva.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s